Lanzarote oli jo kotona valmiiksi päätetty pakollinen retkikohde Fuerteventuralta. Välimatkaa saarilla on vain 15 kilometriä ja luonto eroaa kuin yö ja päivä. Tämä oli myös vielä niitä harvoja Kanariansaaria, jolla en ollut aiemmin käynyt ja kaverillakin vierailusta oli jo tovi, joten oli aikakin käydä kurkkaamassa näkymiä.
Lauttoja saarten välillä menee noin tunnin välein kolmen eri firman voimin, mutta koska kummallakaan meistä ei ole halua ajella vuoristoteillä ja maisemiakin haluttiin nähdä Playa Blancaa pidemmälle, päädyttiin ostamaan kadulla vastaantulleesta matkatoimistosta kokopäiväretki kuljetuksineen, opastuksineen päivineen 49 eurolla per nenä. Finnmatkat näytti myyvän tätä samaa kansainvälistä retkeä samaan hintaan, joten jos retkivaihtoehto kiinnostaa tässä lyhennelmä nähtävyyksineen kyseisestä retkestä.
Irina tourssin myytyä meille liput ja neuvottua noutopaikan suuntasimme seuraavana aamuna sovitusti klo 9 hotellin eteen. Bussia ei näkynyt eikä kuulunut ja lopulta nouto tapahtui Espanjalaiseen tyyliin vasta reilu puolituntia sovitusta. Maksettiin retki, hypättiin bussin kyytiin, saatiin laivarannekkeet Maritimas Romeroon ja retkipäivä pystyi alkamaan.
Matka Fuerteventuralta Lanzarotelle taittuu 45 minuutissa, mutta tuo 45 minuuttia voi olla tuskainen matkapahoinvoivalle, sillä välillä aallokko on todella kova. Itse keskityin tuijottamaan ikkunasta ulos ja olin onnellinen kun laiva saapui vihdoin uuteen satamaan, Playa Blancaan.
Lanzarotella odottivat täysin uudenlaiset tummat laavahiekkamaisemat, jotka ovat retkioppaan mukaan muovautuneet 300-vuoden takaisissa tulivuorenpurkauksissa. Kontrastia maisemaan loivat valkoisista matalista kivitaloista koostuvat kylät, jotka ovat saaneet ilmeensä taiteilija Cesar Manriquesin ja hallinnon yhteistyönä. Vain muutama väripoikkeus saarelta kuulemma löytyy ja ainakin oppaan äänensävystä päätellen niitä ei kovinkaan arvosteta.
Fuerteventuran valkoisilta hiekkarannoilta…
Lanzaroten maailmanlopun laavakivimaisemaan
Timanfayan kansallispuisto
Ensimmäisenä vierailukohteena toimi Kanariansaarten toiseksi suosituin luontonähtävyys Timanfayan kansallispuisto. 5107 hehtaarin alueella tajuaa hyvin mitä tarkoittaa tuliperäinen maa ja miltä näyttää laavakivien täyttämä maaperä. Kierros alueella on hyvin suunniteltu koostumaan pienistä maanvoimaa kuvaavista esityksistä. Ensiksi tyyppi heittää maasta kuumaa kiveä käsille (maan hiekka on oikeasti todella kuumaa!), toiseksi kuoppaan heitetään heinää, joka roihahtaa samantien palamaan, kolmanneksi putkeen laitetaan vettä, joka suuttaa samantien geysirin lailla ulos ja neljänneksi samasta rytinästä löytyy maalämmöllä toimiva grilli, jossa paistuu kanankoipia. Näitä ihmisten tuijotettavana olevia kanoja en missään nimessä menisi syömään kalliiseen näköalaravintolaan, mutta ei kait sitä voi todeta kuin, että aikamoista!
Esitysten ja kuvien ottamisen jälkeen oli aika suunnata takaisin bussiin ja lähteä pienelle kierrokselle laavakivimaisemiin keskelle kansallispuistoa. Kapea tie on suunniteltu vain järjestettyjä kierroksia varten, joten jos suuntaat omalla autolla paikanpäälle tällaiselle bussikierrokselle tulee lienee ilmottautua erikseen. Maisema ympärillä oli kuin maailmanlopun jäljiltä ja bussissa soi ahdistava kuoleman musiikki. En tiedä voiko maisemia ja sitä tunnetta kuvata millään tavalla kauniiksi bussin kieputtaessa rotkojen laidalla, mutta kyllä nämä maisemat jäivät mieleen, mustaa jähmettynyttä kiveä räjähtäneenä jokapuolella! Itselläni kävi vielä tuuri, kun sain kierrokselle parhaimman kuvauspaikan aivan kuskin vierestä. Muuten turvallisuuden takia kuvaaminen onkin vaikeaa, sillä bussista ei saa poistua eikä paikaltaan liikkua.
Viiniviljelmät
Rypäleet tykkäävät kasvaa Lanzaroten tuliperäisessä maastossa ja näitä viljelmiä päästiinkin katsastamaan seuraavaksi tällä päiväreissulla. Tuulen takia Lanzarotella on kehitetty melkoisen kaunis tapa viljelyyn nimittäin oma puoliympyrän muotoinen kolo jokaiselle kasville. Nyt ei koloissa valitettavasti mikään näyttänyt kasvavan ja kaveri sanoi viininmaistajaisissa maun tuovan mieleen lähinnä aikojen takaiset kotiviinikokeilut, mutta oli miten oli viinin ystävien kannattaa saarella ehdottomasti kokeilla paikallista ja vaikkei viinin ystävä olekaan viljelmät tarjoaa nättiä maisemaa!
Aloevera ja Yaiza
Viinien jälkeen sukellettiin Aloeveran maailmaan Yaizan kylän lieppeillä. Turhan mainostuskierroksen aikana sai maistaa aloeverasta tehtyä marenkia, sekä levitellä tuoretta aloeveraa iholle samalla tädin kertoen tuotteista, viljelystä ja aloeveran käytöstä yleisemmin. Minua kuitenkin putiikin purnukoita enemmän kiinnosti vieressä oleva Yaizan kylä, jonka kujia ei ihan ajanpuitteissa ehtinyt saavuttaa, mutta josta sai yläilmoista käsin juurikin aidon Lanzarotelaisen kylän kuvan. Valkoista matalaa taloa vieri vieressä muuten mustassa maisemassa. Varmasti käymisen arvoinen paikka!
El Golfo
Viinien ja Aloeveran jälkeen bussi jatkoi matkaa takaisin kohti Playa Blancan satamaa tehden pysähdyksen vielä El Golfon kylän laitamilla. El Golfon suurin nähtävyys lienee punasävyiset eroosion rappaamat seinämät ja kalliot, vihreänä hohtava laguuni ja myrskyn lailla hakkaava meri. Se kuinka monia väriä luonto voikaan pitää sisällään hahmottuu täällä melko hyvin. Samoin hahmottuu luonnon voima katsellen rappautunutta maisemaa ja sisämaassa kohtaavaa karua tummaa kivikkoa.
Lanzarote tarjoaa siis erityisen paljon pieneksi saareksi niille, jotka ovat kiinnostuneet luonnosta ja erityisesti tuliperäisestä maastosta. Voi kuinka siinä maisemia katsellessa mietinkin luonnonmaantieteen ja geologi ystäviäni, jotka saisivat niin paljon irti tästä paikasta! Tänne kun järjestettäisiin Kuusamon tilalle luonnonmantsan kenttäkurssit niin olisin heti mukana ja kiinnostus kipuais nollasta sataan. Sitä odotellessa taidan jatkaa kulttuuripuolen opintojani ja tehdä vastedeskin ihan vain hupireissuja tällaisiin kohteisiin.
Voit seurata blogiani Bloglovinissa, Blogipolussa, Facebookissa ja Instagramissa
