Suomen suurin matkablogiyhteisö

Melbourne – Kaupunki, jossa on kaikkea

Australiassa viettämieni kuukausien aikana olen nauttinut luonnosta, nähnyt upeita paikkoja ja vieraillut kivoissa rannikkokaupungeissa. Isommat kaupungit ovat olleet ihan jees, mutta en jostain syystä kuitenkaan ole ollut niihin mitenkään erityisen ihastunut. Nyt voin kuitenkin kertoa, että tilanne on muuttunut. Sydneyllä on upea biitsinsä ja Brisbanella jokensa, mutta Melbournesta löytyy sekä biitsi että joki ja mitä ikinä keksiikään kuvitella.m2 m6 m1

m7Monikulttuurinen Melbourne on reilulla neljällä miljoonalla asukkaallaan Australian toiseksi väkirikkain kaupunki ja se on Victorian osavaltion pääkaupunki (Melbourne oli muuten vuodet 1901-1927 Australian pääkaupunki). Tekemistä ja nähtävää riittää: taidegallerioita, maailman luokan katutaidetta, yökerhoja, vehreitä puistoja, korkeita pilvenpiirtäjiä, kahviloita, livemusiikkia, uimaranta, huikeat shoppailumahdollisuudet, festareita, kasino… Melbourne on kiistatta Australian kulttuurikeskus ja se on saanut tunnustusta runsaasta kulttuuritarjonnastaan myös kansainvälisellä tasolla. Varsinkin näin kesäaikaan on kaupungissa jatkuvasti jokin tapahtuma menneillään, viikonloppuisin usein jopa monia tapahtumia samanaikaisesti. Kaupunki on varmasti myös monien urheilun ystävien unelma. Suosituimmat lajit ovat kriketti ja australialainen jalkapallo, mutta oman visiittini aikana oon päässyt seurailemaan sivusta myös tenniksen avoimia ja formulasirkukseen valmistautumista.m13m8 m12

m14Kattava ratikkaverkosto varmistaa sen, että kaupunkiin tutustuminen ja tapahtumiin osallistuminen käy helposti, ja mikä parasta, ratikka on keskusta-alueella kaikille ilmainen! Kannattaa kuitenkin ehdottomasti lähteä seikkailemaan myös keskustan ulkopuolelle. Ensimmäisen viikkoni Melbournessa vietin St Kildan lähiössä, joka on keskustasta reilun parinkymmenen minuutin ratikkamatkan päässä. Alueelta löytyy mm. biitsi, kivoja puistoja, ihania pikkukahviloita, huvipuisto ja menevää yöelämää. Niin ja rantalaiturilta voi auringonlaskun aikaan bongata pikkuisia pingviinejä, ihan sanoinkuvaamattoman söpöjä veijareita :DDm9 m10 m11

Melbourne on kuuluisa vaihtelevasta säästään, jota tuntuu olevan mahdotonta ennustaa. Jos haluaa pelata varman päälle, ni kannattaa siis kantaa mukana aina jotakin lämpimämpää päällepantavaa vuodenajasta ja päivän sääennustuksesta huolimatta. En oo varma, että miten selviäisin talvesta täällä, kun kesäkin tuottaa toisinaan vaikeuksia. Talvella kylmimpään aikaan (heinäkuussa) päiväsaikaan keskilämpötila on nimittäin alle 14 astetta..m3 m5 m4

Säätä lukuunottamatta pidän Melbournesta todella paljon ja voisin melkein rankata sen suosikkikaupunkieni joukkoon Barcelonan ja Berliinin rinnalle. Aika on kulunut kuin siivillä ja täällä onkin vierähtänyt jo reilu kuukausi lähes huomaamatta. En osaa tarkalleen selittää, että mikä Melbournessa loppujen lopuksi oikein viehättää, sillä vaikka se on kiireinen ja kallis paikka, niin kaupungilla kävellessäni tulee vaan sellanen fiilis, että tykkään tästä. Kai täällä vaan on sitä kuuluisaa sielua!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Vy Nguyen 25.2.2015 at 23:31

    Nice! Mä ajattelin parin kuukauden päästä mennä melbournee. Täst oli sikan hyötyy kiitti siitä!

    • Reply katareissaa 26.2.2015 at 11:54

      Kiva kuulla! Pidä hauskaa Melbournessa, ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki :))

  • Reply Helie 27.2.2015 at 08:33

    No kyllä näkyy suurkaupungissa,menoa ja meininkiä riittävän,on varmaan upeeta kokea kaikki elämykset.

    • Reply katareissaa 27.2.2015 at 13:48

      Jep. Mahtavaa, että miulle on tarjoutunut mahdollisuus nähdä ja kokea tämä kaikki<3

    Leave a Reply