Browsing Tag

Irlanti

Dublinin parhaissa haikkimaisemissa Cliff Walkilla

Kevät kukoistaa ja St Patricks dayta vieteltiin kymmenisen päivää sitten. Mikäs olisikaan siis parempi aika palata Irlannin vihreisiin maisemiin ja jakaa teidän kanssanne oman reissun parhaat haikkimaisemat. Jos siis loma Dublinissa häämöttää tulevaisuudessa niin tässäpäs olis yksi vinkki kuinka viettää kaunis päivä luonnossa nähden kauniita rannikkomaisemia ja kokea kylätunnelmaa.

Haikkireitti Dublinin etelärannikolla Braysta Greystonesiin valikoitui kohdalle ihan niinkin tärkeän mielekkäästä syystä kuin geokätköily. Ennen reissua selailin kätkökarttaa ja tuolta Brayn ja Greystonesin välimaastosta löytyi yksi mielenkiintoinen piste á la Euroopan vanhin kätkö! Kun kerran mestoilla oltiin eihän tätä suorastaan geokätköilijän pyhiinvaelluskohdetta voinut jättää välistä! Ja niin siis mentiin ilman mitään muuta tietoa alueesta.

Dublinin pääasemilta kulkee junia Brayhin ajasta riippuen noin 30 minuutin välein. Me hypättiin kyytiin Tara streetiltä, ostettiin noin 4 eur menoliput automaatista ja hypättiin junan kyytiin. Matka kesti reilun 40 minuuttia ja edessä oli kauniit merenrantamaisemat.

Bray on Wicklowin alueen suurin keskittymä ja oli juuri sellainen miltä olin ajatellun Irlannin merenrannan kylien näyttävän. Kylä rakentui kivisen rannan ympärille ja edessä häämötti kukkulat. Palveluita oli aina ravintoloista akvaarioon ja muutamiin hotelleihin. Täällä oli selvästi myös lomakaupungin tuntua. Lämpimänä syyspäivänä ihmisiä oli pihalla, mutta mistään matkailijavirrasta ei voinut kyllä millään puhua. Pienen biitsihengähdyksen jälkeen näidenkin jalkojen matka jatkui kohti edessä kohoavaa kukkulaa ja noin 7km:n pituista Cliff Walkia pitkin kohti Greystonesia.

Cliff Walk kulkee nimensämukaisesti mukaillen rannikkoa. Polku on sellaista kiveä ja mutaa ja ihmisiä ei ollut reitillä nimeksikään. Koko homma alkoi ylittämällä pieni kukkula. Ylöspäin mennessä saatiin nauttia Brayn panoraamanäkymistä ja myöhemmin upeista vihreistä kallioista ja merinäköaloista. Alapuolella kulki Greystonesiin menevä junarata ja aina sopivan matkan välein tuo juna muistutti, että oltiin kuljettu eteenpäin 15-30 minuuttia. Cliff Walkilla on pituutta sellainen 7 km ja pätkälle mahtui Euroopan vanhimman kätkön lisäksi myös muita aarteita. Homma oli siihen asti mahtavan upeaa, kunnes Irlannin pilvet alkoivat olettaa sadetta.No tällä kertaa onneksi säästyttiin ja loppujen lopuksi suurimman osan ajasta aurinko antoi parastaan. Kallioilta laskeuduttiinkin pikkuhiljaa alas Greystonesin puolelle ja viimeiset uuvuttavat kilometrin kuljettiin keskellä peltoja ja maaseutua.

Greystones avautui huomattavasti pienempänä kuin isoveljensä. Piirteet kylälle oli kuitenkin aivan samat. Syrjäkylälle rakennettiin uusia merenranta hotelleja ja asuintaloja ja keskustasta löytyi komeita kalliomaisemia, rantaa ja muutamia ravintoloita. Pieni kylän raitti oli siis täälläkin rakentunut hyvin merellisesti ja oli aika nopeaa kierretty.

Parasta tälle haikille oli kuitenkin myös se, että Greystonesista ei tarvinut enää palata takaisin Brayhin vaan oma asema ja juna kuljetti suoraan takaisin Dubliniin sellaisessa 45 minuutissa.

Voin ehdottomasti suositella tätä vaihtoehtona tunnetulle ja paikoitellen ruuhkaiselle Howthille. Tää teki ainakin tähän reissaajaan paremman vaikutuksen. Tästä ei varmaan suurkaupungin lähiluonto voi enää parantua!

Hengästyttävä reissuvuosi 2017

Huhhuh kamut! Nyt on kuulkaa tullut aika vetää taas yksi vuosi päätökseensä. Tämä koko vuosi on ollut niin hengästyttävän hämmästyttävä hyvine ja pahoine hetkineen, että en käsitä tämän kaiken tapahtuneen yhden saman vuoden aikana. Sen lisäksi, että aloitin heti tammikuussa elämäni parhaimman seikkailun ja keräsin ystäviä ympäri maailmaa, olen myös kokenut surua ja epätoivon hetkiä.

Mutta keskitytään nyt kuitenkin tuohon matkapuoleen, elämäni parhaimpaan seikkailuun ja kootaan vuosi yhteen näiden kaikkien reissujen kautta. Sydän ja mieli on niin kiitollinen kaikesta, mitä tämä vuosi on antanut. Kaikkine pakollisine alamäkineen, elämäni on kuitenkin tänä vuonna näyttänyt eniten minulta kuin koskaan aiemmin.

Tammikuu – Saapuminen Madridiin & Teneriffa, Espanja 

 13. päivä tammikuuta lähdin aamun ensimmäisellä koneella isone matkalaukkuneni kohti Helsinkiä. En rehellisesti saanut nukuttua edellisenä yönä ja olin kaikkea mahdollista jännitystä täynnä. Tätä hetkeä oli odotettu niin pitkään! Kaikessa jännityksessäni hukkasin ensimmäisenä takkini Helsinki-Vantaan lentokentälle, mutta mitä sitä talvitakilla kun päämääränä oli aurinkoinen Madrid!

Kaikki kävi niin kovin luonnollisesti. Asetuin aloilleni ja hoitelin paperiasiat pois alta. En vielä tässä vaiheessa tutustunut ihmisiin ja vietin aikaa itsekseni Madridin kauniilla kaduilla. Madridin kylmyys alkoi kuitenkin tuntua ytimissä, joten ostin spontaanisti lennot perheenpuolikkaani luokse Teneriffan lämpöön.

Nelipäiväinen Teneriffalla meni ennätysvauhtia. Söin mummun pöperöitä, juhlin serkun lapseni syntymäpäiviä, hurauteltiin autolla pohjoisen ihaniin kylämaisemiin, käytiin Anagan luonnonpuistossa haistelemassa raikasta ilmaa ja valloitettiin Teide. Täydellistä laatuaikaa ihmisten kanssa, joiden näkemisestä oli kulunut aivan liian kauan aikaa!

Helmikuu – Ávila, Toledo & Segovia, Espanja

Helmikuussa alkoi yliopistoruuhkat, ihmisiin tutustuminen ja aivan uudenlainen elämä Madridissa. Hankin paljon uusia ystäviä, vietin illat seikkaillen Madridissa ja aloin panikoida ensimmäisten opintojen kanssa. Samalla oli aika aloittaa Madridin lähiseutuihin tutustuminen. Ensimmäisenä viikonloppuna suuntasin Ávilan kaupunkiin ihmettelemään kaupungin muuria ja kapeita kujia.

Seuraavana viikonloppuna suuntasin ensimmäiselle matkalle yhdessä tutor ryhmäni kanssa kohti Toledoa. Ensimmäinen reissu meni hieman ujostellessa uudessa pienessä porukassa, mutta onneksi haikkimaisemat saivat hiljaisemmatkin tsekit ja suomitytön rentoutumaan. Toledoon halusin palata vaihdon aikana, mutta sitä en koskaan ehtinyt tehdä. Ehkä vielä joskus!

Kuun lopussa sain äitini ensivisiitille Madridiin. Kiertelimme kaupunkia ja muistelimme viiden vuoden takaista reissua kaupunkiin. Vanhojen tuttujen paikkojen lisäksi oli ilo esitellä kotiseutuni, Tres Cantos ja tehdä päiväreissu kummallekin uusiin akveduktimaisemiin Segoviaan.

Helmikuu loppui monilla ensimmäisen lukukauden ihmisten hyvästelemisellä. Oli hankalaa uskoa, että niille ihmisille joihin oli juuri tutustunut täytyi sanoa heipat jo näinkin pian. Onneksi uusia tuli tilalle ja vain murto-osa kuitenkin lähti.

Maaliskuu – Segovian roadtrip (Ildefonso, Cuéllar, Segovia) & Salamanca, Espanja

Ja jottei Segovia varmasti päässyt unohtumaan, heti parin viikon päästä suuntasin uudelleen tutkimaan vielä hieman tarkemmin koko Segovian maakuntaan. Tämä roadtrip vei samaisella tutor porukalla espanjalaisen vahvistuksemme kotimaisemiin Cuéllarin kylään. Matkalla tsekattiin Navacerradan kaunista luontoa, Ildefonson palatsi ja toki se aiemmin koettu Segovia.

Pitkä viikonloppuhan ei toki ollut tarpeeksi maaliskuulle, sillä heti seuraavana viikonloppuna otin suunnakseni Salamancan yliopistokaupungin. Vietin laatuaikaa itseni kanssa ja nautin nuorekkaasta menosta kauniissa puitteissa.

Kuun lopussa yksi hyvästelty ystävä ei malttanut pysyä kaupungista edes kuukauden päiviä poissa ja tuli piristämään meitä kaikkia. Vietimme menevän viikonlopun Madridissa lempipaikoissa ja otimme kaiken yhteisestä ajasta.

Huhtikuu – Marokon kiertomatka

Huhtikuu starttasi viikon mittaisella pääsiäislomalla. Olin buukannut jo etukäteen koko vaihdon odotetuimman seikkailuni Marokkoon, enkä ollut uskoa kun bussi viimein starttasi Moncloalta kohti Afrikkaa.

Viikon aikana sain paljon uusia ystäviä, näin Asilahin, Casablancan, Rabatin, Marrakeshin ja Chefchaoenin kaupungit. Näiden lisäksi koin Atlasvuoret, elokuvakulissit Ait-Ben-Haddoulla ja elämäni unohtumattomimman yön Saharan autiomaassa tähtiä ihaillen. Tällä reissulla ei myöskään vältytty maailman kamalimmalta ruokamyrkytykseltä, joka kaatoi lähes koko porukan. Oi muistoja muistoja…

Marokon seikkailun jälkeen keskityin loppukuun opiskeluun ja sain vihdoin odotetun ystävän Suomesta vierailulle. Huhtikuussa olin myös onnekas ja pääsin ilmaiselle opintoreissulle Patonesin kauniisiin maalaismaisemiin pohjois-Madridiin.

Toukokuu – Ibiza, Espanja  

Toukokuu oli aika aloittaa vuoden ensimmäisellä (ja viimeisellä) rantalomalla. Rynkky lennätti aamuvarhain Ibizan maisemiin, jossa samainen tutor ryhmä suuntasi ensimmäisenä satamaan, lautalle ja Formenteran kauniille rannoille. Ibizalla allamme oli auto, joten reissu ja saari antoi niin paljon muutakin kuin pelkkää villiä yöelämää Sant Antonyssa.

Ibizalta kotiutuessa oli ilo tavata Pirkko ja Lasse Meriharakka blogin takaa heti uudemman kerran. Tapasimme ensimmäisen kerran edellisen kuun Marokon reissulla ja nyt sain kunnian illallistaa tämän matkailijakaksikon kanssa Madridin kotimaisemissani. Toivottavasti näemme taas pian!

Loppukuu oli täynnä Madridin vuoristoseikkailuja. Ensimmäinen haikkireissu suuntautui La Cabreran maisemiin Marokosta tarttuneen ystäväni kanssa. Toinen Madridilaisella sankariporukalla Navacerradaan ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Ei voi sanoa kuin että on muuten käymisenarvoista seutua tuo Madridin vuoristo. Suosittelen kaikille!

Kesäkuu – Porto, Portugali & Toulouse/Carcassonne, Ranska, Andorra, Belgia, Rotterdam & Den Haag, Hollanti     

 Kesäkuussa oli aika päättää lukukauteni Madridissa ja tehdä lopputentit. Onneksi tämä ikävä vaihe kävi nopsaa ja ennen kuin huomasinkaan äitini saapui kaupunkiin toiselle visiitilleen ja suuntasimme yhdessä Portugalin kakkoskaupungin Porton kauniisiin maisemiin. Pitkä viikonloppu piti sisällään kaupunkiin tutustumista ja pyöräreissun rantamaisemiin.

Seuraavat viimeiset viikon menivät heitellessä hyvästejä kaikille niille rakkaille ihmisille, joihin olin saanut tutustua tämän lukukauden aikana. Madrid kävi myös kuumaksi ja huomasimme viettävämme jokaisen viimeisen hetken yhdessä ulkona milloin asuntolan nurmella ja milloin Madridin kauniilla kujilla. Heitettiimpäs myös rantareissu Madridin uimarannalla. Raastaa sydäntä ajatellakin ensimmäisiä hyvästejä Tres Cantosin kukkuloilla katsoessa auringonlaskua ja toisia koko Madridin lempiravintolassani Sichuanissa. Tuolta ravintolaillalliselta kun suuntasin illan viimeisellä junalla suoraan lentokentälle aloittelemaan kotimatkaani.

En ollut koskaan ennen ollut noin surullinen aloittaessa reissua ja noustessani aamun ensimmäiseen rynkkyyn kohti Toulousea. Onneksi kipu hellitti hieman ja reissuintous pääsi valloilleen patonkien äärellä uusissa maisemissa. Vaikkei Toulouse tehnytkään maailman suurinta vaikutusta, olen onnellinen paikallisvinkistä Carcassonneen, joka linnamaisemillaan hurmasi täysin.

Ranskan jälkeen suuntasinkin takaisin etelään Andorran upeisiin vuoristomaisemiin. Parin päivän wellness loma ja rentoutuminen teki erittäin hyvää ja antoi aikaa hengähtää ja ajatella kaikkea mennyttä. Kylpylässä lillumisen lisäksi kävin sentään myös valloittamassa Pyreneitä yhden haikin verran.

Rentoutumisen jälkeen alkoikin rankka kaupungista kaupunkiin kiertomatka Belgiassa rakkaan ystäväni kotiseuduille. Charleroin lentokentältä suuntasin ensimmäiseksi ranskankielisille alueille Namuriin ja Dinantiin, josta jatkoin suoraan länsirannikolle Oostenden rantamaisemiin, Bruggen vanhaankaupunkiin, Ghentiin ja hipsteritunnelmiin Antwerpeniin. Kaikkein eniten mieleen tältä pätkältä on kuitenkin jäänyt yhteinen aika ystävän kanssa. Milloinkohan näistä kokemuksista ehtisin jakaa enemmän täällä blogin puolellakin…

Viimeisimpänä heitin ystävälleni heipat ja otin junan rajan yli Hollannin puolelle ja Rotterdamin kaupunkiin. Päivä oli aivan liian lyhyt aika, sillä jo seuraavana yönä löysin itseni Scheweningenin rantamaisemista Den Haagista. Viimeiset pari päivää vierähtivät nopeasti kävelykierroksella ja Hollannin korkeimmilla drinkeillä.

Kesäkuun viimeisenä päivänä kyyneleet valuivat surutta Amsterdamin lentokentällä kun seuraavana kohteenani olikin Helsinki.

Heinäkuu – Suomi ja kotiinpaluu   

Kotiinpaluu oli kaikkea muuta kuin helppo. Halusin antaa kaiken aikani ja apuni läheiselleni ja korvata omaa avuttomuuden tunnettani, mitä koin viimeisinä viikkoina Madridissa ja toisaalta kotimatkallani takaisin Suomeen. Vietin iltoja ystävieni kanssa, keräsin marjoja, keittelin mehua ja ihmettelin keskiyön aurinkoa. Koitin järjestää elämääni takaisin Suomessa eikä mennyt päivääkään etten olisi jossain vaiheessa kaivannut kaikkea sitä, mitä sain Madridissa kokea. Tämä kai oli sitä tunnettua post erasmus depressionia. Elämä kuitenkin tuppaa aina järjestymään ja yhtäkkiä huomasinkin valmistelevani itseäni jo uuteen lukukauteen takaisin suomessa.

Syyskuu Andalusia ja paluu Madridiin 

Kun rakas ystäväni Belgiasta ehdotti jälleennäkemistä jo näinkin pian, en yksinkertaisesti voinut vastustaa tarjousta. Näinpä viiden hengen kokoontuminen ja jälleennäkeminen oli käsillä heti syyskuun alussa, kun löysimme itsemme huristelemasta pitkin Andalusiaa. Tukikohtana toimi aina yhtä ihana Málaga. Sen lisäksi kävimme ökyilemässä Puerto Banuksen rannoilla, ihailemassa maalaismaisemia Iznajarissa ja kävelemässä tuhannen ja yhdenyön saduissa Granadassa.

Yhteisosuuden jälkeen jatkoin kuitenkin vielä yksin kohti pohjoista pysähtyen ensin Jáenissa ja jatkaen siitä Baezan ja Úbedan kautta kohti aina rakasta Madridia. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta, kun löysin itseni tutuista maisemista rakkaiden ihmisten keskeltä uudemman kerran jo näinkin pian.

Lokakuu – Dublin, Irlanti  

Lokakuussa lukukausi Suomessa oli pärähtänyt jo hyvään käyntiin. Opiskelu tuntui raskaalle ja sopeutuminen huonoon säähän ja hankalaan elämäntilanteeseen ei käynyt ihan yksinkertaisimmalla tavalla. Syyslomaviikolla oli kuitenkin aika ottaa suunnaksi saarimaisemat Dublinissa. Dublin tarjosi muutamassa päivässä sopivasti kaupunkimaisemia ja luontoa Howthissa, että Brayssa ja Greystonessakin.

Marraskuu –  Madrid, Espanja    

Syyslukukausi oli aika päättää marraskuun keskivälillä. Ajatus puolittaisesta vapaa-ajasta kotona tuntui sietämättömältä ja ikävä Madridiin oli niin kova, että tein ratkaisuni ja ostin melko spontaanisti lennot takaisin kotiin. Parin viikon kuluttua pakkasinkin läppärini laukkuun ja suuntasin lentokentälle ja takaisin unelmaviikolle kotimaisemiini Tres Cantosiin. Vietin ihmisten kanssa laatuaikaa päivittäin Madridin kauniissa maisemissa, tutustuin joulumarkkinoihin, suuntasin ensimmäistä kertaa Alcala de Henaresiin ja Parque Europaan minieuropan keskelle. Matkan ainoa virhe oli buukata lennot viikoksi kahden sijasta.

Tämä joulukuu  on mennyt Suomen kamaralla. Pimeys on tuntunut sietämättömältä, mutta toisaalta vuoteen on mahtunut jo niin paljon, etten enää enempää olisi voinutkaan toivoa.

Tästä kokonaissaldona laskien vietin siis näiden hetkien saattelemana 226 päivää ulkomailla seikkaillen 9 eri maassa ja lentäen näiden välillä 27 lentoa.

Ensi vuosi ja tammikuu starttaa näillä näkymin kahdella uudella valtiolla ja odotetulla Madrilenon saapumisella Suomen ja Oulun kamaralle! Pidetään peukkuja että ensinnäkin Suomen sää kerrankin hellisi etelän hedelmää ja että toisekseen ensivuodesta tulisi tasapainoinen onnellinen ja erityisesti sellainen omannäköinen ja itsensä toteuttamisen vuosi.

Näillä sanoin haluan siis päättää vuoden 2017 ja kääntää uuden sivun ja uuden vuoden! Ikimuistoisia seikkailuja kaikille vuoteen 2018!

Infopakkaus Dubliniin

Vihreitä nummia, erikoisia aksentteja ja puolen miljoonan ihmisen värittämää kaupunkielämää. Dublin oli kaikin puolin helppo kohde eikä normaalia alku ummikointia ja lähellä olevaa sairaalareissua lukuunottamatta loman aikana tullut suurempia ongelmia vastaan. Alku ummikoinnin vähentämiseksi ajattelin luoda pienen nippelitieto postauksen kaikille teille, jotka aiotte tulevaisuudessa lähteä valloittamaan kaupungin. Nämä tiedot perustuu syksyyn 2017 ja kaikki on toki omia kokemuksiani.

Saapuminen

Dubliniin on ollut ihan törkyedullisia lentoja viime kuukausina kiitos kasvaneen kilpailun. Kolmessa tunnissa suorana kaupunkiin lentää joko Finnairin tai Norwegianin siivin. Oma valinta oli kuitenkin Sas yhdellä pompulla vieläkin edullisimpien lentohintojen johdosta.

Lentokenttä on sellainen pieni kotikutoinen, josta saavuttaa keskustan puolessa tunnissa. Kentältä löytyy monta zonea, josta jokaiselta lähtee vähän eri yhtiöiden busseja. Meidän hotelli ei sijainnut keskustassa, joten valittiin Dublin Coachin bussi,  joka vei meidät suoraan Red Cow Luasin asemalle. Tämä lähti muistaakseni zonelta 18, maksoi 5 euroa per henkilö ja kulki puolen tunnin välein.

Liikkuminen kaupungissa

Dublinin sisällä paras tapa liikkua on ehdottomasti jalat. Jos jalat kuitenkin kaipaa lepoa sisäistä liikennettä hoitavat bussilinjat, sekä kaksi uudehkoa ratikkalinjaa LUASia. Meidän hotellille 7km päähän keskustaan meni punainen LUAS-linja, jolla kulkeminen oli todella näppärää. Automaatit oli selkeitä ja sieltä sai helposti valittua meno-paluu lipun, jolla selvisi koko päivän. Tällainen menopaluu lippu 4 zonelle maksoi 5,20 eur/henkilö. Lippua ei tarvitse leimata ja ensimmäinen menomatka on voimassa 90 minuutin ajan. Paluun saa käyttää sitten kuin käyttää kunhan se on saman päivän aikana.

Enemmän liikkuville on tarjolla LUAS-kortti, jonka saa lunastettua 5 euron hintaan. Kortti toimii perinteisesti arvoa lataamalla ja sillä matkustaminen on hieman edullisempaa kuin lipulla. Tämä kortti tulee muistaa leimata asemalla ennen ratikkaan astumista kuin myös pois astuessa.

Hotellit

Ainakin oman loman ajalle majoituspaikkojen hinnat Dublinissa aiheuttivat harmaita hiuksia. Hinta-laatu on ihan jossain muualla kuin sallitun rajoilla ja jos ei hyvä tuuri käy ihan perinteisestä hostellistakin kannattaa varautua maksamaan lähes 100 euroa keskusta-alueella per. yö.

Tässä sitten laatua janoten päätettiin tinkiä sijainnista ja saatiin 7 kilometrin päästä keskustasta Ibis Dublinista iso huone omalla kylpyhuoneella 60 eurolla yö. Liikkuminen oli helppoa, sillä Red Cown asema sijaitsi ihan vieressä ja nähtiinpähän samalla mukavasti sellaista aitoa lähiöelämää ratikkamatkoilla ja ympäristössä.

Ruoka

Vaikka majoittuminen on kallista, ruoka on aivan yllätyksellisen halpaa ja sitä valikoimaa muuten löytyy ihan joka makuun. Mun täytyy heti myöntää etten oo yhtään minkään papu-muna pubi ruuan ystävä, joten tämä valikoima oli enemmän kuin tervetullutta. Fisusipsit irtosi 7 eurolla ja samaan hintaa lähti nopeaa kiinalaista noutoruokaa kahdelle. Dublinissa ei siis tarvi nälkää nähdä, on se oma maku sitten millainen tahansa.

Hinta-taso

Voisikos tässä todeta noin keskimäärällisesti, että Dublin on aika Suomen hinnoissa, millekään budjettilomalle tänne ei siis kannata suunnata. Sen minkä säästää ruuassa ja liikenteessä, saa maksaa takaisin järkyttävän kalliina hotelleina ja museomaksuina. Museoihin opiskelija-alennukset olivat myös aivan höpöjä, sillä yleensä tuo alennus oli kokonaisen yhden euron luokkaa.

Sää

Irlannin sään olen kuullut olevan vaihteleva ja vaikeasti ennustettava. En siis ollut varautunut kuin pahimpaan reissuni aikana. Yllättäen vesipisaroita tippui kuitenkin vain yhtenä yötä ja lähtöiltana. Taivas kuitenkin muutti väriään kuin ihmiset sukkia. Aamu saattoi valjeta aurinkoisena, hetken taivas saattoi muuttua mustaksi ja seuraavassa sekunnissa taas takaisin aurinkoiseksi. Kannattaa siis varautua pahimpaan, mutta uskoa parhaimpaan. Itse nauroin sille, että poltin nenäni paikassa kuten Irlanti ja että sain silmäni kipeiksi auringon vaikutuksesta ja aurinkolasien puutteesta. Näinkin voi siis käydä!

Dublin alueittan

Dublinin keskusta-alue jakautuu aika näppärästi Liffey joen pohjois ja eteläpuoleen. Itäpuolelta löytyy meri ja kauniita pieniä satamakaupunkeja. Lännessä sisämaassa jatkuu pitkälle perinteisiä Dublinilaisia lähiöitä. Tässä muutamalla sanalla jokaisesta jotakin.

Joen pohjoispuoli

Shoppailunhimoinen suuntaa ehdottomasti ensimmäisenä joen pohjoispuolelle joen suuntaisesti kulkevalle Abbey streetille. Katu on pitkä kuin nälkävuosi ja pitää sisällään kaikki ne ketjumyymälät, joita ihminen voi elämässään tarvita. Toinen pitkä pääkatu on O Donnell, joka vie joelta pohjoiseen päin aina pitkälle ruskealle pötkylälle Parnellin monumentille asti. Muuten sen mitä pohjoispuolta näin oli aika rähjäistä, eikä suuremmin kutsunut tutkimaan itseään. Kasvitieteellinen puutarha kannattaa kuitenkin merkata ylös, sillä se on iso ja kuulemani mukaan käymisen arvoinen.

Joen eteläpuoli

Joen eteläpuolelta löytyy ihan rehellisesti se kaikki, mitä Dublinissa mainostetaan. Heti joen varren kupeesta alkaa Temple Bar, joka lienee kaikille oluen ystäville Dublinin parasta antia pubeineen. No vaikka en kaljaa juokaan, kujat olivat siltikin viihdyttäviä kaupunkikävelyihin.

Nähtäviksi rakennuksiksi kannattaa merkata eteläpuolelle Trinity College, Dublinin linna, sekä Christ Churchin ja St. Patricksin katedraalit. Näiden kaikkien ihaileminen ulkopuolelta on ilmaista, mutta sisäänastuminen turkasen kallista. Jo pelkästään kirkkoihin sisälle kurkkaaminen olisi maksanut 6 euroa hengeltä. Kannattaa ihan oikeasti harkita kahteen kertaan onko näkemisen arvoisia.

Eteläpuolella shoppailu onnistuu parhaiten Grafton streetillä ja sen sivukaduilla ja sen päässä sijaitseva St. Stephensin puisto on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Länsi-Dublin

Dubliniin ei kannata suunnata pelkästään ydinkeskustan takia, sillä se on ihan rehellisesti sanottuna päivässä nähty. Ei tarvitse astua kuin pari kilometriä jokea pitkin länteen ja edessä on jo uutta nähtävää. Ensimmäisenä eteen avautuu ehkä Dublinin ikonisin ja absurdein kaupunkimaisema nimittäin valtava harmaa Guinnesin tehdas. Tehtaan takaa löytyy asiaan erikoistuneille oma museo ja baari ja harkitsin tätä ihan vain gravity barin näkymien takia. Tämä on siis se ehdotoin juttu, jos yhtään olut kiinnostaa. Johonkin 20 euron luokkaan taisi olla pääsymaksu.

Tehdasta vastapäätä löytyy Heustonin iso pääasema ja joen toiselta puolen Irlannin kansallismuseo. Ihan kivenheiton päässä aukeaa myös yksi koko Euroopan suurimmista puistoista Phoenix Park. Puiston porteilta voi vuokrata pyörän (10eur 3 tuntia) ja katsastaa satulan selästä ne muutamat monumentit ja bongailla peuroja. Loppuviimein tämä oli kyllä omasta mielestä melko turha paikka. Ei siis ehkä kannata, jos aikaa on vain rajallisesti käytettävissä.

Hieman vielä enemmän länteen mennessä löytyy Irish National War Memorial Park. Phoenix Parkin jälkeen tämä pieni puisto oli aivan ihanan positiivinen yllätys. Voin nähdä silmilläni kuinka muistopaikka on kaunis kevät ja kesäaikaan kun kaikki kukat kukkivat. Muistopaikan rauhallisen tunnelman lisäksi jokiranta näytti täällä parhaimmalle mitä tuli reissun aikana vastaan. Kävelypolut luonnon rauhassa katsellen soutuharjoittelijoita oli itselleni sitä parasta Dublinia.

Kun tästä suuntaa länteen ratikalla vielä 7 kilometriä jää matkan varrelle perinteisiä omakotilähiöitä kuten Golden Bridge ja Bluebell. Tämän pidemmälle ei myöskään tarvitse suunnata jos haluaa nähdä esimerkiksi hevosdraamaa läheisessä kanaalissa… Näillä seuduilla ei kuitenkaan ole enää tosiaan muuta kuin paikallisia keskuksia ja omakotitaloja.

Rannikko

Rannikolla itäpuolella Dublinia aukeaa meri ja ihania merenrantakyliä. Näihin pörheltää kätevästi lähijunilla ja se myös kannattaa ehdottomasti tehdä. Kylistä kuten Howth, Bray ja Greystones saatte kuulla myöhemmin enemmän. Kylätunnelman lisäksi luonto näiden kylien ympärillä on hämmästyttävän kaunista ja aivan omaa luokkaansa.

Dublinon siis helppo ja toimiva kaupunki ja lähistön paikat mukaanlukien se antaa suhteellisen paljon nähtävää. Itse Dublin ei ehkä ollut minua varten, mutta tosiaan nuo rannikkokaupungit ja lähiömaisemat nummeineen veti kokemuksen kuitenkin reilusti plussan puolelle. Jos ja kun palaan takaisin, lähden ehdottomasti tutkimaan tarkemmin Dublinin ulkopuolista Irlantia ja sen kaunista luontoa.

Eli ei muuta kuin näillä vinkein pakkaamaan varavaatteita laukkuun ja ottamaan Dublinia haltuun!

Tyyntä ennen myrskyä

Irlannin reissu oli kaikin puolin hyvin ajoitettu. Puolitoista viikkoa ennen rehellisen oikeita syyslomia tehty matka tarjosi halvat lentohinnat saarelle. Reissuun oli varauduttu villapaidoin ja sadevaattein, mutta toisin kävi. Sen sijaan kotiinjätetyille aurinkolaseille olisi ollut enemmän käyttöä.

Neljän päivän miniloman alkaessa ilmavirrat kääntyivät etelään ja virta alkoi tuoda ennenkuulumattoman lämmintä ilmaa. Tuuli laantui ja ilmasta tuli leppoisan poutainen. Ihan sellainen kaunis kevätfiilis. Sää pysähtyi paikoilleen odottamaan jotakin suurempaa, jotakin joka vetäisi kerralla maton pois jalkojen alta. Irlannin tapauksessa tämä oli hurrikaani. Meidän lomaonneksemme sade alkoi kuitenkin vasta viimeisenä iltana kun oltiin jo valmiina lentokentälle. Lento lähti vielä ihan normaalisti ennen puoltayötä. Seuraavan aamun koneista ei voinut sanoa enää samaa.

Näin siis kun Irlannissa alettiin vastaanottamaan tavallisen voimakasta syysmyrskyä pari matkalaista oli jo saavuttanut kuulaan aurinkoisen Oulun. Vaikka takana oli juuri kaikinpuolin onnistunut lomamatka, mieltä silti painoi epävarmuus. Läheisen sairaus oli kalvanut mieltä jo kesästä saakka, mutta nyt tuntui siltä että sairaalaan oli päästävä samantien lentokentältä. Pikaisten moikkausten jälkeen oli aika suunnata kotiin ja valmistautua loman jälkeiseen normaaliin arkeen.

Heti seuraavana iltana ei kuitenkaan tarvittu kuin yksi puhelinsoitto ja myrskyn iskeminen oli sillä selvä. Vaikka puhelu oli jossainmäärin odotettava, silti totuuden iskeminen kasvoille tuntui pahemmalle kuin koskaan ennen. Toisaalta pitkän taistelun loppuminen oli samalla kuin myrskyn laantuminen ja rauhan saavuttaminen. Tällä hetkellä mielessä on niin paljon sulateltavaa, joten blogi ei varmastikaan tule olemaan seuraavien viikkojen aikana se prioriteetti.

Näin siis joskus elämä voi olla kuin Irlannin sää. Tyyni lämmin ilma voi tuoda tullessaan seuraavalle päivälle hurrikaanin eikä oikeastaan mitään tässä elämässä pystytä varmuudella ennustamaan. Tämän mielessä pitäen haluan yhä enemmän keskittyä toteuttamaan itseäni ja unelmiani juuri nyt enkä sitten joskus tulevaisuudessa. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Näiden sanojen myötä otetaan pieni blogibreikki ja palataan asialle kun muutama pala elämässä on saatu taas liimattua paikoilleen.

Postikortti Dublinista

Kauniit terveiset Irlannin pääkaupungista Dublinista!

Keskiviikko meni täysin matkustaessa ja opiskelija nautti ”täyden palvelun” lentoyhtiöiden ilmaistarjonnasta kolmen lennon aikana liikaakin. Ompahan taas jutun juurta kerrottavana miten käy kun erittäin harvakseltaan kofeiinia nauttiva ihminen vetää sitä yliannostuksen… Ehkä sitä pitää vastedes pysyä vain tyylilleen uskollisena halpalentoyhtiöiden kannattajana.

Eilen alkoi kuitenkin loma ja tie vei heti ensimmäiseksi Dublinin keskustaan ja joen eteläpuolisille kujille. Ensivaikutelma oli hyvin Irlantimainen. Harmaata, tiilistä ja sää on ollut odotetun vaihteleva. Keskusta tuntui todella pieneltä ja enemmän sitä eilen kävellessä oli yllä sellainen pienen kaupungin tunnelma. Hyvin ehtisi koko kaupungin merkittävimmät paikat kiertää vaikka päivässäkin.

Vielä on kuitenkin lomaa kolme päivää jäljellä ja tänään tänne odotetaan saapuvaksi hurrikaanin rippeitä ja vesisadetta. Mutta mistäpä näistä säistäkään täällä tietää. Kunhan päivä valkenee täytyy katsoa ikkunasta ulos ja katsoa mille alkaa. Tarkoitus olisi kuitenkin näiden päivien aikana katsella vielä Dublinin pohjoispuolen keskusta, katsella lähiöelämää, sekä retkeillä lähikyliin.

Näillä siis mennään loppuviikko!

Menoissa pysyt reaalisti mukana instassa ja storieksessa @kaksuli (englanniksi), snapchatissa @kaksulii (suomeksi) ja blogin fb sivulla.