Suomen suurin matkablogiyhteisö

Telendos – Kalymnoksen pikkusisko ihastutti hiljaisuudellaan

Kalymnos sijaitsee Kosin pohjoispuolella ja kuuluu samaan Dodekanesian saariryhmään kuin tuttu Rodos. Se on monipuolinen saari jossa voi viettää lomaa joko Pothian kaupungissa paikalliselämän, mielenkiintoisten museoiden ja hyvien ravintoloiden keskellä tai Massourin hotellialueella, josta pääsee päiväretkelle hiljaiselle, autottomalle Telendokselle. Kun en osannut päättää, olin viisi yötä kummassakin.

Kalymnokselle mennessä mietin, missä haluan yöpyä. Pothia, 10 000 asukkaan pääkaupunki houkutteli, mutta toisaalta turistialueella Massaurissa olisin lähellä Telendoksen saarta, jonne ehdottomasti halusin mennä. Lopulta päädyin Massouriin, koska löysin sieltä hotelli Oasiksen 40e/yö merinäköalalla ja aamiaisella. Tämä tarjous ei tullut vastaan Bookingista, vaan kysymällä hotellista suoraan, alennusta sain 17e/yö nettihintaan verrattuna.

 

Massourin turistikohde ei sytyttänyt

Hyppäsin Pothiassa bussiin, joka ajoi Horan ja Panormoksen kautta Massouriin. Matka kesti yllättävän kauan, sanoisin 40 minuuttia, mutta eipä minulla ollut kiire. Upea näköala aukesi ylhäältä kukkulan päältä kohti kylää ja merta, kun bussi alkoi mutkitella alas kohti rantatietä. Heti perillä huomasin, että tämä ei ole minun tyylinen paikka ollenkaan. Tien varrella oli hotelleja, ravintoloita ja kauppoja, mutta ei juuri mitään paikallista. Ei tullut ollenkaan sellaista tunnetta, että ihana lähteä tutkimaan aluetta, kun joutui kävelemään tiellä autojen joukossa ja liikennettä oli koko ajan. Tie oli yksisuuntainen, mutta tosinaan turistit ajoivat sitä väärään suuntaan skoottereilla.  Käveleminen oli suoraan sanottuna stressaavaa varuillaan oloa.

No, onhan minulla kerrankin hieno näköala hotellista, lohdutin itseäni. Parvekkeella totuus paljastui. Sea view olikin tree view, puut peittivät näkymän lähes täysin ja merestä näkyi vain pienen pieni kaistale. Menin saman tien vastaanottoon huomauttamaan, että minulle oli luvattu merinäköala. No, mutta sehän on merinäköala! Muita merinäköalahuoneita ei ole vapaana ja toisella puolella käytävää on sitten mountainview (näkyvissä oli vastapäistä seinää). Kusetuksen makua! Miten typerää on aiheuttaa asiakkaalle pettymys heti kättelyssä! Sähköpostiin olisi voinut vallan hyvin kirjoittaa osittainen merinäköala tai aivan totuuden mukaisesti, merta pilkottaa vähän kun oikein kurkotat. Hotel Oasis, ei jatkoon!

Päätieltä oli pitkät portaat rannalle tai vaihtoehtoisesti hullun jyrkkä mäki, jota kävellessä pelotti että kaadun varmasti. Massourin ranta oli melko kapea, aurinkotuolien valtaama ja usein tuulinen, niin että uiminen oli aalloissa räpiköimistä, eikä snorklata voinut. Mutta sinne paistoi lempeä ilta-aurinko, niin että saatoin lukea kirjaa rannalla iltakahdeksaan asti ja katsella kun aurinko painui Telendoksen taa.  Kreikkalaiset lapset leikkivät aalloissa, juoksivat kilpaa hiekalla ja tekivät kärrynpyöriä, heidän ilonsa oli tarttuvaa.

Jälkeenpäin minua harmitti, etten valinnut hotellia Myrtiesistä. Se vaikutti vähän rauhallisemmalta ja hotellit olivat pienempiä ja kodikkaampia bougainvilleapensaineen. Tykkäsin enemmän Myrtiesin pikkukivirannasta, jossa ei ollut juurikaan aurinkotuoleja ja jota vasten meri loisti turkoosina. Telendoksen venelaituri oli aivan vieressä.

Koska Massouri on rakennettu rinteeseen, on kävelijä aina menossa ylös- tai alaspäin jyrkkää mäkeä tai portaita. Nousin ylös kirkolle näköaloja katsomaan ja siitä vielä niin pitkälle mäkeä ylös kuin pääsin. Karun vuoren seinässä oli suuria luolia, joissa erottui juuri ja juuri muurahaisenkokoisia kiipeilijöitä roikkumassa valjaista tai kiipeämässä seinää ylöspäin. Hotellissa juttelin yhden miehen kanssa joka sanoi, että Kalymnos on maailman parhaita kiipeilypaikkoja. Siellä on kivimuodostelmia, joita ei missään muualla ole. Kiipeilyvarustekauppoja näkyikin Massourin tien varrella.

 

Bussista löytyi seuraa tavernaan ja retkille

Tutustuin hollantilaiseen Jackieen kun istuin hänen viereensä melkein täydessä bussissa. Matkalla Pothiasta Massouriin meillä oli aikaa tutustua, niin että pysäkille jäädessä meillä oli seuraavalle päivälle yhteinen retkisuunnitelma Telendoksen pikkukirkolle. Jackie toi Massourin päiviin mukavasti eloa. Teimme kaksi retkeä Telendokselle, sillä se puoli viehätti meitä kumpaakin Massouria/Myrtiesiä enemmän.

Oli kivaa käydä yhdessä syömässä, jakaa annoksia ja maistella uusia makuja, kuten perunapohjaista valkosipulidippiä, skordaliaa. Söimme kaksi kertaa Plakassa (Telendoksen ravintolarivin toiseksi viimeinen taverna) sillä ruoka oli hyvää ja näkymä merelle kaunis. Olin saanut vinkin useilta ystäviltä: Kalymnoksella kannattaa syödä kalaa ja se oli totta. Tilasimme pikkukaloja, gavros sekä grillattuja sardiineja, niiden kylkeen kreikkalaista salaattia ja raikasta viiniä. Oli täydellinen lomahetki!

 

Telendoksella pääsin Kreikkatunnelmiin

Telendos sijaitsee noin 800 metrin päässä Kalymnoksen rannikosta. Sinne pääsee Myrtiesistä veneellä, joita lähtee puolen tunnin välein aamusta myöhäiseen iltaan asti. Matka maksoi 2,50 euroa. Massouri ja Myrties ovat kasvaneet kiinni toisiinsa, hotelliltani oli noin 10 minuutin kävely Myrtiesin laiturille. Veneet saapuvat Telendoksen kylään, jossa on useita tavernoita ja kahviloita kapean rantatien varrella. Elämä keskittyy tälle kapealle kaistaleelle, jossa on myös puiden reunustama hiekkaranta. Saarella ei ole autoja, eikä kyllä juuri teitäkään. Se on hiljaisuutta ja rentoa lomailua arvostavan kohde.

Telendos oli ihana! Se on pieni saari, alle 5 neliökilometriä pinta-alaltaan ja siitäkin suurin osa on äkkijyrkkää vuorta, jolle ei pysty menemään.  Vakituisia asukkaita saarella on talvella vain parikymmentä ja kesällä alle 80. Harkitsin sitäkin, että olisin yöpynyt Telendoksella. Saarella on majoitusta tarjolla useammassa paikassa, mutta niitä on vaikea löytää etukäteen netistä. Ehkä majatalot toimivat puskaradion kautta tai vakikävijät saapuvat vuodesta toiseen.

Telendoksella oli paljon sellaisia elementtejä, joista minulle tulee se täydellinen lomafiilis ja vielä enemmän, Kreikkafiilis. Löysin tavernan, jonka pöydät olivat rannalla ja kun söin siinä horiatikia varpaat lämmintä hiekkaa vasten, tuli ensimmäistä kertaa tällä matkalla tunne, että tämä on nyt sitä mitä olen hakenut. Minusta oli myös mukavaa katsella lasten touhuja, miten puuhakkaina he vuoroin kalastivat, potkivat palloa, tutkivat jotain ötökkää ja uivat sydämensä kyllyydestä.

 

Kaunis kappeli meren äärellä

Telendoksen hienoin nähtävyys on saaren länsirannikolla. Pikkuinen kirkko nököttää aivan meren partaalla, kaukana kaikesta. Sinne johdattaa viehättävästi kaartuva ja erittäin valokuvauksellinen portaikko. Olipa ihanaa, että menimme kirkolle yhdessä Jackien kanssa. En tiedä, olisinko edes löytänyt sinne, niin hyvin se oli piilotettu.

Ihmeellistä kyllä, noin yltiöidylliseen paikkaan ei eksynyt juurikaan muita, vaikka kävimme siellä kolme kertaa. Jos joku tulikin, ei kukaan siellä pitkään viipynyt. Jossain Santorinin kaltaisella saarella kuvauspaikkaamme olisi ollut jono ja niin sitä olisi vuoron perään kipitetty portaita! Mutta ei täällä, täällä saimme paikan kokonaan itsellemme!

Kirkko oli todella kaunis tai ehkä ennemminkin sitä ympäröivä karu maisema, aaltoileva meri ja upeat portaat, jotka kiemurtelivat kirkolle. Sisältä pieni kappeli oli sininen ja sen toisella seinällä oli ikonostaasi ja toisella paikka tuohukselle. Suitsukkeen tuoksu tuntui vahvana niin pienessä tilassa, aaltojen loiske kuului taustalla, oli levollinen ja hyvä olo, juuri sellainen hetki, jota muistelen vielä monesti.

Istuimme melko pitkään kirkon seinustalla varjossa ja juttelimme elämästä, toiveista, perheistä, parisuhteista, pettymyksistä ja siitä millaista on olla lapseton sinkku tämän ikäisenä, kun tietää ettei lapsia enää tule. Oli hyvin avoin tunnelma, helppoa puhua lähes tuntemattomalle. Sain diagnoosin melkein joka yö toistuviin, ärsyttäviin uniini: seksuaalinen turhautuneisuus. No niinpä tosiaan! Samassa melkein harras tunnelma räjähti täyteen naurua ja räkätimme kirkon kupeessa kuin pahaiset teinit!

Kirkko viehätti meitä niin paljon, että päätimme tulla sinne vielä seuraavana päivänä auringonlaskun aikaan. Harmi, että juuri silloin taivaanrannassa oli utua, eikä taivas hehkunut punaisena, vaan värjäytyi hennon oranssiksi. Istuimme portailla pimenevää maisemaa katsellen, kun huomasimme prinsessan! Tarina kertoo, että Telendoksen prinsessa ja Kastellin prinssi olivat rakastuneita, mutta eivät saaneet toisiaan. Prinsessan profiilin voi kuulemma nähdä Telendoksen kalliossa ja toden totta, siinä hänen kasvonsa erottuivat tummuvaa taivasta vasten.

Myöhään illalla venematka Massouriin päin oli elämys! Pimeys ympärillä, veneen lempeä keinunta, meren suolainen tuoksu, rannoilta tuikkivat Telendoksen ja Myrtiesin valot ja tuhannet tähdet taivaalla tallentuivat muistojen aarrearkkuun.

ps. Kalymnoksen pääkaupungista Pothiasta tulossa juttua piakkoin, jos ja kun uimiselta ehdin. 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 08:05

    Täytyy sanoa, että tulee kyllä kiinnitettyä huomiota tuohon lähes pilvettömän taivaaseen. Aikamoinen kontrasti tähän pilvisen ja sateiseen ilmaan sekä muutaman asteen lämpötilaan…

    Kiinnitti muuten huomiota tuo alun booking-homma. Useimmiten hotelli tarjoaa kysyessä vähintään saman hinnan tai halvemman kuin esimerkiksi booking, mutta poikkeuksiakin löytyy. Siinä sitten vastaanotossa toteaa ottavansa huoneen bookingista, jolloin booking ottaa siitä palkkion ja hotelli häviää rahaa.

    • Reply Anna K. maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 09:41

      Juu, olen mäkin joskus hotellin tiskillä varannut sen huoneen Bookingin kautta. Aika hassua! Tämä halvempi hinta pätee pienemmissä perheen pitämissä hotelleissa. Sekin mietityttää, että onko nämä hinnat sitten harmaata taloutta, mutta siihen en mielestäni voi vaikuttaa.

  • Reply Sandra / The Present is Perfect maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 08:53

    Kreikassa ja sen lukuisissa saarissa riittää nähtävää yhden eliniän ajaksi. Täytyykin pistää korvan taakse tuo, että pitää jatkossa kysellä hintatarjouksia suoraan hotellilta, kun itse varaan yleensä aina Bookingin yms kautta. Vaikka harmi, että teidän kohdalla merinäköala ei ihan täysin pitänyt paikkaansa.

    • Reply Anna K. maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 09:46

      Siis tuo on niin totta! Koko elinikä ei edes riitä Kreikan saarten tutkimiseen ja lisäksi sitä haluaa nähdä muutakin maailmaa! Mutta silti palaan tänne joka syksy bongaamaan uusia saaria.
      Hotellin yläkerran huoneiden merinäköalasta olin nähnyt kuvia Bookingin sivuilta, niin olihan noitten puitten katsominen melko tympäisevää.

  • Reply Katariina / Ekomatkaajat.fi maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 09:07

    Ihania kuvia, tätä lukiessa tuli kyllä vähän matkakuume! Kreikkaan voisi aina mennä uudestaan.. En ollut kuullutkaan aiemmin Telendoksesta, vaikka Rodoksella on tullut käytyä.

    • Reply Anna K. maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 09:49

      Kiitos, kiva jos juttu herätti matkakuumetta!
      Telendos on tosi pieni saari, ei siitä moni varmaan olekaan kuullutkaan, ellei sitten ole käynyt Kalymnoksella.

  • Reply Maapalloilija maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 19:55

    Varmasti voisi säästää useammassakin reissussa, jos viitsisi käydä paikan päällä kyselemässä hotelleista tarjouksia. Joskus taas hotellin omalta sivulta varattuna on saanut jotain etuja suhteessa Booking.com.

    • Reply Anna K. maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 22:43

      Paikan päällä voi saada toki hyvän tarjouksen, mutta en usko että se juurikaan poikkeaa sähköpostilla saadusta tarjouksesta. Kun varaus hoidettu etukäteen kuntoon, niin ei tarvitse paikan päällä kamojen kanssa kulkea ovelta ovelle. Kerran on ystävän kanssa se tehty, ei kiitos enää.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 20:38

    Kerrassaan upean näköinen saari. Tuli kyllä ihan Kreikkalainen mentaliteetti olo tuosta hotellin näköala jutusta! Melkoista. Upealla paikalla on tuo pieni kirkko ja mitkä portaat.

    • Reply Anna K. maanantai, 6 syyskuun, 2021 at 22:46

      En tiedä onko se kreikkalaista mentaliteettiä, että uskotellaan asiakkaalle enemmän, kuin mitä on tarjolla. En ole koskaan aiemmin tällaiseen törmännyt ja Kreikassa olen todella paljon matkustanut. Hotelli missä parhaillaan olen, on loistoesimerkki siitä, että lupaus pitää. Tästä huoneesta on hieno näköala.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, 7 syyskuun, 2021 at 21:08

    Kalymnoksessa taisimme poiketa aikoinaan purjehdusreissulla, mutta tämä on kyllä jäänyt ihan tuntemattomaksi saareksi.
    Ainahan noissa hotellien kuvauksissa on riskinsä ja ehkä tosiaan nyt tuossa tapauksessa väittely ei olisi auttanut. Mietin, että jos olisivat Booking.comin kautta luvanneet sen merinäköalan huoneen ominaisuutena, niin olisikohan Booking.comin kautta voinut asiasta vääntääkin 🙂

    • Reply Anna K. lauantai, 11 syyskuun, 2021 at 14:18

      Huone merinäköalalla oli varattavissa myös Booking.comin sivuilla eli todennäköisesti se sama huone jossa olin. Ne käytävän toisen puolen huoneet oli mountain view eli vastapäinen seinä! Jos olisin maksanut huoneesta 57e vai mikä se oikea hinta olikaan, olisin saanut kohtauksen!

  • Reply Henna keskiviikko, 8 syyskuun, 2021 at 11:38

    Kiitos, olipa ihana palata muistoissa Kalymnokselle ja varsinkin Telendokselle sinun ihanien kuvien ja hyvä blogin ansiosta.
    Me ei kyllä tuota ihanan kirkon olemassaoloa edes tiedetty, harmi. Ehkä pitää joku päivä palata Telendokselle jo pelkästään tuon kirkon takia 😁

    • Reply Anna K. lauantai, 11 syyskuun, 2021 at 14:21

      Voi miten kiva kuulla, että mun juttu vei mukaviin muistoihin! 🙂
      Luulen, että moni käy Telendoksella vain kylässä johon vene tuo, juuri sitä kauemmas ei lähdetä. Olin kuullut kirkosta ja onneksi Jackie osasi näyttää reitin sinne. Se oli aivan ihana ja lähellä oli luonnon ranta, jossa käytiin uimassa.

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja perjantai, 10 syyskuun, 2021 at 15:01

    Ihania kuvia, noi pitkät portaat etenkin!!! Olen niin paljon kiertänyt Suomen saaristoa, että haluan nyt Kreikan saaristoon!!!!!

    • Reply Anna K. lauantai, 11 syyskuun, 2021 at 14:24

      Kiitos! 🙂 Kreikan saaristo on huikea, todella monipuolinen! Minä taas halusin tänäkin kesänä Turun saaristoon, en päässyt Ruissaloa pidemmälle! 😀 Tuntuu, että sinne on hankalampi lähteä yksin kiertämään ilman autoa ja kalliiksikin taitais tulla!

  • Reply Sarita lauantai, 11 syyskuun, 2021 at 13:19

    KIITOS! ♥
    Olin Kalymnoksella muutama vuosi sitten, ja menisin koska tahansa uudestaan! En vähiten Telendoksen vuoksi!!! ♥ Siellä vietin kaksi päivää viikon lomasta ja jotenkin sydämeni jäi sinne. Varmaan aikalailla samoista syistä, jotka mainitsit. Kuva rannasta puiden välistä kuvattuna on (lähes kopio) kuin itse ottamani. Voi kaipaus! Ritassakin tuli tietysti käytyä, mutta tuonne kirkkoon emme löytäneet. Tai edes tienneet etsiä sitä vasta kuin jälkeen päin.
    Olipa mahtavaa lukea tämä postaus, kiitos paljon!!!

    • Reply Anna K. lauantai, 11 syyskuun, 2021 at 14:29

      Oi kiitos kauniista kommentista, lämmitti mieltä! 🙂 Mukava kuulla, että Telendos on jättänyt jäljen sinunkin sydämeen. Pieni ja rauhallinen helmi.
      Harmi todellakin, että kirkko jäi näkemättä! Sehän tarkoittaa että ensi kerralla sitten! Telendos on nimittäin niitä paikkoja, joihin palataan.

      • Reply Sarita sunnuntai, 12 syyskuun, 2021 at 10:07

        Toive Telendokselle palaamisesta pysyy mielessä! ♥
        Ehkä silloin voisikin majoittua sille saarelle pidemmäksi aikaa ja tehdä venereissut vastakkaiseen suuntaan..?

        • Reply Anna K. maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 00:50

          Just tuota vaihtoehtoa minäkin mietin! Tai olisko edes niin hinku Kalymnoksen puolelle mennä? Varsinkin jos ois Telendoksella muutaman päivän ja palaisi sitten ihmisten ilmoille. 😀

  • Reply EVELIINA / REISSUKUUME sunnuntai, 12 syyskuun, 2021 at 06:41

    Kreikka oli yksi niistä maista, joihin piti mennä. Sitten iski kuuluis k, ja homma vähän jäi. Oli kiva tehdä tällainen ”sohvamatka” – kiitos siis postauksesta ja huikeista kuvista! 🙂

    • Reply Anna K. maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 00:48

      Kiva kuulla, että sain viedä sut sohvamatkalle.
      Mun mielestä Kreikkaan on voinu matkustaa turvallisesti korona-aikanakin, kävin myös viime kesänä.

  • Reply Sini lauantai, 18 syyskuun, 2021 at 11:48

    Olipa kivasti ja totuuden mukaisesti kirjoitettu hyvän mielen blogi, yksi parhaista joita olen lukenut. Harmi tuo huonejuttu, näin tosiaan voi sattua, kokemuksesta Kalymnokselta tiedän 😳 Telendos rupesi kiinnostaman todella, olen vain ollut auringonlaskupurjehduksella sen edustalla, mutta se taitaa olla muutakin. Kiitos tästä, rupean lukemaan blogejasi lisää❤

    • Reply Anna K. lauantai, 18 syyskuun, 2021 at 19:32

      Oi kiitos, tämä kommentti lämmitti mieltä! 🙂 Onpa kiva kuulla, että rankkasit blogini parhaimpien joukkoon.
      Telendoksella kannattaa käydä fiilistelemässä rauhallista kylätunnelmaa. Tavernat meren rannalla on tosi symppiksiä ja ruoka hyvää!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.