Suomen suurin matkablogiyhteisö

Sotši vuonna 1982

Tänään alkavien Sotšin olympialaisten kunniaksi kirjoitan ensimmäisestä lentäen tehdystä ulkomaanmatkastani. Kohde oli Sotši, joka oli tuolloin osa suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa. Oli vuosi 1982 ja minä oli 9-vuotias.

Sotši 80-luvun alussa.

Näkymä Sotšin kadulta 80-luvun alussa.

 

Siihen aikaan ei kukaan osannut ajatellakaan mitään internettiä tai bloggaamista, mutta minä kirjoitin kuitenkin jo tuolloin – sinikantiseen, pieneen päiväkirjaani. Nyt, reilut 31-vuotta myöhemmin, päiväkirja on edessäni pöydällä. Kirjoitan siitä lainauksia sellaisinaan, kirjoitusvirheineen, koska sen verran pitää antaa 9-vuotiaalle Annalle anteeksi, ettei hän tiennyt pilkkusäännöistä mitään, eikä yhdyssanatkaan menneet aina oikein.
blogikuvia 0402

Matkustimme ensin bussilla Leningradiin, josta oli yölento Sotšiin. Lento oli tietenkin ensikertalaiselle hieno kokemus, samoin Sotšiin saapuminen.
Kun olimme päässeet ylä ilmoihin siellä tuntui kauhealle mutta valot olivat kuin olisi ollut kullan ja timanttien yllä. Sitten rupesin nukkumaan. – –  Sen jälkeen menimme linja-autolla mutkaista tietä jonka laidassa oli ihania kasveja ja niin tulimme hotellille. Asumme 5. kerroksessa huoneessa 506.

Neukkutyylinen hotellikolossimme Sotšissa. Tällainen hotellia esittelevä korttikansio ostettiin tuliaiseksi Beriozka-kaupasta. Ne olivat vain turisteille tarkoitettuja myymälöitä, joissa tavaraa sai vain länsivaluutalla. Tavallisilla neuvostokansalaisilla ei ollut näihin mitään asiaa.

Neukkutyylinen hotellikolossimme Sotšissa. Tällainen hotellia esittelevä korttikansio ostettiin tuliaiseksi Beriozka-kaupasta. Ne olivat vain turisteille tarkoitettuja myymälöitä, joissa tavaraa sai vain länsivaluutalla. Tavallisilla neuvostokansalaisilla ei ollut näihin mitään asiaa.

 

Suurissa Intouristin hotelleissa oli oma Beriozka-kauppansa. Muistan tällaisen kaupan hämärästi. Kotiin ostettiin huiveja ja pari puukauhaa.

Suurissa Intouristin hotelleissa oli oma Beriozka-kauppansa. Muistan tällaisen kaupan hämärästi.
Kotiin ostettiin huiveja ja pari puukauhaa.

 

Matkamme ajoittui marraskuun alkuun, eikä Sotšissa ollut enää kovinkaan lämmintä. Sää muistutti ehkä Suomen syksyä tai kevättä, valokuvissakin meillä on päällä farkut ja takit, joten mikään rantaloma se ei ollut. Siksi hotellin lämmitetty ulkoallas olikin erityisen kiva! Täällä on kaksi uima-allasta ja toisessa on merivettä joka on kylmää siinä altaassa on myös liuku mäki mutta emme ole uskaltaneet koittaa sitä. – –  Kun ollaan käyty uimassa on kiva mennä portaita pitkin kun me aina iskän kanssa kilpaillaan niissä.

Kävimme meriretkellä ja tippukiviluolissa, joista minulla on vain hämärä mielikuva värilampuin valaistuista luonnon muovaamista kivipatsaista. Akhunvuorelta on muutama valokuvakin, mutta pieni kameramme, josta tuli neliön muotoisia kuvia, ei pystynyt mitenkään tallentamaan tornista avautuvaa näkymää. Kävimme tänään ahunvuorella. Sieltä oli upeat näkö alat. Sieltä näki hienosti merelle, vuoristoon ja metsään. Otimme vuorilta paljon kuvia. oli tosi hauskaa.
Vuorilta otettuja kuvia on tarkalleen 8 kappaletta, koko viikon matkalta 21. Nykyisenä digiaikana tuosta määrästä ei ihan heti tulisi käytettyä ilmaisua ”paljon kuvia”.

Aito tarra-albumi 80-luvulta ja kellastuneet kuvat yli 30 vuoden takaa.

Aito tarra-albumi 80-luvulta ja kellastuneet kuvat yli 30 vuoden takaa.

 

Retki teeviljelmille oli kiva. Kansallispuvussa olevat naiset, tummasävyinen hirsihuvila ja kukkuloilla kiemurtavat teepensaiden rivistöt tulevat edelleen mieleen. Istuimme suuressa tuvassa maistelemassa teetä (en muista joinko itse), jota tummatukkaiset, puna-asuiset naiset tarjoilivat (ooh, puvut ihan kuin satukirjasta). Päiväkirjani ei kerro tästä mitään, olin varmaan kokenut niin paljon, että kirjoittaminen oli hyytynyt.

teekollaasi

 

Muistan matkalta edelleen tiettyjä, aika tarkkojakin yksityiskohtia: kissat rannan viereisellä puistokadulla, kasvitieteellisen puutarhan bambumetsikön, erään naisen pitkät, kirkkaan punaiset kynnet, sen miltä öinen Leningrad näytti kun kone nousi ilmaan, hotellin lämmitetyn ulkouima-altaan ja sen miten siellä satoi kerran rakeita, kun iskän kanssa olimme uimassa. Ropina vain kuului, kun rakeet sinkoilivat uima-lakeistamme. (Uimalakit olivat pakollisia ja minulla oli pinkki, jossa oli kohokukkia – todella koominen, näitä näkee joskus 60-luvun elokuvissa)

Parhaiten mieleeni on jäänyt kuitenkin se, että kesken lomaamme Neuvostoliiton silloinen presidentti Leonid Brezhnev otti ja kuoli. (Tiedättehän, sama mies, jonka vuoksi tuuhean puoleisista kulmakarvoista käytetään joskus termiä ”breesnevit”.) Miten ihmeessä presidentin kuolema on painunut kouluikäisen tytön mielen syövereihin? (ei kuulosta miltään riemulomalta) Olinko ehkä jo ala-asteella kokenut poliittisen herätyksen, joka hiipui suuren neuvostojohtajan kuolemaan?

Ei sentään. Olin katkera, harmin kyyneleitä nieleskelevä tyttö, joka ei päässyt sirkukseen. Olenkohan vieläkään (31 vuotta myöhemmin) toipunut tästä täysin? Olin odottanut sirkukseen pääsyä niin suurella innolla, kuin se vain tuon ikäiselle on mahdollista. Muistan edelleen, että sirkusnäytöksiä oli lomamme aikana kaksi. Joku suomalainen nainen oli ollut ensimmäisessä näytöksessä ja kehui sitä silmät loistaen minulle ja oli varma, että tulen tykkäämään siitä.

Mutta kun Brezhnev kuoli, sirkushuvit oli kirjaimellisesti kielletty. Kaikki muukin, vähänkin huvitteluun viittaava kiellettiin. Kuolinpäivänä ei päässyt edes hotellin uima-altaalle. Kansallinen surupäivä. Minulla se taisi kestää useita viikkoja – eri syystä tosin.

HALOO! Leonid tässä terve! Sitä vaan tässä soittelin, että sitten kun olen kuollut, muistakaa kieltää kaikki mahdollinen mieltä ilahduttava. Mitä? Niin, niin. Kaikki. Uiminenko? Tietenkin uiminen. Ja naiminen myös. (kuva: www.retronaut.com)

HALOO! Leonid tässä terve! Sitä vaan tässä soittelin, että sitten kun olen kuollut, muistakaa kieltää kaikki mahdollinen mieltä ilahduttava. Mitä? Niin, niin. Kaikki. Uiminenko? Tietenkin uiminen. Ja naiminen myös.
(kuva: www.retronaut.com)

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Sammoo mieltä maanantai, 19 tammikuun, 2015 at 20:51

    Kukaan ei ymmärrä tuon ajan logiikkaa tammikuussa vuonna 2015, aikaväli tapatumiin on kuitenkin lyhyt vain X vuotta.

  • Reply Anna K. maanantai, 19 tammikuun, 2015 at 22:21

    Kai sentään jotkut ymmärtää, ne jotka ovat tuon ajan kokeneet. Mutta tämän päivän iPhone-nuori olis kyllä tuohon aikaan siirrettynä ihan hukassa. Mitä se edes osaisi tehdä ilman kännykkäänsä? 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, 25 joulukuun, 2016 at 18:45

    Todella mielenkiintoinen postaus! Breznevin kuolemasta muistan hyvin sen, kun koko ala-aste meni liikunta/juhlasaliin katsomaan Breznevin hautajaisia televisiosta. Kuului samaan kategoriaan kuin hiihtokilpailujen mm-kisojen matkat, joita koko koulu jännitti juhlasalissa. Telkkarihan oli se sama n. 24 tuumainen putkiradio, joka normaalisti oli rehtorin omassa luokassa. Oli todella harvinaista päästä siihen luokkaan ylipäätään katsomaan mitään televisiosta 🙂

    Itsellä on tavoitteena, josko joululomalla saisi aikaiseksi kirjoitettu Tallinna&Pärnusta vuodelta 1988.

    • Reply Anna K. sunnuntai, 25 joulukuun, 2016 at 22:53

      Kiitos, kiva kuulla!
      Meillä oli muuten samanlaisia kokoontumisia koulun juhlasalissa nimenomaan MM-hiihtokilpailujen aikaan. Mutta Breznevin hautajaisista mulla ei ole mitään muistikuvaa, varmaan kypsytti niin paljon se kuolema, että en ole halunnut nähdä vilaustakaan ko. mieheen liittyen myöhemmin. 😀
      Vanhat jutut tuo hauskaa vaihtelua blogeihin, kirjoita ihmeessä tuosta!

  • Reply Jaana tiistai, 3 marraskuun, 2020 at 13:30

    Voi miten ihana oli lukea tämä! Olin nimittäin silloin tuolla samalla viikolla Sotshissa (töissä oppaana) ja tuli niin elävästi mieleen tuon ajan erikoiset tunnelmat ja tapahtumat. Hyvin kuvasit muistojasi ja pienen tytön kokemuksia ulkomaanmatkalla. Voisin tästä itsekin inspiroitua kirjoittamaan jotain noista ihmeellisistä ajoista.

    • Reply Anna K. torstai, 5 marraskuun, 2020 at 18:36

      Hauskaa, että löysit tämän vanhan helmen yli kuuden vuoden takaa. Onpa uskomaton sattuma, että olet ollut tuolloin oppaana Sotshissa! Mahdoitko olla jopa meidän oppaana, jollain seuramatkalla siellä oltiin, oisko ollut Finsov tai joku vastaava se firma? Tuo todella oli hyvin erilaista aikaa ja maailmaa, jota ei enää ole.

  • Reply Eero Kekäläinen maanantai, 27 joulukuun, 2021 at 18:10

    Olimme juuri silloin Sotshissa kun Breznev kuoli, Helmi-hotellin baarin tarjoilija kertoi itkun kera siitä. Tuntui paheksuvan , kun emme osallistuneet suruun.
    Kaupungilla kyseinen tapahtuma vaikutti paikallisiin ihmisiin myös: Vanhemmat näyttivät surunsa ja jotkut nuoremmat eivät kovinkaan selvästi. ??

    • Reply Anna K. maanantai, 3 tammikuun, 2022 at 21:03

      Onpa erikoinen sattuma! Muistaakseni mekin oltiin juuri hotelli Helmessä, nimi tuli mieleen nyt kun sen kerroit.
      Näin jälkeenpäin ajatellen erikoisinta oli se, että hotellin uima-allas oli suljettu, niin kuin se nyt olis niin suurta huvitusta ollut.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.