Montenegro ei ole pelkkää palmujen korostamaa rivieraa ja kirkkaita kivirantoja, joihin matkustettaessa ehkä ensimmäisenä törmää. Minä halusin kuitenkin ottaa selvää mitä ”tuntemattomasta Montenegrosta” löytyykään ja buukkasin heti ensimmäiseksi lomapäiväkseni retken nimeltään ”Montenegron villiluonto”, jossa pääpainona oli tutustuminen maan pohjoisosissa sijaitsevaan UNESCOn maailmanperintökohteenakin tunnettuun Durmitorin kansallispuistoon.
Durmitorin kansallispuisto ei ole helpoimman saavutettavuuden päässä, sillä mutkittelevia teitä pitkin etelästä saa helposti vierähtämään kolmekin tuntia. Kansallispuisto osoittautui kuitenkin luonto- ja aktiivimatkailijoiden unelmaksi suuren aktiviteetti määrän ansiosta, jossa ei maisemat ihan heti lopu kesken suurien korkeuserojen johdosta. Pääpiirteinä maisemassa voi kuitenkin erottaa kanjonit, joita vasten kohoavat valtavan korkuiset vuoret, sekä väliin jäävät laakeat tasangot.
Durmitorin kansallispuistossa virtaa kolme jokea, joista Tara-kanjoni on Euroopan syvin. Joki on tunnettu mahtavista koskenlasku mahdollisuuksistaan, jossa parhallaan voi tehdä muutaman päivän retken lasketellen kolmen eri valtion alueella. Ainakin näköalasillalla lämpötila kesällä oli lämmin ja leppoisa. Samaa ei voinut sanoa pauhaavasta kirkkaasta joesta alapuolella, joka näytti parhaansa mukaan kuinka paljon luonnolla voi olla voimaa.
Vuoret ovat paikka, joilla lasketellaan talvella ja vaelletaan kesällä, joskin kesälläkin kannattaa varata lämmintä vaatetta reippaasti mukaan, sillä sää voi muuttua minuuteissa auringonpaisteesta raekuuroon ja puolipilviseen. Vuorten välistä löytää kirkkaita järviä, joista suurin Musta järvi (Crno Jezero), on hyvä paikka aloittaa tutustuminen alueeseen ja retkeily ympäri luonnonpuistoa. Afterskitä ja rentoutumista on parasta harrastaa noin 2000 asukkaan pienessä kylässä Zabljakissa, (noin 3 km Mustallejärvelle) joka tarjoaa majoitusta tunnelmallisista mökeistä ihan oikeisiin hotelleihin.
Tasangot vaihtelevat kunnon alppimaisemista todella karuihin kivikkoisiin tasankoihin, joita näkee hyvin auton kyydistä. Ilmasto-olot vaihtelevat näillä tasangoilla hurjasti riippuen ihan sijainnista ja muodostavat aivan omanlaisiaan mikroilmastoja.
Durmitorin kansallispuistoon kannattaa mennä nauttimaan luonnosta ja aktiviteeteista. Pakkaa mukaan lämmintä sään kestävää vaatetta, rento mieli ja suurella muistikortilla varustettu kamera. Sanoin on vaikea kuvailla kuinka monipuolisia elämyksiä voi tarjota pieni pala pohjoista Montenegroa!
Jos et saanut Durmitorista vielä tarpeeksi lue vielä koontini retkestä, jossa lisää kuvia alueesta. Linkin löydät tämän kirjoituksen alusta.
Voit seurata blogiani Bloglovinissa, Blogipolussa, Facebookissa ja Instagramissa