Koe urheilun huumaa New Yorkissa – kolme vinkkiä lomallesi

Huippu-urheilua New Yorkissa
New York on monipuolinen suurkaupunki, josta löytyy tekemistä jokaiselle matkailijalle ja kaupunki on mainio kohde myös urheilun ystäville. Kaupungilla on edustus useissa huippuliigoissa, joten New Yorkissa pääsee katsomaan suosituimmista lajeista esimerkiksi koripalloa, jääkiekkoa ja baseballia.
Peliliput saa ostettua kätevästi ennakkoon internetistä, ja toimitustavaksi voi yleensä valita joko mobiililipun tai lippujen noutamisen paikan päältä. Edullisimmillaan urheilua pääsee katsomaan parilla kymmenellä dollarilla, mutta parhaista lipuista voi joutua maksamaan jopa yli 200 dollaria tai enemmän. Liput kannattaa siis ostaa hyvissä ajoin, jotta saa varmasti liput haluamaansa otteluun kohtuullisella hinnalla ja hyville paikoille. Erityisesti liput suosittujen kärkitason joukkueiden peleihin voivat olla todella kysyttyjä ja hintavia.
Ennen lippujen ostamista kannattaa ottaa selvää, missä kyseisen joukkueen kotiareena on, ettei pelipaikan sijainti tule ikävänä yllätyksenä. Esimerkiksi amerikkalaisessa jalkapallossa kaupunkia edustavat joukkueet New York Giants ja New York Jets pelaavat ottelunsa New Jerseyn puolella MetLife-stadionilla.
Koripallo
Korisottelu New Yorkissa sytyttää varmasti penkkiurheilijat. Yhdysvaltojen kansallisessa koripalloliigassa eli NBA:ssa pelaa kaksi newyorkilaista joukkuetta New York Knicks ja Brooklyn Nets, joista Knicks on kaupungin ykkösjoukkue.

New York Knicks pelaa kotiottelunsa Madison Square Garden -areenalla, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Manhattanilla Pennsylvania Station -aseman yhteydessä. Joukkueen peleillä riittää kysyntää, joten pelilipuista voi joutua pulittamaan kovan hinnan, jos vastustajana on yhtä suosittu joukkue.
Jos lippujen hinnat Knicksin peleihin kuulostavat liian korkeilta, voi edullisempi vaihtoehto olla suunnata koripallo-otteluun Brooklynin puolelle, jossa sijaitseva Barclays Center on Brooklyn Nets -joukkueen kotiareena.
Jääkiekko
Jääkiekon ystävä löytää varmasti mieleistä katsottavaa New Yorkissa, sillä kaupungissa ja sen ympäristössä pelaa useampi National Hockey Leaguen joukkue. NHL on maailman tunnetuin jääkiekkoliiga, jonka vauhdikkaissa peleissä viihtyvät myös urheilusta vähemmän innostuneet matkaseurueen jäsenet. NHL-kausi alkaa yleensä lokakuun alussa ja kestää kesäkuun alkupuolelle asti.

New Yorkin tunnetuin jääkiekkojoukkue on Madison Square Gardenilla pelaava New York Rangers, jonka peleihin suuntaavat myös monet New Yorkiin saapuvat matkailijat. Vuonna 1926 perustettu joukkue on yksi NHL:n vanhimmista joukkueista. Toinen kaupungin NHL-joukkueista on New York Islanders, jonka kotiareena on Brooklynissä sijaitseva Barclays Center.
New Yorkista voi suunnata katsomaan jääkiekkoa myös New Jerseyn puolelle, sillä Newark on NHL-joukkue New Jersey Devilsin kotikaupunki. New Jerseyn peleihin lippuja voi saada edullisempaan hintaa kuin Manhattanilla pelaavan New York Rangersin peleihin. Joukkueen kotihalli on aivan Newark Penn Station -juna-aseman vieressä sijaitseva Prudential Center, jonne pääsee kätevästi junalla New Yorkin Penn Station -asemalta muutaman euron hintaan.
Baseball
Myös baseball on New Yorkissa suosittu urheilulaji ja otteluiden tunnelmasta nauttivat myös ne matkaseurueen jäsenet, jotka eivät lajista paljoa ymmärrä. Kaupungin joukkueista sekä New York Yankees että New York Mets pelaavat Major League Baseball -sarjassa. Yankees on kuitenkin kaupungin joukkueista ehdoton ykkönen, sillä se on yksi Pohjois-Amerikan menestyneimpiä urheilujoukkueita.

New York Yankees pelaa kotiottelunsa Bronxissa sijaitsevalla Yankee Stadium -areenalla ja edullisimmillaan liput peliin maksavat noin parikymmentä dollaria. Baseball-kausi kestää huhtikuusta marraskuulle.
>> Löydä halvat lennot New Yorkiin Rantapallon lentohausta!
Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Istockphoto ja Flickr / b+c+c+f, Bari D sekä Tim O’Brien
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







