Matkailija, pidä varasi – tämä on Pariisin ikävä kääntöpuoli

Taskuvarkaat vievät jopa silmälaseja
Maailman suosituimmat matkailukaupungit ovat paitsi turistien myös taskuvarkaiden suosiossa. Esimerkiksi Pariisin suositut matkailunähtävyydet Eiffel-torni, Riemukaari sekä Notre Damen katedraali kuhisevat matkailijoita, jotka usein tietämättään houkuttavat paikalle myös taskuvarkaita.
Yhdysvaltalaisen News Corporation -uutismedian ja australialaisen Travel Insuranz -vakuutusyhtiön yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan matkailijoilta viedään eniten puhelimia, kameroita, aurinkolaseja ja käteistä rahaa. Ahneiden taskuvarkaiden haaviin tarttuu myös runsaasti passeja, koruja ja jopa silmälaseja.
Kauniit matkailukaupungit, kuten vaikkapa Pariisi, Rooma ja Lontoo ovat taskuvarkaille erityisen helppoja kohteita, sillä nähtävyyksiin uppoutuneet matkailijat eivät helposti huomaa lompakon katoamista takataskusta tai puhelimen häviämistä käsilaukusta.
Erityisesti karttaa tuijottavat turistit houkuttelevat luokseen taskuvarkaita, ja seuraavan kohteen sijainnin selvittyä lompakko voikin olla jo satojen metrien päässä uudella omistajalla.
Näin vältyt taskuvarkailta
- Kanna mukana mahdollisimman vähän arvotavaraa, ja varaa mukaan aina vain sen verran käteistä, mitä tulet päivän aikana tarvitsemaan.
- Pidä arvotavaroita vetoketjullisessa laukussa, jota ei voi kopeloida huomaamattasi. Mitä pienempi laukku, sitä huomaamattomammin voit tarkistaa tavaroiden olevan yhä paikoillaan.
- Jos käytät paperikarttaa, selvitä reitti esimerkiksi kahvilassa tai muussa suljetussa tilassa ja taittele kartta huomaamattoman kokoiseksi siltä varalta, että joudut tutkimaan sitä julkisella paikalla.
- Pidä laukustasi kiinni erityisesti ruuhkassa tai jos tuntematon ihminen käy liian lähelle. Käsilaukun kuljettaminen etupuolella herättää huomiota, mutta joissain tilanteissa se on turvallisin ratkaisu.
>> Lue lisää: Kahdeksan tapaa välttää varkaat
Lähde: Travel Talk
Kuva: Istockphoto
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







