Browsing Category

Kreikka

Parga – Joonianmeren rauhallinen lomakohde

Parga on Kreikan mantereen länsirannikolla Joonianmeren rannalla sijaitseva noin 2000 asukkaan pieni kaupunki. Ennenvanhaa kaupunki  eli maataloudella. Nykyään matkailu on pienen Pargan tärkein elinkeino. Eikä mikään ihme! Parga kun on tunnelmallinen, rauhallinen kaunis kylä, jonka lähellä on paljon vierailemisen arvoisia kohteita.

Maisemaa Pargasta

Parga

Viimekesänä vietimme viikon tutustuen tähän kauniiseen lomakohteeseen tutustuen myös naapurimaa Albaniaan ja Korfun saareen. Säät suosivat jokapäivä yli 30 asteen helteillä ja aurinko paistoi kirkkaana korkealta taivaalta. Voisinkin sanoa Pargan olevan varma kohde jos pitää korkeista lämpötiloista ja auringon paisteesta. Etenkin jos kesän huippukuukausina sinne matkustaa.

Vaikka Parga on pieni vuoren rinteeseen rakennettu kylä, tuntui se etenkin alussa hyvinkin sokkeloiselta. Kujat ovat kapeita ja täynnä pieniä putiikkeja. Totuus kuitenkin on se, että jokainen alaspäin menevä tie vie suoraan alas rantaboulevardille, jossa ihmiset kokoontuvat iltaisin syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Ylöspäin mennessä takaisin hotellille löytäminen olikin sitten toinen juttu, erityisesti kun valitsimme kaupunkihotellin vuorerinteeltä.  Eihän sinnekään loppujen lopuksi mennyt kuin se yksi ja sama tie.

 

IMG_3247

Suurien korkeuserojen vuoksi Pargassa, jos missä kunto ei voi olla nousematta! Sitten kun vielä korkeuseroihin lisätään tuulettomat kapeat kujat ja 35 astetta lämmintä. Esimerkiksi Valtos Beachille kävellessä, joka sijaitsee Pargan linnoituksen takana sai ensin kävellä reilun 60 porrasta ylöspäin ja sitten laskea jyrkän mäen takaisin alas.
Voin melkein luvata että Pargan lomalta kotiuduttua kuka tahansa on huippu kunnossa 😉

Valtos Beach

Pargassa henkii myös paljon historia ja italialainen vaikutus on jäänyt elämään kylään. Suurinosa asukkaista, etenkin vanhemmista ihmisistä puhuu kreikan lisäksi vain italiaa ja ainakin minun syömä spagetti blognese maistui erinomaiselle!

Kokonaisuudessaan ruoka oli juuri niin hyvää ja maistuvaa kuin voi vaan välimerellä olla! Grillattua lihaa välimeren maustein maustettuna päälle hieman sitruunamehua ja juotavana tuorepuristettua mehua. Täytyy sanoa että itse en paremmasta tiedä! Valtos beachillä sijaitsi pari rantaravintolaa, joista sai tyypillisiä grilliruokia ja niissä tulikin aina rantapäivinä käytyä.
Illalla kannattaa ehdottomasti suunnata syömään Pargan rantakadulle, joka on täynnä erilaisia tunnelmallisia ravintoloita kaikkien makuun!

Jos haluaa tehdä paljon ostoksia Parga ei valitettavasti ole oikea paikka siihen. Pargassa kun sijaitsee vain tunnelmallisia turistimyymälöitä ja muutama hieman kalliimpi vaatekauppa. Jos Pargaan kuitenkin päätyy ja ostokset kiinnostavat suosittelen tekemään päiväretken johonkin suurempaan lähikaupunkiin, kuten sisämaassa sijaitsevaan Ioanninaan.

Eiköhän kokonaisuudessaan pienestä Pargasta ja sen lähialueilta löydy kuitenkin kaikille jotain mieluisaa. 🙂

Rodos – Välimeren ensimmäinen kohteeni

Rodos, tuo Välimeren helmi on ollut suomalaisten suosiossa jo yli 50 – vuoden ajan. Mikä saarelle sitten vetää vuosi vuosien jälkeen? Kenties lämpö, rannat ja täydelliset lomapalvelut kaikkien makuun, mutta ehkä myös saaren mielenkiintoinen historia, retkikohteet, sekä kokonaisuudessaan monipuolisuus.

Tämä Kreikan neljänneksi suurin saari on Teneriffan jälkeen heti toinen loma- ja ulkomaankohde, jossa olen käynyt. Ensimmäisen kerran ollessani 10-vuotias vuonna 2004 ja seuraava matka heti seuraavana kesänä 2005.
Miksi siis Rodos? Valitettavasti omat muistoni näistä matkoista ovat suhteellisen heikot, mutta ehkä se on lämpö ja meri, mitkä vetää puoleensa. Toisekseen Rodoksella asuu äitini serkku perheineen, joten sukulaisiahan on aina mukavaa käydä tapaamassa.

Rodos 2004 011

Vuoden 2005 matka on siinäkin mielessä tärkeä, sillä se on ensimmäinen lomamatkani, josta olen alkanut pitää matkapäiväkirjaa! No voitte vain kuvitella millaisia 11-vuotiaan tytön päiväkirjamerkinnät ovat, mutta pikkuhiljaa tämän jälkeen kirjoittamisesta lomilla on tullut tapa ja ehkä kirjoitukset ovat myös kehittyneet.
Tässäpä ote yhden päivän tapahtumista: (Nauttikaa oikeaoppisesta suomen kielestä)

21.6.2005
”Hei päiväkirja!
Heräsin tänään kello 8:30. Puolituntia katsoin televisiota ja sen jälkeen me mentiin syömään. Söin leivän, melonia ja jogurttia. Kun me oltiin saatu syötyä niin me mentiin hotellihuoneeseen laittamaan uimapuku ja aurinkorasvat nimittäin me lähetään rannalle Helin ja poikien kanssa. Me mentiin oottamaan aulaan ja kohta he tulivat. Me lähettiin kävelemään kohti rantaa ja pian me oltiin perillä. Oltiin rannalla 4 tuntia ja uin noin 3 tuntia. Sitten me lähdettiinkin hotellille päin, jossa mentiin uima-altaalle ja uin vielä puolituntia. Noh se riitti tälle päivälle ja lähettiin hotellihuoneelle. Kun olin kuivatellu tarpeeksi söin ja sitte me lähettii käveleen. Kun me tultiin menin nukkumaan.”

Rodos 2004 010

Suurimmaksi osaksi Rodoksen reissumme ovat siis koostuneet rantaelämästä ja vierailuista äitini serkun luona, sekä iltaisista kävelyistä rannalla ja kaupungilla. Erityisesti ensimmäisellä matkalla tuli enemmän käveltyä, katseltua maisemia ja kierrettyä vanhaakaupunkia. Ensimmäisellä matkalla tapasin myös ikäiseni tytön Melissan, jonka kanssa vietin jonkin verran aikaa. Olisi kiva tietää, mitä hänelle tänäpäivänä kuuluu.
Toisella matkallamme vietimme paljon rantaelämää ja kävimme päivän retken Turkin puolella Marmariksessa.
Kohta näistä matkoista on kulunut jo 10-vuotta ja mieli tekisi käydä moikkaamassa sukulaisia. Toisaalta uusien paikkojen näkemiseen on niin kova hinku, että suunnitelmat saarella vierailusta ovat aina siirtyneet. Ehkä vielä joku päivä Rodos osuu taas lomakohteeksi.