Browsing Category

Ranua

Ranuan eläinpuisto – Päiväretki pohjoiseen

Muutama päivä takaperin kerättiin kaveriporukka kasaan ja lähdettiin päiväretkelle pohjoiseen Ranuan eläinpuiston kautta Rovaniemelle. Tämä postaus keskittyy pätkään Ranualle, mutta lupaan seuraavassa postauksessa kuulumisia Joulupukin luota!

Oulusta Ranualle matkaa kertyy noin 160 km ja sen taittaa autolla parissa tunnissa, joten näinpä mekin starttasimme matkaan vasta yhdeksän aikoihin ja olimme silti jo ennen puoltapäivää perillä katselemassa elukoita ja ihailemassa talvista luontoa Suomen pohjoisimmassa eläintarhassa.

Viimeksi Ranualla olen käynyt joskus aivan todella pienenä ja silloinkin kesällä, joten luonnollisestikin olin aivan innoissani tästä Suomiretkestä. Näinpä jätimme siis auton parkkiin, napsasimme pakolliset turistikuvat eläinpuiston portilla ja suuntasimme lipputiskille ostamaan lippuja. Sesonkiajan lippu kustansi opiskelijalta kolme euroa enemmän kuin normaalisti eli kokonaisuudessaan 15 euroa. S-etukortilla tästä sai kuitenkin vielä 10% alennusta, joten kortti mukaan jos retkelle aikoo!

Pakkanen paukkui kymmenessä kun lähdimme innolla matkaan. Näin talvella eläimiä oli loppujen lopuksi melko vähän näkösällä, mutta luontoäiti pisti kyllä parastaan! Joka paikka oli lumen peitossa ja kaiteet huurussa. Kävelyreitit olivat erittäin tunnelmallisia ja myönnän että ehkä jopa loppujen lopuksi kiinnitin enemmän huomiota luonnon kauneuteen kuin niihin eläimiin. Ihka aito talven ihmemaa tämä Suomi!

Mutta koska kuitenkin olimme eläintarhassa tulihan niitä elukoitakin katsottua. Pöllöt ja muut linnut olivat näkösällä. Sisällä lämmittelimme ja katselimme jouluhiiren touhotusta ja taas armottomassa pakkasessa poroja, jääkarhua, kauriita, ilvestä, kettua ja ahmaa. Lopussa eläinten kuvaus ei enää onnistunut umpijäisistä käsistä johtuen, mutta tulipahan kerrankin keskityttyä oikeasti eläinten liikkuihin eikä aina vain katsomaan maailmaa kameran linssin läpi.

Kierroksen jälkeen lämmittelimme hetken kierrellen eläinpuiston matkamuistomyymälässä. Lämmitellessä kokeilin wifin toimivuutta ja surkeudekseni sain huomata ettei sellaista ollut eläinpuistolla tarjolla. Nämä on näitä jotka laskevat matkabloggarin arvosanaa väkisillä, vaikka Suomiretkellä itsellä onkin oma netti käytössä. Ehkä se olisi hyvä parannusehdotus, että ulkomaalaiset turistitkin saisivat päivittää somea reaaliajassa ja antaa ilmaista mainosta eläintarhalle?

Jos väkeä ei vielä lähtiessä ollut nimeksikään nyt paikalle olivat löytäneet niin Aasialaiset, kuin Espanjalainen ja Italialainenkin ryhmä. Nälkä painoi päälle, mutta 19 euron hintainen buffet aiheutti melkein sydänkohtauksen ja päätimme kuitenkin ajaa Rovaniemelle syömään.

Pientä välipalaa oli kuitenkin helppo käydä ostamassa samassa piirissä sijaitsevasta Fazer kaupasta. Hinnat olivat yllättävänkin matalat ja mukavana lisänä kaupassa myytiin hieman erilaisia pakkauksia kuin normikaupoissa. Samaisen rakennuksen huipulta kävimme vielä katsomassa hämärtyvää Ranuaa, josta lumen määrän erotti selvästi. Alueelta löytyi myös muita (turisti)kauppoja, mutta koska nälkä painoi päälle otimme me suunnaksi Rovaniemen.

Ranuan eläinpuistossa on myös paljon oheistoimintaa, kuten syöttöajat eläimille, maksulliset opastukset ja äänikuulokkeet. Näiden lisäksi lapsille elämys voi olla pulkkakyyti eläintarhan läpi, sekä erilaiset safarit. Lisätietoa hinnoista, aukioloajoista ja aktiviteeteista kannattaa katsastaa Ranuan eläinpuiston omilta nettisivuilta.