Los Angeles

Näin pääset halvalla Los Angelesiin – lue vinkit

Näin pääset halvalla Los Angelesin aurinkoon ja tähtisateeseen.

Matkusta syksyllä tai keväällä – näin löydät halvat lennot

Nopein ja edullisin tapa matkustaa Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitsevaan Los Angelesiin on lentää. Suomesta ei pääse suoralla lennolla Los Angelesiin. Nopein reitti on lentää yhdellä välilaskulla Euroopan isompien vaihtolentokenttien tai New Yorkin kautta. Kaikki lentoyhtiöt Suomesta Los Angelesiin lentävät yhdellä tai kahdella välilaskulla.

Huokein ajankohta matkustaa Los Angelsiin on syksy tai kevät. Kalleimpia aikoja ovat joulukausi ja kesällä heinä- ja elokuu. Yleisesti ottaen lennot ovat edullisemmat runsaasti aiemmin varattaessa tai noin kaksi kuukautta ennen matkaa, jonka jälkeen hinnat nousevat lähtöpäivän lähestyessä.

Halpalentoyhtiö Norwegian lentää Helsingistä Kööpenhaminaan tai Tukholmaan, joista on suora lento Los Angelesiin. Näiden yhteyksien hinta on edullisimmillaan alle 500 euroa. Kannattaa myös tarkistaa pelkkä lento Tukholmasta Los Angelesiin, jonka saattaa parhaimmillaan saada alle 300 eurolla. Halpalentoyhtiöllä matkatessa kannattaa muistaa, että ruumaan laitettavat laukut ja ateriat lennolla maksetaan erikseen.

Muista lentoyhtiöistä esimerkiksi Lufthansa ja British Airways lentävät parhaimmillaan Helsingistä Los Angelesiin alle 600 eurolla.

Los Angeles keskusta
Los Angelesin keskustasta löytyy edullisempia hotelleja budjettimatkaajalle.

Jousta yöpymisalueesta

Los Angelesissa pääsee majoittumaan edullisesti, kunhan valitsee alueen huolella. Hotellien hinnat ovat korkeita esimerkiksi Santa Monican ja Venice Beachin alueilla. Edullisimmat hotellit sijaintiinsa nähden sijaitsevat Hollywoodin, Los Angelesin keskustan ja Koreatownin alueilla. Tarkan budjetin matkalla kannattaa jo hotellia etsiessä rajata haku esimerkiksi näihin alueisiin.

Mikäli mielit kuitenkin Santa Monican tai Venice Beachin suosituille ranta-alueille, kannattaa tarkistaa lähistön hostellit. Varsinkin Venice Beachilta löytyy hostellimajoitusta kohtuuhintaan, kunhan olet ajoissa liikenteessä. Muutama yö boheemin Venice Beachin alueella saattaa olla hyvä idea – pääset samalla tutustumaan muihin hostellin asukkaisiin sekä Venice Beachin letkeään ja värikkääseen tunnelmaan.

Myös Los Angelesissa kannattaa tarkistaa yksityisten majoittajien palvelut, kuten esimerkiksi Airbnb:n tarjonta. Yleispätevä ohje on, että yksityisten kotimajoittajien asunnot ovat suhteessa edullisempia, mitä useampi majoittuja asuntoon menee. Asuntoja löytyy ympäri Los Angelesin suurkaupunkialuetta. Kannattaakin hieman kartoittaa etukäteen, mikä alue on muiden käyntikohteiden läheisyydessä, että matkaa ei kerry turhan paljon ruuhkaisempien teiden varrelle.

In-N-Out hampurilainen
Los Angelesista löytyy edullisia ruokapaikkoja hampurilaisbaareista luomuravintoloihin.

Herkuttele burgereilla tai luomusalaatilla

Kuten myös hotelleissa, on edullisten ruokapaikkojen etsimisessä olennaisinta alueen valinta. Santa Monican alueella ravintoloiden hinnat ovat selkeästi korkeammat. Pääpiirteittäin voi sanoa, että mitä lähempänä rantaa syöt, sen kalliimpaa se on. Toki poikkeus vahvistaa säännöt ja niitäkin näin suuresta kaupungista löytyy. Edullisempia ravintoloita löytyy Los Angelesin keskustan ja Hollywoodin alueelta.

Los Angelesista löytyy lukuisia kiinalais- ja korealaisravintoloita, joista saa maukasta ruokaa suhteellisen edulliseen hintaan. Yhdysvalloissa lomaillessa hampurilaispaikkojen testaaminen kuuluu tietenkin asiaan. Monista kadunkulmista löytyy hampurilaisravintoloita, jotka tarjoavat herkullisia purilaisia kohtuuhintaan. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa Umami Burger ja tunnettu hampurilaisketju In-N-Out. Näiden lisäksi Kaliforniassa on tarjolla runsaasti meksikolaista ruokaa, jota kannattaa myös ehdottomasti maistaa.

Edullinen tapa syödä on käydä ostamassa omat eväät. Mikäli majoituspaikassa on mahdollisuus valmistaa itse aamiaista, kannattaa se ehdottomasti. Los Angelesin ruokakaupoista löytyy runsas valikoima tuoreita hedelmiä ja kasviksia, joita kannattaa hyödyntää ostoksia tehdessä.

Jos etsit pikaruokaravintoloille terveellistä ja edullisempaa vaihtoehtoa, kannattaa pistäytyä The Whole Foods -nimisessä ruokakauppaketjussa. The Whole Foods -ketju on tunnettu luomuvaihtoehdoistaan ja vaikka se ehkä onkin tavallista markettia hieman kalliimpi, tulee se silti edullisemmaksi kuin ravintolassa syöminen. Täältä saa lounaaksi esimerkiksi tuoreita ja herkullisia itse rakennettavia salaatteja.

Los Angeles ruuhka
Auton vuokraaminen on paras tapa nähdä Los Angelesia.

Vertaile autovuokraamoiden palveluita

Vinkit autonvuokrauksen tarpeellisuudesta Los Angelesissa eivät ole ihan tyhjänpäiväisiä neuvoja. Täällä on vaikea liikkua ilman omaa kulkuvälinettä.

Kaupungin ruuhkat saattavat yllättää ensikertalaisen ja aikaa paikasta toiseen liikkumiseen kannattaa varata runsaasti. Vaikka myös bussit kulkevatkin lähes joka paikkaan ja kaupungissa on amerikkalaisella mittapuulla suhteellisen hyvä julkisen liikenteen verkosto, ei se ole välttämättä toimivin vaihtoehto liikkumiseen.

Autonvuokrausta suunniteltaessa on fiksua tarkistaa useamman vuokraamon vaihtoehdot, koska niiden hintahaarukoissa on suuriakin eroja. Hinnoittelu vaihtelee sen mukaan, mistä auto vuokrataan ja minne se palautetaan. Jos auton palauttaa eri toimipisteeseen, mistä sen on vuokrannut, saattaa hintakin olla korkeampi. Myös auton koon ja vakuutusten suhteen kannattaa olla tarkkana. Vakuutusta ei kuitenkaan kannata jättää ottamatta. Autonvuokrauksessa on hyvä olla ajoissa liikenteessä, sillä hinnat vaihtelevat päivittäin.

Navigaattori on liikenteessä lähes välttämätön. Autovuokraamot tarjoavat niitä lisävarusteina, mutta tämä vaihtoehto voi lopulta käydä varsin kalliiksi, sillä laitteiden vuokrahinta on suhteessa kallis. Järkevämpi ratkaisu voi olla navigaattorin ostaminen omaksi. Itse ostetun navigaattorin voi myydä matkan jälkeen eteenpäin tai säästää sen seuraavaa reissua varten. Myös monista älypuhelimista löytyy ilman nettiyhteyttä toimivia navigointisovelluksia.

Teksti: Nella Rahkonen
Kuvat: iStockphoto, Flickr; Ray Yo, Prayitno & Slicesoflight

Päivitetty: 25.1.2018

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (13 votes, average: 3,69 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia