Kambodzaan! Kratien kautta Siem Reapiin

Don Detilta lahtiessani oli edessa ensimmainen maarajanylitys Laosista Kambodzaan. Olin kuullut tarinoita, etta siella ei hankaluuksitta selvia.

Koko homma hoitui kuitenkin matkatoimiston kautta, aikamoiseen turistihintaan tosin. Varsinainen viisumi maksoi 20 dollaria, mutta toimisto otti jokaiselta 30 dollaria, kerasi kaikkien passit ja hoiti rajamuodollisuudet puolestamme. Huhut kertoivat, etta itse asiansa hoitava joutuu todennakoisesti maksamaan jonkunlaista leimamaksua, mutta tuskin kymmenen dollarin edesta. Vahan kusetuksen makua, mutta eipahan tullut mitaan hankaluuksia eteen.

Tayteen ahdettu minibussi ajoi rajalta Kratieen viitisen tuntia ja pomppuinen tie sai niskat jumittumaan loppumatkasta. Matkan aikana juttelin parin saksalaisen pojan ja amerikkalaisen tyton kanssa. Menimmekin silla porukalla Kratiessa yhdessa syomaan. Kavi ilmi, etta myos pojat olivat seuraavaksi matkalla Siem Reapiin ja vaihdoimme sahkopostiosoitteet, jotta voisimme ehka nahda siellakin, koska tulimme hyvin juttuun.
Pojat kertoivat ostaneensa jo liput minibussiin, joka oli tayteen buukattu, joten minun piti hankkia lippu tavalliseen, hitaampaan bussiin.

Bussimatka Kratiesta Siem Reapiin oli puuduttava (kirjaimellisesti pepulle!) kymmenen tunnin kokemus. Matkan aikana panin merkille, etta Kambodzassa oli samantyylisia taloja kuin Laosissa, mutta vahan varakkaamman oloisia. Lehmat eivat enaa kulkeneet vapaina, eika lapset ihan niin resuisina. Pitkasta aikaa nakyi vaatekauppoja, siis sellaisia, missa oli nayteikkunat ja lasiovet. Tuli ihan wau-olo.

Angkor Wat 069Siem Reapissa piti menna tuk-tukilla keskustaan bussiasemalta. Tuk-tukit ovat joka paikassa hieman erilaisia ja taalla ne muistuttivat vanhan ajan hevosvaunuja, vetajana hevosen sijasta mopo. Menin kahden tyton kanssa heidan hostellilleen ja kuski lupasi vieda minut viela samaan hintaan yhteen majataloon kysymaan, onko vapaita huoneita. Ei ollut. Ajoimme kysymaan seuraavasta. Ei ollut. Oli jo ilta ja vahan hirvitti, etta minnehan sita keksisi menna, enhan voi ajella kuskin kanssa loputtomasti ilmaiseksi.
Lopulta teimme sopimuksen: mina varasin 15 dollarin kierroksen Angkor Watissa seuraavalla paivalle ja han auttaisi minua loytamaan majatalon. Ajoimme jokirantaa, kun akkia bongasin tutut hahmot kadun toiselta puolelta, saksalaiset pojat Felix ja Pius. Stop! (kuskille) Hi boys! (kadun toiselle puolelle) Mika tuuri!
Pojat olivat myos menossa seuraavana paivana Angkor Watia katsomaan, mutta olivat suunnitelleet pyorailevansa sinne. Sain puhuttua heidat ympari: kun lahdette minun seurassa ei tarvitse polkea hirveassa helteessa, voitte vaan istuskella mukavasti tuk-tukissa, hinta on vain viisi dollaria/hlo ja kaiken lisaksi saatte nauttia hyvasta, suomalaisesta seurassa. Kiinni veti!
Majoituskin jarjestyi, tuk-tuk ajoi minut samaan hostelliin, missa pojatkin yopyivat.

Angkor Wat
Heratyskello soi 4.30. Ei auttanut kuin nousta, pesta hampaat ja pukea paalle vaikka olisi vasyttanyt kuinka. Aamuviidelta oli viela pimeaa, kun hyppasimme tuk-tukin kyytiin. Tuntui hullulta olla liikkeella siihen aikaan, mutta samalla myos jannittavalta.
Lippujonoja ei ollut juuri ollenkaan, kun  paasimme  perille. Ostimme 20 dollarin paivaliput, silla tiesin, etta en jaksa katsella raunioita yhta paivaa enempaa. Kolmen paivan ja jopa viikonkin lippuja oli myynnissa.
Kavelimme pimeydessa eteenpain, onneksi oli oma otsalamppu mukana. Vaikka oli aikaista, emme suinkaan olleet ainoat paikan paalla. Kaikilla muillakin oli sama syy olla siella siihen aikaan: nahda kun aurinko nousee Angkor Watin takaa.
Auringonnousua leimasi kameroiden rapsynta, kun jokainen lammeen rantaa tullut yritti saada taydellisen kuvan temppelista oranssi taivas taustanaan.

Angkor Wat 005

 

Angkor Wat oli toki suuri ja vaikuttava, mutta jotenkin se ei kuitenkaan ollut kovin kummoinen (anteeksi vaan). Portaita ja kaytavia ja koristeellisia seinia, mutta ei mitaan mika olisi jattanyt suu auki ihmettelemaan. Jotenkin kummasti saimme kuitenkin siella menemaan lahes pari tuntia, siita tosin lahes puolet kului auringonnousua odotellessa.
Angorin alue kasittaa lukuisia temppeleita ja valimatkat ovat pitkia, joidenkin valilla on nelisen kilometria, joidenkin enemman. Tuk-tuk oli todella tarpeen ja pojat olivat tyytyvaisia, etteivat joutuneet pyorailemaan kuoppaisilla teilla.

Ta Prohm sai mielikuvituksen liikkeelle. Se oli viidakon valtaama temppeli, jossa puiden juuret kiemurtelivat aavemaisesti vanhoilla raunioilla.
Angkor Wat 034

Olimme siella ennen kahdeksaa ja ajoitus oli taydellinen, turisteja oli todella vahan ja aluetta sai tutkia omassa rauhassa. Alue oli hankala kipean polven kanssa, koska siella oli paljon portaita, mutta onneksi minulla oli matkassa kaksi herrasmiesta.
He kysyivat aina tarvitsenko apua ja ojensivat auttavat katensa. Valilla pidin toista toisesta kadesta ja toista toisesta kuin pikkutytto. Ja aika pieni kylla pitkien poikien rinnalla olinkin.

Angkor Wat
Kun suuret ryhmat saapuivat temppeleiden ahtaille kaytaville, tunnelma muuttui. Oli venalaista, italialaista, korealaista ja ties mita ryhmaa. Turistimassat veivat paikan jannittavan tunnelman kokonaan.

Enaa oli vain kameroita, kameroiden peraan ja jokaisen puunjuuren edessa jono turisteja odottamassa omaa vuoroaan paasta poseeraamaan tekohymy naamallaan kuuluisan nahtavyyden aarella.

Angkor Wat

Myos Angkor Thomin temppelialueella riitti katsottavaa. Siella mielenkiintoisin oli Bayon, jonka 54 pylvasta oli koristeltu valtavin kasvokuvin. Ylatasanteella paasi aivan kasvojen tuntumaan ihmettelemaan niiden kokoa ja hieman ylimielisen oloista kivihymya. Tamakin kohde oli turistien suosiossa ja vipinaa ylakaytavilla riitti.
Angkor Wat 061
Sen sijaan kerrosta alempana kiertelin hetken ypoyksin sokkeloisten kaytavien valissa kuvitellen itseni suureksi tutkimusmatkaajaksi, joka ensimmaisena paasee kurkistamaan ikivanhoista oviaukoista. Tasta kuvitelmasta minut palautti maan pinnalle turisti, jonka kameraan kurkkasin yhdesta oviaukosta. Se siita leikista.

Kaikkiaan Angkorin aluella kului kokonaiset kymmenen tuntia. Valilla pidimme taukoa, mutta paljon tuli kaveltyakin. Rankka paiva kaiken kaikkiaan, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Olin erityisen iloinen, etta satuin loytamaan pojat edellisena iltana, koska tama kokemus oli todella jakamisen arvoinen. Yhdessa oli hienoa ihmetella kaikkea nakemaansa ja lopulta todeta, etta ei enaa temppeleita kiitos.

Siem Reap oli viihtyisa kaupunki ja siella kannattaa viettaa aikaa muutenkin kuin vain Angkor Watin vaatima maara. Keskustan pieni ravintola- ja kauppa-alue toi mieleen jonkun valimeren kohteen, jotkut talot muistuttivat Kreikkaa puisine ikkunaluukkuineen. Myos Psar Chaan katettu torialue kannattaa tsekata, ihan vaikka vain siksi, etta paasee kokemaan sen, milta tuntuu olla kaveleva lompakko.
Madame! You need a scarf?
Hello lady, please look!
Madame, this dress is very nice to you.
Madame, yes please, fruit shake?
Ja sitten ulkopuolella:
Hello lady, where are you going? Need a tuk-tuk? Maybe tomorrow?

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply