Kanariansaarien liepeiltä löytyy päiväkohteiksi soveltuvia retkeilysaaria, joissa happimyrkytyksen hankkiminen on enemmän tavallista kuin sattumaa. Tällainen retkisaari nimeltään Isla de Lobos susien saari löytyy myös Fuerteventuran ja Lanzaroten välistä ja tottahan sinnekin piti päästä saarihyppelemään ja katselemaan maisemia!
Isla de Lobokselle lähtee lauttoja aina tunnin välein Corralejon satamasta ja tuon parin kilometrin matkan soutaa vaivaisessa 15 minuutissa. Liputkin lähtivät kätevästi satamaa edustavalta luukulta 15 euron meno-paluu hintaan kartan kera ja sitten oltiinkin valmiita hankkimaan kansipaikka ja matkaan.
Loboksen asumaton saari on vain noin reilun 4,5 neliökilometrin kokoinen läntti, joka on vuodesta 1982 toiminut luonnonsuojelu alueena. Nimestä huolimatta saarella ei ole kuitenkaan nähtävissä susia vaan tänä päivänä se on suojeltu erityisesti sen lintukannan takia. Lintujen lisäksi pieneltä saarelta löytyy esiteen mukaan jopa yli 130 kasvilajia. Mene ja tiedä biologia ei ole vahvin lajini. Itse keskityin nauttimaan maisemista ja niitähän riittää!
Lautta saapuu kätevästi laiturin nokkaan visitor centterin eteen. Nyt ei ollut centterit auki, mutta onneksi oli saatu kartta ja esite jo lipun myynnistä. Saaren ympäri kiertää mukava retkeilyreitti, joka on kätevästi suunniteltu niin, että oikeastaan kaikki tulee nähtyä. Ei sillä, etteikö toivottavasti kaikille retkeilijöille tule muutenkin selväksi, että polulta ei saa poiketa suojeltuun maastoon. Kylttejä on joka kulmauksessa, mutta niitä ei ympyrää kiertäessä oikeastaan tarvi muuta kuin kiinnostukseen missä mennään ja paljonko matkaa on seuraavaan ”nähtävyyteen”. Etäisyydet kylteissä on ilmoitettu käveltävinä minuutteina. Itsellä kierros tuli kierrettyä myötäpäivään ja tuon noin arviolta 12 kilometrin matkalla riitti niin paljon nähtävää.
Ensimmäisen 5 minuutin jälkeen vasemmalle puolelle jäi Loboksen saaren oma kirkasvetinen ranta Playa la Caleta. Paljon jäivät ihmiset vain lekottelemaan tälle hienolle rannalle, mutta meillä oli kunnianhimoinen tavoite kiertää koko saari ja se ei sallinut kuin aivan kuvaustauon verran pysähtymistä.
Aivan rannan takaa löytää Loboksen suola-altaat, Las Salinasin. Nyt ei ollut altaat oikein voimissaan, joten sen kummemmin ei niitä tarvinut ihmetellä kun horisontissa kiilsi jo Loboksen korkein huippu La Caldera. Calderalle matkaa riitti kylttien mukaan puolisen tuntia. Maasto oli kuivaa ja karua täynnä tummaa kiveä ja pieniä kukkulan nyppylöitä. Aurinko paistoi ja lämpöä oli juuri sopivasti eli olin aivan valmis vuoren valloitukseen!
Nousu itsessään ei ollut kova, mutta kivinen alusta, koko ajan jyrkkenevä maasto ja voimistuva tuuli sai polvet tutisemaan ihan kunnolla. Kaveri jäi suosiolla pitämään taukoa puoliväliin, mutta itsehän olin päättänyt ettei saarelta lähdetä ennen huiputusta. Pelotti, pelotti ja pelotti, mutta pääsin huipulle, istuin äkkiä maahan ja koitin ottaa muutaman valokuvan. En voi sanoa nauttineeni siinä tuulessa jokapuolella näkyvästä äkki pudotuksesta, mutta alas päästyä fiilis oli käsittämättömän huikea! Oikeasti kävin tuolla juuri äsken!
Matka ei kuitenkaan päättynyt Kalderalle vaan seuraavana matka jatkui pitkää suoraa pitkin kohti saaren pohjoista kärkeä ja Martinon majakkaa. Maasto muuttui hiekkaisemmaksi, aurinko porotti ja ympärillä näkyi lentelevän joitain lintuja. Pikkuhiljaa suora vei rannikolle, jonka kallioihin iskivät kovat aallot, eikä aikaakaan kun majakkakukkulakin alkoi näkyä horisontissa.
Ja tottahan sinnekin kukkulalle oli kivuttava ja samalla oli saavutettu retkeilyn puoliväli. Majakkaa ei päässyt tutkailemaan sisältä, mutta kukkulalla oli hyvä levähtää ja ihailla maisemia. Toisella puolella aallot hakkasivat kallioita, toisella puolella loisti sisämaan pienet kukkulat ja pieni lintuja täynnä oleva lampi. Siinä vaiheessa harmitti kun ei oltu tajuttu ottaa eväitä mukaan. Kyllä olisi kelvannut bocadilloa nauttia.
Majakalta suoraa polkua matkaa kohti alkupistettä oli noin viitisen kilometriä. Tämän viiden kilometrin aikana polun laatu vaihteli hiekkamaan ja kivikon välillä loppua kohden reitin mennessä yhä lähemmäs rannikkoa. Tällä osuudella näki niitä lintujakin, joskin maantieteilijällä ei ollut mitään hajua mitä lajia ne edustivat.
Viimeisenä ”nähtävyytenä” aivan alkupisteen kyljestä rannikolta löytyi se saaren kuvatuin laguuni. Vesi oli kirkasta ja matalaa ja hiekka vaaleaa. Niin kaunista! Valitettavasti saksalaisnuoret olivat vallanneet kaljatölkkeinensä sen kuvatuimman paratiisimaisimman laiturinnokan, joten nämä eksoottiset kuvat jäivät tälläkertaa ottamatta. Kyllä siinä vaiheessa turhautti ihmisten ajattelemattomuus.
Vaikka saari onkin asumaton on laguunien eteen jäänyt aivan pieni kyläpahanen puertito, jossa valkoisten matalien ränsistyneiden talojen keskellä sijaitsee myös saaren ainoa ravintola. Tämä kylä hurmasi kävelijän olemalla oma itsensä, laittamaton ja vähäeleinen.
Eikä aikaakaan kun Puertitosta olimme alkupisteessä ja viimeisen lautan lähtöön oli vain tunti aikaa. Saaren kiertämisessä oli mennyt aivan hujahtaen kuvauspysähdyksineen 6 tuntia aikaa! Saaren ainoat yleiset vessat sijaitsevat Visitor Centerissä ja, koska huomattiin sen olevan kiinni harmitti todella ku ei oltu pysähdytty Puertiton ravintolassa. Enpäs muista milloin olisi viimeksi ollut niin tuskainen ja pitkäntuntoinen 15 minuuttia takaisin Fuerteventuralle ja sivistyksen (vessojen) pariin.
Tämä oli todella maisemien täyteinen päivä ulkona! Kävelyreitti oli hyvin hoidettu, infotaulut olivat erinomaiset ja kaikki oli suunniteltu luonnon ehdoilla. Aika paljon olisi jäänyt näkemättä, jos tie ei olisi lomalla vienyt Lobokselle. Suosittelen kauniista maisemista pitäville luonnon ystäville, jotka eivät pelkää kävelemistä. Lapsien kanssa en tänne tulisi aikaani tuhlaamaan. Mukava vaatetus, kunnon rasvaus ja hyvät kengät, eväät ja rento mieli, niillä pääsee aika pitkälle!
Voit seurata blogiani Bloglovinissa, Blogipolussa, Facebookissa ja Instagramissa
