Browsing Category

Suomi

Siikajoen kylillä ja hiekkarannoilla

Tunnin ajomatkan päästä Oulusta avautuu yksi lähisuosikkini, jonka on nyt vihdoin aika päästä eetteriin täällä blogin puolellakin. Kun matkailijoille mainostetaan Hailuodon upeita hiekkarantoja ja Raahen kulttuuriperintöä, niin itse olen suunnannut tämän kesän aikana näppärästi uusinta kierrokselle ikisuosikkien välimaastoon Siikajoen kylille.

Siikajoki koostuu neljästä taajamasta Ruukista, Paavolasta, Siikajoen kylästä ja Revonlahdesta. Kun koko aluetta alkaakin katselemaan kartalta, näkee nopeaa alueen olevan todella laaja. Koko alue edustaa kuitenkin tyypillistä Pohjanmaan lakeutta peltoineen, soineen jokimaisemineen. 4000 asukkaan alueella maatalous ja teollisuus ovatkin suurimpia työllistäjiä ja muiden pienten kylien tavoin asukasmäärä on laskenut hitaasti mutta tasaisesti vuodesta toiseen.

Mutta mennäämpä nyt sinne minne kesäreissut ovat allekirjoittaneen vieneet eli Siikajoen kylän kaduille ja kujille. Siikajoen kylä löytyy nimensä mukaisesti Siikajoen varrelta tunnin ajomatkan päässä Oulusta etelään. Siikajoen kylän keskus avautuu kuin minkä tahansa pienen uinuvan ja jopa kuihtuvan näköisen suomalaisen kylän keskus. On terveyskeskus, Sale ja Pankki, paikallista pubia ja monumenttia unohtamatta. Vartin kävelymatkan aikana tämä on nähty ja matkaa on hyvä jatkaa Siikajoen kuumimmille spoteille. Sinne minkä takia tänne on tultu vierailumatkalle.

Kotiseutupolulla ja kirkkomaisemissa

Kolme kilometriä kylältä pohjoiseen avautuu Johan Oldenburgin vuonna 1852 suunnittelema Siikajoen kirkko, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata. Upea puukirkko ei ole vielä kertaakaan halunnut avata oviaan, mutta onneksi alueella voi ihmetellä myös hautausmaata ja sieltä avautuvia jokimaisemia. Jokimaisemat peltoineen on nimetty merkittäväksi kulttuurimaisema-alueeksi ja on todettu valtakunnallisesti arvokkaaksi. Siikajoen taistelusta muistuttaa sen kunniaksi pystytetty muistomerkki ja kirkolta lähtevä kotiseutupolku. Nyt täytyy kyllä myöntää, että kotiseutupolun ajoimme enimmäkseen autolla pysähdellen infotauluilla ja merkittävissä kohteissa. 1,5 kilometrin lenkillä tuli nähtyä esimerkiksi 1795-luvulla rakennettu Pappila.

Oulun seutualueiden parhaalla hiekkarannalla

Kulttuurimaisemista auto ottikin seuraavaksi suuntansa 17 kilometriä kohti rannikkoa ja kenties Siikajoen hämmästyttävintä salaisuutta nimittäin Tauvoa. Pitkä hiekkatie päättyy rannikolle pienen sataman ja hiekkarannan äärelle, maisemaan jota ei voisi kuvitella löytävänsä näin läheltä kotia. Tauvossa avautuva pitkä hiekkaranta on nimittäin kuin eksoottisesta etelän kohteesta. Pieni lankkupolku, kummuille jatkuvat hiekkadyynit ja edessä avautuva hiekkaranta nousi jo ensimmäisellä vierailulla korkealle lähikohteiden listalla, mutta nyt uusi vierailu sai itseni haukkomaan henkeä ja vakuuttumaan siitä, että tämä on Oulun seutualueiden ehdottomasti paras hiekkaranta. Rauhallisen ympäristön lisäksi, ranta on omiaan pienelle piknikille, uimiseen sekä ihan vain pienille rennoille kävelyille. Palvelut kattavat ulkohuussit, kopit vaatteiden vaihtoa varten sekä pienen kesäkioskin, joka on auki vähän niin ja näin. Upea paikka!

Kyllä tämä kulttuuriperinne ja upea hiekkaranta on löytänyt paikkansa omissa kesän perinteisissä päiväretkeilypaikoissa. Tähän kun lisää vielä rauhoittavat maalaismaisemat ja vaikka Siikajoen oman golfkentänkin, niin ei olla kaukana varsin monipuolisesta pienestä alueesta. Ensi kesänä taas uudelleen!

 

 

Raahe – Pikkukaupungin puutaloja ja perinteitä

Kukapa uskoisi, että vain tunnin ajomatkan päässä pohjoisen pääkaupungista Oulusta avautuu aivan toisenlainen vanha uinuva pikkukaupunki. En ainakaan minä ennen kuin otin kartan käteen ja totesin, että eipä ole tullut vielä Raahessakaan käytyä. No nyt tuli ja minireissu kannatti ehdottomasti. Ai miksikö?

Pastellista puutaloelämää vanhassa kaupungissa

Raahessa asustelee hieman alle 25 000 ihmistä. Naapurustoja on useampia, mutta niistä ehdottomasti kiinnostavin matkailijan kannalta on ns. Wanha Raahe. Wanha Raahe on ruutukaavaan rakennettu puutaloalue, jossa matkailijaa hemmotellaan pastellivärien kirjolla ja toinen toistaan elävämmän kauniilla rakennuksilla. Vanhimmat rakennukset ovat säilyneet 1800-luvulta aina tähän päivään saakka ja pitävät sisällään suuren kirjon historiallisia tarinoita.

Pekkatori on vanhankaupungin sydän ja saanut nimensä sen keskellä vankasti seisovasta kreivi Pietari Brahen patsaasta. Seitsemän asuintontin ympäröivä aukio noudattaa vakaasti Italialaisen renessanssin ihanteita ja on kuin suoraa vanhojen leffojen kulisseista. Aukiota ympäröivistä vanhoista puutaloista löytyi ainakin matkailuneuvonta, kampaamo ja perinteistä lounasta kauniissa miljöössä tarjoava Langin kauppahuone. Kaiken aikamatkan tuoman hurman pilasi vain aukion kova liikenne, joka palautti matkailijan takaisin 2000-luvulle.

Autoliikenteestä päästäänkin siihen todellisuuteen, että tämän päivän Wanha Raahe ei todellakaan ole mikään museoalue vaan elävä asuinalue. Liikenne pastellisten puutalojen välissä oli välillä ankaraa ja teiden varsille pysäköidyt autot pilasivat välillä täysin muuten niin kaunista maisemaa. Kuinka vaikeaa olikaan välillä löytää niitä kauniita kuvakulmia, jossa vanha henki sitten lopulta pääsikään kunnolla valloilleen ilman uusien peltikotteroita talojen edessä.

Merellistä elämää rannikolla ja saaristomaisemissa

Raahe näytti kyntensä ja osoitti ettei pientä kaupunkia ole tehty pelkästään puutaloista vaan myös kauniista rannikosta ja kokonaisesta saaristosta. Wanhan Raahen edustalla avautuu pieni satama, jossa pienet moottoriveneet olivat valmiina viemään matkailijoita tutustumaan 50 saaresta koostuvaan kokonaisuuteen. Tarjolla olisi ollut yksityiskuljetuksia ja erilaisia saarihyppelyitä. Tällä kertaa aika ei kuitenkaan riittänyt tähän, vaan se vei ihailemaan edessä kohoavaa säkenöivän sinistä Pakkahuoneen museota ja niemen kärjessä avautuvaa uimarantaa.

Näkymiä yläilmoista ja modernin kaupungin ostospaikkoja

Raahen uutta keskustaa edustaa kävelykatu nimeltään Laivurinkatu. Kun olimme kerta jättäneet automme kätevästi sen varrella sijaitsevan Prisman pihaan parkkiin, täytyi se toki samalla katsastaa läpi. Uuden keskustan sydän oli selkeästi Härkätorin puisto, jossa pussikaljoittelijoille oli sopivasti penkkejä ja lapsiperheille oli rakennettu uusi leikkipaikka. Kesäkioskista sai kahvia ja nuoriso istuskeli tyytyväisenä lavan kulmilla, jossa lienee joskus jotain ohjelmaakin. Pääkadun varrelta löytyi lisäksi muutamia kauppoja, ravintoloita ja peruspalveluita. Mistään kovin erikoisesta tai kauniista kokonaisuudesta ei voida kuitenkaan puhua. Itselleni parasta tällä alueella kuitenkin antoi Fellmanin puistokadun päässä sijaitseva ”tornitalo”, jonka ylimmästä kerroksesta löytyi Oulustakin tuttu kiinalainen ravintola Hai Long upeine näkymineen yli kaupungin ja meren. Pieni paussi maisemissa oli kuin piste i:n päälle tälle pienelle pikareissulle.

Pikareissu Raaheen oli taas muistutus siitä, kuinka lähimatkailu on kultaakin kalliimpaa. Jatkoa on tulossa taatusti heti kunhan sää ja vapaat suosivat samanaikaisesti. Erityisesti nämä rannikon pienet kaupungit ovat nyt vahvana listalla.

Mikä? 25 000 asukkaan Raahe
Missä? Pohjois-Suomessa noin 75 kilometriä etelään Oulusta
Miten? Omalla autolla tai bussiyhteyksillä esimerkiksi Oulusta 
Mitä? Vanha puutalokortteli, merimaisemia, saariristeilyjä

Idyllinen Ii – Kulttuuripolkuja ja puutalojen taikaa

Iin kunta on vielä niitä harvoja paikkoja, jotka eivät ole liittyneet osaksi Oulua. Hieman alle 10 000 asukkaan pitäjässä kohtaavat kauniit jokimaisemat, idyllinen puutaloarkkitehtuuria edustava vanhakaupunki ja ihanan rauhallinen elämänmeno. Harva pysähtyy tässä pienessä pitäjässä matkallaan pohjoiseen, mutta on monia syitä miksi sitä ehkä kannattaisi harkita. Aina ei siis oululaisenkaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan voi vaikka ottaa auton alle, ajaa noin puolituntia pohjoiseen ja saapua hurmaavan unohdettuun puutalomaailmaan Iin idyllisiin maisemiin.

Historian havinaa Wanhassa Haminassa

Idyllinen päätie, kirkkaina paistavia puutaloja, upeita puutarhoja ja lämpimiä yksityiskohtia. Vain kahdesta pienestä kadusta koostuva Iin vanhakaupunki Wanha Hamina pitää niin paljon sisällään sen kompaktiin kokoonsa ajatellen. Parin sadan asukkaan Wanha Hamina perustettiin 1300-luvulla. Sittemmin siitä muodostui tärkeä satamakaupunki pää tavaranaan ensin lohi ja myöhemmin terva. Tämän päivän rakennuskanta on 1800-luvun puolivälistä alkanutta rakennuskantaa. Vanhakaupunki on ihan tavallinen asuinalue astetta upeammassa miljöössä. Näin juhannuspäivänä siellä vieraillessa lapset leikkivät pihoilla, jokunen auto ajoi pientä Yläkatua kotia kohti. Alakadulla puutarhat loistivat joelle päin parhauttaan. Kaikki modernit mukavuudet loivat kaunista kontrastia muuten niin aikaa pysähtyneeseen maisemaan. Olin vaikuttunut, että näinkin lähellä on jotain näin kaunista ja idyllistä. Onneksi tämä helmi on nykyisin suojelukohde.

Puutalomiljöön lisäksi Wanhan Haminan vierustalta löytyy 1950-luvulla rakennettu kirkko. Seurakuntatalo seisoo upealla jokipaikalla ja pieni kotiseutumuseo ja museokahvila ilmeisesti viihdyttävät joskus muulloin kuin Juhannuksena myös matkailijoita. Juhannuksen kovimmat menot olivat kuitenkin Iin Silloilla eli aivan Haminan kupeessa sijaitsevalla leirintäalueella. Karaoke kaikui, paikalliset papat istuivat terassilla ja muutama mökkiläinen nautti juhannuksen taiasta. Ehdottomasti vilkkaampi Juhannusmeno kuin kaupungissa lähtiessä.

Kulttuurimaisemareittiä kohti Ympäristöpuistoa

Haminasta lähtee Ruustinnaksi nimetty kulttuurimaisemareitti jokivartta myötäillen näyttäen Iin modernin taiteellisen puolen. Parin kilometrin mittaisen reitin varrelle jää useita info-tauluja ja harvinaisen erikoinen Ympäristötaidepuisto.

Ilmainen pieni metsäkaistale on annettu taiteilijoiden käyttöön ja pienen polun varrelta löytyikin loistokkaan kekseliäitä teoksia, joiden päälle jopa tällainen taiteellisuuden ummikko ymmärsi. Kattiloita kannon varressa, yksinäisiä keittiön tuoleja, sanonnoilla omistettuja plakaatteja keskellä ei mitään… You name it. Mahtavaa oli myös aloituspisteeltä löytynyt postilaatikko, josta sai taidealueen karttoja ja esitteitä. Opin myös, että koko huvin teemana oli pohjoinen maisema ja ihminen sen keskellä. Tiedä sitten miten teema näkyi tässä kokonaisuudessa, mutta pääasia että vierailija viihtyi! Ainoana miinuksena täytyy mainita se että tätä hupia on saatavilla vain joka toinen vuosi.

Lisää taidetta KulttuuriKauppilasta

Myöhemmin opin myös, että Iistä löytyy ihan kokonainen talo täynnä taidetta. KulttuuriKauppilan rakennus avautuu muutaman kilometrin päässä keskustasta kauniilla maalaispaikalla. Juhannuksen pettymys oli kiinni ollut taidegalleria, mutta netti osasi kertoa KulttuuriKauppilan kehittävän ja tuottavan korkeatasoista kansainvälistä ammattitaidetta ja ylläpitävän muun muassa edellä vierailtua ympäristöpolkua. Pettymys ei kuitenkaan maata kaivanut, sillä KulttuuriKauppilan naapurissa avautui hurmaava vanha puurakennus b&b Villa Kauppila, joka mainosti jo tienvarressaan itselleni uutta jäätelö tuttavuutta Arctic Ice creamia. Ihanan luonnollinen tyrnisorbetti ja auringonpaiste loivat Juhannuksen taikaa ja tämä jäätelömerkki täytyi laittaa heti ylös tulevaisuuden varalle. Kerrassaan herkullista.

Ii on pieneksi pitäjäksi varsin monipuolinen pysähtymiskohde. Jos joskus siis satut ajelemaan motaria ohi, tämä voisi olla lounastauon ja pienen jaloittelun arvoinen paikka. Tästä voisi itsekin tehdä vaikka vuosittaisen vierailuperinteen.

Unelmien huskysafarilla Ylläksellä

Bucket list sai monella tapaa kyytiä muutaman viikon takaisella Ylläksen reissulla. En ole tunnetustikaan mikään kotimaanmatkailija saatika pohjoisten paikkojen ystävä, mutta tottumuksia on aina hyvä muuttaa ja tämä olikin jo toinen talvi putkeen kun suuntasin Lapin eksoottisiin maisemiin. Tällä reissulla olikin tarkoituksena tyhjentää madrilenon kanssa tuota haavelistaa ja haluan nyt aloittaa tämän Lappi hössötyksen tällä reissun kohokohdalla eli huskysafarilla.

Etukäteen selasimme ihan kunnolla Lapin tarjontaa näistä safareiden järjestäjistä. Tarjontaa tuolla Suomen laskettelun mekassa näytti riittävän enemmän kuin tarpeeksi, mutta käytössä oleva aika jätti meille loppuviimein vain pari hassua vaihtoehtoa. Näinpä loppujen lopuksi suuntasimme yhtenä aurinkoisena pakkasaamuna kaverin lähtiessä töihin Tunturihotellille, vedimme kelkkahaalarit päälle ja olimme valmiita aloittamaan huskysafarin läpi soiden ja metsien Safarctican kanssa.

Safarctica on lienee yksi alueen suurimmista toimijoista. Safarcticalla on ohjelmapalveluiden lisäksi pari hotellia alueella ja toiminta ulottuu  myös Rovaniemelle saakka. Tällä kertaa emme siis kannattaneet pientä toimijaa, mutta merkittävää työllistäjää Ylläksen alueella. Safari toteutettiin täysin omalla rahalla ilman minkäänlaista yhteistyötä ja ja me olimme enemmän kuin valmiita maksamaan tästä elämyksestä!

Tälle safarille osallistui kanssamme 2 ranskalaista, saksalainen perhe, 2 tanskalaista ja kaksi suomalaista tyttöä. Aamu alkoi taksikyydillä huskyfarmille, pienellä koirien ja niiden toimintojen esittelyllä, kunnes vihdoin pääsimme itse asiaan ja valitsemaan rekiämme. Koirista lähti kova ääni ja aamun koitteessa koirilla oli enemmän virtaa kuin yhdelläkään ihmisellä yhteensä. Ja sitten me lähdettiin.

Allekirjoittanut istui reessä kameroineen ja espanjalainen pääsi testaamaan ajotaitojaan suomen villissä luonnossa. Kierros oli noin 10 kilometriä pitkä. Tuon 10 kilometrin aikana liisimme läpi suomaaston ja pienien metsätaipaleitten. Lumi pöllysi ja kylmä viima tuntui kasvoilla. Aurinko paistoi kuitenkin täydeltä terältä, maisema oli juuri niin kaunis kuin voi Suomen kevättalvena olla ja vauhdin huuma koirien juostessa eteenpäin toi ihan mielettömän hyvänolontunteen. Puolivälissä safaria olisi saanut vaihtaa kuskia, mutta koska en ole oikein minkään ajamisen ystävä pysyimme samalla tehtäväjaolla myös loppupätkän matkasta. Ja niin hupi oli ohi lähes hetkessä ja olimme takaisin alkupisteessä.

Safarin jälkeen meillä oli aikaa koirien kanssa, sekä kysellä kysymyksiä omistajalta. Omistaja oli koirineen tullut talveksi Ylläkselle itä-Suomesta parempien markkinoiden perässä. Kauden jälkeen hän aikoi käydä koiriensa kanssa muutamissa kisoissa ja suunnata kotiin etelään kesän viettoon. Markkinoihin hän oli ollut niin tyytyväinen Lapissa, että oli lähes varma palaavansa myös ensi talvena. Itselle jäi ainakin kuva, että koirien omistaja todella välitti koiristaan mitä tulee monia mietityttävään eettiseen puoleen.

Viimeisenä meille tarjottiin kodassa keksiä ja mehua ja siinäpä se sitten olikin. Tämä muutaman tunnin retki maksoi 180 euroa ja täytyy sanoa, että aikaansa nähden melko kovasti osataan kyllä Suomessa rahastaa. Tämä oli kuitenkin yksi unelma ja se on nyt toteutettu. Tämä antoi myös hyvän vinkkelin matkailun opiskelijalle siitä, miten Suomessa järjestetään retkiä.

Me molemmat olimme tyytyväisiä ja ainoa mikä jäi harmittamaan oli tosiaan retken pituus hintaansa nähden. Olisi tästä voinut nimittäin tällä kohdalle sattuneella säällä nauttia pidempäänkin!

Lähiseutumatkailua Ylikiimingin maalaismaisemissa

Siitä on jo 8-vuotta kun yksi syyslomalainen otti Kuusamontienvarresta päivän älynväläyksenä ensimmäisen eteen tulleen bussin ja päätyi Ylikiiminkiin reilun 30 kilometrin päähän Oulun kaupungista. Vanhoina hyvinä aikoina maalaispitäjän saavutti Oulun perustaksalla ja bussit rullasivat jopa melko tiheään tahtiin.

Tässä vuosien saatossa aika ehti vallan kullata muistot ja Ylikiimingistä ei ollut muistoissa enää jäljellä muuta kuin hevosen kakan haju. Tämän saattelemana kun kaveri ehdotti pikaista roadtrippiä seuduille, ei pyyntöön voinut vastata muuta kuin että ”5 minuuttia ja olen valmis”.  Ja tuosta ehdotuksesta 40 minuuttia ja olimme perillä.

Ylikiiminki oli aina vuoteen 2009 oma kuntansa, kunnes Oulu päätti kasvattaa pinta-alaansa ja asukaslukuaan kokonaisella 3000 asukilla. Pienessä pitäjässä on todistetusti ollut elämää kivikaudelta aina tähän päivään saakka. Näin ainakin kaivaukset ovat antaneet ymmärtää. Kivikautiset tarinat eivät ole suinkaan Ylikiimingin suurin ylpeys vaan huudseille ajellessa faaraota muistuttava patsas sai pysähtymään tienlaitaan Vesalan kylän tienoille. Tämä faarao oli nimeltään Pekka Vesainen, joka pienen tutkimuksen jälkeen osoittautui vanhaksi sissipäälliköksi ja tunnetuimmaksi mieheksi Ylikiimingin historiassa.

Vesalasta mekin sitten päätettiin aloittaa tutustuminen Ylikiimingin maisemiin. Vesala ei kuitenkaan ollut faarao patsaan lisäksi muuta kuin omakotitaloja, joten aika katsoa eteenpäin ja valloittaa Ylikiimingin kirkonkylä.

Ylikiimingin kirkonkylä on kokonaisuudessaan yksi katu, muutama pytinki ja vanha kaupparakennus, sekä uusi s-market. Jos jotain nähtävää läheisyydestä täytyy etsiä niin ehdottomasti keltaisena kohoava kaunis puukirkko, sekä kotiseutumuseon punaiset rakennukset. Jos museoon haluaa kurkata sisälle ja nähdä kylän vilkasta elämää silloin mestoille kannattaa suunnata TervasTiiman aikaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Nyt näistä kylämaisemista sai nauttia ilman liikennettä ja ilman mitään muutakaan melusaastetta. Ihanaa luonnonrauhaa eikä edes juurikaan sitä muistoista valjennutta kakan hajua!

Keskustasta kannattaa kuitenkin poiketa vielä kahteen paikkaan visiitille ja näin mekin tehtiin. Ensin käytiin katsastamassa jokaisen Oululaisen tanssin ystävän must paikka Nuijamiesten lava ja sitten omaa rakkauttani jäätelöä kohtaan ajava Sortolan jäätelötila. Nuijamiesten lavalla on kesäisin paljon lavatansseja, mutta ihan ilman tanssinhimojakin ympärillä oleva luonto on aivan käymisen arvoista. Sen sijaan Sortolan tila tuottaa erinomaista lähijäätelöä, jota kannattaa ehdottomasti maistaa jossain paikan päällä! Jos jäätelö ei kiinnosta, tehtaan toljottaminen voi olla aika yhtä tyhjän kanssa.

Tällä reissulla oli siis hyvä startata kesän 2018 lähireissut! Aina ei tarvitse lähteä kauas kokemaan jotain mitä ei ole ennen nähnyt.

Tutustu myös näihin Oulun seudun lähikohteisiin: 
Yli-Ii ja kivikautinen Kierikki
Kiiminki ja Koitelinkosket