Minulla on välillä hieman turhankin vilkas mielikuvitus ja tietynlaisessa ympäristössä tämä piirre korostuu. Esimerkiksi Blayen historiallinen linnoitus oli paikka, joka sai mielikuvitukseni suorastaan lähtemään lentoon. Astuttuani linnoituksen muurien sisäpuolelle mieleni siirtyi välittömästi ihan toiseen todellisuuteen, joka oli sekoitus Valtaistuinpeliä, Oopperan kummitusta, Tarua sormusten herrasta ja jonkin keskiaikaisen leffan kulisseja.
Kyseinen linnoitus sijaitsee Blayessa vajaan tunnin ajomatkan päässä kaupungista ja päätimme tehdä sinne päiväretken Bordeauxista. Motarin tietullit välttääksemme ajelimme mestoille hitaampaa reittiä, mutta itseäni ei haitannut yhtään huristella pikkuteitä pitkin, päinvastoin! Olin ihan fiiliksissä katsellessani auton ikkunasta ympärille levittäytyvää Ranskan idyllistä maaseutua pikkukylineen ja viinitiloineen. Lopulta pääsimme Blayeen, joka on pieni alle 5000 asukkaan kaupunki. Keskiviikkoisin ja lauantaisin siellä järjestetään markkinat, joilta voi ostaa paikallisia herkkuja.
Meidän pääkohteemme oli kuitenkin historiallinen Citadella de Blaye. Tämä linnoitus, tai oikeammin sen rauniot, on Blayen tunnetuin nähtävyys ja se on myös Unescon maailmanperintökohde. Mäen päällä sijaitsevalta linnoitukselta aukeavat ympäröivälle alueelle varsin hyvät näkymät. Kohteesta saa varmasti eniten irti, mikäli on kiinnostunut historiasta. Bordeauxin pohjoispuolelle, joen suuhun rakennetulla linnoituksella on näet aikoinaan ollut strategisesti tärkeä merkitys kaupungin puolustamisessa.
Sisäänpääsy linnoitukseen on ilmainen. Alueelta löytyy turisti-info, josta voi halutessaan kysellä opastetuista kierroksista, joita järjestetään ainakin kesäaikaan. Me haettiin toimistosta kartta, jonka avulla tutustuttiin paikkoihin ja kierreltiin ympäriinsä. Linnoituksen alueelle oli myös pystytetty kylttejä, joissa kerrottiin paikan historiasta niin ranskaksi kuin englanniksikin.
Minun mieleeni ei tällä kertaa tarttunut mahdottomasti faktoja, olin niin uppoutunut mielikuvitusmaailmaani. Liian keskittynyt kuvittelemaan syvää vallihautaa täynnä nälkäisiä krokotiilejä, hämmästelemään tykkikalustoa kanuunoineen, tasapainottelemaan linnoitusta kiertävällä muurilla, pohtimaan saattaisiko tyrmässä kidutusvälineiden keskellä asustaa riivattu aave… En uskalla luvata, että käykö näin suinkaan kaikille, mutta ainakin minun mielikuvitukseni Citadelle de Blaye sai todellakin lentämään!