Paluu Kastellorizoon

Kastellorizo, viime vuoden suuri rakkauteni, kutsui minua tänäkin vuonna puoleensa. Miltä tuntui palata saarelle, josta viime vuonna löysin ”oman” kreikkalaisen kotini? Kun Kastellorizo on häviämässä horisonttiin, on hyvä aika kirjoittaa, mitä tunteita saari tällä kertaa herätti.

Istun parhaillaan laivan kannella, aurinko paistaa ja meri hohtaa sinistäkin sinisempänä. Kreikan lippu lepattaa tuulessa ja vieno tuuli osuu iholleni. Katselen aina välillä potkureiden veteen nostattamaa kuohua ja unohdun tuijottamaan kaukaisuuteen. Pystyn yhä näkemään Kastellorizon saaren silhuetin himmeänä horisontissa, vaikka lähdimme sieltä jo puolitoista tuntia sitten.

Tällä kertaa viivyin saarella vain viisi päivää, kun vuosi sitten ihastuin siihen niin, että jämähdin viideksi viikoksi eikä silloin saarihyppelystä tullut yhtään mitään, tai no, yhden saaren hyppäys. Nyt kävin saarella vain moikkaamassa tuttuja ihmisiä ja paikkoja ja olin valmis lähtemään eteenpäin.

 

Kastellorizo, saanko levätä hetken sylissäsi

Tällä matkalla kaikki on erilaista. Olin matkalla ensin ystävän kanssa reilut pari viikkoa ja kiersimme Korfulla ja Manner-Kreikassa kertakaikkisen upeita paikkoja, joista kirjoitan vielä myöhemmin blogiini. Kastellorizo oli vain yksi kohde muiden joukossa ja oikeastaan suurin syy käyntiini oli paitsi ystävien näkeminen, myös rauhoittuminen melko hektisen alkutaipaleen jälkeen. Ja missä se paremmin onnistuisi, kuin omassa ”entisessä kodissani”, jossa viime vuonna asuin neljä viikkoa.

Vaikka oli ihana nähdä rakas saari vuoden poissaolon jälkeen, se ei hurmannut samalla tavalla kuin viimeksi. Se tuntui enemmänkin kuin vanhalta ystävältä, joka oli mukava nähdä taas. Tuttu ja turvallinen, rakaskin, mutta ei enää salaperäinen, uusi kohde, jonka haluaa valloittaa ja jonka jokainen kuja ja hämyisin nurkkaus on koluttava.

Kuin kuokkavieraana kaiken aikaa

Viime vuotiseen verrattuna saarella oli edelleen yllättävän paljon turisteja, vaikka ollaan jo lokakuun alussa. Ei toki tungosta, mutta sen verran, että se ei tuntunut enää niin omalta, salaiselta pikkusaareltani kaukana kaikesta.

Kastellorizo on siitä erikoinen paikka, että siellä ei ole uimarantoja ollenkaan, vaan uimaan mennään betoniterasseilta. Viime vuonna totuin siihen, että sain vapaasti käyttää satamalahden kummallakin laidalla sijaitsevia uimapaikkoja ja niiden rantatuoleja, vaikka ne kuuluvat vain hotellin ja rantabaarin asiakkaille. Silloin oli hiljaista ja niillä makoili lisäkseni tuskin kukaan, lähinnä alueella pyörivä kissa.

Tänä vuonna rantabaarin tuoleista veloitettin maksu ja hotellin tuolit olivat kovin varattuja. Tuntui kuin olisi ollut kuokkavieraana, kun pulahti hotellin terassilta uimaan. Vaikka kaikki paikalliset sanoivat, että meri kuuluu kaikille ja uimaan voi mennä mistä vaan, ei näille alueille enää tehnyt mieli jäädä hetkeksi kuivattelemaan, saati lukemaan uimisen lomassa. Tällä kertaa kaipasin ihan oikealle rannalle simpukoita ja sileitä kiviä hivelemään ennen räntäsateeseen ja pimeyteen paluuta. Siksikin vierailuni jäi melko lyhyeksi.

 

Jälleennäkemisen riemua

Oli oikeastaan melkoinen ihme, että edes pääsin perille Kastellorizoon. Galaxidista tulevan bussin myöhästymisen vuoksi en ehtinyt laivaan, johon olin suunnittelut nousevani Pireauksesta. Siispä lensin Aegean Airlinesilla Rodokselle ja yövyin siellä tupakanhajuisessa loukossa lähellä bussiasemaa ja satamaa. Seuraavalle päivälle pamahti lakko, jonka oli määrä keskeyttää kaikki laivaliikenne. Kuin ihmeen kaupalla Kastellorizoon menevä Dodekanesian Seawaysin katamaraani ei kuulunut lakon piiriin.

Kun katamaraani saapui perille, entinen Kastellorizon ”naapurini” Loeki oli minua satamassa vastassa. Tämä alun perin hollantilainen vanhempi rouva otti minut siipiensä suojaan ensimmäiseksi yöksi, kun ”oma kotini”, siis se sama asunto johon viime vuonna ihastuin, oli varattu. Tällä kertaa emme ehtineet yhteisille kävelyille, mutta sen sijaan pääsin Loekin ystävän kanssa taas uudelle vuoristopolulle.

Lauantaina taivas tummui ja peittyi dramaattisiin pilviin. Päätin kipaista rantakadulle ottamaan kuvaa. Siinä samalla törmäsin rantakahvilassa istuvaan Dimitriin, vuohipaimenen näköiseen, risupartaiseen mieheen, johon tutustuin viime vuonna. Hän asuu vaatimattomassa majassa vuorilla, valtava Ouzo-koira ja Raki-kissa seuranaan. Hän on tapaamistani kreikkalaisista älykkäin, varmaankin siksi, että on käynyt koulunsa Sveitsissä. Niin kului sekin sateinen hetki mukavasti rupatellen.

Mutta paras tapaaminen kaikista oli Floran näkeminen. Sain kunnian olla hänen ja miehensä Jeffin hääkuvaaja viime vuonna, kun he muutaman päivän tuntemisen jälkeen kutsuivat minut häihinsä. Tällä kertaa näimme todella pikaisesti, sillä oli heidän viimeinen päivänsä saarella, mutta olen onnellinen, että ylipäätään näimme. Siihen lyhyeen hetkeen mahtui lämpöä ja jälleennäkemisen riemua.

 

Seikkailumieli vei eteenpäin

Viime vuonna tutustuin Kastellorizossa moniin todella mukaviin ihmisiin, joiden seurassa viihdyin hyvin. Silti omaakin aikaa jäi kävelyihin, kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen. Tällä kertaa tunnelma oli erilainen, kun ne hauskimmat tyypit eivät olleet paikalla. Tuntui, että jäljellä oli lähinnä australialaisia eläkeläisiä kesähuviloillaan. Se vaikutti pienen paikan tunnelmaan. Samalla tuli sellainen tunne, että en halua kuulua samaan mummokastiin, joka tulee tänne vuosi toisensa jälkeen, eikä edes tiedä, mitä uuden kokeminen ja seikkailunhalu tarkoittaa.

Lopulta vähän kyllästyin pieniin ja kalliisiin supermarketteihin ja niiden onnettomaan valikoimaan (yleinen ”ongelma” pienillä saarilla) ja myös siihen, että saarella ei ollut minulle enää juurikaan uutta löydettävää. Kaipasin yksinkertaisesti uusiin maisemiin. Ja sen vuoksi ostin laivalipun Tilokselle. Mutta pääsinkö vilkkaampiin ympyröihin? Kaikkea muuta!

Kastellorizo sijaitsee Dodekanesian saaristossa, Rodoksen eteläpuolella. Laivamatka kestää sinne katamaraaanilla 2h 20 min ja isommalla Blue Star Ferriesin lautalla yli 3 tuntia. Viime vuonna kirjoitin saaresta paljon. Alla otsikot linkkeineen.

Mulla kauas menolippu on

Sukellus siniseen maailmaan

Kun saarihyppelijä paikoilleen jämähti

Miten päädyin kreikkalaisiin häihin

Kävelen itseni onnelliseksi

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Susanna lauantai, lokakuu 12, 2019 at 22:55

    Hienolta näyttää tuo kohde, mutta minulla on se kokemus myös ettei pieniltä saarilta löydy välttämättä ruokakauppaa jossa olisi kunnon valikoimat mutta ehkä suurilla saarilla olisi. Tosin myös Italian saarilla on yleensä pikkuputiikkeja ja usein pidempi kävely ruokamarketteihin

    • Reply Anna K. maanantai, lokakuu 14, 2019 at 04:38

      Suuremmilla saarilla, niillä joilla on paljon paikallisia, on hyvät ja edulliset ruokakaupat. Kreikassa esim Naxos ja Korfu.

  • Reply Piyya sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 08:21

    Muistan elävästi vielä tunnelmaan viime vuoden matkaltasi ja miten et millään pystynyt riistöytymään pois saarelta.
    Varmasti ihana jälleennäkeminen, mutta vähän samalla lailla minullekin on käynyt jonkun kohteen kanssa. Erityisesti kun ne, jotkut odottamani asiat ei olekaan enää niinkuin muistin niin se joku kultaus rapisee pois jonka muistot ovat tehneet. Siitä huolimatta jälleennäkeminen on ihanaa !

    • Reply Anna K. maanantai, lokakuu 14, 2019 at 04:43

      Kiva kuulla että muistat. 🙂
      Aika kultaa muistot ja jokainen matka on erilainen. Oon silti tyytyväinen, että kävin siellä. Ja on se esim Tilokseen verrattuna paljon eloisampi paikka vielä noin loppukaudesta. Ainoa selkeä miinus oikeestaan rannan puuttuminen.

  • Reply Jaakko / lomalla viimeinkin sunnuntai, lokakuu 13, 2019 at 21:56

    Kivaa fiilistelyä! Olin kanssa nyt lokakuun alussa Ateenassa ja siellä lakot kanssa vaikutti liikenteeseen, mutta onneksi ei pahemmin omiin suunnitelmiin.

    • Reply Anna K. maanantai, lokakuu 14, 2019 at 04:40

      Mun matkalle osui lakko kaksi kertaa ja ensimmäisellä kerralla ”jouduttiin” jäämään Korfulle yhtä päivää pidemmäksi aikaa. Mikä oli loppujen lopuksi aika kiva juttu. 🙂

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun alla tiistai, lokakuu 15, 2019 at 22:51

    Ihanan kuuloinen paikka ja ihan uusi tuttavuus minulle! Vaikuttaa erittäin rentouttavalta ja mukavalta, käymisen arvoiselta paikalta. 🙂 Hauskaa fiilistelyä ja itsekin tiedän tuon tunteen hyvin, kun jo muutamaankin otteeseen olen palannut lomailemaan vanhaan kotikaupunkiini Valenciaan, Espanjaan (olin työharjoittelussa siellä vuosi sitten 6kk). Kaikki on ihanan tuttua, mutta uutuudenviehätystä ei ole. Toki aina voi löytää jotakin uutta, mutta enemmänkin on ihana vain nauttia niistä ”omista kulmista”! 🙂 Upea paikka tuo Kastellorizo näyttää kyllä todellakin olevan ja kauniita kuvia!

    • Reply Anna K. perjantai, lokakuu 18, 2019 at 20:05

      Harva tietää Kastellorizoa, koska se on pieni saari ja melko kaukana muista. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ainakin jos on Kreikka-fani.
      Vanhat, tutut kulmat säväyttää eri tavalla kuin uudet, mutta sitä ”oman rakkaan” paikan fiilistä ei koe uudessa kohteessa.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, lokakuu 20, 2019 at 00:37

    Olipas mahtavaa, että pääsit takaisin. Muistan nämä kertomukset häistä ja risupartaisesta miehestä. Tämä saari näyttää kyllä niin todella kauniilta. Kaipaan noita Kreikan pieniä kujia ja kalkittuja taloja, sekä tuoreena tarjoiltua ruokaa. Nyt tuli taas sellainen kaipuu sinne.

    • Reply Anna K. sunnuntai, lokakuu 20, 2019 at 12:43

      Kiva kuulla, että viime vuotiset jutut on jääneet sulle mieleen. Ne häät on kyllä edelleen huikein asia, mitä mulle on matkalla tapahtunut. Tänä vuonna sain kutsun 70-vuotis synttäreille, mutta en saanut aikataulua muokattua että olisin ehtinyt juhliin. Harmitti kyllä, sillä juhlat olivat kuulemma olleet upeat, kreikkalaista tanssia tähtien alla.

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, lokakuu 20, 2019 at 11:16

    Ihana kertomus ”vanhan ystävän” tapaamisesta. Kastellorizo vaikuttaa kivalta paikalta, sellaiselta jossa varmasti viihtyisin. Siellä voisi ihan hyvin piipahtaa esim. Rodoksen reissun yhteydessä. Täytyy pitää mielessä.

    • Reply Anna K. sunnuntai, lokakuu 20, 2019 at 12:52

      Kiitos Virpi, mukava kuulla, että tykkäsit. 🙂
      Kastellorizoon voi tehdä päiväretken Rodokselta ja ”kauhukseni” huomasin, että samalla laivalla tulikin TUI:n turisteja saarelle muutamaksi tunniksi. Musta on tosi hassua, että tuollaisia pikaretkiä tehdään, kun mitä saaresta saa irti alle viidessä tunnissa? Laivamatka yhteen suuntaan kestää jo 2h 20 min. Minuuttiaikataululla hypätään heti veneisiin, jotka vie sinisellä laguunille ja sitten tykitetään kaikki muut paikat läpi. Voihan se olla, että jollekin se on just passeli annos Kastellorizoa.
      Sulle suosittelen tulemaan vaikka maanantain aamulaivalla ja lähtemään pois keskiviikkona iltapäivän katamaraanilla.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.