Hyppää sisältöön

Näin lomailet fiksusti: 10 säästövinkkiä New Yorkiin

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 31.12.2014
Kuinka saada matkakassa riittämään New Yorkissa, yhdessä maailman kalleimmista kaupungeista? Kokosimme kymmenen säästövinkkiä helpottamaan matkaasi.

1. Matkusta sesongin ulkopuolella

Jos matkustusajankohdalla ei ole väliä, lähde reissuun kuumimman turistikauden ulkopuolella. Kesäkuukaudet sekä joulun ja uuden vuoden kaltaiset juhlapyhät ovat perinteisesti aikaa, jolloin hotellien ja lentojen hinnat hilataan kattoon ja nähtävyyksien jonot kiemurtelevat korttelikaupalla.

2. Älä rajoita hotellihakua Manhattaniin

Erityisesti ensi kertaa New Yorkiin matkustavilla saattaa olla päähänpinttymä hotellista Manhattanin sydämessä. Kaupungissa on kuitenkin monia mielenkiintoisia alueita, joista majoitus irtoaa edullisemmin. Entä jos yöpyisitkin vaikka trendikkäässä Brooklynissa tai suosiotaan vauhdilla nostavassa Harlemissa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Valitse, mistä voit tinkiä

Jos New Yorkin hotellihinnat tuntuvat kalliilta, kannattaa miettiä löytyykö niiden mukavuuksista jotain, josta olisit valmis luopumaan. Halvimmissa hotelleissa kylpyhuone saattaa sijaita käytävällä tai hintaan ei sisälly aamiaista. Majoituksen hinnassa säästetyn summan voi hyvällä omatunnolla käyttää vaikka shoppailuun tai herkutteluun.

New York
New Yorkiin on mahdollista tutustua myös pienellä budjetilla.

4. Yövy hostellissa

Erityisesti yksin matkustavat säästävät rahaa valitsemalla hostellin dormin eli makuusalipaikan. Nykissä on loputtomasti hostelleja, joiden joukosta löytyy myös aikuisempia ja tyylikkäämpiä vaihtoehtoja. Hostelleissa on myös helppo tutustua muihin reissaajiin.

5. Kokeile kotimajoitusta

Yhdysvalloissa suurta suosiota nauttiva Airbnb on kotimajoitusta välittävä palvelu, jonka kautta voi vuokrata huoneen tai vaikka kokonaisen asunnon. Edellisten käyttäjien arvioita lukemalla voit päätellä millainen majapaikka sopii omiin tarpeisiisi.

Erikoista New Yorkissa on se, että säännösten mukaan omistaja rikkoo lakia jos ei itse asu matkailijoille vuokraamassaan asunnossa. Tarkan matkailijan kannattaa varmistaa tilanne etukäteen.

6. Hyödynnä julkista liikennettä

Budjettimatkailijan kannattaa unohtaa Nykin kuuluisat keltaiset taksit ja loikata sen sijaan metroon. Jättikaupungissa on erinomainen metroverkosto, jolla pääsee suhauttamaan kaikkiin turistia kiinnostaviin paikkoihin. Viikon metrokortti maksaa 29 dollaria, ja sen hankkiminen on usein kannattavaa viikonloppumatkailijallekin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

7. Herkuttele katukeittiöissä

New Yorkissa nautitaan erinomaisesta ruokakulttuurista – myös katukeittiöissä ja monissa pikaruokaloissa. Legendaariset pizzaviipaleet, bagelit, tacot ja hot dogit ovat edullisia lounasvaihtoehtoja tutkimusretkien lomassa. Myös etnisissä kaupunginosissa kuten Chinatownissa voi syödä kohtuuhintaan.

Muista, että ravintoloissa ruokaillessa penninvenyttäjänkään ei ole soveliasta säästää tipeissä. Juomaraha on Yhdysvalloissa merkittävä osa asiakaspalvelijoiden palkkaa, ja sen unohtamista pidetään törkeänä käytöksenä.

8. Muista ilmaiset aktiviteetit

Kaikelle hauskalle ei New Yorkissa ole lätkäisty hintalappua. Kiertele Central Parkissa, ylitä Brooklyn Bridge, seuraa vauhdikasta gospelmessua Harlemissa tai aja metrolla Coney Islandin nostalgiseen rantakohteeseen. Leffafriikit pysyvät tyytyväisinä vain kiertelemällä valkokankaalta tutuilla kuvauspaikoilla. Myös Staten Islandin lautta on ilmainen ja tarjoaa loistavan näköalan Vapaudenpatsaalle.

9. Bongaa ilmaisia tai alehintaisia lippuja

New Yorkin kulttuuririentojen ja huvien ei tarvitse köyhdyttää kukkaroa: esimerkiksi nykytaiteenmuseo MoMa tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn perjantai-iltaisin, kun taas Bronxin eläintarhassa lipun hinnan saa päättää itse keskiviikkoisin. Edullisempia teatteri- ja musikaalilippuja voi löytää kärkkymällä viime hetken pilettejä samalle illalle.

Kannattaa tarkistaa, onko kaupungissa meneillään ilmaisia kulttuuritapahtumia, konsertteja tai katufestivaaleja loman aikana. Hyviä lähteitä ajankohtaisille tapahtumille ovat esimerkiksi Village Voice ja Time Out. Groupon-verkkosivuston kautta voi puolestaan löytää erilaisia diilejä tapahtumalipuista ravintolaillallisiin ja hemmotteluhoitoihin.

10. Shoppaile harkiten

New Yorkissa on mahdollista shoppailla kaikenlaisilla budjeteilla: tavaratalojen ja luksusliikkeiden sijaan ostoksia voi tehdä kirpputoreilla ja outlet-myymälöissä kuten Century 21 -jättiliikkeessä. Trendikäs Williamsburg on vintagefanin taivas, josta voi tehdä persoonallisia löytöjä edullisesti.

Monet merkkituotteet ovat Yhdysvalloissa edullisempia kuin Suomessa, joten esimerkiksi tarpeelliset elektroniikkahankinnat voi hoitaa lomamatkalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Flickr/Trey Ratcliff, Simon Laroche 8

Lue myös: Näin majoitut edullisesti New Yorkissa – viisi mainiota budjettihotellia

Aiheeseen liittyvät artikkelit

The Edge, New York

Tältä näyttää läntisen pallonpuoliskon korkein näköalaterassi – älä jätä väliin New Yorkissa

Millä alueella New Yorkissa kannattaa majoittua? Viisi vaihtoehtoa Manhattanilla

Miten kaupungit saivat lempinimensä?

Miksi New Yorkia sanotaan Isoksi omenaksi? Näin 5 tunnettua kaupunkia saivat lempinimensä

Top of the Rock, New York

New Yorkin parhaat maisemapaikat: nämä neljä pilvenpiirtäjää tekevät kaupunkilomasta unohtumattoman

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja