Ja niin se kesäkuukin sitten vain hujahti ohi. Yliopistolla loppui kurssit viime viikolla (JES!) ja karistin Liman pölyt taakse hyvin nopeaan, ja nyt oon täällä Huarazissa nauttimassa upeista retkeilyreiteistä ja rauhoittumassa ennen kuin lennän Rio de Janeiroon lomailemaan.
Kesäkuulta olin aloittanut kirjoittamaan postausta, mutta se oli unohtunut tuonne arkiston luonnoksien sekaan. Ei mikään suuri menetys tosin, lähinnä harmittelin mangosesongin päättymistä ja pohdin sitä, missä paikoissa voisin mahdollisesti täällä Etelä-Amerikassa ollessani vielä käydä. Kokonaisuudessaan kuukausi kului Limassa aikaa viettäen. Opinnot vieneet oman aikansa ja vapaa-ajalla sitten pääosin rauhallista puuhailua, vaikka kyllä mukaan mahtui myös juhannusjuhlat ja vaihdon päättänyt international dinner.
Vaikka oon todella tyytyväinen siihen, että opinnot on kasassa ja vapaus koittanut, niin tämmöisiin isoihin muutoksiin liittyy aina myös tietynlaista nostalgiaa. Tänään kuulin jonkun reppureissarin puhuvan Limasta hirveimpänä kaupunkina koko lattareissa, mutta vaikka sillä ei olisikaan sellaista luontaista välitöntä karismaa, niin on kaupungissa myös hyviä puolia, niitä ei vaan välttämättä ainakaan nopealla vierailulla ehdi sisäistää. Itse en alkuun juuri uskaltanut liikkua kävellen kaikkien kauhutarinoiden jälkeen, mutta kun rohkaistun lenkkeilemään omassa naapurustossa (Lince/Jesus Maria), niin aloin pitää kaupungista enemmän. Ikinä ei voi tietää tuleeko vastaan koiranpentuja lastenrattaissa, puistossa thai chitä treenaavia mummoja vai rojukärryään työntävä kulkukauppias.
Huaraz on kuitenkin enemmän miun makuun. Oon tehnyt jo useamman päiväretken: käynyt ihmettelemässä Pastorurin jäätikköä yli 5000 metrissä, patikoinut vuoristojärvelle ja jääkiipeillyt vuoren huipulle. Tänään oon lepäillyt, mutta huomenna lähden useamman yön mittaiselle vaellukselle. Päivät ovat kuumia, mutta yöllä saattaa olla pakkastakin, kävinkin ostamassa villahousut paikallisilta markkinoilta 😀 Seuraavaksi pakkaushommiin!
Siinä missä reissun alkuun sisältyi paljon sairastelua, niin tämä kulunut kuukausi on mennyt pitkälti täysi vauhti päällä Perua ympäriinsä kierrellen. Tarkistin ihan kalenterista, että yli puolet kuusta olen ollut muualla kuin Limassa eikä tien päältä ole tullut päivitettyä somea, blogista nyt puhumattakaan. Tähän postaukseen olen koonnut tiivistetysti tapahtumia toukokuun ajalta.
Kuukausi lähti käyntiin vappupiknikin merkeissä Suomen suurlähetystössä. Osallistuin tähän kutsutapahtumaan muutamien muiden suomalaisten vaihtarien kanssa. Vaikka simaa ei ollut tarjolla eikä lakkia ollut tullut pakattua rinkkaan mukaan, niin munkkien ja kuohuvan kera pääsi mukavasti fiilistelemään vappua. Ja sää oli mitä parhain, mitä ei kyllä Suomessa vappuna usein tapahdu!
Alkuviikko kului opintoja pakertaessa, mutta perjantaiaamuna lensin Cuscoon, jossa vietin hieman vajaat kaksi viikkoa. Cuscossa ykköspaikalla tehtävien asioiden (tai ennemminkin koettavien elämysten) listalla oli Salkantay trek. Kyseessä on viiden päivän mittainen vaellusreitti, joka kulkee aina lumihuippuisten vuorten, vehreiden laaksojen ja viidakoiden kautta Perun kiistatta tunnetuimpaan kohteeseen, Machu Picchun inkakaupungin raunioille. Cuscossa oleilu kytkeytyi tämän vaelluksen ehdoille, joten ensimmäiset päivät oli varattu ohueen ilmaan totuttelemiseen, mikä oli hyvä, sillä kärsin taas vuoristotaudin oireista. Tapasin Cuscossa myös reissututtuni, jonka kanssa päädyttiin siihen ratkaisuun, että tehtäisiin Salkantayn vaellus itseksemme ilman järjestettyä retkeä ja opasta. Valmistauduttiin pari päivää lukemalla kuvauksia reitistä, suunnittelemalla alustavasti päivämatkat, hankkimalla tarvikkeita ja tekemällä acclimation hike (yritin googlata suomenkielistä termiä, mutta akklimatisoituminen kuulostaa oudolta 😀 )
Salkantay on tähän mennessä yksi parhaimpia kokemiani patikkoja. Reitti on uskomattoman monipuolinen ja maisemat vertaansa vailla. Viiden päivän aikana käveltiin yhteensä noin 80 kilometriä, korkeuden vaihdellessa 1800 metristä yli 4000 metriin. Reitin korkein kohta oli Salkantay Pass, 4630 metriä meren pinnan yläpuolella ja huipulla saatiinkin nauttia eväitä lumikinosten keskellä. Seuraavana päivänä puolestaan herättiin viidakon ääniin kahviplantaasien keskeltä. Kun viidennen vaelluspäivän aamuna vihdoin kivuttiin Machu Picchulle auringon noustessa, ei fiilikset ois voineet olla paremmat. Paluumatkalla Cuscoon yritin collectivon penkistä käsin päästä kiinni Käärijä-huumaan ja sriimata Euroviisuja Areenasta, mutta heikoin tuloksin. Vaikka olin varustautunut vpn-yhteydellä ja riittävällä määrällä dataa, ei nettiyhteys vuoristoteiltä pelannut. Onnistuin kuitenkin pitämään itseni pimennossa seuraavaan aamuun saakka, jolloin sisäinen kelloni herätti minut automaattisesti jo aamuneljältä (kiitos aikaisten vaellusaamujen) ja jännitin viisutuloksia hostellin sängystä käsin. Myöhemmin intoilin viisujuttuja ympäri kyliä, mutta aihe ei täällä Perussa ole uutiskynnystä ylittänyt 😀
Limassa ehdin olla Cuscosta paluun jälkeen huikeat kolme päivää, mutta olin niin kiireinen sillä välin kasaantuneiden opintojen kanssa, että omat synttäritkin meni ohi lähes huomaamatta kouluhommia pakertaessa. Aikaisin torstai-aamuna lennettiin parin vaihtarikaverini kanssa Iquitokselle pitkäksi viikonlopuksi. Iquitos on Amazonin sademetsässä sijaitseva kaupunki, jonne pääsee ainoastaan lentäen tai jokea pitkin. Täällä ei onneksi tarvinnut huolehtia ohuesta vuoristoilmasta, ennemminkin trooppisesta kuumuudesta ja mahdollisista ötököiden puremista. Eka päivä chillailtiin majapaikan altaalla ja tutustuttiin kaupunkiin, loppuajaksi mentiinkin viidakkoon. Vaikka vierailu oli lyhyt, niin Amazon teki kyllä vaikutuksen. Kun pieni puuveneemme lipui pitkin jokea ja ympärille levittäytyi sademetsää silmän kantamattomiin, tuntui kuin olisi ollut jossain luontodokumentissa. Suosikkihetkiäni oli kun hypättiin veneestä Amazonin vilvoittavaan veteen ja kun käveltiin pimeän laskeuduttua kirkkaan tähtitaivaan alla seurana öisen viidakon äänet.
Amazonin reissun jälkeen koulu ja velvollisuudet kutsuivat hetkeksi, mutta viikonlopuksi päädyin taas jättämään Liman taakse ja ottamaan kaverini kanssa yöbussin Ayacuchoon. Ayuacuchon kaupunki sijaitsee vuoristossa, noin kymmenen tunnin päässä Limasta (tähän mennessä olen jo tottunut, että standardi on matka-ajoissa aikalailla tätä tasoa). Ayucuchossa vuoristotaudin tutut oireet, pieni päänsärky ja väsymys iskivät taas. Lähinnä kierreltiin kaupungilla, löydettiin mahtava lounaspaikka (aina positiivinen yllätys) ja mentiin ajoissa nukkumaan. Reissun aikana käytiin myös ihastelemassa turkooseina hohtavia lähteitä Millpussa (vain neljän tunnin ajomatka suuntaansa). Paikka oli kyllä kaunis, mutta turisteja aika paljon ja oon nähnyt vastaavia kohteita, kuten esimerkiksi Plitvicen kansallispuisto (joka on kooltaan huomattavasti isompi). Kuten tekstistä huomaa, tässä vaiheessa saattoi olla hieman reissuväsymystä ilmassa 😀
Kuukauden viimeiset päivät tulivat päätökseen täällä Limassa. Kaupungissa aika on kulunut yliopistolla ja kotona oleillen, mutta lisäksi osallistuin Perun japanilaisten undokai-tapahtumaan osana kouluprojektia ja kävin vihdoin tsekkaamassa Parque de la Reservan suihkulähdeshown. Juuri alkanut kesäkuu onkin viimeinen kokonainen vaihtokuukausi (mihin tää aika on oikein mennyt?) Tarkoituksena on ottaa tulevat viikot rauhallisemmin, oikeastaan haluan vaan olla kotona ja tehdä pitkiä kävelyitä lähinaapurustoissa. Blogia tykkään kyllä kirjoittaa, mutta kuvamateriaalin käsittely on itselle se osa prosessia, johon postaaminen yleensä kaatuu. Esimerkiksi tähän postaukseen kuvien lisäämisessä kului yli kaksi tuntia, joten luovuttaminen kävi mielessä jo useamman kerran. En tajua, että mikä on blogin aktiivisen kauden jälkeen muuttunut, sillä en muista käyneeni tämmöistä taistelua kuvien siirtämisen kanssa. Tykkään siitä, miten kuvat elävöittävät tekstiä, joten tuskin ilman kuvia kuitenkaan haluan postailla. Nämä puhelimella räpsityt kuvat nyt on hieman mitä on, mutta näillä mennään (parempi kuin ei mitään, vai mitä).
Ihanaa ja valoisaa alkanutta kesäkuuta! Palailen linjoille taas jossain vaiheessa x
Eilen tuli kuluneeksi kuukausi siitä, kun jätin Suomen hanget taakse ja saavuin tänne Limaan. Kuukauteen on mahtunut valtavasti kaikenlaista, mikä on toisaalta mahtavaa, mutta myös aika uuvuttavaa. Kuten viimeksi kirjoitin, niin olen ollut sairaana, enkä ikävä kyllä ole vieläkään täysin tervehtynyt. Oikeastaan yli puolet täällä olosta olen ollut kipeä, ehkä viikon kokonaisuudessaan voinut hyvin. Normaalisti en sairasta juuri koskaan, joten tämä on ollut itselle hyvin epätyypillistä. Monet muutkin vaihtarit ovat sairastelleet, Huacachinan retken jälkeen yli puolet mukana olleista sairastui ja useampi oli sairaalassa tiputuksessa. Ei ikinä selvinnyt, että mistä se johtui, mutta episodin aiheuttajaksi epäiltiin niin ruokamyrkytystä kuin uima-altaan vettäkin. Onneksi olin itse valmiiksi puolikuntoinen, niin en uinut altaassa enkä oikein syönytkään mitään, joten säästyin tuolta taudilta!
Pääsiäisenä oltiin vaihtariporukalla viikonloppuretkellä Huarazissa. Sielläkään ei vältytty sairastelulta, kun osa porukasta kärsi vuoristotaudista. Kun oltiin palaamassa vuorilta ja opas kysyi, kuinka monella särkee päätä, niin yli puolet bussista viittasi. Välillä bussia pysäytettiin, että jengi pääsi oksentamaan. Omalta kohdalta olin jo valmiiksi puolikuntoinen, joten en osaa sanoa, että kärsinkö vuoristotaudista, vai muuten vaan 😀 Kaikesta huolimatta reissu oli todella hieno, suunniteltiin jo uusintaa innokkaimpien haikkaajien kanssa! Oli ihanaa päästä pois kaupungista: vuorilla oli uskomattomat maisemat ja niin puhdas ilma verrattuna tänne suurkaupungin kuumuuteen ja tunkkaisuuteen. Koitan kirjoittaa oman juttunsa tuosta retkestä, kunhan ehdin käydä kuvia läpi.
En voi sanoa olevani erityisen ihastunut Limaan kaupunkina, mutta kokemuksena tämä on kyllä mielenkiintoinen ja jotakin täysin erilaista, mitä olen aikaisemmin kokenut. Arki rullaa normaalisti ja rutiiniakin alkaa muodostua, muutama itselle sopiva ravintola on löytynyt ja aamuisin oon alkanut keittää puuroa samaan tapaan kuin Suomessakin. Vielä kun tervehtyisi täysin, niin voisi alkaa käydä lenkillä tai joogailla.
Opiskelut sujuu omalla painollaan, joskin espanjan kielen kanssa on edelleen aika paljon haasteita. Ymmärrän tunneilla aiheesta riippuen 50-80 %, mutta puheen tuottaminen ei meinaa sujua. Toisaalta vasta kuukausi kulunut, joten ehkä toivoa vielä on. Tälle viikolle ei ole mitään reissusuunnitelmia, ehkä viikonloppuna voisi käydä rannalla pitkästä aikaa. Ilman pitäisi alkaa viilenemään noin kuukauden päästä, joten sitten tuskin tulee enää vastaavaa mahdollisuutta nauttia lämmöstä.
