Parhaat ostosvinkit Nizzaan

Nizza on monipuolinen kohde, jossa pääset samalla lomalla rannalle, hyviin ravintoloihin, taidemuseoihin ja ostoksille. Lisäksi lähellä on monia mielenkiintoisia päiväretkikohteita, kuten Monaco, Cannes, Eze tai muut vuoristokylät. Tekemistä ja näkemistä riittää!
Tällä kertaa heitän teille muutaman vinkin, minne suunnata, jos haluaa päästä eroon rahoistaan Nizzassa. Ostosmahdollisuuksia on laidasta laitaan.

Luksusalueelta pääkadulle
Place Massenan tuntumassa on tyyreimmät merkkiliikkeet. Rue Massena on kävelykatua, samoin sitä seuraava pätkä Rue de Francea Rue du Congresin kulmaan asti.
Nizzan pääostoskatu, Avenue Jean Medecin, alkaa Massenan aukiolta. Sen varrella on kaiken kansan kauppoja, myös meille tuttuja ketjumyymälöitä. Nizzan toistaiseksi ainoa ratikkalinja ajaa sitä pitkin, eli jos shoppailun jälkeen jalkoja väsyttää, on apu lähellä. Kertalippu ratikkaan maksaa 1,50e ja päivälippu 5e.

Avenue Jean Medecin on Nizzan pääostoskatu.

Avenue Jean Medecin on Nizzan pääostoskatu.

 

Kapeiden kujien pikkuputiikit
Vanhassa kaupungissa on houkuttelevia pikkuputiikkeja, joissa myydään paikallisia tuotteita tai ihan rehellistä matkamuistokrääsää. Nizzassa matkamuistotkin voivat tosin olla yllättävän tyylikkäitä. Tai ainakin itse olen heikkona vintagekuviin, joissa mainostetaan saippuaa, oliiviöljyä tai Ranskan rivieran matkailua. Niissä on ajatonta tyylikkyyttä, josta tykkään!
Vanhan kaupungin kaupat ovat tietenkin ennen kaikkea turisteille suunnattuja, joten hintatasokin voi olla aika korkea. Mutta oma viehätyksensä kapeiden katujen varsilla olevissa kaupoissa on, niihin on kiva poiketa kurkkaamaan, mitä missäkin on tarjolla.
Oma suosikkini oli ihana sisustus- ja kangaskauppa Millefleu, jota piti tanskalainen rouva. Käsityön harrastajan toivekohde houkuttelevine kankaineen!

Oi joi, mitä sitä osaisi valita?

Teekupit  jää nyt hyllyyn, mutta jotain kangasta voisin ostaa.

 

Klassikkokaupat turistille
Pari mielenkiintoista klassikkokauppaa kannattaa käydä katsomassa, vaikka et varsinaisesti ostoksille menisikään. Kumpikin sijaitsee lähellä vanhan kaupungin kukkatoria, Cours Saleyaa, Rue Saint-Francois-de-Paulen varrella, lähes vastapäätä toisiaan.
Auer myy marmeladia ja muita makeisia rokokoo-tyylisessä 150-vuotta vanhassa myymälässä. Kaupan sisustus oli aika överikruusattua, mutta vanha, kulunut laattalattia oli aivan ihana.
Alziari on kuuluisa laadukkaasta oliiviöljystään, joka on tuliaisten ostajan must-tuote. Paitsi jos matkaa pelkän käsimatkatavaran kanssa, niin kuin me teimme. Pieni liike oli viehättävä ja näkemisen arvoinen.

Auerin herkkukauppa.

Auerin överikruusattu herkkukauppa.

 

Alziarilla myydään muutakin kuin oliiviöljyä, mm. hunjaa, pieniä astioita ja kokonaisia oliiveja.

Alziarilla myydään muutakin kuin oliiviöljyä, mm. hunajaa, astioita ja kokonaisia oliiveja. Tykkäsin kaupan vanhasta sisustuksesta.

 

12 pistettä Minnalle!
Ostospäivämme mukavin yllätys löytyi Compagnie de Provence -liikkeestä, jossa nuori myyjä alkoi puhua meille suomea. Minna kertoi asuvansa Nizzassa ja viihtyvänsä hyvin. Häneltä saatiin paitsi asiantuntevaa opastusta kaupan tuotteista, myös neuvoja siitä, missä lähiseudun kylistä kannattaisi käydä. Ja mukavahan hänen kanssaan oli rupatella muutenkin!
Minna, tämä sinulle tiedoksi: käy ihmeessä Entrevauxin kylässä, jonne pääsee Train des Pignes -junalla. Junareitillä oli upeat maisemat ja Entrevauxissa oli ylhäältä linnoitukselta henkeäsalpaavat näkymät. Siitä pikapostaus täältä.

Companie de Provencen kaupassa pystyi kokeilemaan kaikkia saippuoita ja huuhtomaan kätensä suhkulähdemäisen hanan päällä. Mainio idea!

Companie de Provencen kaupassa pystyi kokeilemaan kaikkia saippuoita ja huuhtomaan kätensä suihkulähdemäisen hanan päällä. Minna esittelemässä saippuoita ja hanaa. Mainio idea! (Kuva: Tanja Alusniemi)

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply AnnKat torstai, toukokuu 14, 2015 at 13:26

    Nizza yllätti kyllä monipuolisuudellaan… Itse tein vain päiväreissun Monacoon,mutta mietin kyllä muitakin lähialueilta. Jätin juuri Nizzan taakseni ja nyt istun lentokoneessa matkalla Madridiin. Viime päivät kuluivat vauhdilla, kun nähtävääkin riitti. 🙂

    • Reply Anna K. perjantai, toukokuu 15, 2015 at 00:22

      Niin, eikö? Monipuolinen ja kiva kaupunki! Nizza oli tosi positiivinen ylläri mulle! Osasin odottaa tykkääväni siitä, mutta en osannu ajatella että se olis samaan aikaan tyylikäs ja silti noin rento. Kaupungilla oli mukava kierrellä ja katella ihmisten arkisia touhuja.
      Lähikyliin oli helppo tehdä retkiä, upeita maisemia! Monacossa käytiin mekin, kirjoitan siitä myöhemmin.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.