Browsing Tag

Marokko

Marokon sininen taikamaa Chefchaouen

Viimeinen ja kenties Marokon roadtripin maagisin paikka on jäänyt vielä postaamatta ja nyt jos joskus on ehdottomasti tämän aika. Kun Fezin ruokamyrkytyksestä oltiin siis selvitty, jatkui matka seuraavana viimeiseen pysähdys- ja yöpymispaikkaan sinisenä taikamaana tunnettuun Chefchaouenin kaupunkiin.

Chefchaouen sijaitsee pohjoisessa noin tunnin ajomatkan päässä Tetouanin rannikkokaupungista, sekä parin tunnin päässä Tangerin satamakaupungista. 40 000 asukkaan keskus on koko Marokon hasis bisneksen keskus hyvän ilmastonsa suhteen. Hasis bisnestäkin enemmän kaupunki kuitenkin houkuttelee matkailijoita lähes taianomaisella sinisellä vanhallakaupungillaan. Vuoren rinteelle rakentunut medina hohtaa lattiasta kattoon sinisen eri sävyissä ja tätä mekin siis suuntasimme viimeisen lomapäivän kunniaksi ihailemaan.

Kaupungin sinisestä väristä liikkuu muutamia teorioita, joista Wikipedia osasi kertoa tärkeimpien olevan moskiittojen karkoittaminen, sekä juutalaisten pakolaisten koti-ikävä ja sinisen värin voima muistuttamassa taivaasta ja henkisestä elämästä.

Aamu alkoi kuitenkin sopivasti ottaen tunnelmaa kauniin sinisessä majapaikassamme, sekä ihaillen panoraamanäkymiä vanhaankaupunkiin. Sitten olikin aika astua kaupungin porteista sisälle ja aloittaa tutustuminen sinisen eri väreihin.

Ensimmäisenä läpäisimme itsemme kaupungin pääaukiolle Uta el-Hammamille. Aamuinen aukio oli melko rauhallinen, mutta täynnä käsitöitä myyviä myymälöitä ja ravintola- ja kahvilapalveluita. Tässä vaiheessa meillä ei kuitenkaan ollut vielä nälkä, joten jatkoimme matkaamme pienille kujille.

Pienet kujat olivat ennen aamu yhdeksää vielä tyhjillään, mutta juuri niin satumaiset kuin olimme ajatelleet. Sininen kuja vei toiselle ja kolmannelle ja taakse jäi pieniä putiikkeja ja hurmaavia sinisiä ja ruskeita ovia. Parasta oli kuitenkin se, että tästä kaikesta sai nauttia ilman liian tyrkkyjä myyjiä tai ihmislaumoja. Sininen väri täytti kaikki odotukset, vaikka mitään ns. suuria nähtävyyksiä ei täältä kannata etsiäkään.

Haahuilun satumaailmassa lopetimme kuitenkin toiselle puolelle kaupunkia vesiputoukselle, joka osoittautui paikallisten pesu- ja uimapaikaksi. Kävimme syömässä länkkäriruokaa kaiken ruokamyrkytyksen aiheuttaneiden kuskusten jälkeen ja katselimme hetken paikallista elämää. Viimeisenä osa porukastamme teki hieman tuliaisostoksia basaareissa (nahkatuotteet, huivit ja muut käsityöt!), kunnes palasimme levähtämään hetkeksi hotellille ennen viimeistä bussimatkaamme kohti Tangeria, satamaa ja yöllistä rupeamaa kohti Madridia. Lienee tätä reissua seuranneille selvää, että tämäkin kotimatka alkoi paljon odotettua aikataulua myöhemmin.

Mikä: Chefchaouen
Missä: Pohjois Marokossa noin 2 tunnin ajomatkan päässä Tangerin satamakaupungista
Mitä: Sininen vanhakaupunki kapeine kujineen ja käsityöliikkeineen

Marokko, Saharan aavikko ja unelmien yö tähtitaivaan alla

Jos jotain odotin eniten Marokon reissulta etukäteen, oli se ehdottomasti yö Saharan autiomaalla. Oon pihdannut tätä postausta jo lähes vuoden, joten eiköhän ole jo aika mennä siihen Marokon ikimuistoisimpaan kokemukseen ja sukeltaa Saharan hiekkaan.

Tässä vaiheessa oltiin siis ylitetty jo kiertomatkan puoliväli. Väsymys ja edellisen illan ärsytys hajonneesta reissupakusta muuttui takaisin innoksi, kun reissun neljäs päivä starttasi Dades Gorgesin kanjonimaisemista ja jatkui 4 tunnin bussimatkalla Algerian rajamaisemiin Saharan aavikolle. Idemmäs mentäessä maisema muuttui kuivemmaksi ja köyhemmäksi. Tie muuttui pikku poluksi ja erämaafiilikset alkoivat tulla todeksi kun kaverit alkoivat valittaa pätkivästä nettiyhteydestä.

Saharan aavikko on täynnä erämaaresortteja aavikon laidalla. Yhteen tällaiseen mekin bussillamme ajaa hurautimme. Huonot ei olleet puitteet resortissa, sillä tarjoiltu lounas oli herkullinen ja meillä oli pienen siestan verran aikaa hengata uima-altaalla. Tämän jälkeen pakkasimmekin välttämättömän, jakauduimme ryhmiin ja otimme suunnaksemme seuraavan yön majapaikan ja telttamajoituksen Saharan autiomaassa!

Noustessamme kameleiden kyytiin aurinko alkoi laskea pikkuhiljaa horisonttiin. Kameleita en olisi välttämättä aavikon saavuttamiseen kaivannut, mutta oli kait tämäkin yhdenlainen kokemus. Kameleiden kuntoa katsomalla teki kuitenkin pahaa ja jos olisi ollut mahdollista, olisin ehkö kuitenkin valinnut jeepin kumpaankin suuntaan. Pikkuhiljaa resortti alkoi jäädä hiekkadyynien taakse ja maisemaa väritti pelkkä oranssina hohtava hiekka. Näitä elämän unohtumattomia hetkiä ehdottomasti.

Leiriltä löytyi kaikki tarvittava. Muutama teltta-alue sänkyineen, ravintola- ja hengailumökki, kaksi wc:tä, sekä nuotioalue. Ympärillä kohosivat korkeat hiekkadyynit ja tätä varten oltiin varauduttu sandboardeilla ja jalkapallolla. Jätin hiekkalautailut muille, sillä halusin suunnata kauemmaksi hälystä ihailemaan auringonlaskua. Kauniimmaksihan näkymä ei tästä voisi muuttua.

Auringon laskettua ympäröivä maisema muuttui pilkkopimeäksi. Meille tarjoiltiin illallinen ja vuorossa oli beduiiniesityksiä nuotion äärellä. Kun bileet starttasivat nuotiolla ja alkoholi alkoi virrata tein taas suomalaiset ja poistuin ihmisten seurasta omaan rauhaani muutaman dyynin taakse ihailemaan pimeyttä ja yllä loistavaa tähtitaivasta. Tällaisessa paikassa on ihmisen hyvä olla ja ajatella.

Juhlien ja musiikin vaimentuessa ja kellon ollessa jo yli puolen yön päätin palata katsomaan meininkejä ja muutamassa päivässä läheiseksi tulleet ystävät päättivät liittyä seuraani ja päätettiinkin yhdessä, että tänä yönä ei muuten mentäisi mökkeihin ollenkaan. Katselimme tähtitaivasta, kerroimme toinen toisillemme diippejä elämäntarinoita ja elimme hetkessä. Tämä taisi myös olla se kriittinen hetki todella lujien ystävyyssuhteiden syntymiselle.

Yö kävi melko viileäksi, mutta tuulta ja hiekkamyrskyä ei tänä yönä tarvinut pelätä. Torkuimme hiekalla, kunnes kuuden aikaan valmistauduimme auringonnousua varten. Pimeys vaihtui asteittain auringonloistoon ja hieno hiekka pääsi taas hohtamaan oranssina. Väsyneet silmät siristivät kirkkaassa valossa, mutta yön läpi valvominen tähtiä ihaillen ei kaduttanut yhtään. Aamu kahdeksalta tuli kuitenkin aika nousta jeeppien kyytiin ja suunnata takaisin resortille. Pöydät oli katettu aamupalalla ja samaisessa uima-altaassa oli ihanaa virkistää hiekan täyttämiä jalkoja.

Sahara oli kaikkea mitä osasin ennakkoon toivoa. Rauhaa, tähtitaivasta ja mielenkiintoisia keskusteluja. Yön yli valvominen oli rankka, mutta kaiken sen arvoista. Tämä jos joku oli siis itselleni niitä tähän astisen elämäni parhaita hetkiä ja yksi muistutus taas siitä kuinka paljon onnellisemmaksi tällaiset pienet asiat voivatkaan joskus tehdä verrattuna materiaan.

Kiinnostaisikin kuulla samalla teidän lukijoiden ikimuistoisimpia kokemuksia maailmalta ja niitä hetkiä, jotka ovat tehneet teidät onnelliseksi.

p.s. Saharan aavikolle järjestetään paljon erilaisia Safareja. Yhden yön yli kannattaa pakata paljon juotavaa, lämmintä vaatetta, sekä iso huivi suojaamaan kasvoja tuulisella säällä. Meidän pakettiimme kuului myös paikallinen illallinen, joten ruoasta ei tarvinut huolehtia. Sen sijaan kaikki turhat mukavuustuotteet kannattaa suosiolla jättää odottamaan parempia aikoja. Leiriltä löytyy ulkohuussit, mutta mistään suihkuista ei kannata edes haaveilla. Lähde nauttimaan pimeydestä, rauhasta ja tähtitaivaasta ja jätä suosiolla elektroniikka odottamaan parempia hetkiä.

Hengästyttävä reissuvuosi 2017

Huhhuh kamut! Nyt on kuulkaa tullut aika vetää taas yksi vuosi päätökseensä. Tämä koko vuosi on ollut niin hengästyttävän hämmästyttävä hyvine ja pahoine hetkineen, että en käsitä tämän kaiken tapahtuneen yhden saman vuoden aikana. Sen lisäksi, että aloitin heti tammikuussa elämäni parhaimman seikkailun ja keräsin ystäviä ympäri maailmaa, olen myös kokenut surua ja epätoivon hetkiä.

Mutta keskitytään nyt kuitenkin tuohon matkapuoleen, elämäni parhaimpaan seikkailuun ja kootaan vuosi yhteen näiden kaikkien reissujen kautta. Sydän ja mieli on niin kiitollinen kaikesta, mitä tämä vuosi on antanut. Kaikkine pakollisine alamäkineen, elämäni on kuitenkin tänä vuonna näyttänyt eniten minulta kuin koskaan aiemmin.

Tammikuu – Saapuminen Madridiin & Teneriffa, Espanja 

 13. päivä tammikuuta lähdin aamun ensimmäisellä koneella isone matkalaukkuneni kohti Helsinkiä. En rehellisesti saanut nukuttua edellisenä yönä ja olin kaikkea mahdollista jännitystä täynnä. Tätä hetkeä oli odotettu niin pitkään! Kaikessa jännityksessäni hukkasin ensimmäisenä takkini Helsinki-Vantaan lentokentälle, mutta mitä sitä talvitakilla kun päämääränä oli aurinkoinen Madrid!

Kaikki kävi niin kovin luonnollisesti. Asetuin aloilleni ja hoitelin paperiasiat pois alta. En vielä tässä vaiheessa tutustunut ihmisiin ja vietin aikaa itsekseni Madridin kauniilla kaduilla. Madridin kylmyys alkoi kuitenkin tuntua ytimissä, joten ostin spontaanisti lennot perheenpuolikkaani luokse Teneriffan lämpöön.

Nelipäiväinen Teneriffalla meni ennätysvauhtia. Söin mummun pöperöitä, juhlin serkun lapseni syntymäpäiviä, hurauteltiin autolla pohjoisen ihaniin kylämaisemiin, käytiin Anagan luonnonpuistossa haistelemassa raikasta ilmaa ja valloitettiin Teide. Täydellistä laatuaikaa ihmisten kanssa, joiden näkemisestä oli kulunut aivan liian kauan aikaa!

Helmikuu – Ávila, Toledo & Segovia, Espanja

Helmikuussa alkoi yliopistoruuhkat, ihmisiin tutustuminen ja aivan uudenlainen elämä Madridissa. Hankin paljon uusia ystäviä, vietin illat seikkaillen Madridissa ja aloin panikoida ensimmäisten opintojen kanssa. Samalla oli aika aloittaa Madridin lähiseutuihin tutustuminen. Ensimmäisenä viikonloppuna suuntasin Ávilan kaupunkiin ihmettelemään kaupungin muuria ja kapeita kujia.

Seuraavana viikonloppuna suuntasin ensimmäiselle matkalle yhdessä tutor ryhmäni kanssa kohti Toledoa. Ensimmäinen reissu meni hieman ujostellessa uudessa pienessä porukassa, mutta onneksi haikkimaisemat saivat hiljaisemmatkin tsekit ja suomitytön rentoutumaan. Toledoon halusin palata vaihdon aikana, mutta sitä en koskaan ehtinyt tehdä. Ehkä vielä joskus!

Kuun lopussa sain äitini ensivisiitille Madridiin. Kiertelimme kaupunkia ja muistelimme viiden vuoden takaista reissua kaupunkiin. Vanhojen tuttujen paikkojen lisäksi oli ilo esitellä kotiseutuni, Tres Cantos ja tehdä päiväreissu kummallekin uusiin akveduktimaisemiin Segoviaan.

Helmikuu loppui monilla ensimmäisen lukukauden ihmisten hyvästelemisellä. Oli hankalaa uskoa, että niille ihmisille joihin oli juuri tutustunut täytyi sanoa heipat jo näinkin pian. Onneksi uusia tuli tilalle ja vain murto-osa kuitenkin lähti.

Maaliskuu – Segovian roadtrip (Ildefonso, Cuéllar, Segovia) & Salamanca, Espanja

Ja jottei Segovia varmasti päässyt unohtumaan, heti parin viikon päästä suuntasin uudelleen tutkimaan vielä hieman tarkemmin koko Segovian maakuntaan. Tämä roadtrip vei samaisella tutor porukalla espanjalaisen vahvistuksemme kotimaisemiin Cuéllarin kylään. Matkalla tsekattiin Navacerradan kaunista luontoa, Ildefonson palatsi ja toki se aiemmin koettu Segovia.

Pitkä viikonloppuhan ei toki ollut tarpeeksi maaliskuulle, sillä heti seuraavana viikonloppuna otin suunnakseni Salamancan yliopistokaupungin. Vietin laatuaikaa itseni kanssa ja nautin nuorekkaasta menosta kauniissa puitteissa.

Kuun lopussa yksi hyvästelty ystävä ei malttanut pysyä kaupungista edes kuukauden päiviä poissa ja tuli piristämään meitä kaikkia. Vietimme menevän viikonlopun Madridissa lempipaikoissa ja otimme kaiken yhteisestä ajasta.

Huhtikuu – Marokon kiertomatka

Huhtikuu starttasi viikon mittaisella pääsiäislomalla. Olin buukannut jo etukäteen koko vaihdon odotetuimman seikkailuni Marokkoon, enkä ollut uskoa kun bussi viimein starttasi Moncloalta kohti Afrikkaa.

Viikon aikana sain paljon uusia ystäviä, näin Asilahin, Casablancan, Rabatin, Marrakeshin ja Chefchaoenin kaupungit. Näiden lisäksi koin Atlasvuoret, elokuvakulissit Ait-Ben-Haddoulla ja elämäni unohtumattomimman yön Saharan autiomaassa tähtiä ihaillen. Tällä reissulla ei myöskään vältytty maailman kamalimmalta ruokamyrkytykseltä, joka kaatoi lähes koko porukan. Oi muistoja muistoja…

Marokon seikkailun jälkeen keskityin loppukuun opiskeluun ja sain vihdoin odotetun ystävän Suomesta vierailulle. Huhtikuussa olin myös onnekas ja pääsin ilmaiselle opintoreissulle Patonesin kauniisiin maalaismaisemiin pohjois-Madridiin.

Toukokuu – Ibiza, Espanja  

Toukokuu oli aika aloittaa vuoden ensimmäisellä (ja viimeisellä) rantalomalla. Rynkky lennätti aamuvarhain Ibizan maisemiin, jossa samainen tutor ryhmä suuntasi ensimmäisenä satamaan, lautalle ja Formenteran kauniille rannoille. Ibizalla allamme oli auto, joten reissu ja saari antoi niin paljon muutakin kuin pelkkää villiä yöelämää Sant Antonyssa.

Ibizalta kotiutuessa oli ilo tavata Pirkko ja Lasse Meriharakka blogin takaa heti uudemman kerran. Tapasimme ensimmäisen kerran edellisen kuun Marokon reissulla ja nyt sain kunnian illallistaa tämän matkailijakaksikon kanssa Madridin kotimaisemissani. Toivottavasti näemme taas pian!

Loppukuu oli täynnä Madridin vuoristoseikkailuja. Ensimmäinen haikkireissu suuntautui La Cabreran maisemiin Marokosta tarttuneen ystäväni kanssa. Toinen Madridilaisella sankariporukalla Navacerradaan ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Ei voi sanoa kuin että on muuten käymisenarvoista seutua tuo Madridin vuoristo. Suosittelen kaikille!

Kesäkuu – Porto, Portugali & Toulouse/Carcassonne, Ranska, Andorra, Belgia, Rotterdam & Den Haag, Hollanti     

 Kesäkuussa oli aika päättää lukukauteni Madridissa ja tehdä lopputentit. Onneksi tämä ikävä vaihe kävi nopsaa ja ennen kuin huomasinkaan äitini saapui kaupunkiin toiselle visiitilleen ja suuntasimme yhdessä Portugalin kakkoskaupungin Porton kauniisiin maisemiin. Pitkä viikonloppu piti sisällään kaupunkiin tutustumista ja pyöräreissun rantamaisemiin.

Seuraavat viimeiset viikon menivät heitellessä hyvästejä kaikille niille rakkaille ihmisille, joihin olin saanut tutustua tämän lukukauden aikana. Madrid kävi myös kuumaksi ja huomasimme viettävämme jokaisen viimeisen hetken yhdessä ulkona milloin asuntolan nurmella ja milloin Madridin kauniilla kujilla. Heitettiimpäs myös rantareissu Madridin uimarannalla. Raastaa sydäntä ajatellakin ensimmäisiä hyvästejä Tres Cantosin kukkuloilla katsoessa auringonlaskua ja toisia koko Madridin lempiravintolassani Sichuanissa. Tuolta ravintolaillalliselta kun suuntasin illan viimeisellä junalla suoraan lentokentälle aloittelemaan kotimatkaani.

En ollut koskaan ennen ollut noin surullinen aloittaessa reissua ja noustessani aamun ensimmäiseen rynkkyyn kohti Toulousea. Onneksi kipu hellitti hieman ja reissuintous pääsi valloilleen patonkien äärellä uusissa maisemissa. Vaikkei Toulouse tehnytkään maailman suurinta vaikutusta, olen onnellinen paikallisvinkistä Carcassonneen, joka linnamaisemillaan hurmasi täysin.

Ranskan jälkeen suuntasinkin takaisin etelään Andorran upeisiin vuoristomaisemiin. Parin päivän wellness loma ja rentoutuminen teki erittäin hyvää ja antoi aikaa hengähtää ja ajatella kaikkea mennyttä. Kylpylässä lillumisen lisäksi kävin sentään myös valloittamassa Pyreneitä yhden haikin verran.

Rentoutumisen jälkeen alkoikin rankka kaupungista kaupunkiin kiertomatka Belgiassa rakkaan ystäväni kotiseuduille. Charleroin lentokentältä suuntasin ensimmäiseksi ranskankielisille alueille Namuriin ja Dinantiin, josta jatkoin suoraan länsirannikolle Oostenden rantamaisemiin, Bruggen vanhaankaupunkiin, Ghentiin ja hipsteritunnelmiin Antwerpeniin. Kaikkein eniten mieleen tältä pätkältä on kuitenkin jäänyt yhteinen aika ystävän kanssa. Milloinkohan näistä kokemuksista ehtisin jakaa enemmän täällä blogin puolellakin…

Viimeisimpänä heitin ystävälleni heipat ja otin junan rajan yli Hollannin puolelle ja Rotterdamin kaupunkiin. Päivä oli aivan liian lyhyt aika, sillä jo seuraavana yönä löysin itseni Scheweningenin rantamaisemista Den Haagista. Viimeiset pari päivää vierähtivät nopeasti kävelykierroksella ja Hollannin korkeimmilla drinkeillä.

Kesäkuun viimeisenä päivänä kyyneleet valuivat surutta Amsterdamin lentokentällä kun seuraavana kohteenani olikin Helsinki.

Heinäkuu – Suomi ja kotiinpaluu   

Kotiinpaluu oli kaikkea muuta kuin helppo. Halusin antaa kaiken aikani ja apuni läheiselleni ja korvata omaa avuttomuuden tunnettani, mitä koin viimeisinä viikkoina Madridissa ja toisaalta kotimatkallani takaisin Suomeen. Vietin iltoja ystävieni kanssa, keräsin marjoja, keittelin mehua ja ihmettelin keskiyön aurinkoa. Koitin järjestää elämääni takaisin Suomessa eikä mennyt päivääkään etten olisi jossain vaiheessa kaivannut kaikkea sitä, mitä sain Madridissa kokea. Tämä kai oli sitä tunnettua post erasmus depressionia. Elämä kuitenkin tuppaa aina järjestymään ja yhtäkkiä huomasinkin valmistelevani itseäni jo uuteen lukukauteen takaisin suomessa.

Syyskuu Andalusia ja paluu Madridiin 

Kun rakas ystäväni Belgiasta ehdotti jälleennäkemistä jo näinkin pian, en yksinkertaisesti voinut vastustaa tarjousta. Näinpä viiden hengen kokoontuminen ja jälleennäkeminen oli käsillä heti syyskuun alussa, kun löysimme itsemme huristelemasta pitkin Andalusiaa. Tukikohtana toimi aina yhtä ihana Málaga. Sen lisäksi kävimme ökyilemässä Puerto Banuksen rannoilla, ihailemassa maalaismaisemia Iznajarissa ja kävelemässä tuhannen ja yhdenyön saduissa Granadassa.

Yhteisosuuden jälkeen jatkoin kuitenkin vielä yksin kohti pohjoista pysähtyen ensin Jáenissa ja jatkaen siitä Baezan ja Úbedan kautta kohti aina rakasta Madridia. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta, kun löysin itseni tutuista maisemista rakkaiden ihmisten keskeltä uudemman kerran jo näinkin pian.

Lokakuu – Dublin, Irlanti  

Lokakuussa lukukausi Suomessa oli pärähtänyt jo hyvään käyntiin. Opiskelu tuntui raskaalle ja sopeutuminen huonoon säähän ja hankalaan elämäntilanteeseen ei käynyt ihan yksinkertaisimmalla tavalla. Syyslomaviikolla oli kuitenkin aika ottaa suunnaksi saarimaisemat Dublinissa. Dublin tarjosi muutamassa päivässä sopivasti kaupunkimaisemia ja luontoa Howthissa, että Brayssa ja Greystonessakin.

Marraskuu –  Madrid, Espanja    

Syyslukukausi oli aika päättää marraskuun keskivälillä. Ajatus puolittaisesta vapaa-ajasta kotona tuntui sietämättömältä ja ikävä Madridiin oli niin kova, että tein ratkaisuni ja ostin melko spontaanisti lennot takaisin kotiin. Parin viikon kuluttua pakkasinkin läppärini laukkuun ja suuntasin lentokentälle ja takaisin unelmaviikolle kotimaisemiini Tres Cantosiin. Vietin ihmisten kanssa laatuaikaa päivittäin Madridin kauniissa maisemissa, tutustuin joulumarkkinoihin, suuntasin ensimmäistä kertaa Alcala de Henaresiin ja Parque Europaan minieuropan keskelle. Matkan ainoa virhe oli buukata lennot viikoksi kahden sijasta.

Tämä joulukuu  on mennyt Suomen kamaralla. Pimeys on tuntunut sietämättömältä, mutta toisaalta vuoteen on mahtunut jo niin paljon, etten enää enempää olisi voinutkaan toivoa.

Tästä kokonaissaldona laskien vietin siis näiden hetkien saattelemana 226 päivää ulkomailla seikkaillen 9 eri maassa ja lentäen näiden välillä 27 lentoa.

Ensi vuosi ja tammikuu starttaa näillä näkymin kahdella uudella valtiolla ja odotetulla Madrilenon saapumisella Suomen ja Oulun kamaralle! Pidetään peukkuja että ensinnäkin Suomen sää kerrankin hellisi etelän hedelmää ja että toisekseen ensivuodesta tulisi tasapainoinen onnellinen ja erityisesti sellainen omannäköinen ja itsensä toteuttamisen vuosi.

Näillä sanoin haluan siis päättää vuoden 2017 ja kääntää uuden sivun ja uuden vuoden! Ikimuistoisia seikkailuja kaikille vuoteen 2018!

Todgha Gorge kanjoni ja Marokon kauneinta luontoa

Ait-Ben-Haddoun ja hajonneen reissupakun jälkeen oli aika aloittaa Marokon täydellinen luonto-osuus. Toki aiemmin rautakasamme oli kolistellut jo yli Atlas-vuorten rehevimmiltä seuduilta kuivan hiekan keskelle, josta seuraavana kohteena olikin Saharan kuuluisa autiomaa. Onneksi yön aikana uusi paku oli siis ilmestynyt majapaikan pihaan ja pystyimme jatkamaan matkaa. Ennen autiomaata pysähtymättä ei kuitenkaan voinut jättää Marokon omissa kanjonimaisemissa Todgha Gorgella.

Maisemat vaikuttivat lupaavilta jo vuorien rinteitä vedellessä alaspäin. Korkeaa vuoren seinämää ja hiekkaa, siinäpäs se pähkinänkuoressa. Niin yksinkertaista, mutta niin kaunista.

Parkkeerasimme uuden reissupakumme kanjonin toiseen päähän, josta otimme jalat allemme ja lähdimme tutustumaan maisemiin tarkemmin. Lähes 200 metriin kohoavat kalkkikivestä muodostuneet jyrkänteet sai aivan uudenlaisia tunteita, kun kanjoni alkoi muuttua kapeammaksi. Hyvin paljon samaa kuin Jordanian Petrassa, muttei kuitenkaan. Ihan samoihin wooo fiiliksiin en siis kuitenkaan itse päässyt niin kuin moni muu reissulla, mutta ei tässä paikassa kyllä toisaalta mitään vikaakaan ollut. Tänne vain kannattaa tulla ennen sitä Petraa.

Kanjonin jokipuro oli melko kuiva, mutta se vesi mikä virtasi oli hyvin raikasta. Ottelimme valokuvia, hengähdimme viileän aamuauringon alla ja kävelimme kanjonin toiseen päähän, johon pakumme oli ajanut odottamaan reissuryhmää. Ihana aloitus aamulle luonnon rauhassa keskellä ei mitään! Vain me, kalliot ja hiljaisuus.

Tästä oli hyvä jatkaa matkaa ottamaan vastaan Saharan autiomaa ja auringonlasku!

Atlasvuoret, Ait-Ben-Haddou ja yksi läsähtänyt reissupaku

Asilahin rantamaisemien, Rabatin kauniin vanhankaupungin, Casablancan moskeijan ja Marrakeshin tuhannen ja yhden yön satujen jälkeen kolmantena reissupäivänä oli aika jättää suurkaupungit taakse ja aloittaa Marokon oma luonto-osuus ja pitkä ajopäivä. Eipä tässä vaiheessa vielä tyttö tiennyt, kuinka pitkäksi se päivä tosiaan osaisi venyä…

Marrakeshista matkaa päivän pysähdyskohteeseen Ait-Ben-Haddouhin oli alle 200 kilometriä, mutta tässä vaiheessa kilometrit eivät kertoneet mitään, kun edessä oli massiivisten Atlasvuorten ylittäminen. Atlasvuoret ei muuten ole ihan mikä tahansa poimuvuoristo, sillä nuo valtavat kivihuiput jatkuvat aina Marokosta Tunisiaan saakka. Näin edessä oli siis 4 tunnin edestä silmäruokaa vuorien muodossa silmille.

Pätkä Marrakeshista vuorten toiselle puolelle Ait-Ben-Haddouhun ei missään nimessä sovi heikkohermoisimmalle saatika korkeanpaikan kammoiselle. Pikkubussi veteli serpentiiniteitä ylös ja alas ketterästi ja välillä vähän vähemmän ketterämmin. Jokaisen mutkan jälkeen avautui yhä upeammat maisemat ja neljä tuntia kohteeseen oli täysin roadtrip pätkän väärti. Ensimmäinen pätkä taittui kauniin vehreissä maisemissa. Vuoren jyrkänteet näyttivät pronssin punaisille vihreyttä vasten ja auringonkukat kukkivat. Kauaa ei kuitenkaan tarvinut vuoria pitkin ajella, kun maisema muuttui aivan täysin värittömäksi ja elottomaksi, mutta ei silti missään nimessä tylsäksi. Vaikka kuinka väsytti, tässä jos jossain ei vain yksinkertaisesti voinut laittaa silmiä kiinni. Vuorissa ja serpentiiniteissä on vain aina taikaa!

Neljän tunnin päästä paku pörhelsi kuitenkin jo lähes keskelle ei mitään Ait-Ben-Haddoun linnoituskaupunkiin. Pieni kylä lienee tullut tunnetuimmaksi kaikista elokuvista, joita siellä on ollut onni kuvata. Näistä joinain tunnetuimpina voinee mainita Niilin jalokiven, 007 vaaran vyöhykkeellä, Gladiaattorin, sekä uusimpana toki myös GOT on löytänyt tiensä linnoitukselle. Kylässä ei jostain syystä ollut saapuessamme ketään muita. Ylitimme pienen puron ja aloitimme tutustumisen kylän pienille kujille. Kovin oli koko kylä teennäinen. Pienet kauppakujat veivät ylöspäin aina linnoituksen huipulle saakka. Huipulta oli toki hienot näkymät, joten mikään turha pysähdys tämä ei kuitenkaan ollut. Ja saihan tästä taas yhden viivan käytyihin Unescon suojelemiin paikkoihin.

Ait-Ben-Haddoun kierroksen jälkeen oli lounaan aika kunnes päivän toinen ja viimeinen ajomatka vei yöksi Dades Gorgesin kanjonin kupeeseen. Tälläkin pätkällä matkaa oli taitettavana 200 kilometrin verran. Ilta alkoi hämärtyä ja väsy painaa ja aika monen silmät painuivatkin kiinni. Kaikki oli viimeiseen pikahuoltsikkapysähdykseen asti hyvin, kunnes siitä lähtiessä paku päätti sanoa itsensä irti. Niin, siinä sitä oltiin keskellä tietä matkalla kohti Saharan autiomaata pimeässä keskellä ei mitään. Pienen kaaoksen jälkeen itse kukanenkin alkoi miettiä kauhuskenaarioita ja voin sanoa naurun olleen hyvin kaukana. Intialaisen ”johtajamme” tyyli hoitaa tilanne oli huumorin kautta, joka ei sitten yhtään sopinut suomalaiselle luonteelle. Apua odotellessa opeteltiin Intialaista tanssia ja kyllähän siinä lähes kahdessa tunnissa alkoi tuo tanssi mennä jopa jäykkiinkin jalkoihin. Niin kahden tunnin päästä paikalle tosiaan saapui aivan täysin puskista arabian kielisin kirjaimin koristeltu parhaat päivänsä nähnyt paku kahden miehen johdolla. Niin vain meidän laukkuja alettiin heittää katolle, vaikka edes bussin pääjehumme herra intialainen ei ollut  varma onko tämä tosiaan meitä varten. Koskaan ei ole pelottanut niin paljon kuin astuessa tuohon arabian musiikin raikuvaan pakuun, jossa kaikille ei ollut edes istumapaikkoja. Kaikesta huolimatta tuo tunnin matka keskelle ei mitään seuraavaan majapaikkaamme meni muuten ilman kommelluksia ja paku todella vei meidän aivan oikeaan paikkaan. Kello oli jo yli yksi, olin väsynyt, raivoissani, tunne herkkänä ja ihan valmis lähtemään saman tien kotiin. Itkupotkuraivarit ei olisi kuitenkaan tässä vaiheessa auttaneet enää yhtään mitään, varsinkin ku sijainti oli tosiaan jossain verkkojen kuulumattomissa Saharan autiomaan kupeessa. Samaa kohtaloa en nyt kuitenkaan halua kenellekään muulle toivoa! Vaikka onhan tässä jotain mitä muistella vanhoille päiville saakka.

Ymmärrettävästikin uni ei jostain syystä tuona yönä kovin maistunut ja 3 tunnin päästä kellon herättäessä lomafiilis ei ollut ihan korvissa. Kaikki oli kuitenkin hoidettu nuiden muutaman tunnin aikana kuntoon ja aamulla meidän porukkaa odotti uusi kuski ja uuden karhea paku viemään syvemmälle kohti seikkailuja kanjoni maisemiin ja Saharan autiomaahan!