Viti Levun jälkeen matkustin eksoottiselle ja ihastuttavalle Taveuni-saarelle. Ennen kuin kirjoitan tarkemmin tästä Fidzin kolmanneksi suurimmasta saaresta, kerron hieman matkastani sinne. Päätin ottaa aiheen esiin, sillä matka oli itsessään jännä kokemus ja kelailin, että ideat saarihyppelyyn voisivat ehkä kiinnostaa jotakuta. Koska Fidzi koostuu sadoista eri saarista, tuo se paikkojen välillä liikkumiseen omat haasteensa. Kulkuneuvona on yleensä joko lentokone tai vene, ja nämä vaihtoehdot olivat tarjolla myös Taveuni-saarelle siirtyessäni. Koska reissuni alkaa olla loppupuolella, ja se näkyy myös budjetissa, ei suora lento Nadista tullut kysymykseen. Lento tietty säästäisi aikaa ja oisi muutenkin helppo valinta, mutta toisaalta olen tottunut matkustamaan vaatimattomammin ja seikkailut nyt vaan on aina erittäin jees. Niinpä päädyin ottamaan ensin bussin Suvaan ja sieltä edelleen laiva yön yli Taveuni-saarelle.
Seikkailuni siis alkoi minibussimatkalla Nadista Suvaan. Takamus puutui penkissä reilut neljä tuntia, mutta matka tuntui hurahtavan ohitse hetkessä. Olin vaan niin fiiliksissä siitä tunteesta, että pääsin biitsillä lekottelujen jälkeen taas tien päälle kohti tuntematonta. Bussimatkaa värittivät ohi vilistävät kylät, iloisesti vilkuttelevat lapset, eksoottisten hedelmien kaupustelijat tien varteen pystyttämissä kojuissaan ja tietysti silloin tällöin välähdykset turkoosina hohtavasta merestä. Bussin radiosta raikui ihan mahtava kasari-soittolista, joka tosin keskeytyi uutisiin, joissa kerrottiin kohtalokkaasta minibussiturmasta (ohitustilanne, törmäys ja ruumis niin tohjona, ettei sitä ees tunnistettu…) Ja samaan aikaan oma bussi vaan kaahasi eteenpäin talla pohjassa vastaantulevien kaistaa pitkin… Liikennekäyttäytyminen siis eroaa Suomesta, mutta esimerkiksi moniin Kaakkois-Aasian maihin verrattuna meininki on kuitenkin tosi kesyä. Tietynlaisia Aasia-viboja tuli kuitenkin siitä, että eväät jaetaan täällä muiden kesken. Asia selvisi minulle siitä, kun vieressäni istunut paikallisrouva avasi sipsipussinsa ja tarjosi siitä eka minulle ja sen jälkeen pussi kiersi läpi koko bussin. Jäikö sille itelleen ees mitään? Itseäni ruoan jakaminen tuntemattomien kanssa jaksaa aina hämmentää, omassa kultuurissa kun on niin tottunut siihen, että omat eväät saa syödä itse. Katsoin parhaaksi pitää herkkuni piilossa koko loppumatkan, eihän niistä ois ees riittänyt koko bussin matkustajille ja jos oisin yksin syöny ne, ois mua varmaan pidetty ihan törkeenä :DD
Onneksi bussimatka päättyi onnellisesti ja pääsin perille Suvaan yhtenä kappaleena. Tässä vaiheessa olin hieman epävarma, mitä seuraavaksi, joten lyöttäydyin yhteen samassa bussissa matkustaneiden saksalaisten kanssa (mistä se muuten johtuu, että saksalaisia on aina kaikkialla?) Aikaa laivan lähtöön oli vielä, joten päätimme käydä tutustumassa tähän Fidzin pääkaupunkiin. Ei mikään perusteellinen visitti, mutta suosittelen Suvasta tsekkaamaan ainakin keskustan kauppahallin, josta napattiin edullisia hedelmiä matkaevääksi. Jossain vaiheessa meidän joukkoomme lyöttäytyi kuin tyhjästä sellainen sählämies, joka alkoi opastaa meitä. Kaveri ei esitellyt itseään tai mitään, mutta hänen mukaansa meidän kannattaisi lähteä satamaan mahdollisimman pian, että ehtisimme varata itsellemme laivalta mahdollisimman mukavat paikat. Vaikken edelleenkään täysin ymmärrä, että mikä toi tyyppi oli ja mistä se ilmestyi, voin kertoa, että ei hän mikään huijari ollut kuitenkaan ja yställisesti hän opasti meitä koko loppumatkan ajan. :DD No niinpä mentiin sitten laivalle, mutta ei ihan tajuttu, miksi sinne piti mennä oikein etukäteen. Miulla oli halvin mahdollinen lippu kakkosluokkaan (bussi ja lautta yhteensä 95 FJD/suunta) eikä siellä ollu kaikille matkustajille ees istumapaikkoja. Laivalle mentiin siis pari tuntia ennen lähtöä, vain että päästiin varaamaan parhaat lattiapaikat :DD
No lauttamatka oli tosiaan kokemus :DD Laiva lähti pari tuntia myöhässä (Fiji time) ja matka venyi lähes vuorokauden mittaiseksi. Tätä kulkupeliä ei tosiaankaan voi verrata vaikka Itämerta seilaaviin viihdekeskuksiin, joten matkan ajaksi kannattaa varata mukaan jotain viihdykettä omasta takaa (kirja, pelikortit) ja ruokakin on hyvä idea (ravintola löytyi, mutta ruoan tasosta en osaa sanoa). Niin ja sellainen pikkuseikka, että omia hyttejä ei tosiaan ole, vaan jengi viettää aikaa lattiatasossa :DD Paikalliset kokeneet laivamatkustajat olivat tietty huomioineet tämän ja ottaneet merimatkalle mukaan patjoja, tyynyjä ja peittoja. Näytti mukavalta, itse nimittäin nukuin siellä laivan lattialla pyyhe peittona ja huppari mytättynä tyynyksi (miksei miulla oo sellasta kevyttä matkamakuupussia?) No vertaan nykyään aina nukkumiskokemuksiani Melbournen lentokentällä viettämääni yöhön ja siihen verrattuna tämä(kin) yöpaikka oli varsin jees.
Laiva pysähtyi matkan aikana yhden kerran ja pysähdyksen aikana pääsi nousemaan maihin. Maihinnousu kannattaa ehdottomasti, sillä se katkaisee kivasti pitkän merimatkan. Saari, jolle pysähdyimme oli Vanua Levu ja kävimme pysähdyksen aikana tutustumassa Savusavun kaupunkiin. Se on Fidziläisten kaupunkien tapaan hyvin pieni ja vaatimaton, enemmänkin kylän raitti kuin kaupunki. Käytiin kävelemässä kylillä, kateltiin ku paikalliset pelaili rugbya ja ihmeteltiin kuumia lähteitä, joita käytetään ruoan valmistukseen. Kuten kaikkialla Fidzillä, olivat paikalliset ystävällisiä ja he tulivat helposti juttelemaan. Useampaan otteeseen vastailin läpi tutun kysymyslitanian: Mistä olet kotoisin? Kauan olet Fidzillä? Tykkäätkö olla täällä? Mikä nimesi on? Ootko naimisissa? Nää kysymykset voi osittain tuntua näin länsimaisena hieman tungettelevilta, mutta se on vaan tyyli täällä päin maailmaa, että jutellaan ja kysellään. Totuin kyselijöihin aika nopeasti, mutta paikallisia sen sijaan jaksoi hämmästyttää se, että oon matkustanut ympäriinsä jo kuukausikaupalla yksinäni. Täällä on kaikki paljon yhteisökeskeisempää, joten mua pidetään kai vähän outona :DD Ja tietty sekin ihmettyttää, että miten miulla on varaa matkustaa. Täällä kun suurin osa ihmisistä ei ole poistunut eläissään edes omalta kotisaareltaan. Matkustaessani olen todella tajunnut sen, kuinka onnellisessa asemassa sitä itse onkaan. Meillä täällä länsimaissa eletään niin yltäkylläistä elämää ja kuka tahansa voi halutessaan saada säästettyä rahaa esimerkiksi matkustamiseen. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Toisaalta nämä ihmiset täällä saarilla vaikuttavat elämäänsä hyvin tyytyväisiltä, vaikkei heillä olekaan niin paljoa, siinä missä suomalaisen päivä saattaa mennä pilalle jo siitä, että kaupassa onkin oma suosikkituote loppu (puhumattakaan kotimaaamme tämän hetkisestä tilanteesta, mutta en viitsi mennä siihen). Osattaisiinpa mekin arvostaa enemmän sitä, mitä meillä on.
Hieman meinasin eksyä aiheesta,mutta palataan takaisin laivamatkaan. Pysähdyksen jälkeen nousimme takaisin laivaan ja matka jatkui. Vietin aikaa kannella tuijotellen Tyyntämerta. Juttelin lisää paikallisten kanssa. Tein saksalaisille taikatemppuja korteilla. Tutustuin reppureissariin, joka matkustaa teltta mukanaan (telttailua Oseanissa, kuin siistiä?) ja juttelimme pitkät tovit. Kun lopulta päästiin perille ja ulos laivasta, olikin merimatkaa takana jo lähes vuorokausi ja kello yli viisi iltapäivällä… Hieman matkaväsymys jo painoi, mutta onneksi taksi poimi kyytiin satamalaiturista ja vei meidät majapaikkaamme. Matkalla tuli nähtyä auton ikkunasta ihan mieletön auringonlasku: vaaleanpunainen taivas, palmupuita ja Tyynimeri, vau. Ihan mieletön päätös päivälle! Vaikka matka Taveunille oli pitkä ja paikoin puuduttava, oli se ehdottomasti vaivan arvoinen. Jos ei kuitenkaan ole rahasta kiinni ja haluaa vaan päästä nopeasti kohteesen, niin kantsii ehdottomasti vaan lentää ja jättää nää lauttamatkat tämmösille seikkailunmielisille sieluille ;))
