Yleinen

Valitettavasti alku täällä Perussa on sisältänyt yli viikon kipeänä olemista, joten en mahdottomasti oo jaksanut tehdä mitään. Ruokahalu oli täysin kateissa, olin kuumeessa ja saatoin nukkua putkeen jopa 16 tuntia. Saatoin tilata ruokaa kotiin, mutta en sitten pystynyt syömään mitään ja kaikki meni roskiin. En oo pitkiin aikoihin ollut näin kipeänä, mutta onneksi nyt voin paremmin ja elämä alkaa voittaa (ja ruokakin alkanut kiinnostaa).

Oon ylipäänsä kokenut vaikeaksi löytää täältä mieleistä syötävää, sillä varsinainen ruokakulttuuri ei oikein iske. Yliopistolla on onneksi joitain kasvisvaihtoehtoja (caprese wrap on suosikki), mutta katuruokaan tuntuu aina kuuluvan kanaa tai lihaa, eikä ihmiset välttämättä ymmärrä, että kasvisruokaan ei kuulu ne. Haluaisin suosia edullisia, paikallisia ravintoloita, mutta vaihtoehdot tuntuu olevan todella rajallisia. Alla olevassa kuvassa on kasviruoka, jonka tilasin (maistui yhtä pahalta kuin miltä näyttää 😀 ) Mangomehu oli kuitenkin hyvää ja tarjoilija kävi varmaan säälistä täyttämässä mehulasia monta kertaa.

Kyllä täällä hengissä pysyy, mutta ikävöin kyllä Thaimaan katukeittiöitä ja ihan vaan terveellistä kasvisruokaa. Perunoita on ainakin kaupassa saatavilla, ehkä jotain kasviskeittoa voisi kokeilla tehdä. Hedelmät on onneksi todella maukkaita ja edullisia, mangoa saa nauttia oikeastaan päivittäin, joten siitä oon kyllä tosi iloinen. Limuja koitan välttää, mutta inka-colaa oon testannut. Äärimmäisen sokerista ja makeaa 😀 Makumatkat täällä Perussa jatkuu yrittäen löytää jotakin terveellisempää ja edes hieman parempaa syötävää.

Tuntuupa edelleen aika epätodelliselta koronavuosien jälkeen olla tien päällä ja vieläpä näin kaukana kotoa. Perun epävakaan tilanteen takia jännitin loppuun asti, että pääsenkö matkaan, mutta täällä vihdoin olen ainakin tulevat neljä kuukautta!

Huomaa kyllä monestakin asiasta, että ei ole pitkään aikaan matkustanut mihinkään kauemmaksi. Jo lentokentällä unohtui, että rinkka pitää viedä erikoismatkatavaroihin ja Madridissa olikin jo viimeinen kutsu koneeseen, kun saavuin portille. Matka Limaan meni varsin mukavasti, nukuin melkein koko pitkän lennon. Vieruskavereina oli paikalliset äiti ja tytär, joka sattui opiskelemaan samassa yliopistossa kuin mihin menen vaihtoon. He olivat kovasti huolissaan kuulleessaan, ettei miulla ollut vielä asuntoa valmiina, mutta sain onneksi kerrottua, että olin varannut kentältä taksin suoraan valmiiksi hostellille, jossa viettäisin ensimmäiset päivät ja etsisin asuntoa. Espanjaa pääsin harjoittelemaan myös taksikuljettajan kanssa, puheenaiheina Suomen sijainti, Liman asuinalueet ja kallistuneet polttoaineen hinnat (täällä bensa on jenkkityyliin gallonissa, ja yksi gallona kustansi euroissa noin pari euroa).

Majapaikan ensimmäisiksi öiksi olin varannut Mirafloresista, joka on sellaista kalliimpaa aluetta ja eritoten turistien suosimaa. Mirafloresissa on paljon palveluita ja se on lähellä merta. Olin kuitenkin aluksi aika huolissani turvallisuudesta, niin en oikeastaan uskaltanut ottaa alkumatkasta edes yhtään kuvia, etten joudu heti ryöstetyksi 😀 Näin reilua viikkoa myöhemmin voin todeta, että olin ehkä turhankin huolissani, mutta toisaalta ei varovaisuudesta haittaakaan ole (nyt ei vaan juuri ole kuvia). Sosiaalinen epätasa-arvo on kaduilla vahvasti näkyvissä, vaikka alue onkin ns. parempi. Rikkaalla alueella huono-osaisten asema korostuu räikeästi eikä voi olla tiedostamatta omia etuoikeuksiaan (epämiellyttävää, mutta ehkä tarpeellista?)

Liikenne Limassa on kaoottista ja epämääräistä. Kaupungin reilut 8 miljoonaa asukasta liikkuvat pääasiassa joko busseilla tai yksityisautoilla. Itse käytin aluksi taksisovelluksia (uber ja indrive), jotka ovat varsin käteviä, edullisia ja ehkä turvallisin tapa liikkua, mutta liikenneruuhkissa kuluu paljon aikaa kulkuvälineestä huolimatta. Melko pian uskaltauduin käyttämään myös paikallisbussia, mikä on luonnollisesti huomattavasti halvempi. Liikenne eroaa valtavasti Suomesta ja liikennesääntöjä ei todellakaan kunnioiteta, esim. bussi saattaa pysähtyä mielensä mukaan tai ajaa ohi jos ei ole hyvä hetki pysähtyä, ja taksikin ajeli ihan normaalisti yksisuuntaista kiellettyyn suuntaan hätävilkut päällä 😀

Aikakäsitys on täällä myös täysin erilainen, ja parin Suomi-vuoden jälkeen kestänee aikansa tottua siihen uudestaan. Yliopiston orientaatiopäivän oli määrä alkaa puoli yhdeksältä ja olin aamuruuhkassa istuessani kunnon stresseissä siitä, että myöhästyn heti ensimmäisenä päivänä. Saavuin lopulta alle kymmenen minuuttia myöhässä ja olin ensimmäisten joukossa paikalla – lopulta orientaatio alkoi melkein tunnin myöhässä. Tätä on jatkunut läpi viikon, mutta en edelleenkään ole tottunut tähän ”myöhässä” olemiseen (ei sovi tehokkaaseen ja suunnitelmalliseen ajatteluun, aikaahan menee tällä tavalla kaikilta valtavasti hukkaan).

Koska yliopisto on matkan päässä Mirafloresista enkä halua joka päivä istua jopa tuntia suuntaansa liikenneruuhkassa, päätin etsiä asuntoa lähempää koulua. Sijainnista tuli siis keskeisin kriteeri ja sopiva majapaikka löytyi lopulta varsin kivuttomasti. Asun nyt Lincen kaupunginosassa ja asunnolta pääsee yliopistolle kävellen alle viidessä minuutissa. Vaikka Lince on kauempana merestä, niin alue tuntuu itselle sopivammalta. Tämäkin on ns. parempaa, keskiluokkaista aluetta, mutta turisteja ei juuri ole, joten kokonaistunnelma on paikallisempi. Uskon viihtyväni täällä hyvin.

Orientaatioviikko on ollut todella kiireinen ja täynnä vaihto-opiskelijoille järjestettyä ohjelmaa, mutta odotan kovasti, että pääsen tutustumaan enemmän tähän alueeseen ja tietysti Peruun yleisestikin! Kokeilen jos saisin muodostettua rutiinin kirjoittaa vapaamuotoisesti vaikka kerran viikossa, niin halukkaat pääsevät seuraamaan kuulumisia eikä kaikki jää ainoastaan omaan matkapäiväkirjaan. En siis kirjoita ainakaan tällä erää matkavinkkimäisesti, vaan enemmän fiiliksiä ja tunnelmia jakaen. Kokonaisuudessaan olen valtavan kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden päästä tänne<3