Vaihto ohi, vapaus koitti

Ja niin se kesäkuukin sitten vain hujahti ohi. Yliopistolla loppui kurssit viime viikolla (JES!) ja karistin Liman pölyt taakse hyvin nopeaan, ja nyt oon täällä Huarazissa nauttimassa upeista retkeilyreiteistä ja rauhoittumassa ennen kuin lennän Rio de Janeiroon lomailemaan.

Kesäkuulta olin aloittanut kirjoittamaan postausta, mutta se oli unohtunut tuonne arkiston luonnoksien sekaan. Ei mikään suuri menetys tosin, lähinnä harmittelin mangosesongin päättymistä ja pohdin sitä, missä paikoissa voisin mahdollisesti täällä Etelä-Amerikassa ollessani vielä käydä. Kokonaisuudessaan kuukausi kului Limassa aikaa viettäen. Opinnot vieneet oman aikansa ja vapaa-ajalla sitten pääosin rauhallista puuhailua, vaikka kyllä mukaan mahtui myös juhannusjuhlat ja vaihdon päättänyt international dinner.

Vaikka oon todella tyytyväinen siihen, että opinnot on kasassa ja vapaus koittanut, niin tämmöisiin isoihin muutoksiin liittyy aina myös tietynlaista nostalgiaa. Tänään kuulin jonkun reppureissarin puhuvan Limasta hirveimpänä kaupunkina koko lattareissa, mutta vaikka sillä ei olisikaan sellaista luontaista välitöntä karismaa, niin on kaupungissa myös hyviä puolia, niitä ei vaan välttämättä ainakaan nopealla vierailulla ehdi sisäistää. Itse en alkuun juuri uskaltanut liikkua kävellen kaikkien kauhutarinoiden jälkeen, mutta kun rohkaistun lenkkeilemään omassa naapurustossa (Lince/Jesus Maria), niin aloin pitää kaupungista enemmän. Ikinä ei voi tietää tuleeko vastaan koiranpentuja lastenrattaissa, puistossa thai chitä treenaavia mummoja vai rojukärryään työntävä kulkukauppias.

Huaraz on kuitenkin enemmän miun makuun. Oon tehnyt jo useamman päiväretken: käynyt ihmettelemässä Pastorurin jäätikköä yli 5000 metrissä, patikoinut vuoristojärvelle ja jääkiipeillyt vuoren huipulle. Tänään oon lepäillyt, mutta huomenna lähden useamman yön mittaiselle vaellukselle. Päivät ovat kuumia, mutta yöllä saattaa olla pakkastakin, kävinkin ostamassa villahousut paikallisilta markkinoilta 😀 Seuraavaksi pakkaushommiin!

Previous Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 6.7.2023 at 09:43

    Onnittelut vaihdon saattamisesta loppuun! Huaraz onkin paikka, minne haluaisin päästä käymään erityisen paljon. Valtavan hienoja patikkareittejä riittää ja maisemat ovat uskomattoman hienoja!

  • Leave a Reply