Tuntuuko, että Aurinkorannikko alkaa olla jo nähty tai että seuraavalla Espanjan lomalla voisi vähän laajentaa reviiriä ja kokea vaikka jotain uutta. Mun oma rakkaus maata kohtaan on laajentanut tätä reviiriä jo melkoisesti ja mulla on jokin hinku aina tunkea itseni paikkoihin, joista en ole koskaan kuullutkaan tai joissa en ole vain ehtinyt käydä. Harmittavasti läheskään kaikki ei ole vielä edes yltänyt tänne blogin puolelle. Nyt ajattelinkin siis jakaa teille pala palalta ja alue alueelta ehkä jotain uusia käymisen arvoisia mestoja Espanjasta. Unohdetaan nyt luvuista kuitenkin kokonaan saaristot, josta voisi joskus tehdä oman hidden secrets postauksen. Unohdetaan myös pohjoisen Baskimaa, Cantabria ja Asturias, sekä läntisen Espanjan valtava Extremadura, jonne siipeni eivät ole vielä yltäneet. Unohdetaan myös Katalonia, koska itse olen käynyt alueella vain Barcelonassa, joten mitää erityisvinkkejä alueelle ei ole kanssanne jakaa aikanaan vielä.
Lennä Malagaan ja koe pohjois-Andalusia
Andalusian ensimmäisiä vierailukohteita lienee ihanan trendikäs Malaga ja Aurinkorannikon helmet kuten Fuengirola ja Marbella. Seuraavilla Andalusian lomilla tutuksi ovat varmaan jo tulleet koko alueen pääkaupunki Sevilla, vanhasta moskeijastaan ja juutalaiskortteleistaan tunnettu Cordoba ja tuhannen ja yhden yön satujen Granada. Entä seuraavaksi?
Andalusia on valtava alue, jossa on paljon muutakin kuin nämä syystäänkin suosikit klassikot. On ihania pieniä kyliä kuten Iznajar, on lumihuippuisia vuoria Sierra Nevadalla, mutta on myös massalta piilossa pysyneet Jáen, Baeza ja Úbeda, jotka hurmasivat tämän tytön vanhoilla kaupungeillaan ihan sata nolla ja jotka on muuten helppoa yhdistää samaan lomaan niiden kompaktien välimatkojen myötä.
JÁEN
Jáen on Jáenin maakunnan pääkaupunki reilulla 100 000 asukkaallaan. Maisemaa hallitsee Espanjan kaupungeille tyypillisesti katedraali, jota ympäröivät pienet kadut kutsuvat heti tutkimusretkelle. Mikä on sitten se juttu suunnata Jáeniin ja miksi se erottuu muista? Kun katedraalilta suuntaa kohti pohjoista kadut alkavat mennä kapeammiksi, ränsistyneimmiksi, mutkittelevimmiksi ja värikkäämmiksi. Alue on syntynyt rinteeseen ja mieli vie samantien seikkailemaan jonnekin meren toiselle puolelle Lattareihin. Kujat nousee ja laskee ja siestan aikaan vain sisältä kuului kaduille puheensorinaa ja musiikkia. Rakastuin täysillä. Katurakkauden lisäksi Jáenissa kannatta vierailla ainakin Baños Arabesin ilmaisessa kulttuurikeskuksessa ihan jo sen kattoterassilta aukeavien näköalojen takia. Ja koska ollaan ulkona maineen ja mammonan saavuttaneista kaupungeista Jáenista tuskin löytyy yhtään matkailijoille tarkoitettua segunda ravintolaa turistilisähinnoilla. En pettynyt kertaakaan.
Málagasta pääsee Jáeniin autolla noin 2 tunnissa, bussilla noin 3 tunnissa (ALSA) tai yhdellä päivittäisellä junayhteydellä 4 tunnissa (Renfe).
BAÉZA & ÚBEDA
Pienet naapurit Baéza ja Úbeda ovat pohjoisen Andalusian kaksi kauneita salattua helmeä. Kylät ovat tunnettuja erityisesti Barokkiajan arkkitehtuuristaan ja ovatkin tienanneet tällä itselleen UNESCOn statuksen. Úbeda on kylistä hieman isompi reilulla 35 000 asukkaallaan, mutta Baéza ei jää yhtään jälkeen tyylillään tästä isoveljestään.
Úbedan sydän on Vaquez de Molinan aukio, jonka ympäriltä löytyy sekä palatsia, että basilikaa. Kaupunki jatkuu aukiolta pohjoiseen päin, jossa on lisää ihasteltavaa Barokkityyliä ja kauniita katuja. Úbeda on myös tunnettu sanonnastaan Andar por los cerros de Úbeda, jolla halutaan erityisesti tuoda arvoa Úbedan upeille kukkuloille ja niiltä avautuville oliiviviljelmien täyttämille maisemille. Baezassa barokkitaiteen ystävä suuntaa ensimmäiseksi katedraaliaukiolle, jonka ympärillä aukeaa pieni ja hurmaava vanhakaupunki. Itse kipusin myös kirkontorniin ihailemaan maalaismaisemia.
Jáenista Baézaan matkaa kertyy noin 50 kilometriä, jonka saavuttaa suoralla bussiyhteydellä 35 minuutissa. Välimatkaa Baézasta Úbedaan on vastaavasti 10km, jonne pääsee bussilla vartissa.
Lennä Alicanteen ja suuntaa naapuriin Murciaan
Alicantekaan ei ole turha paikka. Viikon lomalla näkee hyvin monipuolisen Alicanteen rantoineen, sekä kenties suositun Torreviejan ja tvstä tutun Benidormin. Seuraavalla lomalla tutuksi ovat saattaneet tulla Calpen ja Altean hurmaavat rantakaupungit, sekä jopa Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki Valencia. Mutta mitäs jos seuraavalla matkalla vaihtaisi itsehallintoaluetta ja suuntaisi Valenciasta Murciaan.
MURCIA
80 kilometriä Alicantesta lounaaseen saavuttaa uuden itsehallintoalueen Murcian. Murcian alue on jäänyt vähän aurinkorannikon ja Costa Blancan varjoon, mutta omasta mielestäni aivan syyttä. Murcian alueen pääkaupunki on tietenkin Murcia, josta on hyvä aloittaa alueeseen tutustuminen.
Murcian kaupungissa asuu noin puoli miljoonaa ihmistä, joten mistään perähikiästä ei ole todellakaan kyse. Kaupunki on kuitenkin pieni ja kompakti ja nopeaa parissa päivässä kierretty. Murcian kaupungin sydän on sen goottilaisbarokkityylinen pääkatedraali. Katedraalin ympäriltä löytyy kompaktisti kaupungin muut mielenkiintoiset vierailukohteet, kuten Real Casino de Murcia, sekä lukuisat muut museot. Jokimaisemia kannattaa käydä myös ihailemassa vanhalta Puente de los Peligrosin sillalta. Ja koska kyseessä on yliopistokaupunki, Murcialle kannattaa antaa aikaa tapasbaarien ja yöelämän merkeissä. Tämän paikallisemmaksi yöelämä Espanjassa tuskin voi muuttua.
Murcian saavuttaa Alicantesta, sekä vuokra-autolla että suoralla bussilinjalla noin tunnissa.
CARTAGENA
Murcian hallintoalueelta löytyy myös kauniita merimaisemia, joista tunnetuin lienee historiallinen Cartagena. Cartagenan satamakaupungissa yhdistyy mukavasti barokki ja uusklassista tyyliä edustava keskuskatu, tyylikäs satama-alue, sekä arkeologiset rauniot, joista nähtävillä on esimerkiksi roomalaisaikainen teatteri, Päivä kaupungissa kului nopeaa ja mitä parasta, ilman järkyttäviä matkailuvirtoja.
Murciasta Cartagenaan ajaa autolla ja pääsee bussilla noin 45 minuutissa.
Lennä Madridiin, lähde hiihtämään ja suuntaa maailmanperintökohteisiin
Ensimmäinen loma Madridissa on soutelua Retiron puistossa, auringonlaskun ihailua Debodilla ja ostoksia Gran Víalla. Ensimmäisillä reissuilla myös läheiset Segovia ja Toledo tulevat lienee monille tutuiksi päiväretkikohteina. Mutta mitä jos seuraavalla Madridin reissulla et suuntaisikaan vaikka ollenkaan kaupungin keskustaan, vaan antaisit mahdollisuuden ensiksi Madridin hallintoalueen luontokohteille tai suuntaisit vaikka suoraan hieman kauemmas upeisiin Unesco-kohteisiin.
NAVACERRADA
Navacerradan pieni kylä on Madridilaisille siinä mielessä uniikki, että täällä pääsee talvisin Guadarraman vuorille laskulomalle. Navacerradaa ei voi kutsua ulkomaisten suosikiksi, mutta pieni kylä tarjoaakin perinteistä Espanjalaista elämänmenoa ja lähinnä punaisen tason rinteitä. Kesällä samaisiin maisemiin voi suunnata nauttimaan luonnosta ja valloittamaan pikkupatikalla vuoren rinteitä. Mikäli luontokohteet alkavat innostaa enemmänkin kannattaa Madridin lomalla suunnata Navacerradan lisäksi esimerkiksi Patonesin alueelle.
Navacerradaan ajaa Madridista noin tunnissa. Julkisilla yhteyksillä Puerto de Navacerrada on helpoiten saavutettavissa Cercanias lähijunalla C8 Chamartin – Cercedilla ja C9 Cercedilla – Puerto de Navacerrada. Matka kestää noin 1,5 tuntia.
CUENCA
Jos klassinen Ronda Andalusiasta on tuttu, niin miten olisi Cuencan rotkokaupunki Kastilia-La Manchan alueella Madridista noin 165 kilometriä itään? Vaikka Cuenca kuuluukin UNESCOn luetteloon, on se säilyttänyt oman rauhansa ja charminsa monesta muusta kohteesta poiketen. Kuin myös Rondassa, myös täällä pääsee ihailemaan rotkomaisemia ja laidalla riippuvia taloja, mutta ilman turistirysämeininkejä. Cuencan kaupunki- ja linnoitusmaisemat ovat myös vertaansa vailla. Jos luontokohteet kiinnostaa enemmältikin kannattaa Cuencan vieressä sijaitsevassa luonnonpuistossa käydä ihmettelemässä eroosion johdosta kuluneita kiviä Ciudad Encantadassa.
Cuencan saavuttaa Madridista autolla hieman alle parissa tunnissa. Juna- ja bussiyhteyksiä menee harvakseltaan eikä kaupunki näiden puitteissa sovi päiväretkikohteeksi,
ÁVILA
Espanjan vanhimmasta ja pisimmästä muuristaan tunnettu Ávilan keskiaikainen kaupunki on niin ikää päässyt UNESCOn listoille. Ávila on erinomainen päiväretkikohde, kun haluaa kokea upeaa vanhaa kaupunkimaisemaa rauhassa ruuhkilta. Ávilan juttu on pitkän muurin kävely ja maisemien ihailu, sekä vanhoilla kapeilla kaduilla haahuilu. Vanhankaupungin kujien keskeltä löytyy myös Espanjan vanhin goottilaistyylinen katedraali, jota pääsee ihailemaan lisämaksua vastaan.
Ávilan saavuttaa Madridista autolla hieman alle parissa tunnissa ja junalla noin 1,5 tunnissa. Sopii erityisen hyvin päiväretkikohteeksi tai yhdistäessä kierrokselle Salamancan kaupungin kanssa.
SALAMANCA
Salamanca on yksi Espanjan nuorekkaimmista kaupungeista, joka on erittäin tunnettu selkeästä espanjastaan, suuresta upeasta katedraalistaan, sekä erityisesti yhdestä Euroopan vanhimmista yliopistoista. Katedraali ja yliopisto ovat kumpikin vierailun ja rahan arvoisia kohteita, joissa saa nopeaa kulumaan aikaa enemmältikin. Näiden lisäksi Salamancaan kannattaa suunnata nauttimaan rennosta kaupunki ilmapiiristä, hyvästä edullisesta ravintola/baaritarjonnasta, sekä Tormes joen ajanviettopaikoista. Mikäli jäät yöksi Salamancan yöelämä on kuulemani mukaan villiä ja nuorekasta.
Salamancan saavuttaa Madridista autolla noin 2,5 tunnissa ja Ávilasta noin tunnissa. Junayhteyksillä aikaa kuluu Madridista junasta riippuen noin 1,5-3 tuntia ja Ávilasta noin tunti.
Ja tätä listaa Madridin kohteistahan voisin jatkaa vaikka Madridin omilla El Escorialin upealla luostarilla, Alcala de Henaresin vanhallakaupungilla ja Aranjuezin palatsilla… Mutta jätetään tämä nyt tähän. Lisäähän näitä vinkkejä saa itse allekirjoittaneelta suoraa kysymällä tai tuolta ylävalikosta etsimällä Espanjan alta.
Lennä Santiago de Compostelaan ja koe termaalinen kylpy ja rantaelämää Galiciassa
Santiago de Compostelan kaupunki on lienee monelle suomalaiselle ja muulle ulkomaalaiselle tunnettu pyhiinvaellusreittien pääpisteenä. Vaikka meillä ei Suomessa olekaan kaupunkiin suoria lentoja, voin omalla rintaäänellä todeta, että Santiago de Compostela ei missään nimessä ole eksoottista Galiciaa. Se on pikemminkin A Corunan tavoin lähes jokaisen Galiciaan suuntaavan ehdoton bucket list kohde.
Onneksi Galiciastakin löytyy tilaa ja erityisen paljon hurmaavia rantakyliä, joihin en ole vielä itsekään päässyt tutustumaan. Voin siis todeta olevani edelleen tämän alueen aloittelija, mutta laitetaan nyt silti pari vinkkiä alueelle jakoon.
OURENSE
Ourense on niitä kaupunkeja, joista tuskin kukaan on edes suuremmin kuullut. Espanjalaisille se on kuitenkin tunnettu kuumista lähteistään ja wellness mahdollisuuksistaan. Se on vähän kuin espanjalaisten oma Pärnu tai Ikaalinen. Tänäkin päivänä Ourensessa sijaitsee useampiakin kylpylöitä ja ilmaisia termaalisia kylpypaikkoja, joista erityisesti jälkimmäiset ovat paikallisten viikonloppuvieton suosiossa. Parasta näissä on tosiaan se, että pääsymaksuja ei ole joko ollenkaan tai ne ovat ihan minimalistisia. Jos kylpemiseltä malttaa, kannattaa Ourensen keskustassa käydä katsastamassa sen katedraali ja vanhankaupungin muutama pääkatu. Nämä kadut heräävät eloon erityisesti yöllä, sillä myös Ourensessa sen pienestä koostaan huolimatta on tarjolla vilkasta yöelämää.
Santiagosta ajaa Ourenseen reilussa tunnissa ja hurauttaa junalla noin 40 minuutissa.
VIGO
Vigoa voisi kutsua rantakohteiden aateliksi ilman, että siitä oikeastaan tietää yhtään kukaan ainakaan matkailullisessa mielessä. Vigo on samalla Galician alueen suurin kaupunki, joten täällä jos missä onnistuu erinomaisesti kaupunki- ja rantaelämän yhdistäminen. Kaupungin ulkopuolella avautuvat kilometrejä pitkät valkoisena hohtavat hiekkarannat, mutta täydellistä rantaparatiisia etsivät suuntaavaan aivan Vigon tuntumassa sijaitsevalla Cies Islasin saarelle. Lauttoja menee saarelle jatkuvalla syötöllä ja edessä odottaa sellainen paratiisi, mikä saa itseni palaamaan takaisin Vigoon mahdollisimman pian. Kaupungista itsestään löytyy kivaa paikallista kaupunkitunnelmaa, hyviä ravintoloita, sekä kukkulan päällä kohoava linnoitus. Kutsuisinkin Vigoa pieneksi Portoksi, mutta ilman minkäänlaista matkailijaryntäystä.
Santiagosta ajaa ja pääsee junalla Vigoon noin tunnissa.
HUH! Tuliko edes Espanjan nälkä! Olisikos teillä vielä täydentää listaa ja jakaa jotain uusia tuulia Espanjasta, missä ihan ehdottomasti tulisi vierailla mahdollisimman äkkiä? Itselläni tämän hetken listan kärjessä on suunnata uusista kohteista seuraavaksi Extremaduraan (Caceres, Badajoz ja Merida), sekä toivottavasti kokea Baskimaan kuuluisa Bilbao ja lähialueet mahdollisimman pian. Ja tottakai Madridiin ja Andalusiaan on aina yhtä ihana palata.