Suomen suurin matkablogiyhteisö

Unelmieni kreikkalainen talo

Puiset, vienosti narahtavat ikkunaluukut, leveät lankkulattiat, yli puolen metrin paksuiset kiviseinät, jykevä puuarkku antiikkipeilin alla, ikoni sängyn vieressä ja parvekkeelta avautuva näköala kuin mielikuvituksellisimmista unelmistani. Tervetuloa keltaiseen talooni Symille!

Tekisi mieli aloittaa tämä juttu Karen Blixeniä esittävää Meryl Streepiä mukaellen: ”I had a house in Greece”. Harmi vain, ettei se ole totta. Siinä missä Blixenillä oli maatilansa Afrikassa vuosia, minulla oli talo vain kolme viikkoa eikä se edes minun ollut. Mutta rakkauteni taloa kohtaan oli niin syvää, että sen kolmen viikon ajan talo tuntui omalta, se kuului minulle ja minä kuuluin talolle. Kuin olisin löytänyt kauan kadoksissa olleen ystävän, oman elämäni ehjäksi tekevän puolikkaan, rakastetun, jinin ja jangin. Talo hengitti mennyttä elämää ja minä vaelsin sen leveillä lankkulattioilla kuin haltioitunut pikkutyttö satumaassa.

 

Kodikkaasta hotellista unelmieni taloon

Tänä syksynä sain onnekkaiden sattumusten kautta viettää Symillä viisi onnellista viikkoa. Se, että jäin Symille niin pitkäksi aikaa johtui pitkälti siitä, että sattumalta (tai budjettisyistä) varasin huoneen juuri kodikkaasta Albatros-hotellista.

Albatros oli pieni perhehotelli, jossa oli vain kolme kahden hengen huonetta, sekä alakerran varahuone, johon minäkin siirryin kun jatkoin varaustani ex tempore. Vieraita oli vähän ja aamiaisella vallitsi hyvin kotoisa tunnelma kun me kaikki toisinaan juttelimme yhdessä. Suuressa huoneessa korona-ajan turvavälejä oli helppo noudattaa, varsinkin kun Nicholas tarjoili kaiken pöytiin. Jokaisen pöydän keskipisteenä oli valtava asetelma hedelmiä, niin paljon ettei kukaan sellaista määrää kerralla söisi. Niitä sai ottaa mukaan rannalle evääksi enkä kuumina hellepäivinä juuri muuta syötävää kaivannutkaan ennen iltaa.

Kodikkaissa huoneissa parasta oli uudet, todella mukavat patjat ja tyynyt sekä pikkuinen parveke, jolla toisinaan söin noutoruokaa kylän ylle nousevaa täysikuuta katsellen. Kylppäri oli pieni ja niin perikreikkalainen narusta vedettävine pyttyineen. Kaikki toimi ja oli putipuhdasta.

Mutta se mikä teki Albatrossista ykkösluokan hotellin, oli palvelu. Nikolas ja vaimonsa Aggeliki (enkeli suomeksi) antoivat hyviä vinkkejä mitä tehdä ja missä käydä ja olivat aina valmiita auttamaan. Heistä huokui sydämellisyys ja kreikkalainen vieraanvaraisuus, huumoria unohtamatta. Yhteinen spontaani poseerauksemme Kali Stratan portaissa kertoo, millaisen pöljäilyn taidon ja kreisihuumorin jaoimme.

Juuri he ehdottivat että mitä jos muuttaisinkin hotellista omaan taloon, kun sain töistä kuulla tulleeni lomautetuksi ja pystyin jatkamaan lomaani. Ajatus ihastutti, mutta tiesin jo etukäteen, ettei se onnistuisi, sillä talot ovat paljon kalliimpia kuin hotellihuoneet. Nyt kuitenkin talo seisoi tyhjillään koronan vuoksi eikä tuottanut perheelle penniäkään. Siksi he tarjosivat sen minulle hintaan, josta en voinut kieltäytyä ja päätin jäädä saarelle vielä kolmeksi viikoksi. Kun sitten parin päivää myöhemmin pääsin muuttamaan taloon, olin aivan ällikällä lyöty.

 

Unelmieni vanha kreikkalainen talo

Kun avasin kadulta (voiko kaduksi kutsua portaikkoa joka menee talon ohi?) terassille vievän ajan patinoiman puuoven ja näin viihtyisän pöytäryhmän, aurinkovarjon ja merinäköalan, olin jo siinä vaiheessa myyty. Mikä ihana paikka kirjoittaa blogia, vaikka kirjoitusvälineinä toimisikin tietokoneen sijaan vihko ja lyijykynä. Sisältä talo oli vielä kauniimpi.

Ensimmäisen tunnin vain kiertelin huoneesta toiseen ja ihmettelin vanhan talon kauneutta, pohdin ketkä olivat olleet talon ensimmäiset asukkaat, kuinka monta lasta talossa oli taapertanut, kuinka monta ilon ja surun hetkeä siellä oli koettu, arjen ohikiitävien onnen hetkien ohella. Nyt oli minun vuoroni asua siellä hetki.

Massiivinen ovi johti eteiskäytävään, jonka kulunut lankkulattia tuntui mukavalta paljaiden jalkojen alla. Käytävästä pääsi makuuhuoneeseen, olohuoneeseen, sieltä toiseen makuuhuoneeseen ja aulan kautta keittiöön ja vessaan. Valitsin tietenkin meren puoleisen makuuhuoneen, jonka raikkaan valkoisen sisustuksen keskipisteenä oli antiikkinen, tummaa puuta oleva lipasto. Rakastan tällaisia vanhoja huonekaluja, jotka ovat nähneet elämää vuosikymmenten ajan. Ohuen, tuulessa liehuvan verhon takana odotti näköala: meri ja vastapäistä rinnettä kiipeävät talot. Heräsin usein aamun ensimmäiseen kajastukseen ja raotin verhoa nähdäkseni maiseman hennoissa pastelliväreissä. Sen paremmin ei päivä voisi alkaa.

Keittiö oli moderni, hella supertehokas, jääkaappi iso ja astioita oli joka lähtöön. Parasta keittiössä oli merinäköala, jota voi katsella tiskatessa. Eipä jäänyt tiskejä koskaan lojumaan altaaseen, ne oli ilo pestä kaunista näköalaa vilkuillen ja merituulen vilvoittaessa. Talolle oli kadulta 75 porrasta ja olin tosi tyytyväinen paikallisen kaupan palveluun. He kantoivat ostokset perille ilmaiseksi, kunhan itse kävin tavarat poimimassa ja maksamassa etukäteen. Kun ottaa huomioon että juomavesikin pitää kantaa, tuosta palvelusta oli valtavasti hyötyä.

Kylpyhuone oli remontoitu hiljattain. Tilavan suihkukaapin, pesukoneen, modernin wc-pöntön ja jykevän puulipaston lisäksi siellä oli kokoelma hyllylle asetettuja entisajan savikannuja. Tykkäsin, kodikkaan tyylikästä!

Olohuonetta vartioi massiivinen antiikkipeili, jonka puukehykset olivat taidokkaasti koristeltua tummaa puuta. Sen alla oli suuri puuarkku, jollaisissa ennen säilytettiin vaatteita. Parvekkeen avoimesta ovesta kävi tuulenhenki eikä sisällä ollut kuuma, vaikka ulkona oli lähemmäs +30 astetta. Vanhan talon noin 60 cm paksuiset seinät pitivät kuumuuden tehokkaasti ulkona ja lähes neljän metrin huonekorkeus talon ilmavana.

Kaikkein ihanin paikka talossa oli parveke, jolta avautui huikea näköala merelle ja kohti kaupunkia. Näkymä oli kaunis niin aamuruskon pastellin värisinä hetkinä, kuin keskipäivän kirkkaudessa, veteen heijastuvista iltavaloista puhumattakaan.

Jos parvekkeelle paistoi vielä aurinko, söin aamiaisen terassilla, mutta jos se oli jo ehtinyt kääntyä talon taakse, valitsin parvekkeen. Vaikka rakastan lämpöä, en edes minä olisi kyennyt istumaan auringon paahteessa syyskuun alun aamuna. Tein usein ruokaa itse tai hain noutoruokaa, sillä parvekkeella oli ihanaa syödä iltaisin vastapäisten talojen veteen heijastuvia valoja katsellen. Pieni lasi kylmää roseeta ruuan kanssa sopi hetkeen kuin nenä päähän.

 

Kissanpäiviä kreikkalaiseen tapaan

Kun avasin terassilta kadulle vievän vanhan puuoven, sen takaa kuului jo maukumista. Joka aamu kissat toivat hymyn huulille. Yleensä siellä odotti neljä tai viisi kissaa ja lisää kipaisi sitä mukaa kun toisten mau’unta yltyi entisestään. Välillä yritin hyssytellä niitä, olkaa nyt hiljempaa, niin saatte itse enemmän, mutta ei, kuoro vain yltyi. Välillä kytiksellä oli koko seitsemän kissan vakijoukko, joka hännät innosta vapisten käytti Anna K:n kissatavernan palveluita. Kissojen kanssa puuhailu vain lisäsi sitä tunnetta, että en ollut enää turisti, vaan asuin talossa hetken.

Ihan ensimmäisinä päivinä aloin antaa puolihuomaamatta kissoille nimiä niiden ominaispiirteiden mukaan: Mustahäntä, Kirjava mama, Käheä mama, Varjomama, Paskahäntä, sekä Pallikka ja Pillukka, hyvin samannäköiset kissat, jotka aluksi erotin vain hännän alta, mistä ne nimensäkin saivat. Tämä kissapari nukkui öisin terassini patjalla kerälle kääriytyneinä. Kaikki mamat odottivat pentuja, Paskahäntä kärsi järkyttävästä ripulista ja Varjomama sai nimensä kuvasta, jossa sen varjo oli kuin piirretystä elokuvasta.

Ja sitten oli tietysti vielä Tilkku, suloisin kaikista ja ainoa, jolle annoin oikean nimen. Tilkku ei kuulunut tähän ruokajengiin, vaikka sen usein löysinkin vain muutamien portaiden päästä kodistani. Se oli vielä pentu ja heti ensitapaamisella hurmasi minut tulemalla muitta mutkitta syliini. Silloin, sen hassun kirjavaa valkopohjaista turkkia silittäessäni, totesin että sinun nimeksi sopisi Tilkku, kun turkkisi on kuin tilkuista koottu. Tämän sylissä viihtyvän, kehräävän ihanuuden olisin halunnut mukaani, mutta rokotukset olisi pitänyt hankkia kolme viikkoa ennen Suomeen tuloa, eikä siihen ollut enää aikaa. Ikävöin sitä edelleen.

Kun muutin taloon, olin ollut Symillä jo lähes kaksi viikkoa ja tehnyt jo monta retkeä eri puolille saarta. Talo tarjosi minulle tilaisuuden kokeilla tavallista arkea kaupassa käynteineen ja ruuanlaittoineen ja toisaalta nauttia joutenolon ylellisyydestä. Se antoi mahdollisuuden kokeilla miltä suuri unelmani, oma talo Kreikassa, tuntuisi. Oli aikaa käydä kävelyillä, iltapäiväuinneilla, jutella jo tutuksi tulleiden symiläisten kanssa, silitellä kissoja ja ottaa nokoset terassilla aurinkovarjon alla. Unelma maistui hyvältä. Nälkä jäi.

Symin saari sijaitsee Kreikassa, noin tunnin laivamatkan päässä Rodokselta. Jos tämä viehättävä saari kiinnostaa, lue kaksi aiemmin kirjoittamaani juttua, joissa kerron Symistä lisää. 

Symi – Sydämeni osuman sai

Millaista Kreikassa oli koronakesänä 2020?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, marraskuu 29, 2020 at 22:30

    Näyttää kyllä sellaiselta talolta, jossa itsekin mielelläni asuisin! 🙂

    Itselläni on nyt ollut todella hektinen syksy varsinkin töiden kanssa, mutta muutenkin. Rentouttava loma tuollaisessa paikassa kelpaisi, kunhan vain jonnekin alkaisi pääsemään. Italiaa olen ehkä vielä enemmän miettinyt, mutta juuri tuonkaltaisia maisemia olen joka tapauksessa ajatellut!

    • Reply Anna K. sunnuntai, marraskuu 29, 2020 at 23:37

      Symi muistuttaa muuten aika paljon Italiaa väreiltään, esim. keltaisia taloja on paljon. Mutta jos vertaan vaikka Cinque Terren taloihin, niin on näissä kuitenkin eroa vaikka molemmissa talot on rakennettu rinteeseen. Kauniita paikkoja kumpikin!

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA maanantai, marraskuu 30, 2020 at 10:46

    Voi mikä ihanuus. Ja mikä tuuri, että sait sopivaan hintaan tuollaisen talon.

    Olen joskus haaveillut, että olisi jossakin paikassa viikkoja. Olen kuitenkin niin levoton sielu, että en tiedä onnistuisiko se. Toisaalta, jos olisi vuokra-auto ja paljon mielenkiintoista katseltavaa ympäristössä, niin kyllä nyt pari viikkoa menisi….

    • Reply Anna K. maanantai, marraskuu 30, 2020 at 13:38

      Luulen, että aloilleen asettumiseen vaikuttaa se, löytääkö jonkun aivan ihanan paikan, josta ei vain halua lähteä pois. Mulla on nyt kaksi kertaa käynyt Kreikan saarihyppelyllä jämähdys, kun en ole päässyt yhtä saarta pidemmälle. Tykkään kyllä kierrelläkin, mutta ilman ajokorttia se on julkkareilla välillä hankalaa.

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja maanantai, marraskuu 30, 2020 at 13:05

    Jotenkin tulee jutusta olo, että todella elit rentoa arkea, et juossut paikkoja kokien?! Tulee halu itsekin kokea moinen lomanen!!!

    • Reply Anna K. maanantai, marraskuu 30, 2020 at 13:40

      Hyvä jos sellainen tunne jutusta välittyi, sitä se nimittäin just oli: rentoa oleilua ja arjen ihanuutta kaukana kotoa.

  • Reply Anne / Elämää Nomadina maanantai, marraskuu 30, 2020 at 13:42

    Voi miten tunnelmallinen postaus! Tuo talo ja koko saari vaikuttaa kerrassaan hurmaavalta, puhumattakaan Tilkusta, todella kaunis kissa! Tämä aiheutti nyt kyllä piikin muutenkin valloillaan olevaan matkakuumeeseen, itse kun ollaan nyt oltu jo kolme kuukautta ihan paikoillaan Ranskassa, sinänsä kyllä kivoissa maalaismaisemissa. Kreikan saarilla voisi varmasti viihtyä pidempäänkin, erityisesti jos majoitus olisi tuota luokkaa.

    • Reply Anna K. maanantai, marraskuu 30, 2020 at 13:53

      Voi kiitos. 🙂 Saari, talo ja Tilkku oli hurmaavia kaikki!
      Täältä marraskuun räntäsateesta katsoen Ranskan maalaismaisemat kuulostaa huikean ihanalta vaihtoehdolta, nauti siis vaikka matkalle ei just nyt pääsekään!

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, marraskuu 30, 2020 at 13:44

    Teoriassa joo, mutta käytännössä ei 🙂 Kokemusta on niin kakkosasunnosta toisessa suomalaisessa kaupungissa kuin kesämökistä ja jos ei ole määrättömästi aikaa viettää toisella paikkakunnalla, niin siellä vietetystä ajasta turhan iso osa kuluu erilaisiin huolto- tai ylläpitohommiin. Tietysti jos sellaisista tykkää, niin sitten. Ulkomailla lisähaasteeksi tullee se, että paikalliset mieltänevät helposti kaikki eurooppalaiset rikkaiksi ja sen myötä kaikesta voi rahastaa jopa huijaamiseen asti (luin juuri Göran Schildtin elämänkertaa ja haasteista talon rakentamisen ja ylläpidon tiimoilta). En ole koskaan edes innostunut näistä loma-osakkeista, joissa ylläpito lienee sentään järjestetty – jotenkin tuntuu, että kyllä sen talon/huoneiston saa haluamakseen ajaksi vuokrattuakin ilman sitoumuksia, jos niin haluaisi.

    • Reply Anna K. maanantai, marraskuu 30, 2020 at 14:03

      Kiitti fiksusta näkökulmasta talohaaveisiin! Mun mielestä mulla on nytkin ”oma koti”, vaikka asunkin vuokralla Suomessa. Mulle ”oma” voi tarkoittaa sitä, että asunto on nyt minun käytössä, vaikka en sitä omista. Eli ihan heti en olisi omaa ostamassa, en Suomesta, en Kreikasta. Hetken (vaikka pari kuukautta) voisi asua vuokralla, sitten palata kotiin Suomeen. Ainahan silti ikiomasta talosta saa haaveilla…
      Mäkin olen Göran Schildtin Leroksen talosta lukenut pari kirjaa, tosin varmasti asiat on muuttuneet 60-luvulta, jolloin hän talonsa osti.
      Symillä taas jotkut ulkomaalaiset vuokraavat omia talojaan silloin kun eivät itse ole siellä. Talo siis tuottaa heille rahaa ja paikallisen yrittäjän kanssa on diili, että tämä hoitaa siivouksen, vieraiden vastaanoton ym. asiat. Näppärää!

  • Reply Ne Tammelat torstai, joulukuu 3, 2020 at 09:39

    Kävipä mieletön tuuri, että löysit tuollaisen majapaikan. Ei ihme, että viihdyit, kun katselee noita maisemia. Upeat ovat ja hauskoja kissakavereita 🙂

    • Reply Anna K. torstai, joulukuu 3, 2020 at 17:37

      Korona kääntyi mun onneksi. Muuten tämä olisi ollut varattu koko kesäsesongin ja hintaan mihin mulla ei olis ollu kuunaan varaa.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, joulukuu 3, 2020 at 14:11

    Ihania kreikkalaistunnelmia, ihana lukea tällaista täällä harmaassa ja sateisessa Helsingissä. <3 Todella hienoa, että pystyit tarttumaan tähän tarjoukseen ja lomautus töistä tarjosi uutta ja jännittävää. Sytyin myös tuolle merinäköalalle. Aah – ollapa tuollaisissa maisemissa. Mullakin unelmana asua useamman kuukauden jakso jossain eteläeurooppalaisessa rantakaupungissa. Nyt se tuntuu vielä hirvittävän kaukaiselta, mutta ehkä se kohta tästä taas iloksi muuttuu. 🙂

    • Reply Anna K. torstai, joulukuu 3, 2020 at 17:40

      Mä odotan kuin kuuta nousevaa, että voitais elää taas normaalia elämää, voitas matkustaa ja ihmetellä maailmaa ilman pelkoa ja syyllistämistä. Tämä vuosi on vain lisännyt omaa hinkua pidempään oleskeluun, saanut haaveet loistamaan entistä kirkkaampina. Toivottavasti onnistuu joskus sullakin!

  • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, joulukuu 3, 2020 at 16:44

    Olen ihaillut jo aikaisemmista postauksista tuota merinäköalaa parvekkeelta. Se on niin upea! Kirjoittamisopintojen myötä olen alkanut haaveilemaan 2-3 viikon matkasta jonnekin viehättävään paikkaan, jossa voisi rauhassa kirjoitella. Kärsimättömänä ihmisenä en ehkä jaksaisi olla pitkään paikallani, mutta kohteessa tai lähiseuduilla pitäisi olla jotain näkemistä ja tekemistä, jonne voisi halutessaan tehdä retkiä. Kreikka on yksi vaihtoehto tällaiselle ”kirjoituslomalle”. En tiedä toteutuuko se koskaan, mutta saahan sitä tyttä haaveilla 🙂 Sinulle sattui tosi hyvä tuuri, että pääsit noin ihanaan taloon asumaan sekä sait kosketuksen Symin arjesta.

    • Reply Anna K. torstai, joulukuu 3, 2020 at 17:46

      Mullahan nimenomaan oli ajatuksena, että näin kauniissa talossa on ihana kirjoittaa niin blogia, kuin luovan kirjoituksen katkelmia. Osittain se piti paikkansa, talo inspiroi, mutta kuka muka voisi istua sisällä kun parvekkeelta avautuu tuollainen näkymä ja aurinko paistoi? Ihan pakko oli lähteä aina kävelylle, uimaan, kissojen luo ja sit kun olis voinut kirjoittaa, oli nälkä. Terassilla välillä onnistuin, kunnes nukahdin. Hienosti sujui! Mutta ihana, ihana loma tämä oli!

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, joulukuu 5, 2020 at 22:45

    Kun näitä kuvia katsoi, ymmärtää hyvin kaipuusi ja rakkautesi tuota saarta kohtaan. Vitsi, mikä majapaikka. Olisin itse varmaan ihan jumissa tuohon terassiin pääsemättä sieltä liikkeelle mihinkään. Kuva noista ”tavernasi asiakkaista” rivissä portailla nauratti ja toi hyvän mielen. Siellä ne varmaan päivystävät ja mankuvat illasta toiseen ymmärtämättä koronasta yhtään mitään 🙂

    • Reply Anna K. lauantai, joulukuu 5, 2020 at 23:10

      Talven pimeydessä on vaikea edes uskoa että tuollaisia paikkoja on olemassa ja että itse sain olla siellä.
      Kisuparat jäivät paikallisten armoille. Kaikki eivät varmaan selviä talven yli hengissä, kun niitä on liikaa. Sääliksi käy. Mitenhän pitkään noillakin portailla odottelivat turhaan…

  • Reply Nina torstai, joulukuu 10, 2020 at 16:10

    Juuri oman unelmani kuvitusta ensi kevääksi: talo Kreikassa ja kirjoitusrauha. Nähtäväksi jää, onnistuuko.

    • Reply Anna K. torstai, joulukuu 10, 2020 at 23:12

      Kiva kuulla että joku muukin jakaa saman unelman. Toivotaan että onnistuu! Varoituksen sana kuitenkin: oli todella vaikea istua sisällä, kun ihana meri, upeat näköalat ja kauniit talot houkutti koko ajan tutkimaan paikkoja. Jotain sain kuitenkin kirjoitettuakin.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.