Pohjoissaaren keskiosissa sijaitseva Tongariro National Park on Uuden-Seelannin vanhin kansallispuisto. Me suuntasimme kyseiseen puistoon, koska tuttuni näytti miulle sieltä valokuvia ja ne nähtyäni päätin, että tuonne nyt on vaan pakko päästä. Minusta tuntuu, että miulle käy matkakohteiden kanssa aika usein näin. Näen kohteesta kauniin kuvan tai kuulen inspiroivan tarinan, alan googletella lisätietoa, innostun yhä enemmän ja sit se on menoa.
Päädyttiin monien muiden matkailijoiden tapaan patikoimaan läpi Tongariro Alpine Crossing -reitti. Kyseistä kävelyreittiä pidetään Uuden-Seelannin parhaana päivävaelluksena ja on se maailman mahtavimpien kävelyidenkin kymmenen parhaan joukossa. Aika ilmeinen valinta ehkä juu, mutta reitin suosiolla on syynsä. Kuumia lähteitä, tulivuoren purkauksissa ympäriinsä valunutta laavaa, sinisinä hohtavia kraaterijärviä ja pysäyttävän kauniita maisemia. Puistossa ja sen ympäristössä on myös useita Taru Sormusten Herrasta -leffojen kuvauspaikkoja. Miltä kuulostais?
Vaellusta edeltävä päivä kului pitkälti asioita järjestellessä ja urakkaan henkisessä valmistautumisessa (haha). Varasimme meille Turangin kylässä sijaitsevan infopisteen kautta kyydin vaelluksen alkupisteeseen, jotta saimme jätettyä oman automme vaelluksen loppupisteeseen, jossa se sitten odottaisi meitä reitiltä palattuamme (ei meinaan varmaan huvittais kävellä sitä kahtakymmentä kilsaa samoja jälkiä takas). Yöksi suuntasimme kansallispuistossa sijaitsevalle leirintäalueelle, jossa vietettiin rento päivä. Mässäiltiin, pelailtiin bilistä, pöytäkiekkoa ja kuunneltiin Antti Tuiskua :DD
Tongariro Alpine Crossing saattaa olla toisinaan suljettu epävakaan sään tai voimakkaan vulkaanisen toiminnan vuoksi, jolloin sinne ei päästetä matkailijoita laisinkaan. Meille kävi ekalla yrityksellämme näin, joten jännitimme lähtöaamuun asti, kuinka meille tällä kertaa kävisi. Kun aamulla herätyskellot pärähtivät soimaan, ei onneksi sateesta ollut tietoakaan ja pääsimme lähtemään matkaan. Oma automme siis jätettiin pääteparkkikselle, josta varaamamme kuljetus kävi poimimassa meidät ja kyytsäsi aloituspaikalle. Kuljetusfirmoja näytti olleen useita, mutta koska varasimme oman kuljetuksemme etukäteen infosta, en osaa kertoa mitään mahdollisista hintaeroista tms. Kyydin varaaminen etukäteen on suositeltavaa, mutta jos paikan päälle menee ajoissa (huom. todella ajoissa, viimeiset kyydit lähtevät kahdeksalta!) uskon, että voisi loppuparkkikseltakin ehkä onnistua hyvällä tuurilla kuljetuksen saamaan. Olimme kuitenkin omaan kuljetukseemme tyytyväisiä, kuljettajamme kertoili matkalla maorikulttuurista ja saimmepa kuulla aika huiman tarinan porukasta, jotka vaelsivat Matamatasta tänne Tongariron kansallispuistoon mukanaan valtasormus (tai siis sen kopio) ja sitten vuokrasivat helikopterin, jotta pääsivät pudottamaan sormuksen tulivuoreen (täällä sijaitsee siis lotr-leffoissakin nähty Tuomiovuori). Saimme matkan aikana myös toimintaohjeet sen varalle, että tulivuori alkaisikin yhtäkkiä purkautua. Ohjeiden sisäistäminen tosin oli vähän niin ja näin, sillä kun kuljettajamme kysyi meiltä, että mitä kyseisessä tilanteessa tulee tehdä, oli meikän vastaus epäröimättä, että ”run”. Niin ohjeen mukaan piti siis ensin tähyillä putoilevia kiviä…
Oonkohan nyt höpissy jo tarpeeks, et voidaan siirtyä ihan itse siihen kävelyosuuteen? Kuljetuksemme jätti meidät Mangatepopo parkkiksen lähelle, josta startattiin Tongario Alpine Crossing intoa täynnä. Reitin alkuosuus oli todella helppokulkuista, tasaista maastoa, sellaista sopivaa alkulämmittelyä. Noin tunnin kävelyn jälkeen tilanteeseen tuli kuitenkin muutos ja reitti alkoi nousta jyrkästi ylöspäin. Tämä reitin osuus tunnetaan nimellä ”Devil’s Staircase” ja täytyy todeta, että siinä on harvinaisen osuva nimi. Nousu oli rankka ja kiipeily 1600 metrin yläpuolelle meren pinnasta kävi kunnon päälle (toisilla enempi ku toisilla).
Paholaisen portaikon jälkeen polku muuttui tasaiseksi, mutta vain hetkeksi. Tasaisen osuuden jälkeen reitti nimittäin kääntyi vasemmalle kohti tulivuoren huippua. Tässä vaiheessa polkua ei enää selkeästi erottanut, mutta kallioon oli kiinnitetty rautakettinki, josta pystyi ottamaan tukea nousun aikana. Kettinki muistutti mua jotenkin siitä, kun Kambozdassa patikoimassa käydessämme eteen tuli köysi ja kaikki meni siitä lähiten pieleen niin totaalisesti. Joten kuten ilmeestä näkee, kauhistuin hetkellisesti tota kettinkiä ihan kunnolla. Siis en kestä tota mun ilmettä, sulaa kauhua :’DD
Jyrkästä noususta kuitenkin selvittiin sisulla ja päästiin kuin päästiinkin valloittamaan tulivuoren huippu. Siis kuinka siistiä? Tulivuori on tosiaan ihan oikea toimiva tulivuori ja huipulla olikin varoituskylttejä vulkaanisesta toiminnasta. Jos huipulla oleva varoitusvalo alkaa vilkkumaan, ei kävelyä enää ole lupa jatkaa, vaan on palattava takaisin lähtöpisteeseen. Onneksi meidän kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt, ois meinaan ollu aikamoinen antikliimaksi palata takas alkuun tässä vaiheessa, kun paras osuus oli vielä näkemättä.
Kun alettiin laskeutua alas vuoren huipulta ja pilviverho hälveni, avautui eteen suorastaan maagiset näkymät. Emerald Lakes, nuo turkoosina hohtavat pikkuiset järvet. Ollaanko me siis edelleen planeetalla Maa? Toi paikka oli ku jostain toisesta maailmasta ja meillä kesti Suvin kaa pieni ikuisuus, että maltettiin tulla kokonaan alas vuorelta. Tuolla oli vaan niin kaunista ja kuvauksellista. Veikkaan, että täysin pilvettömänä päivänä noi järvet vois nähdä jo ihan tuolta korkeimmalta huipulta.
Pikkujärvien jälkeen ohitimme vielä yhden isomman tulivuoren kraateriin muodostunen järven, joka loisti auringossa kauniin sinisenä. Loppureitti oli jo helppokulkuisempaa ja polku alkoi hiljalleen laskeutua alaspäin. Korkeus säilyi kuitenkin reippaasti yli kilometrin korkeudella merenpinnasta, joten maisemissa riitti ihasteltavaa.
Laskeutuessa kuljettiin myös läpi alueesta, joka oli ihan ku suoraan lotr- leffojen Sumuvuorilta, siis sieltä missä Klonkku seurailee Frodoa ja Samia kakkosleffan alussa. Miun ei varmaan erikseen tarvii kertoa, että kuinka fiiliksissä oltiin tästä? Vaelluksen vika tunti sitten kuljettiin vaan jossain metsissä ja loppua kohden se alkoi jo hieman pitkästyttää. Jalkoja sattui ja toivoi vaan, että loppuisipa tää jo :DD Riemu oli siis suuri, ku saavuttiin Ketetahi -autoparkkikselle ja saatiin kävely onnistuneesti päätökseen. Hurautettiin siitä vielä läheisen järven rannalla päiväkahveille ja uimaan (tai no yksi meistä ui ja muut kauhisteli rannalta).
Kokonaisuudessaan meillä kului 19,4 kilsan vaellukseen hitusen alle kuusi tuntia. Kävelimme reipasta tahtia, mutta välillä pysähtelimme valokuvaamaan ja pitämään pieniä hengähdystaukoja. Lounaan ajaksi pysähdyimme ihan kunnolla. Koska vaellus on ei ole helpoimmasta päästä, kantsii mukaan varata tukeva ateria, reilusti vettä ja energiapitoisia välipaloja. Sää voi muuttua nopeasti ja odottamatta, joten myös pukeutumiseen kannattaa panostaa. Samoin hyviin jalkineisiin, sillä nousut ovat jyrkkiä ja paikoin maaperä on vaikeakulkuinen (irtonaisia kiviä yms.) Vaellus on suosittu ja sen näkee myös paikalla olevasta ihmismäärästä. Tämä toki riippuu ajankohdasta ja sattumasta, esimerkiksi kun me kävimme vaelluksen tekemässä, oli se ensin ollut suljettuna kolme päivää, joten reitille haluavien määrä luultavasti kasaantui. Matkan varrella kannattaa siis varautua jonottamaan, jos on esimerkiksi tarvetta käydä wc:ssä (niitä on reitin varrella vain muutamassa paikkaa). Tongariro Alpine Crossing oli itselleni ensimmäinen näiden maailman mahtavimpien kävelyiden joukosta, mutta ei kyllä varmasti jää viimeiseksi!
Tähän loppuun vielä kartta kiinnostuneille. Aloitus siis läntiseltä puolelta Mangatepopo parkkikselta ja päätös Ketetahi parkkikselle :))
