Hyppää sisältöön

Ensikertalaisen Kuuba – 10 vinkkiä, joilla pärjäät lomalla

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 15.01.2018
Monen mielestä Kuuba on parasta kokea viimeistään nyt - ennen kuin omaleimainen maa ehtii muuttua. Lue kymmenen vinkkiä ensikertalaiselle!

1. Hanki turistikortti

Suomalaiset eivät tarvitse Kuubaan alle 30 vuorokauden lomareissua varten viisumia. Sen sijaan matkailijalla tulee olla mukanaan turistikortti, jonka saa Kuuban lähetystöstä Helsingistä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat voivat hoitaa asian postitse. Korttia varten tarvitaan verkosta tulostettavat anomukset sekä omat kopiot passista ja lentolipuista. Tarkista ajankohtaiset käytännöt aina ennen matkaa.

2. Pakkaa mukaan kaikki tarvittava ja enemmänkin

Kuubassa rikkoutuu helleraja ympäri vuoden, eli pakkaa vaatteet sen mukaan. Maassa on pulaa yleishyödykkeistä, joten lääkkeet ja muut hygieniatuotteet on hyvä ottaa mukaan. Laukkuun kannattaa heittää myös aurinkovoide, maitohappobakteerit, pyyhe ja tarpeeksi lukemista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Turistilta saatetaan tulla pyytämään esimerkiksi t-paitoja, lääkkeitä ja shampoota. Jos ylimääräisiä paitoja tai muuta pikkutavaraa sattuu olemaan mukana, voi niitä antaa tarvitseville.

3. Pesoja ja pesoja

Kuuban valuuttoja ei saa viedä maan ulkopuolelle, joten rahanvaihto hoituu vasta perillä. Silloin asia kannattaa hoitaa heti lentokentällä. Turistit vaihtavat euronsa peso convertibleiksi (CUC). Käteistä voi nostaa luottokorteilla, mutta päälle mätkähtää mojova nostopalkkio.

Paikalliset pelaavat moneda nacionalin eli paikallispeson kanssa, jonka arvo on vain murto-osa turistipesosta. Pesoja ja paikallispesoja voi vaihtaa paikallisessa vaihtotoimisto Cadecassa. Paikallisvaluuttaa voi kuluttaa lähinnä katukioskeissa, joten kannattaa miettiä, kuinka paljon rahaa vaihtaa.

iStockphotoHavannan vanhat autot
Havanna on Kuuban värikäs pääkaupunki.

4. Yöpuulle hotellissa tai casassa

Kuuban hotelleja pyörittää valtio. Vaikka niistä osassa saattaa aistia menneen maailman glamouria, ovat useat matkustajat olleet pettyneitä valtion hotellien tasoon. Suosittu vaihtoehto on yöpyä casa particularissa.

Yksityisomistus on Kuubassa rajoitettua, mutta lisensoidut talot saavat vuokrata ylimääräisiä huoneitaan turisteille. Hinnat ovat edullisia ja joitakin majapaikoista voi varata etukäteen netissä. Lisäetuna casassa pääsee näkemään läheltä kuubalaisen keskiluokan elämää ja keskustelemaan paikallisten kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

5. Maan maut tutuksi paladarissa

Kuten hotellit, viralliset ravintolat ovat valtion omistuksessa. Niissä saa toki nälkänsä karkotettua, mutta todelliset herkut löytyvät paikallisten pyörittämistä pienistä kuppiloista. Paladar-kylttejä seuraamalla löytää tunnelmallisia ruokapaikkoja, joissa useimmissa on huomattavasti enemmän istumapaikkoja kuin lain sallimat 12. Myös useimmat casat tarjoavat huokeilla hinnoilla mehukkaita aamiaisia ja päivällisiä, jotka pitää muistaa pyytää etukäteen.

6. Hanakat huutelijat

Kommunistisessa Kuubassa mainonta ei ole tapana, joten harvojen yksityisyrittäjien keino haalia asiakkaita on suora kontakti. Katusoittajat, taksikuskit ja casan omistajat haluavat turistin huomion ja niin ”Hola, amigo!” kuuluu tuon tuosta. Mikäli et etsi jotakin erityistä, ei huutoon tarvitse reagoida. Jos kuitenkin tarvitset jotain, kuten esimerkiksi sikareita, kyytiä tai yöpaikkaa, voit hyvin kysyä asiaa huutelijoilta.

Jani UljasKuuba tunnetaan komeista autoista, sikareista ja rommista.
Rommi on takuuvarma tuliainen Kuubasta.

7. Köyhä, mutta turvallinen

Kuuba on matkailijalle hyvin turvallinen maa. Köyhä se kuitenkin on, minkä takia turisteille kaupitellaan aivan mitä tahansa lisätulojen toivossa. Lisäksi kadulla tullaan pyytämään rahaa. Turisti ei lyhyellä lomallaan näe köyhimpien kuubalaisten oloja, joten kannattaa miettiä liikenisikö taskunpohjalla makaava kolikko sitä pyytävälle.

8. Kaupungista toiseen bussilla

Kuuban sisällä voi liikkua vuokra-autolla, junalla tai bussilla. Oikeastaan vain jälkimmäinen on useimpien hermoille sopiva vaihtoehto. Ilmastoidut Viazul-bussit ajavat turisteja kaupunkien välillä ajallaan ja halvalla, kun taas junat ovat usein myöhässä ja liikennekulttuuri olemattomine liikennemerkkeineen ulkomaalaiselle haaste. Liput kannattaa ostaa edellisenä päivänä.

9. Tuliaisiksi rommia ja sikareita

Sikareita, rommia, musiikkia tai taidetta. Kauppoja ei Kuubassa erota neonvalokylteistä tai mainoksista, vaan ne löytää pitämällä silmänsä auki – sikareita tosin tullaan varmasti myymään jo suoraan kadulla. Kuubalainen taide on omaleimaista ja ostoksen väärti. Muista tarkistaa, että teoksen mukana tulee tarvittava aitoustodistus.

10. Lähtövero ei ole enää matkailijan vastuulla

Aiemmin Kuubassa oli käytössä 25 peson eli reilun 20 euron lähtövero, jota varten tuli säästää tasaraha lentokentällä maksettavaksi. Käytännöstä luovuttiin kuitenkin vuonna 2015. Nyt lähtövero kuuluu lentolipun hintaan, ja kaikki paikallinen valuutta tulee käyttää ennen maasta poistumista.

Teksti: Anna Lehto
Kuva: iStockphoto, iStockphoto, Jani Uljas

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aloita aamu lomalta tutuilla herkuilla – tällaisia ovat aamiaiset suosituissa matkakohteissa

Kuuba

Kuuban tärkeimmät kohteet – viisi paikkaa, jotka kannattaa kokea lomalla

Hiekkaranta, Kuuba

Valitse erilainen kohde: 5 syytä matkustaa Kuubaan

Havanna, Kuuba

Älä tee tätä virhettä matkalla Kuubaan! Nämä 5 asiaa pitää tietää paikallisesta valuutasta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja