Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

rajanylitys

Rajanylitys Vietnamista Kiinaan

Vietnamin viisumini umpeutuisi pian ja halusin jo kovasti päästä jatkamaan matkaa Kiinan puolelle. Vietnamin ja Kiinan välisen rajan ylittäisin Lao Cai / Hekou -raja-asemalta. Mutta päästäkseni sinne olisi edessä jälleen yksi bussimatka Vietnamissa.

Lähdin liikkeelle Ha Giangista kohteenani Lao Cain kaupunki. Matka alkoi jo aamuvarhain ja jopa edellä aikataulusta, olin hädin tuskin saanut itseni lähtövalmiiksi hotellityöntekijän tullessa huoneeni oven taakse hoputtamaan minua bussiin. Olin varannut kuljetuksen hotellini kautta ja pyytänyt, että minut voitaisiin poimia kyytiin suoraan majapaikkani edestä ja onnekseni se saatiin järjestymään. Tähän kiire ja hoputtaminen sitten loppuivatkin ja minibussi ajoi lähes tunniksi Ha Giangin bussiasemalle odottelemaan muita matkustajia. No, sainpahan ainakin valita mieleiseni paikan bussista ja tuntui hyvältä päästä pitkästä aikaa liikkeelle.

1-IMG_5357

1-IMG_5352

Bussimatka oli tosin kaukana miellyttävästä sunnuntaiajelusta ja matkanteko pitkin vuoristoisia pikkuteitä tuntui kestävän ikuisuuden. Pelkäsin olla bussin kyydissä (alla oleva onnettomuuteni ei hirveästi auttanut asioita) ja lisäksi minulle tuli huono olo. En yleensä kärsi matkapahoinvoinnista, mutta tällä kertaa vietin osan matkasta maaten kaksinkerroin bussin lattialla. Tajusin nopeasti, että matkanteossa tulisi menemään luultavasti koko päivä ja otin missiokseni päästä rajan yli Kiinan puolelle.

1-IMG_5323

1-20160402_153443

Parasta matkassa olivat tauot, koska silloin pääsi hetkeksi pois bussista. Ensimmäinen stoppi oli noin kolmen tunnin kuluttua lähdöstä, kun pysähdyimme syömään. Tilasin jonkinlaisen yrteillä maustetun nuudelikeiton, joka oli kyllä ihan mielettömän hyvää.

Meinasin kirjoittaa, että toinen tauko puolestaan meni pönttöä halaillessa, mutta paikallisessa vessassa ei ollut kyseistä posliini-istuinta. Joka tapauksessa vessassa se toinen breikki sitten meni ja kun lopulta uskalsin sieltä poistua, pelkäsin jo, että bussini olisi mennyt menojaan tavaroineni (ois kuitenkin jäänyt ikävä sitä inhoamaani kotteroa).

1-20160405_121145

Kopio 1-20160405_135903

Toisen tauon jälkeen yksi matkustajista alkoi bondailla meikän kaa. Meillä ei ollut lainkaan yhteistä kieltä, mutta nainen halusi auttaa minua ja antoi minulle limen palan, jota nuuskia. Ehkä limen haistelu vähän auttoi, tai sitten tie vain muuttui paremmaksi, mutta oloni alkoi kohentua. Nainen (en valitettavasti muista enää hänen nimeään) viittoili tyhjää istuinta vieressään ja tulkitsin sen pyynnöksi istua hänen seurakseen. Istuinkin siinä siihen asti, kunnes nainen alkoi vuorostaan oksentaa. Näytin anteeksipyytävältä ja siirryin pois. Ehkä limellä ei sittenkään ollut taikavoimia poistaa matkapahoinvointia kuin yhdeltä henkilöltä kerrallaan?

Kopio 1-20160405_141631

1-20160405_190606

Lao Cain bussiasema oli ihan kaupungin laidalla. Jos oisin ottanut edes vähän etukäteen asioista selvää, oisin voinu hypätä aiemmin pois bussista ja kävellä suoraan rajalle. Mutta koska oon välillä aikamoinen huithapeli, niin ajoin sitten ohi sellaiset 14 kilometriä. Eksyksissä oleva reppureissari sai laita-asemalla odottelevat taksihuijarit riemastumaan ja he pyysivät aivan naurettavia summia kyydistä rajalle. En todellakaan suostunut heidän kusetuksiinsa eikä minulla enää edes ollut Vietnamin valuuttaa jäljellä heidän kiskomiaan summia (lisäksi ois pitäny mennä mopotaksilla, ei kiitos). Jätin ukottajat huutelemaan perääni ja lähdin selvittelemään tilannetta asemarakennuksen sisäpuolelle. Onnistuin löytämään yhden tiskin takaa paikallisen pojan, joka puhui sujuvasti englantia. Hän etsi mulle paikallisbussin oikeaan suuntaan, neuvoi millä pysäkillä loikata pois ja antoi vielä mukaan tsemppaavan viestinkin. Niin ihana tyyppi, että oisin voinu vaan heittäytyä kaulaan ja halata!

1-20160405_150922

1-20160405_151025

1-20160405_151144

Bussilla ajelin sitten ne 14 kilsaa takaisin päin ja pääsin vihdoin rajanylityspaikalle. Rajalla kaikki meni varsin simppelisti: Vietnamin puolella vaan leima passiin ja ulos maasta, sitten kävellen sillan yli Kiinan raja-asemalle, jossa maahantuloon liittyvät perusmuodollisuudet. Olin hakenut Kiinan viisumin jo etukäteen Thaimaasta, joten rajalla ei kauaa tarvinnut pyöriä. Sitten olinkin Kiinassa!

1-20160405_151144

1-20160405_185917Ensimmäiset haasteeni Kiinassa olivat saada paikallista valuuttaa, ruokaa ja yöpaikka. Kaikki onnistui melko pienellä säädöllä (ottaen siis huomioon, että kyseessä on Kiina, maassa vierailleet ymmärtää kyllä mistä puhun 😀 ) Hekou oli  melko pieni city ja rajakaupungiksi ihan ok, mutta en kuitenkaan halunnut jäädä sinne pidemmäksi aikaa, vaan jatkoin matkaani kohti Yuan Yangin riisipeltoja jo seuraavana aamuna. Se olikin sitten ensimmäinen matkani Kiinassa ja voin kertoa, että se oli vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kuin tämäkin seikkailuni. Mutta kerron siitä lisää toisen kerran x

Vihdoinkin vip-bussi?

Viimeks jäätiin siihen, että pitkän matkan ja vaihtorumban jälkeen päästiin lopulta Kambodžasta Thaimaan puolelle. Koetan nyt pitää sanani ja kirjoittaa tästä loppumatkasta ees hieman tiivistetymmin.DSCN0856

Thaimaan rajalta noustiin ensiksi minivaniin, joka vei meidät läheiseen kaupunkiin, jossa vaihdettiiin toiseen minivaniin. Tää minivani vei meidät bussiasemalle (kelatkaa OIKEA BUSSIASEMA, jossa on lähtölaiturit ja kaikki, ei mikään syrjäinen kadunkulma jossain randomissa paikassa), jossa minivaneissa oleva jengi jaettiin eri kuljetusvälineisiin. En tajua, että miksi porukka piti taas jakaa eri busseihin, koska kaikki matkustajat olivat menossa Bangkokiin. Niin siinä taas kävi niin, että muut menivät menojaan ja me jäätiin steissille odottelemaan uutta kuljetusta. Odotus kuitenkin palkittiin vip-bussilla, jollaisia meille on luvattu oikeestaan koko meidän matkan ajan, ei vaan ikinä ennen tätä oltu päästy sellaisen kyytiin. Yhdessäkin ”vip-bussissa”, jossa matkustettiin, jengi istu keskikäytävällä muovijakkaroilla.DSCN0858

IMG_8589

Ilta kymmenen maissa saavuttiin vihdoinkin Bangkokiin ja kaupunki näytti kyllä tosi kauniilta yövalaistuksessa hohtavine valoineen. Meidän oli määrä jatkaa matkaa 22:50 lähtevällä yöjunalla kohti Thaimaan eteläosia, joten otettiin vaan äkkiä taksi suoraan juna-asemalle. Asema oli aikalailla kaupungin toisella puolella, mutta luotettiin siihen, että juna on tapansa mukaan myöhässä ja ehditään hyvin kyytiin. Lopulta saavuttiin asemalle muutamia minuutteja myöhässä vain kuullaksemme, että just tällä kertaa juna olikin lähtenyt täsmällisesti ajallaan. Siinä vaiheessa, ku konnari osoitteli kelloaan, ei oikeesti tienny, et oisko pitäny itkee vai nauraa :DD

DSCN1017 DSCN1018 IMG_8595Seuraavaks paikalle ilmestyi jotkut mopokuskit, jotka tuli selittää meille, et meillä ois yhä mahdollisuus ehtii yöjunan kyytiin. Ideana oli ilmeisestikin ajamalla seuraavalle asemalle ottaa juna kiinni. Päätettiin tarttua tarjoukseen, mutta sit kävikin ilmi, että meidän ois pitäny hypätä rinkkoinemme ja muine kantamuksinemme niiden mopojen kyytiin. Tyypit oli vaan silleen, että joo joo, kyllä se onnistuu, ei ongelmaa. Katottiin Annin kaa toisiamme ja todettiin, ettei muuten haluta alkaa kokeilee, et säilyttäiskö jollain ihmeen kaupalla hengissä tollasesta kyydistä (tuskin ihan turvallista hommaa tollanen junan takaa-ajo, vaikkei mitää rinkkaa selässä oiskaan).

IMG_8593 DSCN1024Oltiin ihan poikki koko päivän mittaisesta matkustamisesta, mut Anni oli viel onneks sen verran järjissään, että onnistu spottaamaan meille läheltä halvan yöpaikan. Ite olin tässä vaiheessa niin pihalla, et olin jo jäämässä nukkuu siihen asemalle, jotkut kun näytti koisivan siinä niin mukavan näköisesti. Ehkä kuitenkin hyvä, et jäi steissillä nukkuminen testaamatta! Matkaa jatkettiin sitten seuraavana aamuna ensimmäisellä mahdollisella junalla, joka olikin sitten taas totutusti reilut pari tuntia aikataulusta myöhässä :DD

Perus bussimatka Kambodžassa

Kep jäi viimeiseksi kohteeksemme Kambodžan reissullamme ja sieltä jatkettiin kohti Thaimaata. Matka Thaimaan puolelle taitettiin jälleen busseilla ja sanotaanko näin, että tie sivistyksen pariin osoittautui aikas pitkäksi. Mietin eka, että kirjotanko tästä matkasta ollenkaan tänne blogin puolelle, mutta kun kaverini kertoi tykänneensä kovasti aiemmasta bussisäätökirjoituksestani, niin aattelin nyt kertoilla hieman tästäkin matkasta (eli sellanen kilometrin mittanen postaus luvassa).

IMG_8290IMG_8585Matka alkoi hieman liiankin hyvin, sillä minibussi, jolla meidän oli tarkoitus mennä aina Thaimaan rajalle asti, saapui paikalle etuajassa. Ennen kuulumatonta! Onneks täällä ollaan joustavia ja kuski odotteli kiltisti, että saatiin Annin kanssa mätettyä aamupalat naamaan. Tän jälkeen lähdettiin köröttelemään kohti Kampotia, josta noukittiin lisää porukkaa kyytiin. Aamu on kyllä siinä mielessä ihanaa aikaa matkustaa, että monet paikat ovat silloin kaikkein aidoimmillaan. Bussin ikkunasta pääsee seurailemaan pikkukylien heräilyä uuteen päivään ja kurkistamaan paikallisten ihmisten elämään. Kovinkaan pitkään ei tästä saatu nauttia, sillä sitten meidät tiputettiinkin pois kydistä ja jouduttiin jäämään johonkin pikkukaupunkiin odottelemaan meille seuraavaa kyytiä, joka saapuisi määrittelemättömän ajan päästä. Se siitä suorasta kuljetuksesta suoraan rajalle!IMG_8262

Lopulta jostain ilmestyi iso bussi, joka nappasi meidät rinkkoinemme kyytiin. Panikoitiin ensiksi hieman, että minne bussi oikein edes on menossa, sillä se lähti vaan ajamaan suoraan samaan suuntaan, josta aiemmin oltiin tultu. Pelättiin nimittäin, että ollaan jouduttu Phnom Penhiin menevään bussiin, jossa puolestaan vaihdettais Siem Reapiin menevään ja sieltä edelleen rajalle. Otettiin Annin älyluuri esiin ja alettiin päivittämään navigaattorista koordinaatteja aikas tiheään, kunnes saatiin varmuus, että bussi todella meni haluamaamme suuntaan. (Vaik en kyllä tiedä, et mitä oltais voitu tehdä, jos se ei oiskaan menny?)

DSCN1010Ehdittiin taittaa matkaa reilu tunti, kunnes pidettiin ensimmäinen tauko. Täällä bussit pysähtelee melko usein ja stopit yleensä venyy, tääkin viiden minsan stoppi kesti lopulta kakskyt. Me oltiin tietty täsmälllisyyteen tottuneina suomalaisina bussissa jo heti viiden minsan jälkeen, vaik ihan hyvin ois vaan voinu hengata taukopaikalla ja ottaa kuskin tööttäämää lähtömerkkiä.IMG_8273

Meidän matka tällä bussilla ei kuitenkaan koskaan enää jatkunut, vaan kuski tuli sanomaan meille, että meidän täytyy jäädä tässä pois kyydissä. Oltiin, että mitä hittoa tää taas oikein on ja miks me ei muka voida jäädä tähän bussiin, kun se kuitenkin oli menossa suoraan rajalle. Vastaus oli vaan, että ”no Bangkok”, ”just wait here”, ”no bus coming”, ”no worries”. Niinpä sit jäätiin vaan haavi auki kantamuksinemme seisoo sinne jonnekin pikkuselle levähdyspaikalle keskelle ei mitään vailla mitään tietoa jatkosta.

IMG_8587Eka vaan istuttiin odottamaan, mut reilun puolen tunnin jälkeen alettiin jo hermostua, jos kuski ois vaikka jotenkin mokannu tän homman tai jotain. Ei odottelussa muuten mitään, mutta meillä oli aikataulutettu suunnitelma matkan jatkoa ajatellen (virhe tehdä sellasia täällä päin maailmaa!) ja pelättiin, että rajanylityspaikka ehtii mennä kiinni ennenku ehditään sinne. Busseja tuli ja meni, mutta meidän kyytiä ei näkynyt missään. Alettiin lopulta jututtaa bussien matkustajia ja selvittelemään asioita. Anni jututti yhtä länkkärinaista, joka kertoi tulevansa päivän viimeisellä bussilla Phnom Penhistä. Mie taas kävin näyttämässä meidän matkalippuja kuskeille, mutta kaikki vaan pyöritteli päätään, ”different company”, ”not your bus”, ”no more busses coming today”. Tän tiedonkeruureissun päätteeksi alkoi ahdistaa ihan kunnolla ja tultiin siihen tulokseen, että tässä on nyt käynyt joku kämmi ja meidät on jätetty kyydistä vahingossa.DSCN1012Lopulta onnistuttiin saamaan yks bussi ottaa meidät kyytiin ja viemään rajalle, kunhan maksetaan yhteensä 10 dollaria. Päätettiin vaan ottaa kyseinen bussi, et meillä ois jotain mahdollisuuksia päästä pois Kambodža sta tän päivän puolella ja ottaa Bangkokista yöjuna Surat Thaniin. Astuessamme sisään täpötäyteen paikallisbussiin, jokikinen silmäpari kääntyi tuijottamaan meitä. Vaikka bussi olikin jo ihan täyteen ahdettu, niin ihmiset alkoivat häärätä ja vaihtaa paikkoja, jotta meillekin saatiin istumapaikat. Miun paikka oli hieman vanhemman naisen ja kouluikäisen pojan vieressä, nainen vaan otti pojan syliinsä ja mie likistyin niiden ja ikkunan väliin. Paikka ei ehkä ollut mikään kaikkein mukavin istua, mutta ei voi kun jälleenkerran ihailla tätä paikallisten joustavuutta ja ystävällisyyttä, kuin moni Suomessa oikeesti luopuis paikastaan moneks tunniks ja ottais viereensä tämmösen haisevan reppureissarin. Kiittelin naista kovasti, mutta hän vain hymyili, ei tästä mitään vaivaa ole. Hetkittäin tän reissun aikana on harmittanut kovasti, ettei yhteistä kieltä paikallisten kanssa tahdo löytyä juuri lainkaan. Tämänkin naisen kanssa olisi voinut olla todella mielenkiintoista keskustella, mut nyt joudun vain kuvittelemaan, millaista hänen elämänsä on mahtanut olla.

DSCN1016Jossain vaiheessa matkaa tie alkoi kiemurrella pitkin vuoristoisia teitä ja vieressä istuva poika alkoi oksentaa. Onneksi miun ei kuitenkaan tarvinnut enää istua siinä vieressä kovin kauaa, sillä matkustajien jäädessä pois kyydistä, bussin etuosasta vapautui miulle uusi istumapaikka. Vuorilta silmien eteen avautuvat maisemat oli kyllä ihan käsittämättömän upeita ja niitä katsellessa ei voinu muuta ku ihmetellä tän maan kauneutta. Näkymien lisäksi bussimatkallamme matkustajia viihdytti televisio, jossa pyöri joku aasialainen leffa (God of Gamblers Return tms). Leffa oli ihan älyttömän sekava ja ylinäytelty. Meno oli ruudussa hetkittäin todella väkivaltaista, mutta kyseessä oli kuitenkin komedia, sillä tasaisin väliajoin koko bussi remahti nauruun. Itekin naureskelin ajoittain, mutta suurimman osan ajasta en vaan tajunnu, että mitä muut matkustajat oikein hekotti. Ehkä huumorintajussakin on sit hieman kulttuurieroja? Leffan jälkeen telkkarissa alkoivat taas pyöriä jo edellisistäkin busseista tutut karaokevideot, jotka ärsyttivät viihdyttivätkin sitten matkan loppuun asti.

IMG_8282Kun bussi lopulta saapui läheiseen rajakaupunkiin, hypättiin pois kyydistä. Koska tämä bussi ei ajanut suoraan rajalle, oltiin aiemmin sovittu kuskin kanssa, että hän ottaisi meille tuktukin, jolla päästäisiin loppumatka. Tässä vaiheessa kuski ei kuitenkaan enää huomioinut meitä millään tavalla eikä ymmärtänyt sanaakaan englantia. Tässä vaiheessa otti päähän aikalailla, sillä oltiin maksettu etukäteen 10 dollaria olemattomasta kyydistä. Mutta sit seuraavaks tapahtu jotain ihan odottamatonta. Jostain harppoo meitä kohti kaveri, joka kertoi saapuneensa sinne pikkuiselle taukopaikalle muutamaa minuuttia lähtömme jälkeen ja seuranneensa henkilöautolla meidän bussia koko matkan sieltä asti. Meille oli kuin olikin siis järjestetty jatkokyyti, muttei mitään bussia vaan ihan oma yksityskuski. En edeelleenkään käsitä, että millä järjellä meille oli järjestetty oma kyyti, kun edessä ajaa tyyliin kymmenen bussia menossa samaan paikkaan.IMG_8280

No anyway, kyyti rajalle siis järjestyi ja oltiinpahan päästy matkustamaan autenttisesti paikallisbussilla :DD Tosin eka käytiin vielä ajelemassa läheisessä kylässä ja heittämässä joku mummeli kotiinsa. Tän jälkeen sitten rajalle, jossa meille oli vielä järjestetty oma opas, josta ei tosin hirveesti mitään hyötyä ollu. Se vaan osoitti, että minne meidän piti kävellä ja häneltä ois voinu vaihtaa valuuttaa, tosin vaan yli 50 dollarin seteleitä eikä meillä nyt tossa vaiheessa mitään sellasia rahoja ollu jäljellä. Välillä ihmetyttää, että millaisina kroisoksina nää meitä oikein pitää, vaik ollaan vaan pienen budjetin reppureissaajia.

DSCN1015Rajanylitys oli tosi iisi, otettiin vaan sormenjäljet, lyötiin leimat passiin ja vartijat vähän kurkkas rinkkoihin. Rajan ylityspaikkana oli siis Hat Lek/Ko Kong . Kun päästiin takas Thaimaahan, teki mieli heittäytyy maahan suutelee sitä maata. Niin upee kokemus ku Kambodžan olikin, niin Thaimaassa asiat toimii jo huomattavasti helpommin (tai niinhän me aiempien kokemusten perusteella aateltiin). Vaik meidän matka tältä päivältä ei vielä tähän päättynytkään, ni jätän tän postauksen nyt tähän. Kerron ehkä myöhemmin sit tosta loppumatkasta ja siitä, millaiset fiilikset mulla Kambodžaa kohtaan lopulta jäi.

Jaksoko kukaan lukee kokonaan? Ilmoittautukaa ihmeessä kommenttiboksiin ;))