St-Paul-de-Vence – Ranskan rivieran kaunotar

St-Paul-de-Vence kuuluu niihin kohteisiin, joista olen joskus muinoin nähnyt kuvan ja päättänyt, että tuonne vielä joskus haluan mennä. Se näytti niin houkuttelevalta: kukkulan päälle rakennettu kylä, kuin kruununa muutenkin upeassa maisemassa. Eikä kylä pettänyt minua: se oli ihan yhtä kaunis kuin kuvissakin.

Turha kuitenkaan luulla, että St-Paul-de-Vencessä saisi käyskennellä kaikessa rauhassa melkein yksikseen kapeiden kujien labyrintissä. Kaikkea muuta. Millasta mahtaa olla kuumimpaan turistiaikaan, kun jo toukokuussa turistiryhmiä sai väistellä kapealla pääkadulla. Kadulla oli niin vieri vieressä taidegallerioita, että se latisti ainakin minun fiiliksiä: onko tästä kauniista kylästä tehty pelkkä turistirysä?

St Paul de Vence Ranska France

St Paul de Vence Ranska France

St Paul de Vence Ranska France

 

Onneksi pienemmillä kujilla tunnelma oli toinen. Ruusuja, jykeviä kiviseiniä, hennon värisiä ikkunaluukkuja (niin hienostuneita!) köynnöksiä, kiiltäviksi kuluneita vanhoja portaita. Joka viiden metrin jälkeen oli PAKKO pysähtyä ottamaan taas uusi kuva, oli vain niin kaunista.
Esteetikolle kylässä riittää paljon katseltavaa ja pieniä, kauniita yksityiskohtia on paljon. Tällaisista pikku jutuista tykkään tosi paljon, silmä lepää, kamera ei. 🙂

St Paul de Vence Ranska France

St Paul de Vence Ranska France

St Paul de Vence Ranska France

St Paul de Vence Ranska France

 

Kun kuuluu itse ryhmään maaniset valokuvaajat, on ihan hemmetin hyvä, että matkaseuralaisella on sama diagnoosi. Innostus ja ihmettely menee kaiken muun edelle: ei tunnu nälkä, ei jano, eikä väsymys paina jaloissa, vaikka kapeita kujia ja hankalia kiviportaita olisi tallattu jo pari tuntia. Kato, kato, kato, kato. Uutta ihmeteltävää löytyy joka nurkan takaa. Hei tästä saa ihanan kuvan…

Kun kaksi maanikkoa kuvaa samaan aikaa ruusupuskaa, ei yllätä yhtään, että kuvaan työntyy yhtäkkiä toinen kamera.

Kun kaksi maanista valokuvaajaa kuvaa samaan aikaan samaa ruusupensasta, ei oikeastaan yllätä yhtään, että kuvaan työntyy yhtäkkiä toinen kamera. Vartti meni tämänkin ihanuuden parissa helposti!

 

St Paul de Vence Ranska France ystävät ystävyys

 

St-Paul-de-Vencen kylään pääsee Nizzasta näppärästi paikallisbussilla numero 400. Hintaa kertyy kokonaiset 1,50e/suunta ja maisemat ovat kivat lähes koko tunnin bussimatkan ajan. Busseja menee kohtuullisen usein, 30-40 minuutin välein. Turistejakin riittää, joten pysäkillä kannattaa olla ajoissa.
Nizzassa bussit lähtevät Avenue Verdun varrelta, Albert 1er -pysäkiltä. Se on lähellä Promenade Anglaista ja lähes Mediter-hotellin edessä. Lisätietoja bussien aikatauluista voit katsoa Lignes D’azurin sivuilta.

Ranskan riviera St Paul de Vencee Ranska France

St Paul de Vence Ranska France

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Tanya perjantai, toukokuu 27, 2016 at 11:44

    Jee ihanaa lukea näitä tarkemmin! Oliko reitti kylään pelottava? Tahtoo sanoa kapea vuoristotie? 🙂

  • Reply Anna K. perjantai, toukokuu 27, 2016 at 16:16

    Kiva, että tykkäsit! 🙂
    Ei ollut pelottava. Ihan normaali tie, sanoisin. Loppupäässä enemmän mutkia, mutta en usko että kellekään tulis siitä huono olo, eikä ollut mitään suuria pudotuksia tien laidassa. Tuo on aika lähellä rannikkoa kuitenkin eli ei varsinaista vuoristoa vielä. Ihanat maisemat! <3

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, toukokuu 28, 2016 at 14:05

    Kiitos, kun jaoit tämän ihanuuden. Olen samanlainen esteetikkomatkaaja kanssasi: kaikki kauneus ja ne ihanat pienet yksityiskohdat saavat syttymään. Visualistia helpottaa samanhenkinen matkaseura. Kokemuksista saa vielä enemmän irti, kun niitä voi hehkuttaa toisen samanmoisen kanssa. Latistavaa on matkustaa seuralaisen kanssa, joka ei ymmärrä ollenkaan miksi se toinen sanoo koko ajan: en kestä 🙂

    • Reply Anna K. tiistai, toukokuu 31, 2016 at 21:25

      Kiitos ihanasta kommentista!
      Aivan kuin olisit ollut meidän mukana kuulemassa joka nurkan jälkeen just tuon ”en kestä” -kommentin. Mun ystävä varsinkin sitä viljelee. Mä lähinnä huokailen ihastuksesta ja sit meillä on jatkuva ”kato, kato, kato” päällä.
      Tuostakin puhuttiin, miten erilaista olis jos toinen ei yhtään nauttisi samoista asioista ja huokailisi kun valokuvaaminen kestäis (muka) 🙂 tolkuttoman kauan tai haluaisi koko ajan syömään. Kamalaa. 🙂

    Leave a Reply