Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

bussimatka

Eikö tämä olekaan luokkaretki riisipelloille?

On varhainen aamu, kun kellon pirinä herättää minut hotellihuoneessani Hekoussa. Olen saapunut Vietnamista Kiinan puolelle vasta eilen, mutta haluan heti päästä jatkamaan matkaani kohti Yuanyangin kuuluisia riisiterasseja. Olen ottanut etukäteen selvää, että Hekousta pitäisi lähteä puoli seitsemältä aamulla suora bussiyhteys Xinjieen, joka on Yuanyangin keskus. Nyt olisi vain löydettävä paikka, josta kyseinen bussi mahtaa lähteä. Olen luottanut siihen, että saan selvitettyä bussiaseman sijainnin hotellin respasta, mutta epäonnekseni hotellin ainoa englantia osaava työntekijä on jo ehtinyt lähteä. Lopulta saan respan tytön ymmärtämään, että haluan mennä bussiasemalle ja hän osoittaa minulle oikean (?) suunnan kädellään.

1-20160405_185917

Minulla ei ole mitään tietoa, onko bussiasema iso rakennus vai kenties vain pysäkki tien reunassa. Hetken käveltyäni löydän kadun, jonka varteen on pysäköity useampia busseja. Oon napannut puhelimeeni kuvankaappauksen Yuanyangin kiinan kielisestä nimestä ja näytän sitä bussikuskeille, mutta yksikään bussi ei ole matkalla sinne. Lopulta yksi bussikuskeista nyökkää ja ottaa minut kyytiin. Istahdan huojentuneena paikalleni, onnistuin sittenkin löytämään oikean bussin! Pian minua alkaa kuitenkin epäilyttää, sillä bussi vaikuttaa oudon pieneltä pitkän matkan bussiksi. Näytän kuvankaappaustani uudestaan kuskille ja hän vain viittoo minua istumaan paikallani. Aikaa lähtöön on vajaa kymmenen minuuttia, joten päätän jäädä bussiin. Virhe.

1-20160406_065818

Reilu puoli tuntia myöhemmin emme ole liikahtaneet metriäkään. Bussikuski polttaa ketjussa ja tarjoaa minulle röökiä joka kerta sytyttäessään uuden savukkeen, kieltäydyn joka kerta ja vedän hengityssuojaani tiukemmin kasvojeni suojaksi. Pian alkaa tapahtua ja bussin kyytiin alkaa virrata reppujaan kanniskelevia ja aamunuudeleitaan ryystäviä koululaisia (kuski röökää yhä), bussin täytyttyä lähdemme vihdoin matkaan. Minua epäilyttää entistä enemmän, mutta yritän uskotella itselleni, että ehkä kyseessä on luokkaretki riisipelloille. Teoriani murenee kuitenkin nopeasti, sillä vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin kaarramme koulun pihaan ja lasten poistuttua kyydistä jään yksin bussiin. Katson epäröivästi kuskiin, joka vaan viittoo minua istumaan paikallani, no ei kai tässä parempaakaan ideaa ole.

1-20160406_072958

Minua epäilyttää entistä enemmän, mutta yritän uskotella itselleni, että ehkä kyseessä on luokkaretki riisipelloille.”

1-20160406_103048

Muutamaa röökiä myöhemmin jostain ilmestyy pikkuinen minibussi, joka pysähtyy tien toiselle puolelle. Kuski osoittelee sitä kohti, joten nappaan rinkkani ja suuntaan bussille huojentuneena siitä, että pääsen pois tupakansavuisesta koulubussista. Näytän jälleen kuvakaappaustani ja yritän varmistaa, meneekö auto varmasti Yuanyangiin. ”Yes yes”. Istahdettuani kyytiin minua alkaa kuitenkin taas epäilyttää. Olen ainoa matkustaja ja auto on lastattu puolilleen eri kokoisia säkkejä.  Yhdestä avonaisesta säkistä pilkottaa piikikkäitä ja erikoisen hajuisia hedelmiä, toisesta säkistä kuuluu vaimeaa kotkotusta, kolmas säkki vain liikahtelee, mutta mitään ääntä ei kuulu. Vetäydyn lähemmäs ikkunaa ja yritän olla ajattelematta, mitä säkissä mahtaa olla. Pian pysähdymme ja huojennuksekseni kyytiin nousee lisää matkustajia, ehkä tämä sittekin onnistuu eikä minua ole tyyliin kidnapattu.

1-20160406_090744

Matka on pitkä ja torkahtelen välillä. Herätessäni oloni on hetkittäin suorastaan epätodellinen: kuinka uskomatonta onkaan, että olen yksin seikkailemassa ympäri Kiinan maaseutua paikallisbussin kyydissä? Ajelemme pitkin vuoristoisia pikkuteitä, ylitämme pauhaavia koskia ja ohitamme pikkuisia heimokyliä. Nautin tietyllä tapaa matkanteosta aivan suunnattomasti, ellei sitten lasketa sitä, että tämä(kin) kuski polttaa ketjussa ja sytyttää uuden savukkeen heti entisen sammuttua. Onneksi minulla on hengitysmaskini ja saan raotettua ikkunaa niin, että pystyn hengittämään raitista ilmaa.

”Herätessäni oloni on hetkittäin suorastaan epätodellinen: kuinka uskomatonta onkaan, että olen yksin seikkailemassa ympäri Kiinan maaseutua paikallisbussin kyydissä?”

Muutaman tunnin ajon jälkeen pysähdymme äkisti keskelle tietä ja minut ja muutama muu matkustaja viitotaan ulos bussista. En ole käänteestä lainkaan mielissäni, sillä oon maksanut lipun koko matkasta ja olettanut pääseväni kerralla perille. Koska en osaa lainkaan kiinaa, on kuitenkaan paha sanoa mitään. Hetken kuluttua nousemme uuteen minibussiin, joka on aikalailla samanlainen kuin edellinenkin kyyti. Röökaaminen ja lattialle sylkeminen jatkuu ihan samaan tahtiin, roskat heitetään suoraan ikkunasta pihalle. Autossa on lintuhäkki, jonka asukki lentelee sekopäisesti ympäri vankilaansa. Huomaisikohan kukaan, jos avaisin häkin oven ja päästäisin linnun lentämään vapauteen?

1-20160406_104825

1-20160406_123952

Useampi tunti vierähtää kunnes saavumme johonkin kylään ja kaikki matkustajat nousevat ulos bussista. Jaahas, aika siirtyä päivän neljänteen minibussiin. Varsinaiset istumapaikat ovat jo täynnä, mutta pääsen istumaan bussin lattialle nostetulle puupenkille, jonka jaan melko pulskan paikallisen mummon kanssa. Olen jälleen ainoa länkkäri ja muut matkustajat vilkuilevat minua uteliaasti. Yksi mies osaa vähän englantia ja saa kysytyksi, mistä olen kotoisin. Kaveri tosin taida tuntea sanaa Finland, kun useamman kerran jälkeenkin reaktia on, että ”aa New Zealand”. Minulta pyydetään bussissa myös yhteiskuvia, josta olen hieman yllättynyt, sillä tähän mennessä kukaan ei ole vaivautunut kysymään lupaa kuviin, vaan minusta arpisine naamoineni on räpsitty kuvia niin salassa kuin häpeämättömän röyhkeästikin.

Varsinaiset istumapaikat ovat jo täynnä, mutta pääsen istumaan bussin lattialle nostetulle puupenkille, jonka jaan melko pulskan paikallisen mummon kanssa.”

Minibussi numero neljä vie minut jälleen paikkaan x, ei suinkaan perille vaikka niin lupasi. Kuski kehtaa vielä pyytää matkasta maksua 30 juania vaikka tiedän, ettei matkan arvo ole puoltakaan tuosta hinnasta. Alan olla tosi pahalla päällä kaikesta pompottelusta ja valehtelusta, ja saan käyttää kaiken itsehillintäni, että en vain paiskaisi 20 juanin rahatukkoa kuskin jalkoihin ja sylkisi perään.

1-20160406_161843

Tiedän, etten enää voi olla kaukana määränpäästäni, joten päätän soittaa hostellilleni ja antaa heidän järjestää minut bussiin, jolla pääsen vihdoin perille asti. Hostellin omistaja, Richard, juttelee kuskin kanssa ja tinkii hinnan seitsemään juaniin. Viides (ja vihdoin viimeinen) minibussi eroaa päivän muista busseista oikeastaan vain siten, että se on hieman pienempi ja kuski polttaa vähemmän. Kun vihdoin pääsen perille, oloni on väsynyt ja hieman kettuuntunut, mutta ärtymys kuitenkin haihtuu nopeasti. Heitän rinkkani hostellille ja Richard lähtee näyttämään minulle läheisen torin, jolta aukeaa uskomattomat näkymät kilometrikaupalla jatkuville riisiterasseille. Huokaan ihastuksesta, nämä maisemat ovat todellakin kaiken matkustamisen arvoiset.

1-IMG_5815

1-IMG_5761

 

Rajanylitys Vietnamista Kiinaan

Vietnamin viisumini umpeutuisi pian ja halusin jo kovasti päästä jatkamaan matkaa Kiinan puolelle. Vietnamin ja Kiinan välisen rajan ylittäisin Lao Cai / Hekou -raja-asemalta. Mutta päästäkseni sinne olisi edessä jälleen yksi bussimatka Vietnamissa.

Lähdin liikkeelle Ha Giangista kohteenani Lao Cain kaupunki. Matka alkoi jo aamuvarhain ja jopa edellä aikataulusta, olin hädin tuskin saanut itseni lähtövalmiiksi hotellityöntekijän tullessa huoneeni oven taakse hoputtamaan minua bussiin. Olin varannut kuljetuksen hotellini kautta ja pyytänyt, että minut voitaisiin poimia kyytiin suoraan majapaikkani edestä ja onnekseni se saatiin järjestymään. Tähän kiire ja hoputtaminen sitten loppuivatkin ja minibussi ajoi lähes tunniksi Ha Giangin bussiasemalle odottelemaan muita matkustajia. No, sainpahan ainakin valita mieleiseni paikan bussista ja tuntui hyvältä päästä pitkästä aikaa liikkeelle.

1-IMG_5357

1-IMG_5352

Bussimatka oli tosin kaukana miellyttävästä sunnuntaiajelusta ja matkanteko pitkin vuoristoisia pikkuteitä tuntui kestävän ikuisuuden. Pelkäsin olla bussin kyydissä (alla oleva onnettomuuteni ei hirveästi auttanut asioita) ja lisäksi minulle tuli huono olo. En yleensä kärsi matkapahoinvoinnista, mutta tällä kertaa vietin osan matkasta maaten kaksinkerroin bussin lattialla. Tajusin nopeasti, että matkanteossa tulisi menemään luultavasti koko päivä ja otin missiokseni päästä rajan yli Kiinan puolelle.

1-IMG_5323

1-20160402_153443

Parasta matkassa olivat tauot, koska silloin pääsi hetkeksi pois bussista. Ensimmäinen stoppi oli noin kolmen tunnin kuluttua lähdöstä, kun pysähdyimme syömään. Tilasin jonkinlaisen yrteillä maustetun nuudelikeiton, joka oli kyllä ihan mielettömän hyvää.

Meinasin kirjoittaa, että toinen tauko puolestaan meni pönttöä halaillessa, mutta paikallisessa vessassa ei ollut kyseistä posliini-istuinta. Joka tapauksessa vessassa se toinen breikki sitten meni ja kun lopulta uskalsin sieltä poistua, pelkäsin jo, että bussini olisi mennyt menojaan tavaroineni (ois kuitenkin jäänyt ikävä sitä inhoamaani kotteroa).

1-20160405_121145

Kopio 1-20160405_135903

Toisen tauon jälkeen yksi matkustajista alkoi bondailla meikän kaa. Meillä ei ollut lainkaan yhteistä kieltä, mutta nainen halusi auttaa minua ja antoi minulle limen palan, jota nuuskia. Ehkä limen haistelu vähän auttoi, tai sitten tie vain muuttui paremmaksi, mutta oloni alkoi kohentua. Nainen (en valitettavasti muista enää hänen nimeään) viittoili tyhjää istuinta vieressään ja tulkitsin sen pyynnöksi istua hänen seurakseen. Istuinkin siinä siihen asti, kunnes nainen alkoi vuorostaan oksentaa. Näytin anteeksipyytävältä ja siirryin pois. Ehkä limellä ei sittenkään ollut taikavoimia poistaa matkapahoinvointia kuin yhdeltä henkilöltä kerrallaan?

Kopio 1-20160405_141631

1-20160405_190606

Lao Cain bussiasema oli ihan kaupungin laidalla. Jos oisin ottanut edes vähän etukäteen asioista selvää, oisin voinu hypätä aiemmin pois bussista ja kävellä suoraan rajalle. Mutta koska oon välillä aikamoinen huithapeli, niin ajoin sitten ohi sellaiset 14 kilometriä. Eksyksissä oleva reppureissari sai laita-asemalla odottelevat taksihuijarit riemastumaan ja he pyysivät aivan naurettavia summia kyydistä rajalle. En todellakaan suostunut heidän kusetuksiinsa eikä minulla enää edes ollut Vietnamin valuuttaa jäljellä heidän kiskomiaan summia (lisäksi ois pitäny mennä mopotaksilla, ei kiitos). Jätin ukottajat huutelemaan perääni ja lähdin selvittelemään tilannetta asemarakennuksen sisäpuolelle. Onnistuin löytämään yhden tiskin takaa paikallisen pojan, joka puhui sujuvasti englantia. Hän etsi mulle paikallisbussin oikeaan suuntaan, neuvoi millä pysäkillä loikata pois ja antoi vielä mukaan tsemppaavan viestinkin. Niin ihana tyyppi, että oisin voinu vaan heittäytyä kaulaan ja halata!

1-20160405_150922

1-20160405_151025

1-20160405_151144

Bussilla ajelin sitten ne 14 kilsaa takaisin päin ja pääsin vihdoin rajanylityspaikalle. Rajalla kaikki meni varsin simppelisti: Vietnamin puolella vaan leima passiin ja ulos maasta, sitten kävellen sillan yli Kiinan raja-asemalle, jossa maahantuloon liittyvät perusmuodollisuudet. Olin hakenut Kiinan viisumin jo etukäteen Thaimaasta, joten rajalla ei kauaa tarvinnut pyöriä. Sitten olinkin Kiinassa!

1-20160405_151144

1-20160405_185917Ensimmäiset haasteeni Kiinassa olivat saada paikallista valuuttaa, ruokaa ja yöpaikka. Kaikki onnistui melko pienellä säädöllä (ottaen siis huomioon, että kyseessä on Kiina, maassa vierailleet ymmärtää kyllä mistä puhun 😀 ) Hekou oli  melko pieni city ja rajakaupungiksi ihan ok, mutta en kuitenkaan halunnut jäädä sinne pidemmäksi aikaa, vaan jatkoin matkaani kohti Yuan Yangin riisipeltoja jo seuraavana aamuna. Se olikin sitten ensimmäinen matkani Kiinassa ja voin kertoa, että se oli vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kuin tämäkin seikkailuni. Mutta kerron siitä lisää toisen kerran x

Perus bussimatka Kambodžassa

Kep jäi viimeiseksi kohteeksemme Kambodžan reissullamme ja sieltä jatkettiin kohti Thaimaata. Matka Thaimaan puolelle taitettiin jälleen busseilla ja sanotaanko näin, että tie sivistyksen pariin osoittautui aikas pitkäksi. Mietin eka, että kirjotanko tästä matkasta ollenkaan tänne blogin puolelle, mutta kun kaverini kertoi tykänneensä kovasti aiemmasta bussisäätökirjoituksestani, niin aattelin nyt kertoilla hieman tästäkin matkasta (eli sellanen kilometrin mittanen postaus luvassa).

IMG_8290IMG_8585Matka alkoi hieman liiankin hyvin, sillä minibussi, jolla meidän oli tarkoitus mennä aina Thaimaan rajalle asti, saapui paikalle etuajassa. Ennen kuulumatonta! Onneks täällä ollaan joustavia ja kuski odotteli kiltisti, että saatiin Annin kanssa mätettyä aamupalat naamaan. Tän jälkeen lähdettiin köröttelemään kohti Kampotia, josta noukittiin lisää porukkaa kyytiin. Aamu on kyllä siinä mielessä ihanaa aikaa matkustaa, että monet paikat ovat silloin kaikkein aidoimmillaan. Bussin ikkunasta pääsee seurailemaan pikkukylien heräilyä uuteen päivään ja kurkistamaan paikallisten ihmisten elämään. Kovinkaan pitkään ei tästä saatu nauttia, sillä sitten meidät tiputettiinkin pois kydistä ja jouduttiin jäämään johonkin pikkukaupunkiin odottelemaan meille seuraavaa kyytiä, joka saapuisi määrittelemättömän ajan päästä. Se siitä suorasta kuljetuksesta suoraan rajalle!IMG_8262

Lopulta jostain ilmestyi iso bussi, joka nappasi meidät rinkkoinemme kyytiin. Panikoitiin ensiksi hieman, että minne bussi oikein edes on menossa, sillä se lähti vaan ajamaan suoraan samaan suuntaan, josta aiemmin oltiin tultu. Pelättiin nimittäin, että ollaan jouduttu Phnom Penhiin menevään bussiin, jossa puolestaan vaihdettais Siem Reapiin menevään ja sieltä edelleen rajalle. Otettiin Annin älyluuri esiin ja alettiin päivittämään navigaattorista koordinaatteja aikas tiheään, kunnes saatiin varmuus, että bussi todella meni haluamaamme suuntaan. (Vaik en kyllä tiedä, et mitä oltais voitu tehdä, jos se ei oiskaan menny?)

DSCN1010Ehdittiin taittaa matkaa reilu tunti, kunnes pidettiin ensimmäinen tauko. Täällä bussit pysähtelee melko usein ja stopit yleensä venyy, tääkin viiden minsan stoppi kesti lopulta kakskyt. Me oltiin tietty täsmälllisyyteen tottuneina suomalaisina bussissa jo heti viiden minsan jälkeen, vaik ihan hyvin ois vaan voinu hengata taukopaikalla ja ottaa kuskin tööttäämää lähtömerkkiä.IMG_8273

Meidän matka tällä bussilla ei kuitenkaan koskaan enää jatkunut, vaan kuski tuli sanomaan meille, että meidän täytyy jäädä tässä pois kyydissä. Oltiin, että mitä hittoa tää taas oikein on ja miks me ei muka voida jäädä tähän bussiin, kun se kuitenkin oli menossa suoraan rajalle. Vastaus oli vaan, että ”no Bangkok”, ”just wait here”, ”no bus coming”, ”no worries”. Niinpä sit jäätiin vaan haavi auki kantamuksinemme seisoo sinne jonnekin pikkuselle levähdyspaikalle keskelle ei mitään vailla mitään tietoa jatkosta.

IMG_8587Eka vaan istuttiin odottamaan, mut reilun puolen tunnin jälkeen alettiin jo hermostua, jos kuski ois vaikka jotenkin mokannu tän homman tai jotain. Ei odottelussa muuten mitään, mutta meillä oli aikataulutettu suunnitelma matkan jatkoa ajatellen (virhe tehdä sellasia täällä päin maailmaa!) ja pelättiin, että rajanylityspaikka ehtii mennä kiinni ennenku ehditään sinne. Busseja tuli ja meni, mutta meidän kyytiä ei näkynyt missään. Alettiin lopulta jututtaa bussien matkustajia ja selvittelemään asioita. Anni jututti yhtä länkkärinaista, joka kertoi tulevansa päivän viimeisellä bussilla Phnom Penhistä. Mie taas kävin näyttämässä meidän matkalippuja kuskeille, mutta kaikki vaan pyöritteli päätään, ”different company”, ”not your bus”, ”no more busses coming today”. Tän tiedonkeruureissun päätteeksi alkoi ahdistaa ihan kunnolla ja tultiin siihen tulokseen, että tässä on nyt käynyt joku kämmi ja meidät on jätetty kyydistä vahingossa.DSCN1012Lopulta onnistuttiin saamaan yks bussi ottaa meidät kyytiin ja viemään rajalle, kunhan maksetaan yhteensä 10 dollaria. Päätettiin vaan ottaa kyseinen bussi, et meillä ois jotain mahdollisuuksia päästä pois Kambodža sta tän päivän puolella ja ottaa Bangkokista yöjuna Surat Thaniin. Astuessamme sisään täpötäyteen paikallisbussiin, jokikinen silmäpari kääntyi tuijottamaan meitä. Vaikka bussi olikin jo ihan täyteen ahdettu, niin ihmiset alkoivat häärätä ja vaihtaa paikkoja, jotta meillekin saatiin istumapaikat. Miun paikka oli hieman vanhemman naisen ja kouluikäisen pojan vieressä, nainen vaan otti pojan syliinsä ja mie likistyin niiden ja ikkunan väliin. Paikka ei ehkä ollut mikään kaikkein mukavin istua, mutta ei voi kun jälleenkerran ihailla tätä paikallisten joustavuutta ja ystävällisyyttä, kuin moni Suomessa oikeesti luopuis paikastaan moneks tunniks ja ottais viereensä tämmösen haisevan reppureissarin. Kiittelin naista kovasti, mutta hän vain hymyili, ei tästä mitään vaivaa ole. Hetkittäin tän reissun aikana on harmittanut kovasti, ettei yhteistä kieltä paikallisten kanssa tahdo löytyä juuri lainkaan. Tämänkin naisen kanssa olisi voinut olla todella mielenkiintoista keskustella, mut nyt joudun vain kuvittelemaan, millaista hänen elämänsä on mahtanut olla.

DSCN1016Jossain vaiheessa matkaa tie alkoi kiemurrella pitkin vuoristoisia teitä ja vieressä istuva poika alkoi oksentaa. Onneksi miun ei kuitenkaan tarvinnut enää istua siinä vieressä kovin kauaa, sillä matkustajien jäädessä pois kyydistä, bussin etuosasta vapautui miulle uusi istumapaikka. Vuorilta silmien eteen avautuvat maisemat oli kyllä ihan käsittämättömän upeita ja niitä katsellessa ei voinu muuta ku ihmetellä tän maan kauneutta. Näkymien lisäksi bussimatkallamme matkustajia viihdytti televisio, jossa pyöri joku aasialainen leffa (God of Gamblers Return tms). Leffa oli ihan älyttömän sekava ja ylinäytelty. Meno oli ruudussa hetkittäin todella väkivaltaista, mutta kyseessä oli kuitenkin komedia, sillä tasaisin väliajoin koko bussi remahti nauruun. Itekin naureskelin ajoittain, mutta suurimman osan ajasta en vaan tajunnu, että mitä muut matkustajat oikein hekotti. Ehkä huumorintajussakin on sit hieman kulttuurieroja? Leffan jälkeen telkkarissa alkoivat taas pyöriä jo edellisistäkin busseista tutut karaokevideot, jotka ärsyttivät viihdyttivätkin sitten matkan loppuun asti.

IMG_8282Kun bussi lopulta saapui läheiseen rajakaupunkiin, hypättiin pois kyydistä. Koska tämä bussi ei ajanut suoraan rajalle, oltiin aiemmin sovittu kuskin kanssa, että hän ottaisi meille tuktukin, jolla päästäisiin loppumatka. Tässä vaiheessa kuski ei kuitenkaan enää huomioinut meitä millään tavalla eikä ymmärtänyt sanaakaan englantia. Tässä vaiheessa otti päähän aikalailla, sillä oltiin maksettu etukäteen 10 dollaria olemattomasta kyydistä. Mutta sit seuraavaks tapahtu jotain ihan odottamatonta. Jostain harppoo meitä kohti kaveri, joka kertoi saapuneensa sinne pikkuiselle taukopaikalle muutamaa minuuttia lähtömme jälkeen ja seuranneensa henkilöautolla meidän bussia koko matkan sieltä asti. Meille oli kuin olikin siis järjestetty jatkokyyti, muttei mitään bussia vaan ihan oma yksityskuski. En edeelleenkään käsitä, että millä järjellä meille oli järjestetty oma kyyti, kun edessä ajaa tyyliin kymmenen bussia menossa samaan paikkaan.IMG_8280

No anyway, kyyti rajalle siis järjestyi ja oltiinpahan päästy matkustamaan autenttisesti paikallisbussilla :DD Tosin eka käytiin vielä ajelemassa läheisessä kylässä ja heittämässä joku mummeli kotiinsa. Tän jälkeen sitten rajalle, jossa meille oli vielä järjestetty oma opas, josta ei tosin hirveesti mitään hyötyä ollu. Se vaan osoitti, että minne meidän piti kävellä ja häneltä ois voinu vaihtaa valuuttaa, tosin vaan yli 50 dollarin seteleitä eikä meillä nyt tossa vaiheessa mitään sellasia rahoja ollu jäljellä. Välillä ihmetyttää, että millaisina kroisoksina nää meitä oikein pitää, vaik ollaan vaan pienen budjetin reppureissaajia.

DSCN1015Rajanylitys oli tosi iisi, otettiin vaan sormenjäljet, lyötiin leimat passiin ja vartijat vähän kurkkas rinkkoihin. Rajan ylityspaikkana oli siis Hat Lek/Ko Kong . Kun päästiin takas Thaimaahan, teki mieli heittäytyy maahan suutelee sitä maata. Niin upee kokemus ku Kambodžan olikin, niin Thaimaassa asiat toimii jo huomattavasti helpommin (tai niinhän me aiempien kokemusten perusteella aateltiin). Vaik meidän matka tältä päivältä ei vielä tähän päättynytkään, ni jätän tän postauksen nyt tähän. Kerron ehkä myöhemmin sit tosta loppumatkasta ja siitä, millaiset fiilikset mulla Kambodžaa kohtaan lopulta jäi.

Jaksoko kukaan lukee kokonaan? Ilmoittautukaa ihmeessä kommenttiboksiin ;))

Tähän astisen elämäni sekavin bussimatka

Ei voi muuta sanoo, ku että huh huh mikä päivä. Meidän oli tarkoitus matkustaa saarilta suoraan Phnom Penhiin, mutta kaikki ei menny ihan niin kuin oltiin suunniteltu. Aattelinkin nyt kirjottaa tänne tähän astisen elämäni sekavimmasta bussimatkasta Laosista Kambodžaan.

DSCN0573DSCN0572Saarten pienestä koosta huolimatta niiltä löytyy hyvin erilaisia matkalippuja eri kohteisiin. Meidän matkasuunnitelmamme oli suunnata rauhallisten saarten jälkeen Phnom Penhiin suurkaupungin sykkeeseen. Ostettiinkin meille saarilta veneen ja bussin sisältävät matkaliput sinne. Lippuja ostaessa varmistettiin useaan kertaan, että bussi on international direct vip bus ja meille vakuutettiin, että näin on.

IMG_7818 IMG_7817Päästiin lähtee matkaan aikasin aamulla ja lautta vei meidät maihin ihan aikataulun mukaisesti. Laiturilta käveltiin bussiasemalle, josta noustiin ehkä tunnin mittaisen odottelun jälkeen minibussin kyytiin. Tässä vaiheessa mulla alkoi jo hieman hälytyskellot soida, sillä olin joskus etukäteen lukenut, että jos bussiasemalla joutuu bussin sijasta minibussiin, saattaa edessä olla ongelmia. Meille kuitenkin sanottiin, että minibussilla mentäisiin vaan Laosin ja Kambodžan väliselle rajalle, josta jatkettaisiin matkaa sitten isolla bussilla suoraan Phnom Penhiin.

DSCN0577 DSCN0580Matka rajalle meni nopeasti, mutta jo tällä lyhyelläkin osuudella ilmeni ongelmia. Tie oli todella kuoppainen ja auton vauhti niin kova, että katolle sidottujen rinkkojen kiinnitys petti ja yksi niistä lensi komeassa kaaressa ojaan. Kuski eikä kyydissä mukana oleva säätäjä/apuri/opas/tulkki/häslääjä huomannut mitään, mutta onneksi takapenkkiläiset sattuivat huomaamaan tilanteen ja käskivät pysäyttämään auton. Kuski ja säätäjä eivät meinanneet uskoa, mutta lopulta käännyttin takasin ja kappas vaan sieltä tien pientareelta löytyi kuin löytyikin kyydistä pudonnut rinkka. Noukittiin se kyytiin, vahvisteltiin kiinnityksiä ja jatkettiin matkaa.

DSCN0586 DSCN0593 DSCN0594Rajanylitys sujui melko iisisti. Meidän piti etukäteen antaa passit, viisumihakemukset, passikuva ja 30 dollaria mukanamme olevalle säätäjälle, joka sitten hoiti kaikki jutut viranomaisten kanssa. Raja oli todella hiljainen ja vaan kannettiin rinkat Kambodžan puolelle. Tosin ennen ylitystä kaikilta mitattiin ruumiinlämpö, ettei maahan pääse tulemaan sairaana.

DSCN0603 DSCN0604 IMG_7835Sitten istuttiin rajalle odottelemaan luvattua vip-bussia, joka veisi meidät Phnom Penhiin. Odoteltiin reilu tunti kunnes noustiin vanhaan ja rämään linja-autoon, joka oli kaikkea muuta kuin meille oli matkalippua ostaessa luvattu. Koska muuta kulkuneuvoa ei ollut, ei auttanut kuin nousta kyytiin.

IMG_7843 IMG_7842 DSCN0605Päästiin etenemään ehkä vartti kunnes matkanteko keskeytyi taas. Sadekauden takia Kambodzan puoleinen tie oli aivan kamalassa kunnossa. Tietä ei ollut päällystetty ja se oli pelkkää mutavelliä. Tästä varmaan voi arvatakin, että bussimme juuttui kiinni. Ei sitten muuta kuin kaikki matkustajat pihalle ja bussin irrotushommin. Tässä hommassa vierähtikin sitten useampi tunti. En tiedä, että tiesikö kuskimme autoista yhtikäs mitään, mutta tuntui, että bussimme painui vain syvemmälle mutakuoppaan. Irrottamisen avuksi kuoppaan heiteltiin kiviä, kartonkia ja lopulta kuorma-auto tuli vetämään bussia pois kuopasta. Ei auttanut. Lopulta yksi kanssamatkustajistamme jotenkin sai elekielen ja muutamien paikallisen kielen sanojen avulla opastettua kuskia ajamaan niin, että bussi saatiin irti.

DSCN0608 DSCN0614Ei kuitenkaan enää jatkettu matkaa kyseisellä bussilla, vaan meidät piti jäädä läheiseen pikkukylään odottamaan uutta kuljetusta. Tässä vaiheessa säätäjä sitten tuli miun ja Annin luo ilmoittamaan, että meille ei oo tän päivän aikana enää tiedossa kyytiä Phnom Penhiin, vaan matkustajat kuljetetaan Siem Reapiin. Alettiin protestoida, koska oltiin maksettu lipuista nimenomaan Phnom Penhiin eikä kuljetus muutenkaan vastannut tippaakaan sitä, mitä meille oli luvattu. Säätäjä oli vaan, että ei voi mitään, maksakaa lisää tai joudutaan jättää teidät tänne. Ei siis hirveesti vaihtoehtoja, että mitä tehdä. Niinpä kaivettiin lompakosta taaloja tiskiin ja saatiin liput Siem Reapiin, jonne ei alun perin edes haluttu mennä. Mun oli todella vaikea hyväksyä tapahtunutta, sillä meille ei missään vaiheessa edes pahoiteltu tapahtumia ja oltiin varmoja, että meitä vaan huijattiin ettei Phnom Penhiin pääse, koska olimme bussin ainoat matkustajat matkalla sinne. Ihan käsittämätöntä toimintaa.

IMG_7846 DSCN0616Lopulta pienen pitkän odottelun jälkeen paikalle ilmestyi kaksi minibussia, joihin sitten sullottiin kaikki bussin matkustajat rinkkoineen. En vieläkään tajua, että miten meidät kaikki oikein mahdutettiin niihin. Varsinaista vip-kohtelua istuu tyyliin polvet suussa monta tuntia pikkuisessa minibussissa :DD Kun lopulta saavuttiin Siem Reapiin oltiin matkustettu käytännössä koko päivä ja kello lähenteli jo puolta yötä. Osa matkasta taitettiin pilkkopimeitä pikkuteitä pitkin kaatosateessa, kuski vaan kaahaa kaasu pohjassa, puhuu kännykkään ja ohittaa jokaikisen edellä olevan välittämättä olemattomasta näkyvyydestä tuon taivaallista. Kaiken huippuna kuski ajaa meidät jonnekin kaupungin perimmäiseen nurkkaan, josta miljoona tuktuk-kuskia hyökkää meidän kimppuun ennen ku ollaan ehditty kunnolla astua edes ulos bussista. Ei tiedetty koko kaupungista saati majapaikoista yhtään mitään, joten oli vaan pakko ottaa ylikallis tuktuk joka veis meidät johonkin hotlaan, et päästäis nukkumaan matkan rasitukset pois. DSCN0618 DSCN0620

Päästiin lopulta hengissä perille, joskaan ei sinne, minne oli tarkoitus. Onneks meidän matkasuunnitelmissa on kuitenkin joustoa ja meillä ei esimerkiksi ollut tyyliin lentoa buukattuna Phnom Penhistä. Omien kokemusten perusteella en suosittelisi välttämättä lainkaan käyttämään Laosin ja Kambodžan välistä rajanylityspaikkaa, paitsi jos on paljon aikaa, hermoja ja massia mukana yllättävien käänteiden varalle. Onneksi näin jälkikäteen pystyy jo nauraa tällekin häsellykselle, näin ne suunnitelmat vaan muuttuu!