Lupailin kokoavaa postausta roadtripistämme Uudessa-Seelannissa. Aikamoinen urakka tän tekemisessä oli, mutta tässä se nyt ois! Oon koonnu yhteen lopullisen reittimme, matkavinkkejä ja huomionarvoisia asioita. Eihän tää nyt mikään kaikenkattava opas ole, mutta ehkäpä tästä jotain hyödyllisiä ajatuksia irti saa, mikäli roadtripiä tähän upeaan maahan suunnittelee. Ps. Kokeilin blogissa ekaa kertaa väliotsikoiden käyttöä, koska tästä postauksesta tuli jäätävän pitkä :DD Selkeyttääkö vai pitäiskö vaan jatkaa tuttuun tyyliini yhtenäisellä ajatusoksennusryöpyllä ilman näin alleviivaavaa jäsentelyä?
Lähtökohdat: Roadtrip toteutettiin huhtikuussa 2015. Meitä oli kasassa neljän henkilön retkikunta ja reilun parin viikon aikana kiertelimme matkailuautolla sekä Etelä- että Pojoissaarella. Emme suunnitelleet tarkkaa matkareittiä etukäteen, vaan fiksailtiin tilanteen mukaan ja mentiin pitkälti fiiliksellä. Meillä oli tietyt must-kohteet, joita ei voinut jättää väliin ja yhdistelmimme niihin matkan varrelle sopivasti osuneita kohteita. Meille sopi tämmöinen rento matkanteko viimeisen päälle suunniteltujen aikataulujen sijaan. Toki, jos matkan aikataulu on hyvin tiukka, on tietyt raamit hyvä olla ja on hyvä idea laskeskella esimerkiksi matkoihin kuluvia aikoja etukäteen suuntaa antavasti. Usein suunnitelmilla on kuitenkin taipumus muuttua, joten aikatauluihin on hyvä jättää joustovaraa yllättävien tilanteiden varalle. Uudessa-Seelannissa on valtavasti mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja, joten parissa viikossa ei millään ehdi nähdä kaikkea, mutta se on vaan hyväksyttävä.
Matkavalmistelut: Etukäteen olimme varanneet ainoastaan lennot, ensimmäisten öiden majoituksen Wellingtoniin, matkailuauton liikkumista varten ja lauttaliput saarten välillä siirtymiseen. Mikäli lentää Uuteen-Seelantiin pidemmän matkan päästä (tai miksei lähempääkin), niin ensimmäisille öille on hyvä idea olla majapaikka valmiiksi katsottuna. Pitkien lentojen jälkeen tuskin huvittaa alkaa arvuuttelemaan, että minne sitä menisi yöksi. Suomen ja Uuden-Seelannin välillä on aikas monta aikavyöhykettä ja pari päivää on hyvä pyhittää rauhalliseen oleiluun ja jetlagin tasoitteluun. Itse lensin Wellingtoniin Ausseista pari päivää muita myöhemmin, jotta toisilla oli aikaa tottua paikalliseen aikaan ja tutustua kaupunkiin. Hostellin sijaan yövyin yhden yön Wellingtonin lentokentällä ja seuraavana aamuna lensimme koko porukka Queenstowniin, josta varsinainen roadtrip alkoi. Alla olevaan karttaan olen selkeyden vuoksi merkinnyt joitain pysähdyspaikoistamme. Helpompi hahmottaa, jos ei tunne paikkoja nimiltä.
Eteläsaaren pysähdyspaikat ja kohokohdat: Varsinainen roadtrip tosiaan starttasi Eteläsaarelta, upeasta Queenstownin kaupungista. Etenimme loogisessa järjestyksessä kohti pohjoista ja pysähdyspaikkamme olivat Wanaka, Mount Cook, Lake Pukaki, Christchurch, Cheviot, Kaikoura ja Picton. Eteläsaaren luontoa ei turhaan hehkuteta ja maisemat ovat paikoin kuin suoraan Keskimaasta: jylhiä vuoria, kuohuvia koskia, peilikirkkaita järviä… Koska Uusi-Seelanti tunnetaan extremediggareiden unelmamaana, niin olihan se Wanakassa poiketessa käytävä hyppäämässä lentokoneesta, voin kertoo, etä maisemat näyttivät erittäin hyvältä myös taivaalta käsin :DD
Pohjoissaaren pysähdyspaikat ja kohokohdat: Eteläsaaren jälkeen jatkoimme roadtripiä Pohjoissaaren puolelle lautalla, joka kuljetti meidät Pictonista Wellingtoniin. Welingtonin lisäksi pysähdyimme seuraavissa paikoissa Ohakune, Taupo, Rotorua, Matamata, Auckland, Hamilton, Turangi ja National Park. Pohjoissaarella tuli ajeltua etelää enemmän epäloogisesti ympäriinsä, sillä suunnitelmamme eivät menneet ihan putkeen ja lisäksi meidän piti palauttaa matkailuauto Wellingtoniin. Aikaa kului siis enemmän autossa istumiseen eivätkä säätkään olleet aivan yhtä suosiolliset kuin alkumatkasta. Vaikkei Pohjoissaari maisemiltaan ehkä täysin etelän tasolle ylläkään, on täälläkin paljon mielettömiä paikkoja. Wellington on kiva kaupunki, Matamatassa sijaitseva Hobittila aivan ehdoton kohde ja Tongariro Crossing oli henkilökohtainen suosikkini. Myös tuliperäiset luonnonihmeet, kuten tulivuoret, kuumat lähteet ha geysirit kiehtoivat (varmaan siksi, ettei Suomessa ole vastaavaa geotermistä toimintaa).
Matkailuauton vuokraus: Voisin seuraavaksi kertoa lisää kulkupelistämme ja autonvuokraukseen liittyvistä asioista. Matkailuauto oli meillä siis varattuna valmiiiksi ja poimimme sen käyttöömme Queenstowiin lentokentältä. Oltiin suoritettu maksu jo etukäteen, joten paikan päällä vaan täyteltiin jotain papereita ja saatiin avaimet. Autonvuokraukseen Uudessa-Seelannissa pätee samat huomoitavat asiat kuin missä tahansa. Tärkeintä on tarkistaa, millaiset vakuutukset autossa on ja onko ajokilometrejä rajattu (eli tietyn määrän ylittyessä joudut maksamaan ekstraa ylimenevistä kilometreistä). Esimerkiksi meillä vakuutus ei olisi kattanut kattovaurioita tai auton ympäripyöräytystä. Ajokilometrit sen sijaan olivat rajoittamattomat, joten saimme kruisailla huoletta. Autonvuokraus Uudessa-Seelannissa vaatii kansainvälisen ajokortin. Ennen matkaa tilasin Autoliitosta kyseisen läpyskän (paperinen vihko, joka yhdessä suomalaisen ajokortin kanssa todistaa sinut ajotaitoiseksi), jotta auton ajaminen olisi sitten kaikkien lakien ja sääntöjen mukaista. Jotkut autovuokraamot eivät välitä, onko siulla kyseinen asiakirja vai ei, mutta onhan se hyvä kaikenvaralta löytyä. Oman matkailuautomme vuokrasimme Jucylta ja olimme yritykseen ja kulkupeliin pääosin oikein tyytyväisiä, vaikka joitain ongelmia olikin. Meillä oli sattunut autoomme rikkinäinen sähkökaapeli ja yksi sivuikkuna hieman ränkkäsi. Saamamme palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja palautetta vastaan saimme hyvitystä näistä pienistä häiriötekijöistä. Automme oli ihan käsittämättömän ruma. Niin ruma, että se on oikeestaan jo hieno. Vaikka auto välillä saikin aikaan pitkiä katseita ja hassuja kommentteja (paras: myyttekö te mehua?), oli se todella kätevä ja kompakti menopeli. Autossa oli paikat neljälle hengelle, yläsänky ja kokoontaitettava alapeti, jonka aina ajon ajaksi kasasimme kokoon. Matkatavaroita oli kaksi rinkkaa ja kaksi matkalaukkua, jotka kulkivat kätevästi mukana. Auton takaosassa oli keittiö: kaasuliesi, leivänpaahdin, tiskiallas (vesitankit: puhdas ja likainen). Mukaan kuuluivat tarvittavat astiat, kaasupullo ja petivaatteet.
Liikkuminen ympäriinsä: Mielestäni oma paku on mitä mahtavin tapa tehdä roadtrip! Tavaroita ei tarvitse raahata ympäriinsä, vaan niille on aina oma paikka. Keittiössä saa kokattua itse koska tahansa ja jääkaappi pitää juomat kylminä. Parin viikon aikana autosta muodostui pyörillä kulkeva koti. Matkailuauton vuokraaminen toki maksaa aikalailla, mutta toisaalta rahaa ei kulu erikseen hotelliyöpymisiin eikä busseihin/juniin. Myöskään ulkona syömiseen ei mene niin paljoa dollareita, kun ruoan saa kokattua itse. Lisäksi oma auto takaa täyden liikkumavapauden etkä ole sidoksissa aikatauluihin kuten joukkoliikenteessä matkustaessa. Kaupunkiajossa iso paku on lähinnä riesa, mutta kaupunkien ulkopuolelle se sopii mainiosti (ja Uudessa-Seelannissahan ei montaa isoa kaupunkia ole). En voisi olla tyytyväisempi valintaamme toteuttaa roadtrip matkailuautolla kulkien ja haluan ehdottomasti päästä viettämään karavaanarielämää uudemmankin kerran. Toki normaali henkilöauto voisi olla toimiva vaihtoehto matkailuautolle, mukaan voisi pakata vaikka teltan, yöpyä toisinaan luonnossa ja toisinaan hostelleissa. Uuden-Seelannin julkisesta liikenteestä miulla ei ole kokemusta yhtä yöbussireissua ja lentokentälle siirtymistä enempää. Arvioisin kuitenkin, että syrjäisempiin paikkoihin on hankala päästä ilman omaa kulkuneuvoa. Jos tulisin Uuteen-Seelantiin pidemmälle reissulle, kokeilisin ehdottomasti myös lifatusta. Se on täällä todella suosittua ja liftareita näkee tien varressa jatkuvasti. Mitä olen Uutta-Seelantia kierrelleiden ressareiden kanssa jutellut, ovat laidastaan kaikki kehuneet liftauksen helppoutta, yhdeltäkin tytöltä oli jäänyt bussipassi kokonaan käyttämättä, koska liftillä pääsi liikkumaan niin kätevästi.
Liikenteessä selviytyminen: Uudessa-Seelannissa on Australian tapaan vasemmanpuoleinen liikenne. Täällä on sattunut melko paljon onnettomuuksia, joihin ulkomaalaiset ovat olleet jollain tapaa osallisia, joten liikenteessä kannattaa olla erityisen tarkkana. Ite ehdin onneksi Ausseissa ollessani tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, joten se ei sinänsä tuottanut mitään ongelmia. Lähinnä hankaluuksia oli auton teknisten vimpainten kanssa, saatoin vilkkujen sijaan käynnistää pyyhkijät ja pitkien valojen päälle laiton sijaan saatoin sammuttaakin valot kokonaan. Onneksi automme oli kuitenkin automaattivaihteinen, joten vaihdekepin käyttöä vasemmalla kädellä ei tarvinnut ryhtyä opettelemaan. Oon tosin kokeillut ajaa manuaalivaihteista autoa Ausseissa ja kyllä sekin pienellä harjoittelulla onnistui. On siis turha pelätä liikaa vasemmanpuoleista liikennettä, sen handlaa kyllä melko helposti ja Uuden-Seelannin tiet eivät ole ruuhkilla pilattu. Kauniiden maisemien kanssa tosin pitää olla varovainen, kuljettaja ei saa olla liikaa niiden lumoissa vaan on maltettava pitää katse tiessä.
Ajoajat ja navigointi: Välimatkoihin kuluvat ajoajat pystyi suhteellisen hyvin arvioimaan Google Mapsin avulla. Teillä on pääasiassa rajoitukset 80 km/h, maksiminopeus on motareillakin 100 km/h. Isoja motareita on vain isompien kaupunkien lähellä ja pääosin tiet ovat melko pieniä (ohituskaistoja on kuitenkin melko usein). Tiet ovat paikoin erittäin mutkaisia ja matkoihin kuluu enemmän aikaa kuin odottaisi. Radiotaajuuksiin ei kannata luottaa liiaksi, joten roadtripille kantsii varata mukaan musiikkia omasta takaa. Selvitä siis etukäteen, onko autossa aux, usb vai cd-asema. Koimme muuten hieman huvittavana uusi-seelantilaisten tavan käyttää liikenneympyröitä, niitä saattoi tulla vastaan jopa keskellä motaripätkää :DD Tietulleihin emme roadtripimme aikana törmänneet. Meillä ei ollut käytössämme gps-laitetta, vaan navigoimme ihan vanhan liiton kartoilla. Toki kaupunkiajossa navi olisi hyödyllinen, mutta isoja kaupunkeja on täällä kuitenkin niin vähän ja niistäkin selviää perinteisellä kartalla. Karttoja hamtsrattiin valmiiksi lentokentältä ja infopisteistä saa niitä myöskin tosi hyvin. Opasteet ovat tienvarsilla selkeitä ja Uusi-Seelanti on kuitenkin sen verran pieni paikka, että liikkuminen ympäriinsä on helppoa.
Polttoaineen kulutus: Polttoainetta kului reissullamme enemmän kuin osasimme odottaa. Automme oli melkoinen bensamonsteri ja sitä sai olla tankkamassa lähes päivittäin (toki ajokilometrejäkin kerty reippaasti). Polttoaine oli edullisinta kaupungeissa, ei kuitenkaan heti siinä ensimmäisellä motarin viereisellä huoltsikalla kaupunkiin tullessa, mutta jossain lähiöalueella. Halvimmillaan bensa maksoi jotain 1,6 dollaria ja kalleimmillaan se oli yli 2 dollaria. Dieselin litrahinta pyöri siinä dollarin paikkeilla. Autoa vuokratessa onkin hyvä idea selvittää auton keskikulutus.
Hintataso yleisesti: Uusi-Seelanti on kallis maa. Luulin Australiaa kalliiksi, mutta hinnat ovat täällä pääosin Aussejakin kalliimmat. Polttoaine on kalliimpaa, alkoholi on kalliimpaa ja ruoka on pääosin kalliimpaa. Porukassa matkustamisen ehdoton etu on se, että ruokakustannukset voidaan jakaa. Ite syötiin yleensä aamiainen pakussa (kahvia, paahtista, muroja, munia), hedelmiä välipalaksi, lounaaksi nuudelia, munia ja jotain makeaa köyhää ateriaa piristämään, illalliseksi kokkailtiin sitten jotain hieman tukevampaa ja vaihtelevampaa sapuskaa. Muutamia kertoja toki hemmoteltiin itseämme kunnon ravintolaruoalla. Ruoka on sellainen menoerä, josta on helppo säästää tai sitten upottaa paljon rahaa, se on kiinni ihan omista preferensseistä.
Leiriytyminen ja majoittuminen: Koska meillä oli matkailuauto käytössämme, halusimme luonnollisesti hyödyntää sitä mahdollisimman paljon. Leiriytyminen on kaupungeissa kielletty, mutta taajama-alueiden ulkopuolella leiriytyminen on melko vapaata, kunhan käytössä on self contained vehicle (eli kai tarkoittaa käytännössä sitä, että autossa on mahdollisuus käyttää wc:tä?). Me melko usein vain jätettiin paku parkkiin sellaiseen paikkaan, jossa ei uskottu sen häiritsevän ketään ja jatkettiin matkaa jo aikaisin aamulla. Esimerkiksi tiestä hieman sivummalla olevat levähdysalueet havaitsimme hyvin toimiviksi. Näimme muutamia tosi rohkeita leiriytyjiä yleisillä parkkiksilla kaupunkien keskustassa, riskinä tämmöisessä on tietysti sakot. En osaa sanoa, että kuinka tarkkaan matkailijoita valvotaan, mutta me ei välitetty kokeilla onneamme, sen verran huomiota herättävä toi meidän paku oli :DD Toisaalta jos olisi liikkeellä tavallisella henkilöautolla, voisi helpommin onnistua yöpymään ilmaiseksi ihan taajama-alueellakin nukkumalla autossa. Varsinaisia leirintäalueita on monen hintaisia ja löytyypä niitä muutamia ilmaisiakin. Maksullisella leirintäalueella yövyimme reissumme aikana kolmesti, tuli tarpeeseen päästä välillä suihkuun ja pesemään pyykkiä. Emme varailleet mitään leirintäpaikoista etukäteen, vaan tupsahdimme randomisti paikalle ja kysyimme hintaa (tilaa löytyi aina). Uskoisin kyllä, että leirintäalueiden etsimiseksi on saatavilla kaikennäköisiä sovelluksia, mutta me mentiin taas vaan minne tie sattui viemään.
Verkkoyhteydet ja tietotekniikka: Nettiaddiktien kannattaa varautua siihen, ettei wifi ole kovin hyvin saatavilla. Täällä puolella maailmaa kun on noi yhteydet hieman kehityksestä jäljessä. Jos viipyy pidemmän aikaa ja uskoo nettiä välttämättä tarvitsevansa, joku prepaid lienee harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Tähän samaan myös vinkki koskien sähköisten laitteiden latausta. Pistokkeet ovat erilaiset kuin Suomessa, joten adapteri on tarpeellinen. Meillä oli käytössä kaksi adapteria, mutta autossamme oli vain yksi pistokepaikka ja kun sähköä oli saatavilla, oli ladattavana samaan aikaan neljän ihmisen puhelimet, kamerat, läppärit ja mitä näitä nyt oli. Paras ratkaisu ois ollut ottaa Suomesta mukaan jatkojohto, jossa oisi useampi pistokepaikka. Sen avulla oltaisiin saatu kätevästi ladattua yhtä aikaa kaikkien tekniset laitteet eikä oisi tarvinnut yöllä heräillä vaihtamaan seuraavan henkilön puhelinta lataukseen. Älypuhelimien akun keston huomioiden myös matkalaturi on erittäin hyvä idea.
Tarpeelliset tavarat: En ala sen tarkemmin eritellä, mitä reisulle kannattaa pakata mukaan. Tarpeelliset tavarat kuitenkin riippuvat melko paljon henkilöstä ja siitä, mitä aikoo reissulla tehdä. Jos aikoo liikkua paljon luonnossa ja kansallispuistoissa, ehdottomasti hyvät vaelluskamppeet, tärkeimpänä tuulenpitävä takki ja hyvät kengät. Jos taas reissu painottuu enempi kaupunkiin, ni sitten varmaan suoristusrauta ja korkkarit. Yleisesti meininki on täällä kuitenkin pukeutumisen, ja oikeestaan kaiken muunkin, suhteen tosi rento.
Matkan ajoitus: Uudessa-Seelannissa vuodenajat ovat Suomeen nähden päinvastaiset ja oman reissumme aikana, huhtikuussa, siellä elettiin loppukesää/alkusyksyä. Sanoisin, että huhtikuu alkaa olla viimeinen matka-ajankohta, mikäli haluaa reissulleen miellyttävät kelit. Toki sään suhteen ei ikinä voi olla täysin varma, mutta meillä oli loppua lukuunottamatta kelit kohdillaan. Varminta NZ:n on matkustaa silloin, kun Suomessa on talvi. Toki sesonkina hinnat ovat korkeampia ja turisteja on enemmän, mutta ainakaan itseäni ei Suomen syksyn tyylinen harmaus erityisesti inspiroi eikä talviurheilukaan niin sanotusti oo mun juttu.
Matkaporukka: Oltiin liikkeellä serkusporukalla, ihan huikee jengi kasassa. Ollaan pienestä pitäen oltu Taru Sormusten Herrasta -faneja, joten matka Uuteen-Seelantiin oli ihan unelma. Kun miun iso trippi varmistui, pyysin vähän läpällä/tosissaan muita tulee Uuteen-Seelantiin mua moikkaamaan. No sainkin muut innostettua mukaan ihan oikeasti ja saatiin toteutettua tää pitkäaikainen haave. Ei olla aiemmin matkustettu keskenämme tällä kokoonpanolla, mutta reissun päällä hommat sujui onneks hyvin eikä riitannuttu, vaikka joitain kompromisseja jouduttiinkin tekemään. On kiva, kun hommat voidaan jakaa: tiskattiin vuorotellen ja jaettiin yhteiset kulut neljään osaan. Huom. yhteiskassa, johon kaikki laittaa tietyn summan rahaa, on hyvä idea yhteisten menojen kattamiseen. Kuittien kanssa sählääminen on rasittavaa. Tätä reissua on kiva muistella yhdessä jälkeenpäin ja voisin lähteä tän jengin kanssa reissuun vaikka uudemmankin kerran.
Uusi-Seelanti on helppo ja turvallinen maa matkustaa. Kaikki puhuvat englantia, joten kommunikaatiossa ei tarvitse turvautua elekieleen tai symboleihin. Paikalliset ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Vaikka ei olisi aiemmin matkustanut paljoa, Uudessa-Seelannissa pärjää kyllä. Kulttuuri on suomalaisille tuttu länsimainen eikä kulttuurishokin vaaraa ole. Maan viehätys piilee hätkähdyttävän upeassa luonnossa. Tai no ”piilee” on huono ilmaisu, sillä kauniit maisemat rävähtelevät silmien eteen loputtomana ryöppynä. Varaudu siihen, että haluat jäädä pidemmäksi aikaa kun ajattelit. Siihen, että tarvitset todennäköisesti enemmän rahaa kuin kuvittelit. Siihen, että saat ikimuistoisen reissun. Siihen, että haluat jonain päivänä takaisin. Nimimerkki ”postausluonnoksissani on juttu otsikolla: seuraavan Uuden-Seelannin matkan suunnittelua”. Hups.
