Hyppää sisältöön

Haluatko superhalvan loman? Albanian pääkaupunki Tirana on karun kaunis – rannoille pääset alle tunnissa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 03.05.2019
Yhdistä samaan lomaan Albanian rosoinen Tirana ja Durresin rantakohde. Lue mitä pääkaupungissa kannattaa tehdä!

1. Kaikki irti edullisesta hintatasosta

Eksotiikan lisäksi yksi yleisimpiä syitä matkustaa Albaniaan on edullinen hintataso. Maan pääkaupungissa Tiranassa lomasta voi keskittyä nauttimaan ilman hintojen vertailua ja budjettistressiä.

Suuri osa Tiranan viehätysvoimasta perustuu päämäärättömään kuljeskeluun ja mielenkiintoisten paikkojen bongaukseen. Tiranassa on eläväinen kahvilakulttuuri sekä erinomaisia ravintoloita. Kaupungissa kannattaakin syödä hyvin ja majoittua tasokkaasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Tutustu Skanderbegin aukioon

Tiranassa jokainen matkailija todennäköisesti ainakin kävelee Skanderbegin aukion halki. Varsinaista tekemistä aukiolla ei juuri ole, mutta se on kunnioitusta herättävän kokoinen pääaukio, jota on kunnostettu ahkerasti 2010-luvulla. Aukio on myös läpileikkaus kaupungin eri tyyleillä leikittelevään arkkitehtuuriin.

Skanderbegin patsaan lisäksi aukiolla on muitakin Tiranan maamerkkejä kuten kansallismuseo, kellotorni, ooppera ja Et’hem Beyn moskeija.

3. Pikakelaus historiaan Tiranan museoissa

Albanialla on poikkeuksellinen lähihistoria yhtenä Euroopan viimeisimmistä diktatuureista, jossa kommunismi kaatui vasta 90-luvun alussa. Tiranassa aiheeseen on helppo tutustua.

Suosituimpia vierailukohteita ovat kansallismuseo sekä kaupungin ulkopuolella sijaitsevat bunkkerit, jotka on muutettu kommunistista diktatuuria selvittäviksi museoiksi. Bunkkereita on kaksi, Bunk’Art sekä Bunk’Art2, ja niitä pidetään Tiranan kiinnostavimpina nähtävyyksinä.

4. Ihmettele Tiranan pyramidia

Tiranan surullisenkuuluisa maamerkki, paikallinen pyramidi eli piramida, on melkoinen näky. Keskellä kaupunkia sijaitseva monumentti rakennettiin maata johtaneen Enver Hoxhan kunniaksi vuonna 1988. Tänä päivänä pyramidi on rapistunut ja graffitien peittämä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Maria HietalaTiranan pyramidi Albaniassa
Ränsistynyt pyramidi on yksi Tiranan hämmentävimpiä maamerkkejä.

Vuosien varrella pyramidin käyttötarkoitus on vaihdellut museosta kokoustiloiksi, armeijan käyttöön sekä televisiokanavan toimipaikaksi. Pyramidin kohtalosta on käyty Tiranassa monia keskusteluja, mutta kaupunkilaiset ovat puoltaneet sen säästämistä.

5. Helppo vierailu Dajti-vuorilla

Tiranasta kannattaa tehdä päiväretki Dajti-vuorelle, joka sijaitsee vain noin vartin ajomatkan päässä keskustasta. Kansallispuistossa voi patikoida, mutta huipulle pääsee myös köysirataa pitkin. Lippu on edullinen.

Dajti-vuoren huipulla toimii hotelli, jossa voi poiketa pyörivässä näköalabaarissa.

6. Tiranan ja Durrësin välillä liikennöivät bussit

Suomesta ei ole suoria reittilentoja Tiranaan. Kaupunkiin voi saapua joko välilaskullisella lennolla tai maateitse osana Balkanin kiertomatkaa. Rantakaupunki Durrësiin tehdään Suomesta pakettimatkoja, jolloin lennot liikennöidään Tiranan lentoasemalle.

Tiranan ja Durrësin välillä kulki ennen junarata, mutta se suljettiin vuonna 2013. Kaupunkien välillä liikennöi busseja, ja matka taittuu noin 45 minuutissa.

Samaan lomaan on helppo yhdistää sekä Tirana että Durrës. Jos lähdet Durrësiin majoituksen sisältävälle pakettimatkalle, voit helposti tehdä päiväretken Tiranaan.

6. Runsaasti uusia rakennuksia

Albanian keskiosassa sijaitseva maan pääkaupunki Tirana on noin miljoonan asukkaan suurkaupunki, ja Tiranan metropolialueella asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se on valtaosa Albanian väkiluvusta, sillä maassa on noin 2,8 miljoonaa asukasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Harva matkailija valitsee edelleenkään Tiranaa pelkän kaupunkiloman kohteeksi, mutta se on mainio päiväretkikohde rantakaupungista käsin tai hyvä pysähdyspaikka Albanian kiertomatkalla. Tekemistä kaupungissa riittäisi kuitenkin myös pidemmäksi aikaa.

Albania on Euroopan köyhimpiä valtioita, mutta matkailun viime vuosina tuoma vaurastuminen näkyy myös Tiranassa. Kaupunkia rakennetaan vauhdilla, ja esimerkiksi Tiranan uusi pääaukio, Skënderbejin aukio, on avattu vasta vuonna 2017. Suuri aukio on pyramidin muotoinen, ja sen jokaisella sivulla on kaupungille tärkeä rakennus, kuten kulttuurikeskus sekä kansallismuseo.

Inka KhanjiTirana, Albania
Tiranan kaupunkikuvassa riittää väriä.

Tiranassa on runsaasti nähtävyyksiä, mutta kirkkojen ja patsaiden sijaan kaupungissa kiinnostavinta on sen tunnelma. Katukuvassa näkee edelleen kommunismin vuosien 1945–1981 ja hirmuhallitsija Emer Hoxhan vaikutukset. Kommunismiajan arkkitehtuurin lisäksi matkailija bongaa kaupungista myös lukuisia bunkkereita, joita rakennettiin vuosien aikana ympäri maata noin 800 000.

Matkailijan kannalta Tiranan kiinnostavin alue on keskustassa sijaitseva Blloku. Se on katutaiteen täyttämä ja paikallisten suosima rento kaupunginosa, josta löytää runsaasti tunnelmallisia ravintoloita ja kahviloita. Blloku on trendikäs kohtaamispaikka, joka on parhaimmillaan iltaisin ja viikonloppuisin. Rappioromantiikka on vahvasti läsnä Bllokussa, missä vuosikymmenet näkyvät rakennuksissa.

Katso kuvat Albanian pääkaupungista Tiranasta!

Inka KhanjiTirana, Albania
Rappioromantiikan ystäville Tirana on erinomainen kohde.
Inka KhanjiTirana, Albania
Bunkkereita löytyy edelleen ympäri Albaniaa, ja niitä näkee myös Tiranassa.
Inka KhanjiTirana, Albania
Kommunismiajan arkkitehtuuri on selvästi esillä Tiranassa.
Inka KhanjiTirana, Albania
Bllokun kaupunginosassa riittää ravintoloita, ja se onkin mainio paikka tarkastella paikalliselämää.
Inka KhanjiTirana, Albania
Pääaukion vieressä sijaitsevan bunkkerin tilalle on rakennettu Bunk Art 2 -museo, joka vie kävijän Albanian historian tapahtumiin.
Inka KhanjiTirana, Albania
Tiranassa on runsaasti värikkäitä rakennuksia.

Lue myös: Euroopan salaisimmat rannat – 10 syytä matkustaa Albaniaan

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Maria Hietala ja Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock, Maria Hietala ja Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Käytännön vinkit Balkanille

Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Kymmenen mielenkiintoista faktaa Albaniasta

Tiesitkö tämän Albaniasta? 10 hauskaa faktaa suosiotaan kasvattavasta matkailumaasta

Albania

Kymmenen asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Albaniassa – olisitko ajatellut näitä?

Albanian parhaat rannat

Viisi rantakohdetta Albaniassa – mikä näistä sopii sinulle?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja