Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kalamaja ja F-Hoone – erilaista Tallinnaa etsimässä

Tallinna 001Rantapallon pikkujouluglögi-illasta saatu Eckerö Linen lahjakortti kahdelle poltteli vielä taskussa käyttämättömänä ja niinpä päätin ystävän kanssa heittää Tallinnan päiväristeilyn ikäänkuin harjoituksena sunnuntaina alkavalle Välimeren risteilylle.
Kivana bonuksena tähän reissuun kuului ikkunallinen hytti koko päiväksi. (Superrakastuneet ja muut kevätkiimaiset: hytin katto on peilaavaa materiaalia.)

Moni manailee Tallinnan hintojen kallistuneen jo Suomen tasolle ja että vanha kaupunki pursuu yli äyräidensä turistien määrästä. Huhtikuisena keskiviikkona kaduilla oli hiljaista ja kun suuntasi oikeaan paikkaan, sai todella kohtuuhintaista ruokaa oikein kivassa miljöössä.

Kalamajan vanhoja puutaloja ja vanhoja herroja.

Kalamajan vanhoja puutaloja ja vanhoja herroja.

Kalamaja on Tallinnan puutaloaluetta, joka tuntuu nyt olevan sitä aluetta, missä tapahtuu. Vanha teollisuushalli, Telliskivi, on uusi koti pienille vintage- sisustus- ja ekokosmetiikkakaupoille. Kiva kokonaisuus, vaikkakin aika pieni. Sen takaosassa on F-Hoone -niminen ravintola, josta olin kuullut jo etukäteen ja jota lastenrattaita työntänyt paikallinen pariskuntakin meille suositteli.

Mutkattoman mukava, ihanan boheemi ja rosoisen karhea, kaikkea tätä on F-Hoone.

Mutkattoman mukava, ihanan boheemi ja rosoisen karhea, kaikkea tätä on F-Hoone.

 

F-Hoonessa oli todella hyvä hintalaatusuhde. Herkullinen keitto maksoi kolme euroa, salaatti vitosen (siihen sai itse päättää kastikkeen sekä kaikki lisukkeet, á 1,80e), jälkkärit kolmen, neljän euron paikkeilla ja puoli litraa viiniä kahdeksan euroa.
Eli koko alku- pää- ja jälkiruokasatsi viineineen maksoi 16 euroa/hlö. Ei paha.

Kivannäköiset annokset, hyvää ruokaa.

Kivannäköiset annokset, hyvää ruokaa.

F-Hoonessa saa hyvää perusruokaa, mutta mikään fine dining paikka se ei ole. Itse tykkäsin tosi paljon sen mutkattomasta sisustuksesta ja ilmapiiristä. Plussana kivannäköinen tarjoilijakundi silmänruokana.

F-Hoonen ravintolasalissa on ihanat suuret ikkunat ja muutama pöytä kivasti ylätasanteella.

F-Hoonen ravintolasalissa on ihanat suuret ikkunat ja muutama pöytä kivasti ylätasanteella.

Ps. Paluumatkalla hoksasimme, että hytin katossa olevasta peilistä oli suurta iloa myös ihan kahdelle naiselle. Nauroin niin, että kyyneleet valui silmistä. Aikuinen nainen mä oon.

– Tuus Mari kattoo tätä peiliä. Tää venyttää jotenki tosi kummallisesti kroppaa.
– Ei oo totta! Ja kato sun käsiä!
– No entä nää jalan ruippanat, ihan ku joku avaruusolento.
– Tästä on pakko ottaa kuva.

Lapsi on terve kun se leikkii! Samoin nelikymppiset. :-D

Lapsi on terve kun se leikkii! Samoin nelikymppiset. 😀

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.