Dubrovnik

Jos Etelä-Kroatia jätti vähän kylmäksi huonoilla julkisilla yhteyksillään toukokuussa niin viimeiseen asti olen kuitenkin pihdannut oman loman parhainta retkikohdetta eli Lokrumin retkeilysaarta.

Lokrum on juuri se saari, jota voi ihailla rannalla lekotellen tai muurien päältä. Se erottuu myös maisemasta Srd kukkulalta käsin isona länttinä keskellä merta. Matka mantereen ja saaren välillä ei olekaan pitkä ja tuon parin kilometrin matkan taittaa vartissa puolen tunnein välein vanhankaupungin satamasta lähtevillä pienillä purtiloilla 40 kunan (5 euron) hintaan. Ja kun sää vihdoin yhtenä aamuna suosi ei tarvinut kauaa miettiä minne suunnata. Ja niinpä kohta löysinkin itseni purtilon kannelta kamera kädessä kuvaten taakse jäävää vanhaakaupunkia.

Retkeilysaarena Lokrum tarjoaa vähän kaikkeen makuun jotakin ja koska olen utelias ja kaikkiruokainen mitättömänä tavoitteena oli haikata koko saari päivässä päästä päähän ja nähdä muun muassa koko saaren tarjonta. Niinpä kun aamu yhdeksän purtilo rantautui uuteen satamaan oli aika aloittaa päiväkierros saaren ympäri.

Kasvitieteellinen puutarha

Aivan ensimmäisenä tuli ohitettua saaren kasvitieteellinen puutarha, joka esittelee välimerellistä kasvillisuutta. Tämä kuitenkin tuli skipattua tässä vaiheessa ja loppuviimein iltapäivällä oli jo niin kaikki nähnyt olo ettei sisällä tullut sitten edes käytyä. Puutarhaa sivuten maisemat kuitenkin helli matkalaisen mieltä kun vastaan hyppi pupuja ja riikinkukot esittelivät itseään parhaimmillaan. Vähän jäi myös epäselväksi oliko puutarhaan jokin oma pääsymaksunsa.

Linnan rauniot 

Kasvitieteellisen puutarhan reunamia kävellessä matka jatkui kuitenkin kohti saaren keskellä kohoavaa huippua loivaa ylämäkeä. Matkalla pusikot vihersivät ja aurinko porotti ensimmäistä kertaa kuumasti, mutta niinpä vain huippu saavutettiin. Huipulta löytyi vanhan linnan rauniot, mutta parasta oli kuitenkin huipulta aukeavat näkymät merelle ja kohti rannikkoa. Olipas taas tämänkin päivän kunniaksi yksi luksusristeilijä parkkeerautunut keskelle merta viettämään päivää Dubrovnikissa. Reunalla oli hyvä istuskella, antaa keväisen tuulen viilentää ja pitää pientä taukoa enne laskeutumista toiseen päähän saarta.

Luontopolut

Linnanraunioilta olikin aika astua luontopoluille ja jatkaa saaren kierrosta myötäillen rannikkoa. Rannikon poluilla ei ollut oikein mitään nähtävää, mutta ideana kait olikin nauttia luonnon tarjoamasta rauhasta ja aina välillä tilanteen salliessa kuikuilla alla kallioihin räiskyvää Välimerta.

Rannat

Monelle päivä Lokrumissa merkitsee rantapäivää uusissa maisemissa ja täytyy myöntää, että kun luonnonrauhan jälkeen kalliot avautuivat edessä olin minäkin aika mielissäni. Toukokuussa kalliot ymmärretysti loistivat tyhjyyttään ja merituuli pauhasi melko villinä, mutta pakkohan se oli pysähtyä ja tehdä varpaat onnelliseksi vilvoittavassa suolavedessä.

Kuollut meri – Mrtvo more 

Rannikkomaisemien ihailun jälkeen oli aika siirtyä pikkuhiljaa takaisin sisämaan puolelle ja kohti toista puolta rannikkoa ja satamaa. Kun paikkaan ei ollut suuremmin tullut tutustuttua etukäteen, ihme oli suuri kun yhtäkkiä pusikoiden takaa avautui aivan uskomattoman kirkkaana hohtava pieni poukama omien pienien silmien eteen.

Tarkemmin ottaen puskien takaa eteen avautui Kuollut meri, mrtvo more, joka ei nimestään huolimatta ole merta vaan kaunis pieni järvi. Vesi hohti kirkkaana vihreän sävyissä ja ihan pieni hetki meni sisäistäessä minnes sitä oltiinkaan saavuttu. Olipahan niin kaunis rapakko ja juuri sellainen, mitä on tullut vain valokuvissa ihasteltua. Loppujen lopuksi kalliolla istuskellessa heräsin pilvilinnoistani karmivaan lapsien räkytykseen ja totesin etten nauttinutkaan enää maisemasta yksin. Oli siis aika jatkaa matkaa. Kuollutta merta täytyi vielä päästä ihailemaan ylätasanteelta, jonka jälkeen matka jatkui metsiä pitkin takaisin kohti satamaa.

Kokonaisuudessaan aikaa saaren kiertämiseen meni reilu 5 tuntia kaikkine rentoilu ja kuvailutaukoineen ja vielä jäi paljon näkemättäkin. Ja täytyy näin jälkeenpäin sanoa, että kyllä olisi harmittanut jos tämä pieni saari olisi jäänyt näkemättä. Täällä jos jossain sai kävellä, hengittää, kuvata ja rentoutua eli toisinsanoen lomatunnelmaan pääseminen oli helppoa. Päiväretki Lokrumille oli siis ihan täysi kymppi ja ihana pako Dubrovnikin vanhankaupungin vilinästä.

Dubrovnikin ympärillä sisämaassa kohoaa korkeat vuoret ja koska korkeat paikat saavat kirjurin lähinnä hyppimään innosta muurilta avautuvat maisemat vanhaankaupunkiin olivat vain alkusoittoa näkymien ihastelulle ylhäältä käsin. Miksi tyytyä vain vähän korkeaan kun voi tyytyä vielä korkeampaankin?

Dubrovnikin takana kohoavan 412 metrisen Srd vuoren valloitukseen ei tarvitse edes olla vuorikiipeilijä, sillä huipulle hurauttaa muutamassa minuutissa kaapelihissillä, jonka asema löytyy helposti muurien ulkopuolelta Kralja Petra Kresimira nimisen päätien varrelta. Yhdensuuntainen lippu kustansi 70 kunaa eli noin 10 euroa, joka tuli ostettua suunnitelmissa kävellä vuorelta alas fiilistellen maisemia. Meno-paluun olisi saanut 140 kunalla ja näin ollen jos tietää käyttävänsä mennen tullen hissiä voi säästää 3 euroa.

Hississä ei ollut ruuhkaa toukokuussa ja matka oli oikein miellyttävä. Ylhäällä odotti kauniit maisemat, matkamuistomyymälä ja ravintola, joista itsellä tuli suunnattua heti maisemien pariin. Heti ensimmäiselle tasanteelle oli aivan pakko jäädä posettamaan ja fiilistelemään ennen kuin malttoi alkaa katsella ympärille.

Dubrovnikin kaupungista päin katsottuna Srd-vuoren oikealta puolelta löytyy näköalapaikka risteineen, jonka merkitys jäi itselleni hieman epäselväksi ja oikealla puolella levittäytyy Imperialin linnoituksen jämät, sekä kaunis puistoalue näkymineen. Linnoituksessa toimii tällä hetkellä museo, joka esittelee 1990-luvun alun sotaa. Tämä ei kuitenkaan kuulunut yhensuuntaisen lipun hintaan, joten näyttely jäi näkemättä.

Aava puistoalue oli koko lyhyen konsonanttirykelmän parasta antia! Näytti sille, että porukka tosiaan jämähti uuteen rakennukseen ihailemaan maisemia, sillä puistikossa kallionkielekkeillä sai seisoskella melkein yksinään nauttiessa kauas avautuvista maisemista. Sopivan kallion löytäessä oli pakko istuutua, hengähtää ja kerätä hieman voimia edessä siintävää laskeutumista varten ja olla vain vilpittömän onnellinen.

No mutta mitens se alasmeno? Kukkulalta lähtee alas siksakkia vetävä jyrkkä polku, jota pitkin oli tarkoitus vetää alas. Vähän aikaa polkua tuli yritettyä, mutta aika nopeaa todettua, että epätasainen kivinen polku ei sovellu sitten ollenkaan alasmenoon ellei halua taittaa nilkkaansa ja vyöryä potkupallon lailla alas. Tämä olisi selvästi kannattanut haikata ylös! Hätä ei ollut kuitenkaan sen näköinen, sillä google mapsin mukaan hieman etelään päin koukatessa pääsisi nätisti laskeutumaan kaupunkiin ja reitille tulisi matkaa 5 kilometriä. No mihinkään ei ollut kiire, joten tämä vaikutti aivan loistavalta suunnitelmalta.

Kuinkas sitten kävikään…? Rannikkoa myötäilevät maisemat paranivat jokaiselta askeleelta, mikä hidasti matkan etenemistä aivan huomattavasti. Samaa tahtia sisämaasta alkoi vyöryä tummat pilvet kaupungin ylle eikä aikaakaan kun sadehan sieltä tuli. Siinä sateessa kävellessä alaspäin serpentiinimutkan viedessä vuoren rinnettä kerroksen alaspäin, tuli todettua tien vievän vain moottoritielle, jossa ei ollut minkäänlaista jalkakäytävää saatika mahdollisuutta painua esim. portaita pitkin alaspäin. Muutaman kirosanan jälkeen sateen tihuttaessa ei voinut todeta kuin että ei auta kuin kävellä takaisin ylös ja hammasta purren ostaa uusi yksisuuntainen lippu kaapelihissillä alas.

Sade onneksi lakkasi ennen kuin ehti alkaakaan ja kuntoilun jälkeen Bosankan kylää sivuten vuoren huippu oli taas saavutettu. Pienen evästauon jälkeen autioilla portailla oli aika jatkaa matkaa ja vetää hissillä parissa minuutissa alas ja naurettua, kuinka helppoa olisi ollut vain suosiolla ostaa se kaksisuuntainen lippu.

Näillä kokemuksilla suosittelen siis joko ostamaan kerralla menopaluun tai haikkamaan siksak polkua ylös ja ajamaan kaapelivaunulla alas. Vuorellehan pääsee toki myös esim. taksilla tai vuokra-autolla Bosanka nimistä tietä pitkin kääntyen sieltä surullisen kuuluisalta Jadranska Cestalta. Näkymiä ei ainakaan kannata jättää välistä!

Dubrovnikin kiertää ympäri vahva muuri ja koska muurille on mahdollisuus päästä hyppimään tilaisuuttahan ei voinut jättää käyttämättä suolaisesta hinnasta huolimatta. Muureille on kolme käyntiä ympäri kaupunkia ja hintaa lipulle tuli opiskelijana (sama hinta myös lapsille ja eläkeläisille) 30 kunaa (noin 4 euroa) ja vastaavasti aikuisen lipuke olisi kustantanut 120 kunaa eli noin 17 euroa.

Muurivierailu tuli ajastettua tarkoituksella myöhäiseen iltapäivään, jotta valtavat ihmislaumat olivat ehtineet jo häipyä kaupungista ja voin sanoa, että kerrankin kannatti olla järkevä eikä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Muurin kiertämiseen kannattaa varata aikaa, juotavaa, eväitä, päähinettä ja mitä ikinä, sillä voin kuvitella kuinka kesäkuumalla aurinko porottaa just eikä melkeen ja voi viedä voimat siinä aavaa muuria ja ylämäkiä kävellessä. Ihan heikko jalkaisimmille kierrosta ei voi myöskään suositella, mutta noin muuten semmosella peruskunnolla muurit on aivan täysin haltuun otettavissa.

Oma kierros tuli aloitettua Pile-portin tuntumasta, sillä olin etukäteen lukenut siinä päässä olevan raskaimman nousun ja toki halusin nousut alkuun, jottei lopussa voimat hyydy. No täytyy todeta, että nousu ei ollut yhtään minkäänlainen verrattuna moneen muuhun nyppylään, mutta suoraan pääkadulle Placalle avautuvilla näkyvillä oli hyvä aloittaa kierros.

Pileportilta kiertosuunnaksi oli merkattu myötäpäivään menevä kierros ja näin ollen muuri vei loivasti kohti merenrantamaisemia ja siellä sijaitsevia muutamia terassipaikkoja. Lokrumin saari erottui selvästi muuten tyynestä merimaisemasta ja lämpimämmällä säällä terassilla istahtaminen ja fiilistelyhetken pitäminen olisi ollut enemmän kuin pakollista. Muurien ulkopuolelle maisemaa  jäi koristamaan mun koko kaupungin suosikkipaikka Lovricenakin linnoituksen maisemat ja pieni rantapoukama. Tällä kertaa maisema oli kiva nähdä toisesta suunnasta katsoen.

Muurin kääntyessä mereltä horisontissa alkoi pilkottaa rannikkomaisemat, sekä Dubrovnikin pieni kaupunkisatama. Samalla löytyi myös täydellinen tasanne, jossa pitää lepotaukoa ja katsella alla kaupungissa liikkuvia ihmisiä.

Loppukierros meni kävellessä rannikon puoleista muuria kuikuillen muurien sisälle ja katsellen kaupunkikuvaa korkeammista muureista. Tulipa samalla myös todettua katujen olevan todella niin kapeita, että oman kotikadunkin hahmottaminen oli yllättävän haastavaa.  Loppukierroksen parasta antia olikin ylhäältä ränsistyneiden talojen zuumailu symmetrisine kattoluukkuineen. Kun rauhassa tallaili menemään hiljentyneen kaupungin yllä ei jäänyt kyllä ollenkaan epäselväksi, miksi Dubrovnikia niin kovin kehutaan.

Dubrovnik on todella kaunis kun sitä katsoo oikeasta paikasta oikeaan aikaan