Browsing Category

Pula

Herkuttelijan unelmaloma Istriassa

Tattadadaa, netti pätkii ja kone on umpihidas, joten tämä hetki vaatii ulos ruuan tuoksua ja herkuttelua Istriasta. Taisi tulla jo aiemmin mainittua, että Istrian niemimaa on ruuan suhteen kova haastaja mun lemppari ruokamaalle Italialle ja tätä tuli pohdittua yhden jos toisenkin kerran päivien aikana lomaillessa ja nautiskellessa toinen toistaan herkullisempia aterioita. En oo varsinaisesti mikään kulinaristi ja tunnetut tryffelit jäi maistamatta, mutta sitäkin enemmän kunnon herkkusuu mikä tulee yksinkertaisiin makuihin, roskaruokaan ja erityisesti jäätelöön. Näin ollen Istria oli siis ihan loistava matkakohde meikäläiselle eikä ruuan suhteen tarvinnut kertaakaan pettyä.

Italia, Trieste

Pohjoisin osa Istriasta kuuluu edelleenkin tuolle rakkaalle ruokamaalle ja Triesten kolmipäiväinen olikin ladattu täyteen odotuksia täyteläisista ruokaelämyksistä pastan ja pitsan, sekä tietysti niin maailman maistuvimman gelaton parissa. Herkuttelin täydellisillä tomaatti-juusto gnoccheilla, jotka olivat täynnä aitoja makuja ja samoin raaka-ainein varustetulla pitsa margharitalla, josta valitsin vielä tottakai ”fresh tomato” version.

Gelatoa syötiin joka ilta Unita de Italian pääaukiolla katsellen laskevaa aurinkoa ja pikkuhiljaa syttyviä kaupungin valoja. Gelateria Gangemin jäätelöä on valmistettu jo reilu satavuotta ja edelleen se maistui niin hyvälle ettei tullut oikeastaan mieleenkään hakea jäätelöä mistään muualta. Kolmessa päivässä ehti hyvin maistella 12 eri makua suklaapommeista kermatoffeisiin ja kevyempiin sorbetteihin. Tämä oli kyllä jäätelötaivas.

Slovenia, Portoroz & Piran

 Sloveniassa oli aika pitää parin päivän tauko pastasta ja pitsasta ja maistella hieman Portorozin rantaravintolan tarjontaa ja Piranin vanhankaupungin grilliä. Mutta koska lomalla ei ole tarkoitus olla minkäänsortin dieetillä löytyi rannalta mukavasti kelvollista fish and chipsiä täydellisellä majoneesilla ja Piranin vanhastakaupungista koko reissun ykköseksi noussut valtavan kokoinen kalkkunan filee täydellisessä kermakastikkeessa riisin kanssa. Kermakana on kotonakin mun suosikkia, mutta harvoimpas sitä on mistään reissun päältä löytänyt.

Sloveniassa vietettiin myös reissukamun synttäreitä ja tämä tilanne vaati ehdottomasti överit jäätelöannokset. Annos oli mitä överein ja herkullisimman näköinen, mutta maku jätti toivomisen varaa. Jo ensimmäisellä lusikallisella maistoi, että Italia luonnollisine makuineen on nyt jätetty taakse ja tästä eteenpäin on parempi keskittyä syömään kakkuja.

Kroatia, Porec & Rovinj & Pula

Porecissa tuli syötyä koko reissun halvin ateria 40 kunan hintaan. Tällä noin 5,64 eurolla sai oikein maistuvaa ja täyteläistä pasta carbonaraa, jonka voimalla jaksoi hyvin kävellä koko loppupäivän. Rovinjin rantakadun listalta löytyi taas omaa unelmaani kermakanaa höystettynä ananaksilla ja voi sitä ilon määrää kun sai haukata aidossa grillissä paistettua herkkua nälkäisenä kävelyiden jälkeen. Nyt ajateltuna eipä tämäkään kermakana kyllä oikeastaan hävinnyt tippaakaan Piranin versiolle.

Pulassa vietettiin viikko, mutta syötiin ehkä heikoiten. Muutama päivä meni rannalla nauttien pikaruokaa rannan ainoasta ravintolasta. Ruoka oli ihan hyvää, mutta kallista verrattuna muuhun hintatasoon. Täältä tulikin testattua mm. hampurilainen, tomaattipasta . kanasalaatti ja pitsa kaikki noin 45 kunan hintaan, mutta minkäs teet kun muuta valikoimaa ei ole lähellä ja ruokaa on kuitenkin saatava.

Itse kaupungissa tuli syötyä varsinaista herkkupitsaa hieman syrjemmällä olevasta pitseria Neptunuksesta. Lista oli pitkä ja kinkku-ananas-rucola pitsa koko reissun paras, jopa parempi kuin se Triestessä nautittu. Samainen pulju mainosti myös gluteenittomia pohjia, joten tämä on kyllä ehdoton paikka kaikille pitsan ystäville oli sitten keliakiaa tai ei.

Toinen kaupunkiateria tuli nautittua ihan keskikaupungilla  ravintola Pompeijissa, jossa mentiin taas pasta carbonaaran voimin. Tämä(kin) oli täyttä tavaraa ja lautanen olisi suorastaan tehnyt mieli nuolla puhtaaksi. Nälkä oli tuossa vaiheessa myös niin kova, että näköjään koko annosta ei tullut edes kuvattua.

Entäs ne herkut? Kaveri maistoi yhden jäätelön taas todetakseen, että enää ei olla Italiassa, joten niinpä illat menivätkin kakkujen ja leivosten parissa. Erityisen hyvin Kroatian osissa Istriaa osattiin tehdä makeita voileivonnaisia ja piirakoita, mutta eipäs ne hyydykekakutkaan kyllä hävinneet yhtään näille perinneleivonnaisille.

Maha tuli siis täyteen joka kolkassa Istrian rannikkoa enemmän kuin hyvin ja ruokaöverit olivat enemmän kuin jokapäivää. Makean hampaiden kolotustakaan ei ollut haaste sammuttaa ja parasta olikin tämä maiden vaihtelevaisuus herkkujen suhteen niin, että kahdessa viikossa ehti aivan hyvillä mielin herkutella niin Italialaisella gelatolla kuin Kroatialaisilla leivonnaisillakin.

 Nyt valluu kuola ja suu nappasee siihen malliin, että on parempi lopettaa tämä ruokahaaveilu ja lähteä ulkoilemaan auringonpaisteeseen. Mitens muut, tuliko nälkä?

Voit seurata blogiani Bloglovinissa, BlogipolussaFacebookissa ja Instagramissa

Rantaelämää Pulassa – Verudela

Pulasta on tulossa koko ajan yhä enemmän ja enemmän suosittu kaupunki rentoon lomailuun ja siihen liene syynä ympärillä oleva kirkas vesi, joka tarjoaa sopivasti hupia ja rentoutumista kauniissa maisemissa. Tällä hetkellä rannalla kuulee lähinnä ruotsia ja saksaa, mutta uskoisin Istriasta tulevan pikkuhiljaa suosittua loma-aluetta myös Suomessa. Tässä pieni pala Pulan rantamaisemaa ja vinkkejä niille, jotka miettivät tänne rantalomaa.

Itse Pulan kaupungin ydin ei tarjoa helpotusta uimahimoon, mutta kauas ei tarvitse lähteä, että saavuttaa kirkkaat rannat. Verudelan niemimaa sijaitsee noin 4 kilometrin päässä Pulan ydinkeskustasta ja sen saavuttaa helpoiten bussilla (11kn ~ 1,4€ / lippu). Busseja kulkee noin 20 minuutin välein, mutta niitä valitessa kannattaa olla tarkkana. Bussi 2a vie rannalle bussiasemalta keskustan kautta ja vastaavasti vain numero 3a tuo sieltä samaa reittiä takaisin. Täällä kaksi turistia oli Pulassa melkein pulassa ensimmäisenä rantapäivänä, kun oltiin luettu että kumpikin bussi liikennöi reittiä ja lähdettiinkin samaisella 2a:lla takaisinpäin ja päädyttiinkin aivan muualle kuin takaisin keskustaan nimittäin Sivanskin asuinalueelle maalaistielle, jonne bussin reitti loppui ja kyseinen bussi jatkoi tyhjänä minne lie. Hyvin pääsi jalkapatikallakin perille, mutta älkää tehkö samaa virhettä ellette välttämättä halua katsella Pulan lähiömaisemia lävitse ja kävellä neljän kilometrin matkaa. : )

Verudelan niemimaa on kokonaisuudessaan melko iso ulkoilualue, jossa on ihana nauttia hiljaisuudesta ja meri-ilmasta ja käydä välillä jaloittelemassa kaiken rannalla makoilun vastapainoksi. Bussi jättää Verudelassa hotellialueen porttien eteen, josta ranta sijaitsee aivan kiven heiton päässä. Tämän yhden rannan lisäksi ympäriltä löytää paljon suojaisia omia kalliopoukamia, joista voi etsiä omaa rauhaa sitä hakevalle.
Itse rannalla asettua voi kuitenkin joko rannalle kivien päälle omille pyyhkeille taikka maksusta vuokrata rantatuolit ja varjon (hinnasta ei tietoa). Näiden lisäksi voi kuitenkin tehdä myös kuten me ja asettua aivan ilmaiseksi rantaa reunustavien puiden väliin varjoon ilman minkäänlaisia maksuja ranta- ja merinäkymällä.

Vesi on uskomattoman kirkasta, vaikka väkeä on näin elokuun lähestyessä enemmän kuin vappumarkkinoilla. Ranta syvenee sopivan nopeasti, joten montaa askelta ei ole tarvinut ottaa ollakseen kokonaan vedessä. Parasta kuitenkin on ollut heittää uimalasit silmille ja lähteä sukeltelemaan hieman kaukaisimmille kallioille ja ihailemaan vedenalaista maailmaa. Vesi on yllättävän lämmintä ja aika on vain valunut katsellessa kaloja ja ihmetellessä ihmisvilinää. Vaihtelua kaipaava voi vuokrata vaikkapa polkuveneen taikka mennä lisämaksusta hyppimään ja kiipeilemään merelle pystytetylle alueelle.

Nälän yllättäessä rannalta löytyy myös ravintola, josta on saanut ihan kelpo ruokaa, joskin melko kallista verrattuna kaupungin hintoihin. Samaisesta keskittymästä löytyy myös vessat ja suihkut, joten paljoa ei enää puitteet voisi rantalomalle parantua.

Rantaravintolasta hampurilainen 35 kunalla

Snorkkelit, pyyhkeet ja uimatossut kun on löytynyt joka päivä repusta päivä on ollut varsin onnistunut!