Suomen suurin matkablogiyhteisö

Matkalukemista

KIRJASUOSITUKSIA MATKALLE JA KOTISOHVALLE

Uusi matka varattuna ja edessä ihana, mutta toisaalta niin piinaava odotusaika. Lähtöpäivää odotellessa kannattaa lukea jotain matkakohteeseen liittyvää. Tälle sivulle olen listannut kirjoja maanosittain ja maittain. Mukana on niin matkakirjoja, kuin romaaneja, jotka kertovat maan historiasta, tavoista, kulttuurista tai maisemista mukaansatempaavasti. Päivitän sivua sen mukaan, kun olen lukenut jonkun mielenkiintoisen kirjan. Mukavia lukuhetkiä!

Itse istun nenä kiinni kirjassa lähes aina (paitsi matkoilla)  ja reissaan mielikuvituksen siivin ympäri maailmaa. Omalla kohdallani matkakokemus on huipussaan, jos pääsen näkemään jotain sellaista, josta olen lukenut. Parhaita tällä saralla ovat tietenkin elämäkerralliset opukset.

kirjat kapea

 

MATKAKERTOMUKSET

Elizabeth Gilbert: Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (Elokuvana: Eat prey love)  Paikoitellen naivi, siirappinenkin kuvaus nuoren naisen ajatuksista ja vuodesta maailmalla. Kohteiden tunnelma ja ihmisten väliset suhteet riittävät pitämään mielenkiinnon yllä.
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina – Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita Millaista on jättää kaikki tuttu ja turvallinen ja suunnata tien päälle määräämättömäksi ajaksi? Miten viranomaiset siihen suhtautuvat? Mielenkiintoinen, mutta paikoin omahyväisyyteen taipuva teos nomadielämästä.
Marco Kosonen: Rock’n’roll suicide bar – Lopun aikojen matkakirja Kosonen perustaa Kambodzaan, syrjäiselle Koh Rongin saarelle baarin, mikä ei vaikeuksitta onnistu. Kun kävin aikoinaan saarella, baari oli vielä pystyssä, vaikka omistaja oli vaihtunut.
Anders C. Krogh: Jaguaarin voima – Vuosi Amazonian sademetsässä Upea, mukaansatempaava kuvaus nuoren norjalaismiehen elämästä sademetsän heimon parissa. Tämän kirjan jälkeen maailmaa katsoo uudesta näkökulmasta. Se mikä päältä päin näyttää hyväntekeväisyydelle, voikin osoittautua aivan päinvastaiseksi. Tykkäsin!
Frances Mayes: Vaellusvuosi Toscanan auringon alla -kirjasta tunnetuksi tullut Mayes matkustaa tässä kirjassa ympäri Eurooppaa. Ihan mukavaa luettavaa vaikkapa pakkaspäivän iloksi, mutta paikoitellen vähän tylsä.
Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois Yksin matkustavan naisen seikkailu maailman ympäri. Tästä voi joko etsiä kivoja kohteita omalle matkalle tai nautiskella kotona teekupposen äärellä. Paljon kuvia, hyvä fiilis!
Satu Rommi: Teetä ja temppeleitä – Matkakirjoituksia Thaimaasta, Burmasta ja Kambodzasta Ei ihan tavallinen matkakirja, sillä kirjailija perehtyy maiden moniin epäkohtiin. Paikoitellen kirjasta jää liiankin negatiivinen fiilis.
Göran Schildt: Purjehdukseni Daphnella Schildt käy läpi maita ja kaupunkeja, jonne pääsi rakkaan purjeveneensä kyydissä. Nostalginen ja haikea kuvaus entisajan maailmasta, ihania mustavalkokuvia kylien ihmisistä.
Jaakko Selin: Jaakon matkassa Lyhyitä, helppolukuisia kertomuksia ja hauskoja sattumuksia matkoilta. Sopivasti menneen ajan tunnelmaa ja nostalgiaa.
Osmo Soininvaara: Fillarilla Nizzaan Tähän en itse pystyisi, siksi hatunnosto kansanedustajalle. Yllättävän hyvä, yhteiskunnallistakin pohdintaa helppolukuisesti.
Erkki Toivanen: Iltakävelyllä Legendaarisen Toivasen lyhyitä tarinoita lukiessa voi melkein kuulla tämän lempeän äänen. Kirja on kuin historian oppitunti Euroopan kaupunkeihin ja eri aikakausien tunnelmiin.
Timo Tuomi: Jalan halki Ranskan Tällä tavalla jos missä, saa käsityksen siitä, miten pitkistä välimatkoista on kyse. Harmillisen vähän kerrottu paikallisista ihmisistä, kylistä tai kaupungeista, liikaa itse kävelystä.

KIRJAT MAITTAIN AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ

AFGANISTAN (Tiedän tiedän, jokaisen unelmakohde heti kärkeen!)
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa Yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Surullinen, silti toivoa täynnä oleva tarina ystävyydestä ja rakkaudesta. Samalta kirjailijalta myös kirjat Leijapoika, jonka aiheena on voiko syyllisyyttään unohtaa tai hyvittää sekä uusin teos Ja vuoret kaikuivat, joka ei yllä samaan kategoriaan edellisten kanssa. Afganistanin menneisyys ja nykyisyys monien henkilöiden kautta kuvattuna.
Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset Kuolemantuomioiden, julkisten kivitysten ja hunnutettujen naisten Kabul pistää miettimään, millaista tavallisten ihmisten elämä on talebanien Afganistanissa.
Deborah Rodriguez: Kabulin kauneuskoulu Sylkäise värijauheen sekaan ja levitä kajalia silmän sisäluomelle. Tästä ja monista muista maan tavoista kertoo amerikkalainen vapaaehtoistyöntekijä. Samaan aikaan hauska ja vakava.

ARGENTIINA
Elsa Osorio: Nimeni on Luz Järkyttävä kertomus Argentiinan sotilasdiktatuurin ajoilta, jolloin kapinallisten äitien lapsia sijoitettiin uusiin perheisiin. Koskettava kuvaus ihmisen juurettomuudesta!

BOTSWANA
Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarja Mma Ramotswe selvittää rikoksia Botswanan aurinkoisen taivaan alla. Lue lisää kirjoista täältä.

BRASILIA
Ana Veloso: Kun kahvi kukkii Tositapahtumiin perustuva tarina kahviparonin tyttären ja orjien vapauden puolesta taistelevan diplomaatin kohtaamisesta.

EGYPTI
Agatha Christie: Kuolema Niilillä
Nostalginen kuvaus entisajan matkailusta. Hercule Poirot selvittää jokilaivalla tapahtunutta murhaa. Klassikko, joka kannattaa lukea.
Göran Schildt: Aurinkolaiva Purjehdus Daphne-veneellä Niiliä pitkin 1950-luvulla. Mustavalkokuvat tuovat kirjaan jännittävän lisänsä.
Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen Klassikkojen klassikko, upea tarina muinaisesta Egyptistä faaraoiden ajoilta. Jos et ole ennen lukenut, LUE!

ESPANJA
Peter Kerr: Lumipalloja ja appelsiineja – Talvi Mallorcalla Kielivaikeuksia ja muita kommelluksia, ei ole maatilan pito helppoa Mallorcallakaan.
Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo Mystinen tarina Unohdettujen kirjojen hautausmaalta ja Barcelonan ikiaikaisilta kujilta.
Mamen Sanchez: On ilo juoda teetä kanssasi Helppolukuinen, hauska ja sopivan hömppä olematta silti siirappinen. Hyvän mielen kirja.
Vivi-Ann Sjögren: Andalucian karkea suola Espanjalaista tunnelmaa, kylien ja maisemien kuvausta sekä ruokaohjeita.
Chris Stewart: Andalusialaiset sitruunat Vuoristokylien arki ei olekaan idylliä ja vanhojen asukkaiden piintyneet tavat ihmetyttävät.

INTIA
Gregory David Roberts: Shantaram Tämä tiiliskivi vie Intian pölyisille kaduille, slummeihin ja vankiloihin. Australialaisen vankikarkurin tositarina uskomattomasta elämästään Bombayssa.
Vikas Swarup: Tyhjentävä vastaus, eli kuka voittaa miljardin (Elokuvana Slummien miljonääri) Jos olet nähnyt tämän elokuvana, harmi, sillä leffa ei tehnyt oikeutta kirjan mukaansatempaaville tarinoille. Loistava kirja! Samalta kirjailijalta Syyllisten seurue ratkoo kuka murhasi poliitikon pojan.

ITALIA
Dan Brown: Enkelit ja demonit
Täpäriä tilanteita Rooman kuuluissa suihkulähteissä ja kirkoissa. Ei mikään kaikkein uskottavin tarina, amerikkalaisviihdettä.
Elena Ferrante: Loistava ystäväni Suuren suosion saaneen Napoli-sarjan aloitusosa. Tarina kahden tytön ystävyydestä ja Napolista, jossa luokkaerot hallitsevat elämää ja vaikuttavat tulevaisuuteen.
Robert Harris: Pompeji Matka historiaan! Mielenkiintoinen kirja, jonka lopputulos on lukijalla tiedossa etukäteen.
Annie Hawes: Extra Virgin: Elämää Ligurian oliivilehdoissa Aurinkoinen, perinteinen tarina: ulkomaalainen ostaa ränsistyneen talon Italiasta ja kirjoittaa siinä sivussa kommelluksistaan kirjan. Brittiläinen Annie Hawes kirjoittaa kuitenkin rennommin kuin kuuluisampi Frances Mays (Toscanan auringon alla). Positiivinen, mukaansatempaava tarina Liguriasta. Sarjassa tulleet myös kirjat Kypsä poimittavaksi ja Calabrian perintö.
Kirsi Piha: Medicien naapurissa – Pieni kirja Italiasta
Mukavia pikkukertomuksia ja sattumuksia Kirsi Pihan ”kesämökkimaisemista” Marchen maakunnasta.
Goliarda Sapienza: Elämän ilo Jättiromaani Sisiliasta ja nuoren tytön matkasta naiseksi
Frank Schaeffer: Loma Portofinossa Nostalginen kertomus 60-luvun Italiasta ja amerikkalaisesta perheestä, jonka jäsenet ovat riemastuttavan outoja. Tarkempi kuvaus kirjasta tämän linkin alta.

KENIA
Karen Blixen: Eurooppalaisena Afrikassa
Omaelämäkerrallinen kirja Blixenin elämästä 1900-luvun alun Keniassa kahvitilan omistajana. Elokuva Minun Afrikkani on, poikkeuksellista kyllä, melkeinpä parempi kuin itse kirja.
John Le Carre: Uskollinen puutarhuri Vakavasävyinen kirja Nairobista ja lääketeollisuuden vallasta, jossa yksittäinen ihminen on vain pelkkä pelinappula.
Corinne Hofmann: Valkoinen masai Mitä tapahtuu, kun valkoinen nainen rakastuu masai-soturiin? Siinä on rakkaus koetuksella, kun iltapalaksi saa käteensä pätkän vuohen jalkaa.

KREIKKA
Louis de Bernières: Kapteeni Corellin mandoliini
Kaunis tarina sodasta ja rakkaudesta, sekä Kefalonian muuttumisesta pienestä saaresta turistikohteeksi.(Elokuvaversiossa tarina jäi puolitiehen.)
Gerald Durrell: Eläimet ja muu kotiväkeni sekä Eläimellistä menoa Korfussa Kumpikin hauska kirja perustuu kirjailijan lapsuusmuistoihin Korfun saarella.
Victoria Hislop: Saari Spinalongan saarella toimi Kreikan suurin leprasiirtola. Kirja kertoo tuolle saarelle joutuneiden tarinan. Perustuu tositapahtumiin. Lue lisää kirjasta täältä. Saman kirjailijan teos Elämänlanka kertoo Thessalonikin historiasta mukaansatempaavasti. Itse tykkäsin tästä kirjasta Saari-kirjaa enemmän.
Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio Dekkari, jossa purjehditaan ja selvitetään rikosta Rodoksen kuumuudessa. Kiva lukea kirjaa tutuista maisemista.
Lenita Lehto: Suomityttö oliivimetsässä Millaista on arki Kreikassa, pienessä sisämaan kaupungissa, kaukana turistirannoilta? Miten kreikkalainen perhe otti vastaan suomalaisen vaimon? Kreikkalaisten tapoja, ruokia ja uskontoa kuvataan kiinnostavasti.
Camilla ja Magnus Lindberg: Leros – Göran ja Christine Schildtin kreikkalainen elämä Dokumentin omainen kirja Lerokselta ja siitä miten elämä saarella on muuttunut 1960-luvulta nykypäivään.
Silja Mansikka: Efrosinin tarina Elämänmakuinen tositarina Kefalonian saarella syntyneestä tytöstä, joka adoptoitiin Ateenaan ja Kreikan murroksesta 1920-luvulta 50-luvulle.
Maira Papathanassopoulou: Petos kreikkalaiseen tapaan Avioerosotkuja, juonittelua ja kreikkalaista elämänmenoa Ateenasta.
Göran Schildt: Dianan saari  kertoo siitä, kuinka Schildtin pariskunta osti 1960-luvulla talon Lerokselta. Kirjan mukana pääsee sellaiseen Kreikkaan, jota ei enää ole.

KROATIA
Natasa Dragnic: Kanssasi aina Kahden ihmisen toisiinsa kietoutuneet kohtalot vuoroin Pariisin kaduilla ja Makarskan rivieran rannoilla.

KUUBA:
Daina Chaviano: Ikuisen rakkauden saari
Monen sukupolven kertomus valottaa Kuuban historiaa useiden henkilöhahmojen kautta.
Ana Menendez: Kerran Kuubassa Novelleja kuubalaisesta arjesta ja ihmisistä
Juan Reinaldo Sanchez: Fidel Castron salattu elämä Entisen henkivartijan muistelmissa kuvataan millaista loisteliasta elämää pennitöntä esittänyt Fidel vietti kulissien takana.
Cecilia Samartin: Nora ja Alicia Serkukset päätyvät vallankumouksen melskeissä eri puolille, kun toinen pakenee perheineen USAan ja toinen jää Kuubaan.

MEKSIKO
Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori Koskettava, raaka ja mustanhuumorin siivittämä kuvaus meksikolaisesta pikkukylästä, jota huumepomot hallitsevat. Lue lisää kirjasta täältä.

NIGERIA
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa Poliittissävyinen rakkaustarina Nigeriasta, siksi paikoin raskaslukuinen.

RANSKA
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
St Malon kaupunki on tämän kirjan näyttämönä. Suuri romaani kahden nuoren kohtaloista toisen maailmansodan melskeissä. Vanha kaupunki tuhoutui sodassa lähes täysin, mutta rakennettiin sodan jälkeen uudelleen. Lue lisää St Malosta täältä.
Joanne Harris: Pieni suklaapuoti Elokuvanakin tunnettu tarina provencelaisesta pikkukaupungista ja sen oudoista asukkaista. Sama kirjailija kuvaa elämää Bretagnen edustan pienellä saarella Suolaista hiekkaa -kirjassa ja Loiren jokilaakson menneisyyttä Appelsiinin tuoksussa.
Kari Kyrönseppä: Provencen syleilyssä Suomen vastine Peter Maylelle. Mukavia tarinoita arjen sattumuksista.
Rosalind Laker: Kuningas kutsuu tanssiin Versailles herää eloon neljän sukupolven yli ulottuvassa tarinassa Aurinkokuninkaan ajoilta Ranskan vallankumoukseen.
Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa Mielenkiintoisia arjen kommelluksia ja iloja suomalais-ranskalaisen perheen arjesta.
Peter Mayle: koko tuotanto esim.  omaelämäkerralliset Vuosi Provencessa, Provence nyt ja aina sekä Takaisin Provenceen ja kaunokirjalliset Saaliina Cezanne, Mainio vuosi tai Hotelli Pastis. Mayle on tartuttanut minuun jo vuosia sitten Provence-kuumeen, takuuvarmaa luettavaa Ranska-faneille!
Outi Nyytäjä: Maailman laidalta, kertomuksia Bretagnesta Itseironiaa ja huumoria riittää tässä pikkukirjasessa, johon on kerätty lehdessä aiemmin julkaistuja pakinoita.
Kate Mosse: Labyrintti Kahdessa eri ajassa etenevä kirja Carcassonen kaupungista. Sopivasti seikkailua, historiaa ja ihmiskohtaloita.
Monica Peetz: Tiistaisiskot Viisi naista lähtee vaeltamaan Ranskan maaseudulle. Maisemat vaihtuvat ja välillä puhutaan ystävyydestä, välillä vain sinnitellään eteenpäin.
Tatiana de Rosna: Avain Koskettava tarina toisen maailmansodan ajalta kytkeytyy nykypäivään amerikkalaisen naisen kautta, joka alkaa selvittää ranskalaisen miehensä perheen historiaa.

RUANDA
Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa Positiivisella energialla ja kakkujen voimalla Afrikan tulevaisuutta rakentamaan!

THAIMAA
Alex Garland: Laguuni Kaikkien reppureissaajien must-kirja Bangkokissa löytyneestä kartasta ja salaisesta, paratiisimaisesta saaresta. Kirja peittoaa leffan mennen tullen.

VENÄJÄ
John Boyne: Tarkoin vartioitu talo Tsaarin ajan Venäjä herää henkiin ja vie lukijan mennessään palatsien loistoon.
Anton Tsehov: Aro ja muita novelleja Klassikon kaipuuseen Tsehovin novellit purevat aina.
Kirsi Walas: Jelena ja Pohatta Hyvä, vanhan ajan tarina Venäjän tundrilta Pietarin palatseihin ajalta, kun maa ja slaavilaiskulttuuri olivat vielä voimissaan.

VIRO
Sofi Oksanen: Puhdistus Julma ja ajatuksia herättävä kirja seksikaupasta, syyllisyydestä ja salaisuuksien taakasta.
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat Lukija saa olla tarkkana pysyäkseen kärryillä eri henkilöiden ja aikakausien pyörityksessä. Kirjailija kutoo tavoilleen uskollisena tarinan Viron menneisyydestä ja ihmiskohtaloiden sattumanvaraisuudesta.