Browsing Category

Madrid

Uusia tuulia Espanjan lomille – Vinkit alue alueelta

Tuntuuko, että Aurinkorannikko alkaa olla jo nähty tai että seuraavalla Espanjan lomalla voisi vähän laajentaa reviiriä ja kokea vaikka jotain uutta. Mun oma rakkaus maata kohtaan on laajentanut tätä reviiriä jo melkoisesti ja mulla on jokin hinku aina tunkea itseni paikkoihin, joista en ole koskaan kuullutkaan tai joissa en ole vain ehtinyt käydä. Harmittavasti läheskään kaikki ei ole vielä edes yltänyt tänne blogin puolelle. Nyt ajattelinkin siis jakaa teille pala palalta ja alue alueelta ehkä jotain uusia käymisen arvoisia mestoja Espanjasta. Unohdetaan nyt luvuista kuitenkin kokonaan saaristot, josta voisi joskus tehdä oman hidden secrets postauksen. Unohdetaan myös pohjoisen Baskimaa, Cantabria ja Asturias, sekä läntisen Espanjan valtava Extremadura, jonne siipeni eivät ole vielä yltäneet. Unohdetaan myös Katalonia, koska itse olen käynyt alueella vain Barcelonassa, joten mitää erityisvinkkejä alueelle ei ole kanssanne jakaa aikanaan vielä.

Lennä Malagaan ja koe pohjois-Andalusia

Andalusian ensimmäisiä vierailukohteita lienee ihanan trendikäs Malaga ja Aurinkorannikon helmet kuten Fuengirola ja Marbella. Seuraavilla Andalusian lomilla tutuksi ovat varmaan jo tulleet koko alueen pääkaupunki Sevilla, vanhasta moskeijastaan ja juutalaiskortteleistaan tunnettu Cordoba ja tuhannen ja yhden yön satujen Granada. Entä seuraavaksi?

Andalusia on valtava alue, jossa on paljon muutakin kuin nämä syystäänkin suosikit klassikot. On ihania pieniä kyliä kuten Iznajar, on lumihuippuisia vuoria Sierra Nevadalla, mutta on myös massalta piilossa pysyneet Jáen, Baeza ja Úbeda, jotka hurmasivat tämän tytön vanhoilla kaupungeillaan ihan sata nolla ja jotka on muuten helppoa yhdistää samaan lomaan niiden kompaktien välimatkojen myötä.

JÁEN

Jáen on Jáenin maakunnan pääkaupunki reilulla 100 000 asukkaallaan. Maisemaa hallitsee Espanjan kaupungeille tyypillisesti katedraali, jota ympäröivät pienet kadut kutsuvat heti tutkimusretkelle. Mikä on sitten se juttu suunnata Jáeniin ja miksi se erottuu muista? Kun katedraalilta suuntaa kohti pohjoista kadut alkavat mennä kapeammiksi, ränsistyneimmiksi, mutkittelevimmiksi ja värikkäämmiksi. Alue on syntynyt rinteeseen ja mieli vie samantien seikkailemaan jonnekin meren toiselle puolelle Lattareihin. Kujat nousee ja laskee ja siestan aikaan vain sisältä kuului kaduille puheensorinaa ja musiikkia. Rakastuin täysillä. Katurakkauden lisäksi Jáenissa kannatta vierailla ainakin Baños Arabesin ilmaisessa kulttuurikeskuksessa ihan jo sen kattoterassilta aukeavien näköalojen takia. Ja koska ollaan ulkona maineen ja mammonan saavuttaneista kaupungeista Jáenista tuskin löytyy yhtään matkailijoille tarkoitettua segunda ravintolaa turistilisähinnoilla. En pettynyt kertaakaan.

Málagasta pääsee Jáeniin autolla noin 2 tunnissa, bussilla noin 3 tunnissa (ALSA) tai yhdellä päivittäisellä junayhteydellä 4 tunnissa (Renfe). 

BAÉZA & ÚBEDA

Pienet naapurit Baéza ja Úbeda ovat pohjoisen Andalusian kaksi kauneita salattua helmeä. Kylät ovat tunnettuja erityisesti Barokkiajan arkkitehtuuristaan ja ovatkin tienanneet tällä itselleen UNESCOn statuksen. Úbeda on kylistä hieman isompi reilulla 35 000 asukkaallaan, mutta Baéza ei jää yhtään jälkeen tyylillään tästä isoveljestään.

Úbedan sydän on Vaquez de Molinan aukio, jonka ympäriltä löytyy sekä palatsia, että basilikaa. Kaupunki jatkuu aukiolta pohjoiseen päin, jossa on lisää ihasteltavaa Barokkityyliä ja kauniita katuja. Úbeda on myös tunnettu sanonnastaan Andar por los cerros de Úbeda, jolla halutaan erityisesti tuoda arvoa Úbedan upeille kukkuloille ja niiltä avautuville oliiviviljelmien täyttämille maisemille. Baezassa barokkitaiteen ystävä suuntaa ensimmäiseksi katedraaliaukiolle, jonka ympärillä aukeaa pieni ja hurmaava vanhakaupunki. Itse kipusin myös kirkontorniin ihailemaan maalaismaisemia.

Jáenista Baézaan matkaa kertyy noin 50 kilometriä, jonka saavuttaa suoralla bussiyhteydellä 35 minuutissa. Välimatkaa Baézasta Úbedaan on vastaavasti 10km, jonne pääsee bussilla vartissa. 

Lennä Alicanteen ja suuntaa naapuriin Murciaan

Alicantekaan ei ole turha paikka. Viikon lomalla näkee hyvin monipuolisen Alicanteen rantoineen, sekä kenties suositun Torreviejan ja tvstä tutun Benidormin. Seuraavalla lomalla tutuksi ovat saattaneet tulla Calpen ja Altean hurmaavat rantakaupungit, sekä jopa Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki Valencia. Mutta mitäs jos seuraavalla matkalla vaihtaisi itsehallintoaluetta ja suuntaisi Valenciasta Murciaan.

MURCIA

80 kilometriä Alicantesta lounaaseen saavuttaa uuden itsehallintoalueen Murcian. Murcian alue on jäänyt vähän aurinkorannikon ja Costa Blancan varjoon, mutta omasta mielestäni aivan syyttä. Murcian alueen pääkaupunki on tietenkin Murcia, josta on hyvä aloittaa alueeseen tutustuminen.

Murcian kaupungissa asuu noin puoli miljoonaa ihmistä, joten mistään perähikiästä ei ole todellakaan kyse. Kaupunki on kuitenkin pieni ja kompakti ja nopeaa parissa päivässä kierretty. Murcian kaupungin sydän on sen goottilaisbarokkityylinen pääkatedraali. Katedraalin ympäriltä löytyy kompaktisti kaupungin muut mielenkiintoiset vierailukohteet, kuten Real Casino de Murcia, sekä lukuisat muut museot. Jokimaisemia kannattaa käydä myös ihailemassa vanhalta Puente de los Peligrosin sillalta. Ja koska kyseessä on yliopistokaupunki, Murcialle kannattaa antaa aikaa tapasbaarien ja yöelämän merkeissä. Tämän paikallisemmaksi yöelämä Espanjassa tuskin voi muuttua.

Murcian saavuttaa Alicantesta, sekä vuokra-autolla että suoralla bussilinjalla noin tunnissa. 

CARTAGENA

Murcian hallintoalueelta löytyy myös kauniita merimaisemia, joista tunnetuin lienee historiallinen Cartagena. Cartagenan satamakaupungissa yhdistyy mukavasti barokki ja uusklassista tyyliä edustava keskuskatu, tyylikäs satama-alue, sekä arkeologiset rauniot, joista nähtävillä on esimerkiksi roomalaisaikainen teatteri, Päivä kaupungissa kului nopeaa ja mitä parasta, ilman järkyttäviä matkailuvirtoja.

Murciasta Cartagenaan ajaa autolla ja pääsee bussilla noin 45 minuutissa. 

Lennä Madridiin, lähde hiihtämään ja suuntaa maailmanperintökohteisiin

Ensimmäinen loma Madridissa on soutelua Retiron puistossa, auringonlaskun ihailua Debodilla ja ostoksia Gran Víalla. Ensimmäisillä reissuilla myös läheiset Segovia ja Toledo tulevat lienee monille tutuiksi päiväretkikohteina. Mutta mitä jos seuraavalla Madridin reissulla et suuntaisikaan vaikka ollenkaan kaupungin keskustaan, vaan antaisit mahdollisuuden ensiksi Madridin hallintoalueen luontokohteille tai suuntaisit vaikka suoraan hieman kauemmas upeisiin Unesco-kohteisiin.

NAVACERRADA

Navacerradan pieni kylä on Madridilaisille siinä mielessä uniikki, että täällä pääsee talvisin Guadarraman vuorille laskulomalle. Navacerradaa ei voi kutsua ulkomaisten suosikiksi, mutta pieni kylä tarjoaakin perinteistä Espanjalaista elämänmenoa ja lähinnä punaisen tason rinteitä. Kesällä samaisiin maisemiin voi suunnata nauttimaan luonnosta ja valloittamaan pikkupatikalla vuoren rinteitä. Mikäli luontokohteet alkavat innostaa enemmänkin kannattaa Madridin lomalla suunnata Navacerradan lisäksi esimerkiksi Patonesin alueelle.

Navacerradaan ajaa Madridista noin tunnissa. Julkisilla yhteyksillä Puerto de Navacerrada on helpoiten saavutettavissa Cercanias lähijunalla C8 Chamartin – Cercedilla ja C9 Cercedilla – Puerto de Navacerrada. Matka kestää noin 1,5 tuntia. 

CUENCA

Jos klassinen Ronda Andalusiasta on tuttu, niin miten olisi Cuencan rotkokaupunki Kastilia-La Manchan alueella Madridista noin 165 kilometriä itään? Vaikka Cuenca kuuluukin UNESCOn luetteloon, on se säilyttänyt oman rauhansa ja charminsa monesta muusta kohteesta poiketen. Kuin myös Rondassa, myös täällä pääsee ihailemaan rotkomaisemia ja laidalla riippuvia taloja, mutta ilman turistirysämeininkejä. Cuencan kaupunki- ja linnoitusmaisemat ovat myös vertaansa vailla. Jos luontokohteet kiinnostaa enemmältikin kannattaa Cuencan vieressä sijaitsevassa luonnonpuistossa käydä ihmettelemässä eroosion johdosta kuluneita kiviä Ciudad Encantadassa.

Cuencan saavuttaa Madridista autolla hieman alle parissa tunnissa. Juna- ja bussiyhteyksiä menee harvakseltaan eikä kaupunki näiden puitteissa sovi päiväretkikohteeksi, 

ÁVILA

Espanjan vanhimmasta ja pisimmästä muuristaan tunnettu Ávilan keskiaikainen kaupunki on niin ikää päässyt UNESCOn listoille. Ávila on erinomainen päiväretkikohde, kun haluaa kokea upeaa vanhaa kaupunkimaisemaa rauhassa ruuhkilta. Ávilan juttu on pitkän muurin kävely ja maisemien ihailu, sekä vanhoilla kapeilla kaduilla haahuilu. Vanhankaupungin kujien keskeltä löytyy myös Espanjan vanhin goottilaistyylinen katedraali, jota pääsee ihailemaan lisämaksua vastaan.

Ávilan saavuttaa Madridista autolla hieman alle parissa tunnissa ja junalla noin 1,5 tunnissa. Sopii erityisen hyvin päiväretkikohteeksi tai yhdistäessä kierrokselle Salamancan kaupungin kanssa. 

SALAMANCA

Salamanca on yksi Espanjan nuorekkaimmista kaupungeista, joka on erittäin tunnettu selkeästä espanjastaan, suuresta upeasta katedraalistaan, sekä erityisesti yhdestä Euroopan vanhimmista yliopistoista. Katedraali ja yliopisto ovat kumpikin vierailun ja rahan arvoisia kohteita, joissa saa nopeaa kulumaan aikaa enemmältikin. Näiden lisäksi Salamancaan kannattaa suunnata nauttimaan rennosta kaupunki ilmapiiristä, hyvästä edullisesta ravintola/baaritarjonnasta, sekä Tormes joen ajanviettopaikoista. Mikäli jäät yöksi Salamancan yöelämä on kuulemani mukaan villiä ja nuorekasta.

Salamancan saavuttaa Madridista autolla noin 2,5 tunnissa ja Ávilasta noin tunnissa. Junayhteyksillä aikaa kuluu Madridista  junasta riippuen noin 1,5-3 tuntia ja Ávilasta noin tunti. 

Ja tätä listaa Madridin kohteistahan voisin jatkaa vaikka Madridin omilla El Escorialin upealla luostarilla, Alcala de Henaresin vanhallakaupungilla ja Aranjuezin palatsilla… Mutta jätetään tämä nyt tähän. Lisäähän näitä vinkkejä saa itse allekirjoittaneelta suoraa kysymällä tai tuolta ylävalikosta etsimällä Espanjan alta.

Lennä Santiago de Compostelaan ja koe termaalinen kylpy ja rantaelämää Galiciassa

Santiago de Compostelan kaupunki on lienee monelle suomalaiselle ja muulle ulkomaalaiselle tunnettu pyhiinvaellusreittien pääpisteenä. Vaikka meillä ei Suomessa olekaan kaupunkiin suoria lentoja, voin omalla rintaäänellä todeta, että Santiago de Compostela ei missään nimessä ole eksoottista Galiciaa. Se on pikemminkin A Corunan tavoin lähes jokaisen Galiciaan suuntaavan ehdoton bucket list kohde.

Onneksi Galiciastakin löytyy tilaa ja erityisen paljon hurmaavia rantakyliä, joihin en ole vielä itsekään päässyt tutustumaan. Voin siis todeta olevani edelleen tämän alueen aloittelija, mutta laitetaan nyt silti pari vinkkiä alueelle jakoon.

OURENSE

Ourense on niitä kaupunkeja, joista tuskin kukaan on edes suuremmin kuullut. Espanjalaisille se on kuitenkin tunnettu kuumista lähteistään ja wellness mahdollisuuksistaan. Se on vähän kuin espanjalaisten oma Pärnu tai Ikaalinen. Tänäkin päivänä Ourensessa sijaitsee useampiakin kylpylöitä ja ilmaisia termaalisia kylpypaikkoja, joista erityisesti jälkimmäiset ovat paikallisten viikonloppuvieton suosiossa. Parasta näissä on tosiaan se, että pääsymaksuja ei ole joko ollenkaan tai ne ovat ihan minimalistisia. Jos kylpemiseltä malttaa, kannattaa Ourensen keskustassa käydä katsastamassa sen katedraali ja vanhankaupungin muutama pääkatu. Nämä kadut heräävät eloon erityisesti yöllä, sillä myös Ourensessa sen pienestä koostaan huolimatta on tarjolla vilkasta yöelämää.

Santiagosta ajaa Ourenseen reilussa tunnissa ja hurauttaa junalla noin 40 minuutissa. 

VIGO

Vigoa voisi kutsua rantakohteiden aateliksi ilman, että siitä oikeastaan tietää yhtään kukaan ainakaan matkailullisessa mielessä. Vigo on samalla Galician alueen suurin kaupunki, joten täällä jos missä onnistuu erinomaisesti kaupunki- ja rantaelämän yhdistäminen. Kaupungin ulkopuolella avautuvat kilometrejä pitkät valkoisena hohtavat hiekkarannat, mutta täydellistä rantaparatiisia etsivät suuntaavaan aivan Vigon tuntumassa sijaitsevalla Cies Islasin saarelle. Lauttoja menee saarelle jatkuvalla syötöllä ja edessä odottaa sellainen paratiisi, mikä saa itseni palaamaan takaisin Vigoon mahdollisimman pian. Kaupungista itsestään löytyy kivaa paikallista kaupunkitunnelmaa, hyviä ravintoloita, sekä kukkulan päällä kohoava linnoitus. Kutsuisinkin Vigoa pieneksi Portoksi, mutta ilman minkäänlaista matkailijaryntäystä.

Santiagosta ajaa ja pääsee junalla Vigoon noin tunnissa. 

HUH! Tuliko edes Espanjan nälkä! Olisikos teillä vielä täydentää listaa ja jakaa jotain uusia tuulia Espanjasta, missä ihan ehdottomasti tulisi vierailla mahdollisimman äkkiä? Itselläni tämän hetken listan kärjessä on suunnata uusista kohteista seuraavaksi Extremaduraan (Caceres, Badajoz ja Merida), sekä toivottavasti kokea Baskimaan kuuluisa Bilbao ja lähialueet mahdollisimman pian. Ja tottakai Madridiin ja Andalusiaan on aina yhtä ihana palata.

Päiväretkikohde Madridista: El Escorial ja palatsinäkymät

Madridin itsehallintoalueelta löytyy monia mielenkiintoisia omia pieniä kaupunkejaan, joissa on vieläpä matkailijankin kannalta muutakin nähtävää kuin kauniit kadut ja ihanan paikallinen elämänmeno. Aiemmin olen kirjoittanut rakkaasta kotipitäjästäni Tres Cantosista ja Alcala de Henaresin joulumarkkinoista. Käytynä on myös Aranjuezin palatsikaupunki ja tänä viikonloppuna olikin aika korkata toinen palatsikaupunki El Escorial.

El Escorial on helppo ja mukava päiväretkikohde Madridista. 45 kilometrin matka taittuu noin tunnissa lähijunalla C3 ja alle 26-vuotiaan matkakortin omistaessa hintalappu tuolle matkalle on tasan 0 euroa. El Escorial itsessään koostuu kahdesta osasta. El Escorialista, jonne juna jättää innokkaat päiväretkeilijät, sekä noin 3 kilometrin päässä sijaitsevasta San Lorenzosta, jossa sijaitsee kuuluisa palatsialue. Niin ja näin, kun näille mestoille tulee, kannattaa ehdottomasti kiertää kumpikin kylänen. Kylien väliä rullaa L1 paikallisbussi, jolla välin hurauttaa nätisti, jos kävely ei oikein innosta.

San Lorenzo El Escorial

San Lorenzo koostuu kahdesta pääosasta. Pienestä viihtyisästä vanhastakaupungista, sekä valtavasta palatsi-, luostari-, museo- ja kirjastorakennuskokonaisuudesta. Vanhakaupunki on omiaan ajattomaan kuljailuun. On tapasbaareja ja muutamia putiikkeja, on pari pientä aukiota täynnä kylän vanhuksia lepuuttamassa jalkojaan ja on kauniita espanjalaistyylisiä katuja. Vaikka kuinka hiljaksoilleen näitä kiertäisi koko on sitä luokkaa, että tämä on nähty reilussa tunnissa.

Pääjuttu onkin siis El Escorialin palatsi, jonka Filip toinen rakennutti Kaarle viidennen toiveesta hautapaikaksi Espanjan kuninkaille ja vastauskonpuhdistuksen tutkimuspaikaksi. 10 euroa maksamalla (5 eur, opiskelijat, lapset eläkeläiset ym.) luostari/palatsiin pääsee kurkkaamaan sisälle ja se ehdottomasti kannattaa. Sisällä pääsee kurkkaamaan niin palastsin huoneisiin ja suuriin halleihin, kuin myös käymään vanhassa kirjastossa, sekä ihailemaan lukuisia taideteoksia. Tällä hetkellä palatsi on myös Unescon maailmanperintökohde, joka lienee kertoo jotain sen ainutlaatuisuudestaan.

El Escorialin kaupunki

Renfen aseman toisella puolella sijaitsee El Escorialin uudempi kylänen. Rehellisesti sanottuna täällä ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin kauniita kapeita kujia, muutamia baareja ja paikallista elämää.

Parasta antia ovatkin ehkä El Escorialin ja San Lorenzon väliin jäävät suuret puutarhat, jotka kannattaa katsastaa mikäli aika ja kunto vain sen sallivat. Alueelta löytyy puutahojen lisäksi mm. Casita de Principe eli prinssin pieni huvila, johon pääsee tutustumaan 5 euron maksua vastaan ohjatulla kierroksella.

El Escorialle siis suositus, mikäli etsinnässä on sopivan matkan päässä sijaitseva edullinen päiväreissukohde Madridista. Ja mikäli olet julkisten sijaan autolla liikenteessä poikkea ihmeessä myös 14 km pohjoiseen Valle de Los Caidoksen monumentille, joka on rakennettu Espanjan sisällissodassa kaatuneiden muistolle.

Kajakointia Pohjois-Madridissa: Buitrago del Lozoya

Päivät aurinkoisessa Madridissa kuluvat ihan kamalaa vauhtia. Vapaa viikonloput on käytetty arvokkaasti ja niinpä viime lauantaina suuntasimme aamulla Plaza Castillalle ja hyppäsimme bussiin numero 191 joka vei pari seikkailijaa Madridin alueen pohjoisosiin Buitrago del Lozoyan pieneen kylään.

Puolentoista tunnin kylämatkan jälkeen saavuimme perille helteiseen Buitragoon, joka osoittautui kaikkea muuta kuin uinuvaksi. Parin tuhannen asukkaan kylä koostuu pienestä muurien ympäröimästä vanhastakaupungista, linnoituksesta, uusista osista, sekä kylää vierustavasta joesta. Tämän reissun tarkoitus ei ollut kuitenkaan pelkästään katsastella vanhoja kujia vaan suunnata joenvarteen, ottaa kajakit alle ja katsella kaupunkia joelta käsin.

Kajakki irtosi 13 eurolla 2 tunniksi ja sesonkiaikaan varaus on tarpeen tehdä etukäteen. Meillä olikin varaus puolelle päivälle ja kun saatiin porukka kokoon lähdettiin tutustumaan Buitragon jokeen innolla. Jokivesi oli virkistävää ja uskomattoman kirkasta. ja 2 tunnissa ehdittiin aika hyvin kajakoida muurien toiseen päätyyn ja takaisin, sekä pitää pieni lepotauko kivirannalla.

Lauantaipäivä Buitragossa on kuitenkin muutakin kuin kajakointia ja vanhankaupungin kujia, sillä väkimäärää selitti myös viikottaiset maalaismarkkinat. Maalaismarkkinoilta lähtikin mukaan suoraan tuottajilta ostettuja hedelmiä ihan pilkkahintaan. 2 kiloa kirsikoita ja kokonainen paistettu kana kainalossa olikin hyvä suunnata piknikille joen rannan kallioille. Raikas ja kirkas vesi oli omiaan myös uimiseen ja tämä mahdollisuus käytettiinkin hyväksi.

Loppuilta tehtiinkin uusia tuttavuuksia ja päädyttiin autokyydillä uima-altaallisen omakotitalon pihamaille pelailemaan lautapelejä viimeisen lähijunan lähtöön saakka. Tällaista spontaaniutta elämä on parhaimmillaan Madridissa.

Jos siis mieli haluaa vesistömaisemiin päiväreissulle Madridista Buitrago del Lozoya on siihen juuri eikä melkein täydellinen vaihtoehto. Meillä jäi tällä kertaa vanhankaupungin kujat kiertämättä, mutta tuskimpa tuolla kujilla ja linnoituksella tulee pettymäänkään.

10 + 2 puistoa Madridissa

Miljoonakaupunki Madrid ei ole todellakaan pelkkää betoniviidakkoa. Itse asiassa kaupungista löytyy laajasti erilaisia puistoalueita ja luontoa. Puolen vuoden asumisen aikana otin lopulta ihan asiakseni seikkailla kartan vihreistä plänteistä toiseen ja tässä sitä nyt ollaan kirjoittamassa 10 pusikon listaa teillekin! Harvasta olen ehinyt koskaan kirjoitella edes omaa postausta, joten tästä on hyvä aloittaa. Jos kaupunki-ilma alkaa siis kyllästyttää tässä on jotain vaihtoehtoista ja toivottavasti uuttakin tekemistä Madridin lomalle.

1.RETIRO

Retiro lienee se Madridin tunnetuin puisto sen kauneudesta ja keskeisestä sijainnista johtuen. Tänne minäkin ensimmäisellä Madridin lomallani ensimmäisenä suuntasin ihailemaan ikonista tekojärveä soutajineen, sekä hämmästelemään kristallipalatsia. Sittemmin asuessa puistossa ei oikein tullut enää käytyä, sillä keskeinen sijainti ja Madridin upeimmat puistomaisemat ovat tuoneet alueelle omat ruuhkansa. Soveltuu siis kiireettömiin lomapäiviin ja on niihin ehdoton, mutta asujan lenkkipuistona aika menetetty tapaus.

Mitä nähdä:

  • Kristallipalatsi ja sen edessä oleva pieni lampi
  • Tekojärvi, jossa voi soudella
  • Alfonso XII:n monumentti järven toisella puolella, johon muuten ensi kuussa avautuu näköalapaikka!
  • Keväisin ruusupuutarhassa on upea kukkaloisto.

Saavutettavuus: 

  • 2 km kävellen Solin pääaukiolta
  • Metrot: Punainen linja (2) esim. Callaon tai Solin pysäkeiltä Retirolle. Turkoosi linja (1) Malasanan ja Gran Vian suunnasta Atochan pysäkille. Violetti linja (9) Ibizan pysäkki
  • Cercanias:  Atocha Cercanias pysäkki, kaikki Renfen lähijunalinjat.

Extra vinkki: Retiron vierestä löytyy muutaman euron maksava Real Jardin Botanico. Jos olet liikkeellä esimerkiksi kukkaloiston aikaan keväällä tämä on maksamisen arvoinen. Tämän lähin pysäkki on turkoosin metrolinjan (1) Atocha. 

2.CASA DE CAMPO

Madrid on siitäkin erikoinen suurkaupunki, että lähes keskustan ytimestä alkaa koko kaupungin suurin puisto, joka ei ole pelkästään puisto vaan kokonainen maalaisalue! Casa de Campo on niin iso ettei sitä kannata lähteä suorittamaan kerralla. Hyvä tutustuminen etukäteen on siis tarpeen. Matkailijalle parasta antia on ehdottomasti tekojärvi, kaapelihissi näkymineen, huvipuisto ja eläintarha. Asukkaalle Casa de Campo tarjoaa aivan uskomattoman hyvä pyöräilymaastot.

Mitä nähdä: 

  • Tekojärvi: kannattaa ottaa eväät mukaan ja jäädä piknikille
  • Teleferico: Kaapelihissimatka Parque Oestelta puiston keskuksiin (noin 6 eur menopaluu)
  • Eläintarha
  • Huvipuisto

Saavutettavuus:

  • Kävellen: Sol – järvi noin 2,5 km
  • Metrot: Jos olet menossa
    a) järvelle: Lago: sininen linja (10),
    b) Telefericolle: Argüelles: keltainen (3), ruskea (4) ja harmaa circle linja (6)
    c) Eläintarhalle: Casa de Campo: vihreä (5) ja sininen (10) linja
    d) Huvipuistolle: Batán: sininen linja (10)
  • Cercanias Renfe: Principe Píon asema: C1, C7, C10

Lue puistosta lisää tästä postauksesta: klik!

3.PARQUE DEL OESTE

Oeste puisto on tunnetuin eteläisestä päästään ja Debodin temppelistään. Debod taas vastaavasti on tunnettu upeista auringonlaskuistaan ja maisemistaan maaseudulle päin. Oestesta löytyy kuitenkin myös ruusupuisto, joka antaa parastaan keväällä kukkimisen aikaan. Muuten voisin sanoa puiston olevan melko perinteinen eikä aikaa näiden kahden lisäksi kannata täällä enempää tuhlata.

Mitä nähdä: 

  • Debodin temppeli ja auringonlaskut
  • Rosaleda del parque del Oeste ruusupuisto

Saavutettavuus:

  • Kävellen: Sol – Debod noin 1,5 km
  • Metrot:
    a) Debodille: Plaza de Espana:  sininen (10) ja keltainen (3) linja tai Ventura Rodriguez keltainen (3) linja
    b) Ruusupuistolle: Argüelles: keltainen (3), ruskea (4) ja harmaa circle linja (6) tai Ventura Rodriguez keltainen (3) linja

4.MADRID RÍO

Madrid Ríon alue on nousemassa yhdeksi Madridin trendikkäimmistä puistoista ja alueista viettää aikaa. Eteläisen Madridin ongelma-alueiden saneeraus on onnistunut halutusti ja jokialueesta on tullut yksi Madridin monipuolisimmista alueista. Madridin joen varrella ihaillaan siltoja, lenkkeillään jokimaisemissa, skeitataan skeittipuistossa ja vieraillaan kasvihuoneissa ja katsellaan näyttelyitä Matadero Madridissa. Tästä tuli yksi omista suosikeistani sen monipuolisuuden vuoksi ja tätä voisin kyllä suosittella lyhyemmällekin lomalle katsastettavaksi.

Mitä nähdä:

  • Vicente Calderónin stadion eli Atleticon kotikenttä
  • Toledon ja Arganzuelan sillat
  • Jokivarsi
  • Matadero Madridin näyttelyalue

Saavutettavuus:

  • Kävellen: Sol – Puente Toledo 2,3 km
  • Metrot:
    a) Vicente Calderónin stadionin päähän: Piramides tai Marques de Vadillo vihreä (5) linja
    b) Mataderolle: Legazpi keltainen (3) tai harmaa circle (6) linja

5.EL CAPRICHO

El Capricho on ehdottomasti Madridin toiseksi kaunein puisto heti Retiron jälkeen. Sen kaukainen sijainti keskustasta on kuitenkin tehnyt siitä rauhallisen, mikä luo vielä aivan omanlaisensa fiiliksen tälle puistolle. Puisto on jaettu kolmeen eri sektoriin. Ranskan mailla voi katsella labyrinttia ja puiston tunnetuinta patsasta. Italialaisessa osassa pääsee katsomaan puiston vanhoimmat rakennukset ja maisemat. Kolmantena englantilaistyylisiä maisemia on nähtävissä vähän siellä sun täällä.

Kävin itse katsastamalla puiston sateisella säällä, joten kuvat eivät anna ollenkaan oikeutta paikan kauneudelle. Yritin itseasiassa tehdä uusinnan Suomi vieraan kanssa, mutta silloin puisto ei jostain syystä ollutkaan auki.

Saavutettavuus: 

  • Metro: El Caprichon pysäkki, vihreä (5) linja.

6.SIETE TETAS

Huonomaineiselta lähiöalueelta Vallecasista löytyy 7 kukkulan puisto, joka on jäänyt aivan huomioitta yhtään missään. Mutta tämä puisto on ehdottomasti Madridin paras näköalapaikka. Tämä on myös niitä paikkoja, jossa saa muuten nauttia kauniista panoraamamaisemista aivan omassa rauhassaan. Antaa ylläolevien kuvien puhua puolestaan!

Mitä nähdä: Madridin parhaimmat ilmaiset panoraamanäkymät

Saavutettavuus: 

  • Metro: Portazgon pysäkki turkoosi (1) linja

Lue kokonainen postaus 7 kummun maisemista tästä linkistä: klik

7.QUINTA DE LOS MOLINOS

Tässä puistossa ei ole mitään ihmeellistä muulloin kuin kevätaikaan mantelin kukkien kukkiessa. Sillon tämä puisto herää eloon ja on ehdottomasti Madridin kaunein! Pinkit kukat ei lienee kaipaa enempää selittelyä. Jos rakastat värejä, romantiikkaa ja kukkaloistoa tule tänne maaliskuun puolivälin taitteilla!

Mitä nähdä: Mantelikukkien kukkaloisto maaliskuun puolivälin tienoilla

Saavutettavuus: 

  • Metro: Suanzesin pysäkki vihreä (5) linja

Katsasta täältä oma postaus puistosta: klik

8.PARQUE EUROPA 

Miniatyyrinen Eurooppa on Madridissa koettavissa yhden päivän aikana Eurooppa puistossa. Kukapa ei haluaisi matkustaa Madridiin näkemään Eiffel tornia ja pissaavaa poikaa. Torrejon de Ardozissa sijaitseva puisto on ulkona kaupunkialueelta 25 kilometriä Solilta itään päin. Tämä erikoinen puisto on kuitenkin ilmaista lystiä ja Renfen lähijunat vie aika näppärästi perille!

Mitä nähdä: Euroopan merkittävimmät nähtävyydet miniatyyri koossa aina Eiffelin tornista, Colosseumiin ja Plaza Mayoriin.

Saavutettavuus: 

  • Cercanias Renfe: Linjat C2 ja C7 Nuevos Ministeriokselta ja Atochasta Torrejon de Ardozin pysäkille. Torrejon de Ardozilta paikallisbussit L1 ja L2 vievät oven eteen. Kävelymatka tällä välillä noin 3km.

9. FELIPE VI

Koillis-Madridissa avautuva 340 hehtaarin puisto oli järjen köyhyyttä 40 asteen helteillä, mutta yksi Madridin pyrähdyksen ikimuistoisimmista seikkailuista. Puisto kattaa yhteensä yli 310 000 puuta ja se on suunniteltu virkistäviin ulkoilu- ja urheilupäiviin. Se esittelee erilaisia luonnon ekosysteemejä, tarjolla on ojamaisemaa, lampia ja jonkin sortin suota. Lapsille oli myös omia leikkipaikkoja. Me kuitenkin etsittiin hyviä kukkulanäköaloja ja päädyttiin samalla katsastamaan pienimuotoinen labyrintti. Lähistöllä ei ole yhtään mitään, joten jos ja kun joskus tiesi vie tänne raahaa omaa juotavaa ja evästä ja mielellään paljon!

Mitä nähdä: 

  • Luontoa
  • Labyrintti
  • Näköalapaikka

Saavutettavuus:

  • Cercanias Renfe: Linja C1 ja C10 Valdebebasiin + 1km kävelyä
  • Paikallisbusseilla 87, 174, SE799

10. JUAN CARLOS I

Juan Carloksen puisto löytyy aiemmin mainitun Caprichon viereltä ja osoittautui sellaiseksi parhaimmat päivänsä nähneeksi urheilupuistoksi. Puisto rakennettiin 1992 vuoden kulttuurikaupunkitittelin puitteissa ja sen jälkeen tätä ei siis ole taidettu paljoa hoitaa. Silti, jos tänne tulee vierailulle lapsille on paljon leikkipaikkoja, alueelta löytyy erikoisia patsaita ja kala-allas, sekä teko kanaaleja, joissa ehkä joskus on soudeltu menemään.

Saavutettavuus: 

  • Metro: El Caprichon pysäkki, vihreä (5) linja.

Ja saako vielä mainita kaksi extraa ihan lyhyesti…

10 + 1 Quinta de la Fuente del Berro

Hyvin pieni puistoalue Goyan hienostoalueen kupeessa. Täältä aukeaa klassiset näkymät Madridin televisiotornille.Tänne siis ottamaan ikonosia kuvia ja katsastamaan yksi pieni tehty vesiputous!

Saavutettavuus: Metro harmaa circle line 6 pysäkki O’Donnel

10 + 2 Parque Central de 3C

Pohjois-Madrid ja oma rakas koti ja listalla ihan vain koska tätä parempaa kotipuistoa ei voi maa kantaa. Vesitornilta avautuu kivat näkymät ja keväisin puistoa koristaa ruusupuutarha, jossa saa ihailla kukkaloistoa ihan ilman Retiron ja Oesten ruuhkia.

Saavutettavuus: Renfe Cercanias C4 pysäkki Tres Cantos

Huh kun tuli puisto ikävä! Näiden lisäksi Madridista löytyy toki vielä ainakin saman verran muita puistoja ja paljon on vielä itselläkin näkemättä. Eiköhän tällä listalla pääse kuitenkin alkuun!

Onko sulla omaa puistolempparia Madridissa? Listan täydennysehdotuksia otetaan myös vastaan.

Joulutunnelmissa Madridissa

Pyrähdin tuossa spontaanisti viime viikolla katselemaan Madridin menoja ja meininkejä. Madrid oli kylmä, mutta onneksi joulunhenki lämmitti kaupunkia ja loi aivan uudenlaista tunnelmaa. Olin onnekas, sillä sain kokea joulun avajaiset perjantaina ja nähdä kuinka koko kaupunki syttyi jouluvaloihin  ja tunnelmiin. Espanjassa joulu ei ole mikään ihan pikkujuttu, joten ihan siitäkään syystä matka Madridin joulumarkkinoille ei ole ollenkaan huono idea.

Jos olet siis suuntaamassa lähiviikkojen aikana kaupunkiin tässä jotain mitä kannattaa ehdottomasti fiilistellä.

Puerta del Solin joulukuusi ja valot

 

Ehkä kaikkein ikonisin, kliseisin ja väkisinkin koettava joulun henki on ehdottomasti Madridin pääaukiolla Solilla. Iso joulukuusi valaisee aika mukavasti koko aukion ja kohti Gran Víaa lähtee kauniit ylös ripustetut jouluvalot. Ihan vielä ei ollut ilmestynyt kauppojen ikkunoihin joulutarinoita, mutta voin luvata, että niitä on taatusti tulossa ainakin Ingleseihin kunhan tästä joulukuulle siirrytään. Ja yleensä nämä joulutarinat on ihan uskomattoman hienoja.

Gran Vía

Toinen kliseinen ja lähes väkipakolla koettava jouluvalokatu on tietenkin Gran Vía. Kovin on Madridissa puhuttu kadun muuttamisesta kävelykaduksi, mutta vielä jouluvalot valaisevat lähinnä autojen vilkasta liikennettä. Gran Víalta jouluvalot jatkuvat kohti Malasañaa aina Tribunalille saakka.

Plaza Mayor

Kun jouluvaloista haluaa siirtyä markkinatunnelmiin, kannattaa suunnata nokka kohti Plaza Mayorin aukiota. Kun saavuin aukiolle, oli lähes kaikki kojut jo kiinni, mutta voi jumpe paikalla oli silti joulutunnelmaa. TVE:n tädit olivat saapuneet kuvaamaan meininkejä ja tiedä vaikka joku suomityttökin olisi vilahtanut televisiossa. Kojujen lisäksi aukio oli aivan ihanasti valaistu, kuten Plaza Mayor yleensäkin.

Alcala de Henares ja joulumarkkinat

Madridin suurin joulukylä on kuitenkin pystytetty Alcala de Henaresin kaupunkiin tunti länteen Nuevos Ministeriokselta. Koko alue on pystytetty keskelle ei mitään, mutta bussilla pääsee helposti perille Alcalan lähijuna-asemalta.

Nämä markkinat sopii erityisen hyvin lapsiperheille. Alue on pystytetty vähän sellaiseen feria malliin sopivasti. Joululaulut raikaa, lapsille on hyvipuistolaitteita, tontut jakaa karkkeja. Sisältä löytyy mäenlaskupaikkaa ja ulkona voi luistella. Itse kojut tuottivat pettymykset, sillä täältä oikeastaan puuttui kaikki perinteinen espanjalainen jouluhömppäsälä ja ruoka.

Niin seuraava kysymys sitten kuuluukin, mitä näiltä espanjalaisilta markkinoilta voi odottaa? Itse hamstrasin ruokakaupoista kotiinvietäväksi kasan eri variaatioita turrónista. Pólvoron-leivokset ovat myös jotain, joista ei ehkä ikinä saa tarpeekseen. Ja koska on joulu, ei suklaalta ja marsipaaniltakaan voi välttyä. Espanjalaisille joulu on perhejuhla ja se näkyy siis vahvasti näissä markkinoissa. Parasta näihin on siis lähteä herkuttelemaan avoimella fiiliksellä ja katselemaan paikallista elämänmenoa.

Itsehän voisin palata samantien takaisin, mutta oon kyllä siltikin kiitollinen, että ehdin juuri ja juuri nähdä Madridin kauniissa jouluasussaan.