Browsing Category

Carcassonne

Ihka elävä lautapelien Carcassonne

Carcassonea on tullut pelattua kavereiden kesken ilta jos toinenkin ja empäs ennen kevättä edes tiennyt pelin juontuvan ihan oikeasta kaupungista. Kun saavuin Toulouseen kahden päivän visiitille halusin samalla nähdä jotain muutakin. Kaverilta lähti suositus Carcassonneen ja niinpä toisena päivänä löysin itseni juna-asemalta ostamassa itselleni lippua Unesconkin huomioimaan linnoituskaupunkiin.

Carcassonne sijaitsee kätevästi vain reilun 90 kilometrin päässä Toulousesta kaakkoon. Junat huristelevat väliä ruuhka-aikoina jopa puolentunnin välein ja matka kesti vain vaivaisen Oulusta Helsinkiin verran eli tunnin. Turvallisuusmeno oli aika karua Suomalaiselle tottumattomalle ihmiselle kun ennen junan lähtöä armeija tuli kiertämään junan ja jäi vielä laiturille odottamaan lähtöä. Tätä on ilmeisesti nykypäivän matkustaminen Euroopassa, mutta juna vei ajallaan perille ja uusi kaupunki oli edessä tutkittavana.

Carcassonne jakautuu kahteen osaan uuteen ja vanhaan puoleen tai ala- ja yläkaupunkiin miten nyt haluaa kutsua. Juna-asema sijaitsi arvaamattakin uudella alakaupungin puolella, jossa asuu lähes jokainen kaupungin reilusta 46 000 asukkaasta. Uuden puolen keskusta oli mukavan näppärästi ruutukaavaan rakennettu ja ostoskadut avatuivat heti Canal du Midin ylitettyä. Carcassonnen seuduilla kanaali avautui kauniina ja tunnelmallisena ja ajan salliessa olisi ehdottomasti ollut pienen veneristeilyn arvoinen.

Uudelta puolelta vanhalle ja alhaalta ylös matkaa kertyi reilun parin kilometrin verran, jonka käveli suorinta reittiä pois tullessa alle puolessa tunnissa.  Mennessä toki kiertelin ja kaartelin, jottei varmasti mitään jää näkemättä. Kaartelun lomassa tuli todettua, että uuden puolen ruutukaduilta kannattaa hakea edullista pikaruokaa, tehdä ostoksia ja istahtaa hetkeksi sen pääaukiolle Carnotille. Vielä hieman edempää löytyi kaupungin portti, Carcassonnen katedraali ja Saint-Michelin hautausmaa.

Tässä vaiheessa joen toinen puoli alkoi toki jo kuumottaa ja askeleet saattelivatkin ripeää vauhtia vanhalle sillalle, joen toiselle puolelle ja vanhaankaupunkiin. Jos olet käynyt Toledossa, tässä vaiheessa maiseman pystyi toteamaan lähes identtiseksi. Myös aiemmin mainittu pelimaailma oli ihan konkreettisen todellisena siinä silmien edessä. Sillalta aukesi vaikuttavat näköalat ylös linnoitukselle, jonne matka jatkuikin seuraavana mutkittelevien vanhojen katujen lävitse. Kauniita olivat pikkumökit pastelliväreineen, mutta viimeistään tässä vaiheessa hintoja ja krääsäputiikkeja katsellessa huomasi tulleensa Carcassonnen matkailun ytimeen.

Narbonnaisen portista sisään astuessa avautui kuitenkin se aito linnoituskaupunki. Kivisiä koukeroisia katuja, pieniä putiikkeja joissa käydä maistiaisilla ja se kaikkein tunnetuin linnoitus ja muurit. Jono oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta yllätys oli positiivinen muurien ollessa ilmaiset kaikille EU:n passin omaaville alle 25-vuotiaille. Yli 25-vuotiaille hinta olisi ollut 9 euroa, eli tässä sai taas kiittää onneaan. Mitä nyt hiki valui jonossa seistessä ja aika oli pitkä. Kannatti kuitenkin, sillä ilman linnoitusta ja sen muureilta avautuvia näkyviä ei voi oikein puhua tai sanoa nähneensä Carcassonnea.

Viimeisenä oli vielä pakko katsastaa aivan Narbonnaisen portin ulkopuolella sijaitseva Citén oma hautausmaa. Tällainen hautausmaanörtti oli vakuuttunut maisemasta. Harvemmin hautojen vieressä nimittäin kohoaa noinkin vaikuttava linnoitus.

Tällainen oli Carcassonne päivässä ja päivän jälkeen olin tyytyväinen vierailuun. Carcassonnessa päivä oli juuri eikä melkein sopiva aika ja maisemista tuli niin Espanja fiilikset, että olin ihan varma palanneeni takaisin kotiin Madridiin ja sen lähiseuduille. Jos siis vietät lomaasi esimerkiksi Toulousessa tai vastaavasti rannikolla Narbonnessa tai jopa Montpellierissä merkkaa karttaan tämä pieni ja söpö pelikaupunki ja tee päiväreissu.

Mikä? Carcassonne
Missä? Eteläisessä Ranskassa 90 kilometrin päässä Toulousesta
Mitä? Keskiaikaisia linnoitusmaisemia
Miten? Junalla esimerkiksi Narbonnesta tai Toulousesta, A61 väylää ajamalla tai lentämällä Ryanairilla suoraan pelipaikoille sen pääkohteista (esim. Britit, Irlanti, Portugali ja Belgia)