Browsing Category

Kotor

Montenegro – Lahden helmi Kotor

Aurinko paistoi kirkkaasti aikaisin aamun sarastaessa ja oli aika ottaa suunnaksi yksi Montenegron tunnetuimmista kaupungeista. Kotor sijaitsee noin 23 kilometrin päässä Budvasta ja busseja asemalta menee peräjälkeen. Lippu kustansi 3€ henkilöltä ja matka kesti noin 40 minuuttia.

Aloitimme kierroksen ihailemassa Kotorin lahtea ja satamaa maasta käsin, josta matka jatkui samantien Kotorin vanhankaupungin muureille ja pääsisäänkäynnille.

Heti pääsisäänkäynnistä astuesta muurien sisäpuolelle vanha-aika oli aistittavissa samantien. Ohitimme kirkkoja ja kävelimme kapeita tunnelmallisia kujia toisensa perään. Mitään suunnitelmaa kierrokselle ei oltu tehty, oli ihana vain antaa maisemien viedä mennessään. Edelleenkään en tiedä, mitkä rakennukset olivat niitä Kotorin must see juttuja, joten kuvia enempää en voi tällä hetkellä kaupungistakaan kertoa.

Kaiken haahuilun tuotoksena löysimme muurille, jolla oli pakko käydä katselemassa maisemia. Tämän lisäksi vierailimme Pyhän Tryphonin katedraalissa (2,5€/henk) ja löysimme toisen sisäänkäynnin tunnelmalliselle sillalle. En ihmettele, että koko hyvin säilynyt vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde.

Vanhankaupungin tutkimisen jälkeen alkoi kuitenkin koko Kotor päivän paras osuus nimittäin kipuaminen kohti kaupungin linnoitusta (3€/henk). Sää oli mitä porrastreenille ja sitä tulikin ihan kiitettävästi, sillä linnoituksen huipulle niitä kertyy yli 1000 kappaletta. Maisevat paranivat mitä korkeammalle kipusi ja hiki valui huipulle päästessä. Oli kaiken kiipeämisen arvoista! Huipulta löytyi ihania näköalapaikkoja ilman minkäänlaisia reunoja niin, että maisemista sai reunalla istuessa kaiken irti. Alla näkyi koko Kotorin vanhakaupunki, vuoret ja niiden välissä oleva Kotorin lahti kirkkaine vesineen. Olispa maailman paras piknikpaikka! Nyt tyydyin vain katselemaan maisemia omassa rauhassani hörppien vettä ja valmistautuen laskeutumiseen.

Alas päästyä oli aika suunnata takaisin bussiasemalle ja kohti Kotoria. Loppuilta menikin mukavasti palautuessa rannalla.

Huomenna suuntana on naapurimaa Albania maisemineen!