Nauti lomasta pienellä budjetilla – kaiken tämän voit tehdä Tallinnassa ilmaiseksi

1. Kaupungin suosituin nähtävyys on ilmainen kaikille
Tallinnan vanhakaupunki on kaupungin merkittävin vierailukohde eikä kaupungin vanhimmissa osissa kiertelystä veloiteta mitään. Keskiaikainen vanhakaupunki rakennettiin 1200–1500-luvuilla ja se on yksi aikakautensa parhaiten säilyneitä kaupunkeja Euroopassa.
Vanhankaupungin nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi raatihuone, lukuisat kirkot ja kaupungin vanhin yhä olemassa oleva rakennus eli vuonna 1246 rakennettu dominikaaniluostari.
2. Kierrä ilmaiset näköalatasanteet
Vanhassakaupungissa kannattaa myös vierailla Toompean mäen näköalapaikoilla, joista aukeaa hieno näkymä eri puolille kaupunkia. Tunnetuimmat paikat napata kuva kaupungin maisemista ovat Kohtuotsan, Patkulin ja Piiskopin näköalatasanteet. Niistä voi valita yhden tai kiertää vaikkapa kaikki, sillä ne sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.
3. Vietä päivä Kadriorgin puistossa
Kadriorgin puisto on viehättävä vierailukohde erityisesti keväällä ja kesällä, jolloin puisto koristautuu kukkaloistoon. Kadriorgissa riittää nähtävää, sillä puistosta löytyy esimerkiksi 1700-luvulla rakennettu barokkipalatsi, japanilainen puutarha sekä suuri joutsenlampi.
Kadriorgiin pääsee keskustasta esimerkiksi kävellen tai raitiovaunun kyydissä. Puiston lähellä on lukuisia taidemuseoita kuten maan merkittävin taidemuseo Kumu. Myös palatsin sisällä on taidemuseo, mutta näihin molempiin on maksullinen sisäänpääsy.
4. Tutustu Tallinnan trendikkäimpään kaupunginosaan
Kalamaja ja erityisesti siellä sijaitseva Telliskiven alue ovat nousseet kaikkien trenditietoisten suosikkikohteeksi Tallinnassa. Kalamaja on tunnettu esimerkiksi ruokapaikoistaan ja design-puodeistaan, joten erityisesti herkuttelijoiden kannattaa suunnata Telliskiven teollisuuskortteliin.
Telliskivi on parin kilometrin päässä keskustasta, joten sinne pääsee helposti kävellen tai julkista liikennettä käyttäen. Kävelykierros värikkäiden graffitien värittämällä alueella tarjoaa erilaisen elämyksen tutussa kaupungissa.

5. Vieraile Viron vanhimmassa kahvilassa
Tallinnan vanhin kahvila Maiasmokk on tunnelmallinen pysähdyspaikka lähellä Raatihuoneentoria vanhassakaupungissa. Kahvilan yhteydessä toimii Kalevin marsipaanihuone, jossa pääsee ilmaiseksi tutustumaan marsipaanin valmistukseen ja historiaan. Marsipaanihuoneessa on esillä satoja marsipaanihahmoja, ja siellä voi myös itse kokeilla marsipaanin valmistusta.
6. Lähde keskustasta rannalle
Monen matkailijan yllätykseksi Tallinnassa voi myös viettää rantapäivää. Kaupungista löytyy useampia rantoja, joista suosituin on kuitenkin Piritan kaupunginosassa sijaitseva ranta.
Piritan ranta on suosittu ajanviettopaikka tallinnalaisten keskuudessa erityisesti kesän viikonloppuina. Rannalla on leikkikenttiä lapsille, pukuhuoneet sekä kioskeja ja baareja, joten se on mainio kohde myös koko perheelle.

7. Hyödynnä Tallinn Card
Tallinn Card on hyödyllinen ostos matkailijoille, jotka haluavat reissullaan käydä monissa nähtävyyksissä ja käyttää kaupungin julkista liikennettä. Kortilla pääsee ilmaiseksi yli 40 Tallinnan suosituimpaan kohteeseen ja julkista liikennettä saa käyttää maksutta rajattomasti.
Kortin voi ostaa etukäteen verkkokaupasta tai myyntipisteistä, joita on ympäri Tallinnaa. Kortin voimassaoloaika on joko 24, 48 tai 72 tuntia.
>> Löydä edullinen risteily Tallinnaan Rantapallon risteilyhausta!
Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock, Anna Mäkelä, Visit Estonia / Urmas Haljaste
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







