Suomen suurin matkablogiyhteisö

Reissuvuosi 2016

Niin se vuosi sitten hujahti! Kuten ootte varmasti huomanneetkin, niin 2016 on ollut täällä blogissa huomattavasti aiempia hiljaisempi. Rakastaisin kirjoittaa ja luoda enemmän laadukasta sisältöä, mutta elämäni on tällä hetkellä semmoista haipakkaa, ettei mulla ole kovinkaan suuria odotuksia blogin suhteen uudeltakaan vuodelta. Muistellaan nyt kuitenkin hieman kulunutta vuotta reissuista kirjoittamani yhteenvedon muodossa. Olen kirjoittanut muuten vastaavan postauksen myös edeltäneeltä vuodelta jos kiinnostaa käydä lukemassa, niin se löytyy täältä.

Kuluneena vuonna vietin ulkomailla jälleen suurin piirtein puolet vuodesta ja vierailin yhteensä seitsemässä eri maassa. Tein pikkureissun Ruotsiin, reppureissasin Kaakkois-Aasiassa (Thaimaa ja Vietnam), seikkailin Kiinassa ja Mongoliassa, sieltä jatkoin matkaa junalla halki Siperian aina kotiin saakka. Kesä kului töiden parissa Suomessa matkakassaa kerryttäen ja syksyllä toteutin pitkäaikaisen matkahaaveni Yhdysvaltojen länsirannikolle veljeni kanssa. Melko pian tämän reissun jälkeen muutin töiden perässä Thaimaahan, toinen kerta siis tässä ihanassa maassa vuoden sisällä. Kokonaisuudessaan oon mielettömän tyytyväinen tekemiini reissuihin, varsinkin Trans-Mongolian junamatka ja roadtrip Jenkeissä ovat olleet reissuja, joista olen haaveillut pidemmän aikaa. Mutta tässä vielä siis vuoden 2016 reissut:

Ruotsi

Käytiin helmikuussa äitini ja siskoni kanssa Tukholman risteilyllä ja keskityttiin shoppailun sijaan tällä kertaa Abba-museoon. Iso suositus! (Tästä oisi materiaalia vaikka postaukseksi asti, mutta eipäs nyt lupailla mitään :D)

1-DSC_2390-001

Thaimaa

Aloitin kolmen kuukauden reppureissuni Bangkokista. Matkustin junalla Koh Taolle, joka ei täysin vakuuttanut, mutta ihastuin senkin edestä Koh Phanganiin ja Prachuap Khiri Khaniin.  Näistä kaikista löytyy paljon juttuja blogista!

1-IMG_4065-001

1-IMG_4252

1-20160313_184457

Vietnam

En ollut aiemmin käynyt Vietnamissa ja päätin tällä kertaa keskittyä maan pohjoisosiin ja jättää loput suosiolla toiseen kertaan. Vietin kaupunkielämää Hanoissa, risteilin Halong Baylla ja kävin Cat Ba -saarella, ennen viisumin umpeutumista lähdin vielä moottoripyöräretkelle pohjoisen vuoristokyliin Kiinan rajalle. Epäonnekseni jouduin siellä onnettomuuteen ja koko reissun jatko oli hetken kyseenalainen, mutta onneksi toivuin nopeasti ja pääsin jatkamaan matkaani maateitse Kiinaan.

1-IMG_5483

1-20160328_082225

1-IMG_4910

Kiina

Kiina haastoi minut pois mukavuusalueeltani, ulos Kaakkois-Aasian leppoisista reppureissupiireistä. Vaikka alkuun olin koko Kiinan suhteen hieman epäileväinen, oon todella iloinen, että sain kokea sen. Maa tarjosi paljon enemmän kuin olisin ikinä uskonut, päädyinkin viettämään lähes kuukauden Kiinassa. Matkan varrelle mahtui upeaa luontoa Yunnanissa, Chengdu pandoineen, tuhatpäisiä turistimassoja milloin missäkin nähtävyydellä, kristallinkirkkaita vuoristojärviä Jiuzhaigoussa (tästä oisi tarkoitus päivittää seuraavaksi), saasteisia suurkaupunkeja ja seikkailuja Kiinan muurilla. Osa streotypioista Kiinaa (ja kiinalaisia) kohtaan vahvistui, osittain taas joudun kyseenalaistamaan ja muuttamaan omia ajattelutapojani.

Yuanyang riisiterassit, Yunnan (28)

 yuanyang hani (12)

Lijiang Yunnan Kiina blogi (11)

Mongolia

Pekingistä aloitin matkani yhteen reissuni kiehtovimmista kohteista, mystiseen Mongoliaan. En ole vielä ehtinyt blogin puolella näin kauas reissullani, mutta haluan kirjoittaa tänne ainakin jurtissa viettämistäni öistä autiomaassa tuhansien tähtien alla, siitä kun ratsastimme arojen poikki maan upeissa kansallispuistoissa, siitä kun autoimme paimentolaisia ottamaan kiinni aitauksestaan karanneita pikkuvuohia, kuinka huudatimme neuvostopakun kajareista mongolialaista discomusiikkia… Ehdottomasti yksi reissun mieleenpainuvimpia kohteita!

1-IMG_8340

1-20160505_183704

1-IMG_8225

Venäjä

Ulan bataarista jatkoin matkaani junalla halki Siperian. Tässä vaiheessa minulla ei enää ollut niin paljoa aikaa jäljellä, sillä olin päätynyt viettämään kaikissa edellisissä kohteissa pidempään kuin olin etukäteen suunnitellut (perus). En kuitenkaan vaan halunnut ostaa menolippua suoraan Moskovaan, vaan pysähtyä edes muutamissa paikoissa. Vietin synttäreitäni Baikalin järvellä ja tämän jälkeen lähdin suuntaamaan kohti länttä tyylillä yksi tai kaksi yötä per kaupunki. Ehdin pysähtyä matkan aikana Irkutskissa, Tomskissa, Novosibirskissä, Jekaterinburgissa ja Kazanissa. Lopuksi vietin vielä useamman päivän Moskovassa, jossa oon haaveillut pääseväni käymään pidemmän aikaa. Moskova ei ihan täysin vielä auennut mulle, mutta kokonaisuutena Siperian rata oli junailuineen upea kokemus. Voisin itse asiassa mennä vaikka uusiksikin!

1-IMG_8740

1-IMG_8767

1-IMG_8783

Yhdysvallat

Roadtrip halki länsirannikon on myös keikkunut matkahaavelistallani jo pidemmän aikaa ja syksyllä toteuttamamme reissu oli eka kosketukseni Jenkkeihin. Kalifornian lisäksi kävimme Nevadassa, Arizonassa, Utahissa, Idahossa ja Wyomingissa. Jenkit on luonnon puolesta aivan uskomaton ja mun sisäinen retkeilijä on viimeistään tän reissun jälkeen ottanut vaelluskenkänsä eteisen paraatipaikoille (mielikuvallisesti siis, en edelleenkään omista ”oikeita” haikkausbuutseja). Haaveilen jo nyt pääseväni kiertelemään lisää maan upeita kansallispuistoja!

1-IMG_0277

1-IMG_0416

1-IMG_1055

Thaimaa (toistamiseen)

Loppuvuodesta palasin Thaimaahan, tällä kertaa ihan pysyvästi (eli toisin sanoen talven ajaksi). Oon kierrellyt jonkin verran Andamaanien meren saaristoa ja Krabin provinssia, mutta pääasiassa aika on kulunut ihanalla Koh Lantan saarella. Tuntuu hyvältä lopettaa, mutta myös aloittaa uusi vuosi juuri täällä.

Uudelle vuodelle minulla ei tällä kertaa ole reissujen suhteen mitään suurempia suunnitelmia. Tuntuu vähän hassulta huomata tämä, mutta kun asun ulkomailla, ei reissuja kai ehdi samalla tavalla suunnitella kuin kotona. Keskityn vaihteeksi täysillä töiden tekoon ja yritän saada säästöön mahdollisimman paljon rahaa, että pääsisin taas tulevaisuudessa tien päälle, jos siltä alkaa tuntua. Just nyt tuntuu kuitenkin varsin hyvältä olla täällä Thaimaassa ja elää ihan tavallista arkea (milläköhän mittapuulla?) Isoin matkahaave oisi varmaan päästä kesällä käymään Suomessa, mutta ehkä tässä vuoden mittaan alkaa reissujalkaa vipattamaan enemmänkin. Saa nähdä! Ihanaa uutta vuotta teille kaikille x

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply idahhh 5.1.2017 at 14:25

    Ompas upea reissuvuosi Sinulla takana! 🙂 Mongolia ja Trans-Siberia kiinnostaisi itseä kovasti näistä sinun näkemistä paikoista! Ehkä vielä joskus… 🙂

    • Reply Katareissaa 6.1.2017 at 09:37

      Kiitti kommentista! Suosittelen kyl täysin, ei ikinä tuu unohtumaan noi retket! Ois tarkoitus kirjoitella lisää noista blogiin jossain vaiheessa, että jää ihmeessä seurailee jos kiinnostaa ?

  • Reply Helie 5.1.2017 at 18:39

    Hyvä vuosi ollut sinulla! Onnea nyt tälle 2017 vuodelle ! Kiva kuulla ,että viihdyt.On mukava tietää mitä saat nähdä ja kokea siellä taas uudessa maassa.

    • Reply Katareissaa 6.1.2017 at 09:38

      Kiitos ja hyvää uutta vuotta sinnekin! Thaimaa nyt alkaa tietyllä tapaa olla jo aika tuttu, mutta kyllä täältäkin aina löytyy myös kaikkea uutta ?

    Leave a Reply