Pays de la Loiren hurmaavat pikkukylät – Laval & Mayenne

Pienissä kylissä on sitä jotain tunnelmaa niin kotosuomessa kuin maailmallakin. Meno on jotenkin verkkaisempaa, ihmisillä ei ole kiire ja vanhoissa kaupungeissa voi kuvitella aikamatkaavansa jonnekin vuosien takaiseen maisemaan. Pienissä perinteisissä ravintoloissa paikallisia raaka-aineita pullottava lista odottaa maistelijaansa ja putiikkien omistajille laatu on sydämen asia. Jotain tällaista minulla oli mielessäni kun Pariisin seikkailujen jälkeen juna vihdoin puksutti Lavalin asemalle ja tiesin edessä olevan nelipäiväinen täynnä hurmaavia ranskalaisia kylämaisemia.

Laval

Pieni Laval oli reissun ensimmäinen pysäkki ja osa ensimmäisen päivän kierrosta ihmetellen Pays de la Loiren kylämaisemia. 55 000 asukkaan Laval on hieno esimerkki siitä, miltä tämän alueen vanhat keskiaikaiset kaupungit näyttävät.  Juna-asema sijaitsee hieman keskustasta pohjoiseen noin kilometrin kävelymatkan päässä parhaista maisemista. Me ajoimmekin samantien juna-asemalta jokirantaan, josta sitten otimme jalat allemme pientä kaupunkikierrosta varten.

Kaupunkikuvaa halkoo Mayenne joki, jonka molemmin puolin on nähtävillä alueelle tyypilllisiä harmaita kivirakennuksia ja tunnelmallisia kukkaistutuksia. Samalla joki jakaa kaupungin kätevästi uuteen ja sen vanhempaan osaan keskiaikaiseen vanhaan kaupunkiin. Näin mekin siis ylitimme tunnelmallisen vanhan sillan Pont Vieuxin vanhaa kaupunkia tutkiskelemaan. Ensimmäinen näky oli valtava kivinen linna, josta kylä erityisesti tunnetaan. Linnavierailulle ei ollut nyt aikaa, mutta onneksi myöhemmin tuli selväksi että näitä linnoja meillä olisi tutkittavana jokaisessa sivuuttamassamme kylässä. Kivisen kapeat kadut veivät kuitenkin linnan sijaan loivasti ylöspäin jättäen jälkeensä crepe paikkoja, ristikkotaloja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Omiksi suosikeiksini nousivat muun muassa Grande Rue, Rue de Chapelle sekä Rue de la Trinite kadut, jotka johtivat samalla vanhan kaupungin keskipisteeseen katedraalille. Samalla ei voinut olla sivuuttamatta suhteellisen isoa tori aukiota, jossa on kuulemani mukaan markkinat ainakin joka lauantai. Tänä perjantai iltana aukiota kuitenkin vierusti lähinnä kasa autoja, jotka laskivat muuten kauniiden ristikkotalojen hohtoa.

Laval tarjosi kuitenkin matkailijalle muutakin kuin vanhan hurmaavan kaupunginosan. Jardin de la Perrinen kaupunginpuistosta löytyi muun muassa ihanaa rauhaa, vehreää maisemaa, pieni kotieläinpuisto sekä kauniit näkymät yli kaupungin. Näkisin ehdottomasti paikan täydellisenä piknik paikkana ystävien ja perheen kanssa rauhallisissa viikonloppumerkeissä. Nyt ei ollut kuitenkaan aikaa piknikkien viettoon vaan maisemien ihailun jälkeen oli aika laskeutua takaisin alas ja tutustua vielä pikaisesti uuden kaupunginosan ostosmahdollisuuksiin.

Lavalin nykyaikainen keskusta ja parhaat ostosmahdollisuudet löytyvätkin Rue du General de Gaullen varrelta. Saman kadun varrelle jää afrikkalaisten valloittama kaupungin viheralue suihkulähteineen, kouluja ja moderneja ravintoloita. Pieni kauppareissu oli tarpeeksi uuden kaupungin tutkimiseen, jonka jälkeen positiivisen ihastunut kuva mielessä oli mukava jatkaa matkaa kohti seuraavaa kaupunki kohdetta. Tässä vaiheessa en vielä tiennytkään, että Lavalin vanhakaupunki olisi koko reissun oma toinen suosikkini.

Mayenne

Laval on vielä yli puolella sadalla tuhannellaan melko iso ja meneväkin kaupungin alku. Koska Pays de la Loiresta täytyi päästä kurkkaamaan myös sitä aitoa kyläelämää suuntasimmekin Lavalista puolituntia pohjoiseen päin Mayennen 25 000 asukkaan kyläpahaseen. Kaikki samat merkit ja kaupungin tyypit olivat nähtävillä myös Mayennessa, joskin pienemmässä paketissa.

Täälläkin Mayenne jokea vierustivat kiviset talot ristikkoyksityiskohtineen. Joen ylitti kivinen silta ja maiseman pääosassa loisti näyttävän näköinen linnoitus. Vastaan tuli täälläkin samannäköinen kivinen katedraali ja myös täällä Rue Charles de Gaullen varrelle jäivät kaupungin tärkeimmät ostosmahdollisuudet. Jotenkin en kuitenkaan samalla tavalla löytänyt täältä tunnelmallista vanhaa kaupunkia kuten Lavalista. Vanhaa on kaikkialla. Kapeita katuja on kaikkialla. Se sama upea puoleensavetävä tunnelma vain jäi uupumaan.

Mayennen jokisuiston upeat luontopaikat

Koska ensimmäinen päivä oli itselleni lähes ensimmäinen kesäpäivä koko kesänä, emme voineet vastustaa pientä pysähdystä luonnon keskelle nauttimaan raikkaasta jokimaisemasta ja vehreästä luonnosta. Ken tietää missä pysähdyimme. Se oli ystävieni hidden secret spot mutta kaunista siellä oli. Matkailija löytänee näitä alueelta enemmältikin mikäli vain kuumuus ottaa vallan ja tarvitsee pientä uimataukoa.

Tässä oli kaikki mitä ehdin tällä reissulla kokea Pays de la Loiren alueesta. Pienet kylät olivat hurmaavia ja hyvin saman tyylisiä kuin viereisen Bretagnen alueen vastaavat. Joki, keskiaikainen ristikko- ja kivitalorykelmä, upea linnoitus ja katedraali unohtamatta crepe ravintoloita. On sitä lomailtu kyllä huonommissakin paikoissa. Ensi kerralla Pays de la Loiren alueelta voisinkin miettiä vierailua sen pääkaupungissa Nantesissa, sekä esimerkiksi rannikolla Saint Nazairessa. Uskon, että tulen palaamaan näille seuduille vielä tulevaisuudessakin.

Onkos nämä alueet Ranskasta teille tuttuja? Mitä tältä alueelta kannattaisi muuta ehdottomasti nähdä tulevaisuudessa?

Läntinen Ranska ja Bretagnen alkeet

Kesälomani oli ja meni ja tänä vuonna se poiki intensiivisen neljän päivän pikamatkan Ranskaan ja tarkemmin ottaen Bretagnen alueelle länsirannikolle sivuten samalla eteläistä Normandiaa ja Pays de la Loirea. Vaikka päiviä oli käytössä vain rajoitetusti, ehdimme me nähdä ja tehdä melkoisen paljon kauniilla kompaktilla alueella. Matkan suunnittelua ja budjettia helpottivat paikallinen vahvistus ystävineen ja heidän vieraanvaraisuutensa sekä erinomaiset yhteydet Helsingistä Pariisiin ja Pariisista Bretagnen merkittävimpiin kaupunkeihin. Ennen kuin sukellan tarkemmin upeisiin maisemiin ja ihaniin pikkukyliin, aloitetaan kuitenkin Ranskan reissun purkaminen pienellä tietopaketilla mistä ihmeen Bretagnesta on nyt kysymys.

Bretagne – Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välissä sijaitseva niemi

Alueen nimi ei ainakaan itselleni sanonut yhtään mitään, kun kaveri ehdotti pientä roadtrippiä kotikonnuillansa. Kartasta kuitenkin selvisi pian, että puhutaan noin 27 200 km²:n kokoisesta alueesta aivan Ranskan länsinurkilla noin parin tunnin junamatkan päässä Pariisista. Bretagne on tunnettu maataloudestaan, tasaisesta maastostaan ja pitkien rannikkoalueiden muodostamasta maisemasta. Bretagnen oma niemimaa jää Englannin kanaalin ja Biskajanlahden väliin ja sitä huuhtovat voimakkaat Atlannin aallot ja kovaa puskeva golf-virta. Ilmasto-olot ovatkin alueella koko vuoden mukavan leudot niin että harvemmin kesällä alueella joutuu kärsimään suuremmista helteistä. Maailman toiseksi voimakkain vuorovesi-ilmiö on myös jotain ihmeellistä suomalaiselle ja sitä voi ihmetellä päivän mittaan aina aamun kallioita piiskaavista aalloista hiekan ympäröiviin kuiviin kaukaisiin saarekkeisiin iltapäivällä.

Upea merellinen sijainti tarkoittaakin matkailijalle upeita rantakohteita, kalliomaisemia, pikkukyliä ja maatalouden tuottamia tuoreita juustoja ja raaka-aineita. Teiltä ei löydy tullimaksuja, joten alue on lisäksi vaivatonta ottaa haltuun toimivan julkisen liikenteen lisäksi esimerkiksi vuokra-autolla. Mikä parasta välimatkat ovat pohjoisen asukkaalle ihanan lyhyitä ja alue on omalla kokemuksella mahdollista ottaa haltuun tiukallakin aikataululla.

Syrjäisen kolkan loistavat kulkuyhteydet

Kun sitten löin matkan suunnitelmista teoiksi, täytyi toki alkaa miettimään miten ihmeessä saavuttaa tuo maaginen alue. Itse tosiaan lensin Pariisiin, josta otin pikajunan kohti Bretagnen pääkaupunkia Rennesiä. Matka Rennesiin kestää junasta riippuen noin 2 tuntia ja junan voi napata esimerkiksi sopivasti jopa Charles de Gaullen lentokentältä, tai sitten perinteisemmin Montparnassen pääasemalta Pariisin keskustasta. Bretagnen alueelta itsessään löytyy myös lentokenttiä, joista suosituimmat lienee Rennesissä, Brestissä, Quimperissa, Dinardissa, ja Lannionissa. Näille kentille ei kuitenkaan tällä hetkellä ole saatavana suoria lentoja, joten koin itse parhaimmaksi käyttää hyväksi Pariisin monipuolisia yhteyksiä. Toinen mahdollisuus saavuttaa Bretagne on hitaasti nautiskellen esimerkiksi laivan kyydissä joko Kanaalisaarilta tai Plymouthista.

Kaupunkeja yhdistää lisäksi melko kattava rautatieliikenne, jonka avulla alueen kaikki suurimmat keskukset yhdistyvät näppärästi toisiinsa. Ilman paikallisia ystäviäni auton kanssa, tämä reissu olisikin varmasti tullut toteutettua junien kyydissä seikkaillen. Junamatkat kannattaa varata ajoissa, sillä ainakin omat Pariisin junani olivat joka paikkaa myöten täysiä ja hinnat jo paria viikkoa etukäteen aivan pilvissä.

Bretagnen parhaita paloja

Neljän päivän aikana tätä koko aluetta ei voinut millään kiertää. Seuraavissa postauksissa tulette kuitenkin kuulemaan juttua Pays de la Loiren pikkukaupungeista Lavalista ja Mayennesta, joista reissu alkoi. Tämän jälkeen matka suuntautui Fougeresin linnoituskaupungin kautta eteläiseen Normandiaan Ranskan vannottuun turistirysään Mont Saint Michelin luostarisaarelle. Saaren maisemista matka jatkuin rannikkoa myötäillen St. Malon satamakaupunkiin, Dinanin hurmaavaan pikkukylään ja lopulta Bretagnen pääkaupunkiin 200 000 asukkaan Rennesiin.

Jokainen näistä vierailluista paikoista olivat käymisen arvoisia. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin ehdottomasti lisännyt reitin varrelle Cancalen kultaisesta hiekasta hohtavan rannan, Concarneaun pienen linnoituskaupungin, Vannesin vanhan kaupungin, sekä tunnetut niemen kärjet vaellusreitteineen ja majakoineen kuten esimerkiksi Ranskan läntisimmän pisteen Pointe de Corsen.

Bretagne alueena on erinomaista seutua matkailijalle, joka nauttii merimaisemista rauhallisissa oloissa. Alueelta on turha odottaa mitään järisyttäviä menokohteita saatikka intensiivisiä turistirysiä. Minulle Bretagne oli yhdistelmä sisämaan laidunmaisemia ja pikkukyliä linnoineen, pieniä tavernoja juustolautasineen, sekä rannikon kalliomaisemia ja järisyttävän upeita luontopolkuja. Täällä myös kohtaa jollain hassulla tavalla tyypillinen brittiläinen maisema ranskalaiseen elämänmenoon.

 

Romania – Linnoistaan se Transilvaniakin tunnetaan

Kaikki on varmasti nähneet kuvia ylväistä kivilinnoista vehreän maiseman ja vuorien keskellä. Kaikki on varmasti myös kuulleet herra Draculasta ja muista linnoihin liittyvistä jännitystarinoista. Nämä mielikuvat heräsivät ainakin itselläni ensimmäisenä mieleen, kun toukokuisella Romanian matkalla oli tarkoitus lähteä valloittamaan myös pieni pala Transilvanian vehreitä maisemia. Kokonaisuudessaan Get Your Guiden kautta varattu retki veikin Brasovin karkkikaupungin lisäksi kahteen tarinoistaan tunnettuun linnoitukseen Pelesiin ja Braniin. Tässä pieni virtuaalimatka noihin linnamaisemiin.

Kuninkaallista kesäasumista Pelesin linnassa

Saksalaista uusrenessanssista tyyliä edustava Pelesin linna avautui kauniiden vuoristoteiden syleilystä Sinaian pienen kylän kyljestä. 1883 vuonna valmistunut linna näkyi jo kauas sen kauniine puisine yksityiskohtineen. Olimme perillä linnalla jo aamu kymmenissä, mutta niin vain paikan päällä oli jo muitakin innokkaita matkailijoita. Sisälle päästetään vain tietty määrä tietyssä ajassa kerrallaan, joten oppaan metsästäessä meille lippuja menimme ottamaan paikkamme ryhmille tarkoitetusta jonosta. Jonotusaika oli kuitenkin kohtuullinen 10 minuuttia, jonka jälkeen linna oli käytännössä meidän pienen viisihenkisen ryhmämme.

Linna on monella tapaa uniikki sisältä. 160 huoneesta koostuva linna on sisustettu vain aikansa parhailla materiaaleilla. On Eurooppalaista taidetta, kristalleja, nahkahuonekaluja ja eri tyylejä; Italiaa, Intiaa, turkkilaista oleskeluhuonetta ja mitä nyt vain voi toivoa. Linna oli myös aikoinaan aikaansa edellä ja itseasiassa ensimmäinen eurooppalainen, jossa oli sähköt. Modernia elämää ylläpiti myös hyvä viemärisysteemi, kuuma ja kylmä juokseva vesi, sekä lämmitysjärjestelmä. Linnan sisältä löytyi myös hissi ja upea lasikatto aulasta, jonka sai avattua sään niin vaatiessa.

Tämä linna oli ehdottoman kaunis sekä ulkoa että sisältä. Saamamme ohjattu kierros antoi myös kaiken tiedon, jota nyt vain linnakierroksella voi kaivata.

Draculan tunnelmissa Branin linnalla

Branin linna oli päivän viimeinen pysähdyspaikka 20 minuutin ajomatkan päässä Brasovin kaupungista. Branin linna lienee tunnetuin Stokersin hahmon Draculan kotilinnana. Mitään takuita tästä ei kuitenkaan ole, sillä Stokers ei elämänsä aikana edes vieraillut Romaniassa. Linnan on kuitenkin sanottu olevan hyvin samantapainen kuin kuvailuissa ja onkin usein sekoitettu Vlad Draculan prinssin kanssa.

Branin linna on hyvin tuotteistettu. Alue ei ole mitenkään erikoista ja sen ympärille onkin luotu kaupallinen kylä krääsäputiikkeineen. Linna roikkuu toki näyttävänä kallion reunalla, mutta itse sisältä linna oli ruuhkan lisäksi jopa paikoittain tylsä ja perinteinen. Yksittäiselle matkailijalle myös sisäänpääsymaksu oli mielestäni tyyris 8,5 euroa aikuiselta. Ilman opasta jono olisi myös ollut turhan pitkä odotettavaksi.

Jos ja kun kuitenkin Branin linnaan lähtee tutustumaan, aukeavat edessä valkoiset kiviseinät ja niihin kontrastia luovat tummat puulattiat ja huonekalut. Esineistö on hyvin pelkistettyä, mutta linnan sisäpiha ja kattoterassin näkymät olivat sentään näkemisen arvoisia. Samalla kannattaa tutustua toki Draculan tarinan lisäksi linnan historiaan, joka alkaa 1226-luvulta. Näiden vuosien aikana on se on ollut monessa sodassa mukana puolustuksessa ja toiminut kuninkaallisten kesäpalatsina ja toki sittemmin liitetty tunnetuksi erityisesti Draculan johdosta.

Transilvanian alueelta löytyy myös monia muita linnoituksia ja linnoituskirkkoja. Voisin kuitenkin näiden kahden linnan kokemuksella suositella ennemminkin Pelesiä, kuin Draculan ikonista kotia. Täältä voi myös lukea Tämä Matka blogia kirjoittavan Annan tarinan Prejmerin linnoituskirkosta klik.

Maabongaus ja tavoitteellinen Eurooppa

Ainahan se on mielessä nimittäin uudet seikkailut. Olen pienestä pitäen kulkenut äidin kantorepussa reissusta toiseen ja, kuten kaikki tätä blogia seuranneet ovat voineet huomata, ei matkailu ole ainakaan viime vuosina päässyt omalta kohdaltani suuremmin vähenemään. Kantoreppuajoista on tultu siihen pisteeseen, että matkailu on viimeaikoina ollut yksi tärkeimmistä asioista ja voimavaroista elämässäni. Olen oikeastaan kasvanut siihen, että maailmaa pitää kokea enemmän. Täytyy matkustaa perheen välillä Suomessa ja Espanjassa, mutta myös kokea uutta. Matkailu on vienyt niin mukanaan, että olen tekemässä matkailusta tieteenalana itselleni ammattia. Tästä pääsenkin sitten tämän postauksen aiheeseeni nimittäin maabongaamiseen, tai siihen onko minulla tavoitteita ja jos on niin millaisia.

Ajatusketju lähti liikkeelle puolisen vuotta sitten kun liityin most travelled people (MTP) saitille ja syötin matkahistoriani portaaliin. Olen aina matkustanut perheen ja ystävien lisäksi tavoitteellisesti uteliaisuudesta uusiin maisemiin, mutta en ole niinkään ajatellut mitään maabongaukseen liittyviä pisteitä. Maita on kertynyt siinä sivussa ja raaputettavasta kartastani on ollut hienoa väritellä uusia alueita. Syötettyäni matkahistoriani portaaliin, tietyt tavoitteet kuitenkin heräsivät sisälläni ja kukapa tietää, vaikka ihan oikeasti alkaisin näitä tässä jopa pikkuhiljaa saavuttaa. Samalla huomasin olevani saitilla 20-29 vuotiaista suomalaisista listan 11 ja naisten puolella samassa ikäsarjassa neljäs. Ehkä jotain on siis tullut jo nähtyä?

No mitä olen siis nähnyt ja millaisia tavoitteita tuosta heräsikään?

Olen tällä hetkellä matkustanut 44 maassa, joista YK:n jäsenvaltioita 43. Ensimmäinen itselleni herännyt ajatus oli asettaa hieno 25-ikävuoden rajapyykki. Näinpä helpoksi tavoitteeksi muodostui vierailla 45 maassa ennen tämän vuoden joulukuuta 2019, kun tuo raja ikä tulee täyteen. Tavoitteen täytän lokakuussa kun suuntaan Souliin Etelä-Koreaan. Se on tähän ikään kaunis tasaluku. Tämän jälkeen toki suunta on vain ylöspäin 50 maahan, jonka jälkeen voin sanoa jo nähneeni jotakin muutakin kuin Espanjaa ja Suomea.

Karttaa tuijottaessani en ole myöskään voinut välttyä tavoitteelliselta haaveelta vierailla kaikissa Euroopan maissa. Tämän hetkinen ”tilanteeni” on 30/43 YK:n jäsenvaltiota, sekä Vatikaanivaltio Euroopan itsenäisistä valtioista. Toisin sanoen jäljellä vierailua odottaa vielä 13 YK:n jäsenvaltiota, sekä pikkuruinen Kosovo. Jäljellä olevat ovat Valko-Venäjä, Saksa, Liechtenstein, Luxemburg, Pohjois-Makedonia, Malta, Moldova, Monaco, Norja, Venäjä, Serbia, Sveitsi ja Ukraina. Käytännössä useimmat ovat hyvinkin helppoja jos tätä oikeasti tekisi hirveällä kiireellä ja tavoitteella mikä nyt ei kuitenkaan ole se oma juttuni. Esimerkiksi Norja ja Saksa eivät vain ole koskaan yksinkertaisesti vielä kiinnostaneet. Toinen haave olisi vielä joku päivä vierailla kaikilla Espanjan itsehallintoalueilla ja Afrikan puoleisilla alueilla. Afrikan Ceuta ja Melilla odottavat vielä vuoroaan ja itsehallintoalueista kasassa on 10/17. Lisäksi Kanariansaarista La Palma ja El Hierro odottavat vielä vierailuaan, jotta voisin sanoa tuntevani Kanariansaaret.

Meriharakka blogin Pirkko ja Lasse ovat selkeästi luetelleet näitä Euroopan alueita täällä.
Ja maabongauksesta yleensäkin täällä.

Kuten jo mainitsinkin näitä tavoitteita ei nyt lähdetä saavuttamaan kuitenkaan mitenkään veren maku suussa vaan haluan jokaisen matkan olevan ikimuistoinen ja sen tarkoituksena kokea ja nähdä mahdollisimman paljon. Ja toisaalta itselleni on myös tärkeää lähteä maailmalle tapaamaan ystäviä, perhettä ja palata paikkoihin joita yksinkertaisesti rakastan. Nämä tavoitteet nyt kuitenkin pysyvät takaraivossa ja ovat kyllä kaikki suunnitelmissani kunhan oikea aika vain kaikelle löytyy. Ja Euroopan lisäksi matkahaaveet toki ulottuvat paljon kauemmaksikin, mutta minne tie vie milloinkin sitä ei voi kukaan vielä tietää. Toivottavasti tämän elämän aikana kuitenkin mahdollisimman moneen unohtumattomaan maailmankolkkaan.

Mitä mieltä te olette tällaisista tavoitteista? Onko teillä joitain omia rajapyykkejä tai tavoitteita?

Raahe – Pikkukaupungin puutaloja ja perinteitä

Kukapa uskoisi, että vain tunnin ajomatkan päässä pohjoisen pääkaupungista Oulusta avautuu aivan toisenlainen vanha uinuva pikkukaupunki. En ainakaan minä ennen kuin otin kartan käteen ja totesin, että eipä ole tullut vielä Raahessakaan käytyä. No nyt tuli ja minireissu kannatti ehdottomasti. Ai miksikö?

Pastellista puutaloelämää vanhassa kaupungissa

Raahessa asustelee hieman alle 25 000 ihmistä. Naapurustoja on useampia, mutta niistä ehdottomasti kiinnostavin matkailijan kannalta on ns. Wanha Raahe. Wanha Raahe on ruutukaavaan rakennettu puutaloalue, jossa matkailijaa hemmotellaan pastellivärien kirjolla ja toinen toistaan elävämmän kauniilla rakennuksilla. Vanhimmat rakennukset ovat säilyneet 1800-luvulta aina tähän päivään saakka ja pitävät sisällään suuren kirjon historiallisia tarinoita.

Pekkatori on vanhankaupungin sydän ja saanut nimensä sen keskellä vankasti seisovasta kreivi Pietari Brahen patsaasta. Seitsemän asuintontin ympäröivä aukio noudattaa vakaasti Italialaisen renessanssin ihanteita ja on kuin suoraa vanhojen leffojen kulisseista. Aukiota ympäröivistä vanhoista puutaloista löytyi ainakin matkailuneuvonta, kampaamo ja perinteistä lounasta kauniissa miljöössä tarjoava Langin kauppahuone. Kaiken aikamatkan tuoman hurman pilasi vain aukion kova liikenne, joka palautti matkailijan takaisin 2000-luvulle.

Autoliikenteestä päästäänkin siihen todellisuuteen, että tämän päivän Wanha Raahe ei todellakaan ole mikään museoalue vaan elävä asuinalue. Liikenne pastellisten puutalojen välissä oli välillä ankaraa ja teiden varsille pysäköidyt autot pilasivat välillä täysin muuten niin kaunista maisemaa. Kuinka vaikeaa olikaan välillä löytää niitä kauniita kuvakulmia, jossa vanha henki sitten lopulta pääsikään kunnolla valloilleen ilman uusien peltikotteroita talojen edessä.

Merellistä elämää rannikolla ja saaristomaisemissa

Raahe näytti kyntensä ja osoitti ettei pientä kaupunkia ole tehty pelkästään puutaloista vaan myös kauniista rannikosta ja kokonaisesta saaristosta. Wanhan Raahen edustalla avautuu pieni satama, jossa pienet moottoriveneet olivat valmiina viemään matkailijoita tutustumaan 50 saaresta koostuvaan kokonaisuuteen. Tarjolla olisi ollut yksityiskuljetuksia ja erilaisia saarihyppelyitä. Tällä kertaa aika ei kuitenkaan riittänyt tähän, vaan se vei ihailemaan edessä kohoavaa säkenöivän sinistä Pakkahuoneen museota ja niemen kärjessä avautuvaa uimarantaa.

Näkymiä yläilmoista ja modernin kaupungin ostospaikkoja

Raahen uutta keskustaa edustaa kävelykatu nimeltään Laivurinkatu. Kun olimme kerta jättäneet automme kätevästi sen varrella sijaitsevan Prisman pihaan parkkiin, täytyi se toki samalla katsastaa läpi. Uuden keskustan sydän oli selkeästi Härkätorin puisto, jossa pussikaljoittelijoille oli sopivasti penkkejä ja lapsiperheille oli rakennettu uusi leikkipaikka. Kesäkioskista sai kahvia ja nuoriso istuskeli tyytyväisenä lavan kulmilla, jossa lienee joskus jotain ohjelmaakin. Pääkadun varrelta löytyi lisäksi muutamia kauppoja, ravintoloita ja peruspalveluita. Mistään kovin erikoisesta tai kauniista kokonaisuudesta ei voida kuitenkaan puhua. Itselleni parasta tällä alueella kuitenkin antoi Fellmanin puistokadun päässä sijaitseva ”tornitalo”, jonka ylimmästä kerroksesta löytyi Oulustakin tuttu kiinalainen ravintola Hai Long upeine näkymineen yli kaupungin ja meren. Pieni paussi maisemissa oli kuin piste i:n päälle tälle pienelle pikareissulle.

Pikareissu Raaheen oli taas muistutus siitä, kuinka lähimatkailu on kultaakin kalliimpaa. Jatkoa on tulossa taatusti heti kunhan sää ja vapaat suosivat samanaikaisesti. Erityisesti nämä rannikon pienet kaupungit ovat nyt vahvana listalla.

Mikä? 25 000 asukkaan Raahe
Missä? Pohjois-Suomessa noin 75 kilometriä etelään Oulusta
Miten? Omalla autolla tai bussiyhteyksillä esimerkiksi Oulusta 
Mitä? Vanha puutalokortteli, merimaisemia, saariristeilyjä