Hyppää sisältöön

München on muutakin kuin Oktoberfest – koe ainakin nämä lomallasi

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 22.07.2016
Baijerin pääkaupunki München on elävä ja vilkas lomakohde ympäri vuoden. Lähde matkaan pitkäksi viikonlopuksi tai viivy vaikka koko viikko!

1. Münchenissä rakastetaan perinteitä

Münchenissä, kuten kaikkialla muuallakin Baijerissa ja Saksassa, rakastetaan perinteitä ja paikallisuutta. Müncheniläisille ne näyttäytyvät ennen kaikkea erilaisten juhlien sekä ruoka- ja juomakulttuurin kautta.

Tunnetuin baijerilaisista perinnetapahtumista on jokavuotinen Oktoberfest, jota juhlitaan syys-lokakuun vaihteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oktoberfestiä vaivaa kuitenkin turistien jatkuvasti kasvava määrä, joten jos tahdot saada saman kokemuksen hieman rauhallisempana versiona, voit myös osallistua keväällä samassa paikassa järjestettävään ja samalla konseptilla toimivaan Frühlingsfestiin.

Muista myös ympäristön pikkukaupunkien omat olutjuhlat ja muut sadonkorjuutapahtumat: Oktoberfest ei ole müncheniläisten yksinoikeus, vaan vastaavia tapahtumia järjestetään lähes jokaisessa kaupungissa ja kylässä.

Oktoberfest
Oktoberfest on jokavuotinen perinne, joka kerää kaupunkiin valtavan määrän matkailijoita.

2. Nauti taiteesta ja musiikista

Münchenissä on noin 60 teatteria, yli 40 museota, 90 elokuvateatteria ja jopa kolme sinfoniaorkesteria. Perehdy kulttuuriohjelmaan hyvissä ajoin ennen matkaasi ja valitse, millaisia taidenautintoja tahdot kokea. Tunnetuimmat museot ovat Alte Pinakotek ja Neue Pinakotet, joiden kokoelmista löytyy lukuisia taidehistorian merkkiteoksia.

Tuoreempaa kulttuuria tarjoavat Münchenin nuoren taiteen galleriat, klubit ja suurempien ja pienempien tähtien konsertit. Kaupungin suuren stadionin, Allianz Arenan, kapasiteetti on yli 70 000 henkeä, joten myös maailman megatähdet esiintyvät säännöllisesti Münchenissä.

Tekniikan ystävien ehdoton käyntikohde Münchenissä on Deutsches Museum, joka nimestään huolimatta ei käsittele Saksan historian käänteitä, vaan kyseessä on yksi koko maailman suurimmista tekniikkamuseoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
München
Neue Pinakothek on yksi kaupungin parhaista taidekohteista.

3. Jalkapallo-ottelu on elämys kenelle tahansa

Saksalaiset ovat jalkapallokansaa henkeen ja vereen. Bundesligan jalkapallo-ottelu on hauska lomaelämys niillekin, jotka eivät varsinaisesti seuraa urheilua tai ole perillä Saksan liigan tapahtumista. Muun yleisön innostuksen ja ottelun oheistapahtumien seuraaminen on lähes yhtä kiinnostavaa kuin itse peli!

Suosituimpiin otteluihin kannattaa varata liput hyvissä ajoin, mutta joihinkin peleihin on mahdollista saada myös viime hetken lippuja vasta paikan päältä.

Bundesligan kausi alkaa elokuussa ja päättyy toukokuussa. Münchenissä on mahdollista nähdä myös Champions Leaguen otteluita, sillä Bayern München niittää säännöllisesti menestystä myös kansainvälisillä areenoilla.

Allianz Arena, München
Allianz Arena hohtaa punaisena aina, kun Bayern München pelaa. Kaupungin toisen tunnetun joukkueen TSV 1860 Münchenin otteluiden aikana areena valaistaan siniseksi.

4. Vieraile autoilun mekassa

München on yksi Saksan vauraimmista kaupungeista. Seudulla on runsaasti teollisuutta. Kenties tunnetuin kaupungin yrityksistä on BMW, jonka pääkonttori ja tehtaat sijaitsevat edelleen täällä.

BMW Welt on suurta yleisöä varten rakennettu autoilun elämysmaailma, jossa kävijät pääsevät tutustumaan autoilun historiaan ja saksalaisen insinööritaidon tuloksiin. Myös tehtaan tuotantopuolelle on mahdollista päästä vierailulle.

BMW, München
BMW-maailmassa voit tutustua autoilun tuoreimpiin trendeihin ja kiinnostavaan historiaan.

5. Kierrä tunnetuimmat nähtävyydet

Jos olet matkustamassa Müncheniin ensimmäistä kertaa, älä unohda tehdä perusnähtävyyksien kierrosta: esimerkiksi komeat Frauenkirche ja Michaeliskirche sekä vuoden 1972 olympialaisia varten rakennettu olympiapuisto ovat kaupungin tärkeitä maamerkkejä.

Tunnelmoi vanhan Münchenin henkeä Marienplatzilla sen kaunista ympäristöä ihaillen. Nälän iskiessä hae herkkuja Dallmayrilta jos tahdot nähdä, mikä on Münchenin vastine Harrodsille ja KaDeWelle. Panimoravintoloista tunnetuin – ja samalla myös turistimaisin – on Hofbräuhaus, jossa suuria tuoppeja kilistellään jo aikaisin iltapäivällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hyvää ruokaa ja juomaa ei ole tässä kaupungissa vaikea löytää, joten astu rohkeasti sisään mihin tahansa kiinnostavalta näyttävään kahvilaan tai ravintolaan.

München
Münchenin olympiastadion rakennettiin vuoden 1972 olympialaisia varten.

Teksti: Riikka Krenn
Kuvat: DZT Andrew Cowin, Shutterstock, DZT / Jochen Knobloch, DZT / Gerald Hänel, München Freising, DZT / Büro Gaff Adenis, Pierre

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakotzbrücke

Tähän salaperäiseen paikkaan voi tehdä retken Berliinistä – ”paholaisen sillalle” ei ole lupa astua

Neuschwansteinin linna, Saksa

Tämä tosielämän linna Saksassa on kauniimpi kuin sadussa – toimi mallina Disney-linnoille

Berliinin nähtävyydet

Berliinin parhaat nähtävyydet – 21 paikkaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Tropical Islands, Saksa

Kokeilisitko? Saksan keinotekoinen tropiikki hämmentää – helppo päiväkohde Berliinistä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja