Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Eurooppa

Suomen majakat ja ihana Tankar

Muistatte varmaan, kun kesällä menin ja ihastuin Söderskärin taianomaiseen majakkasaareen. Jatkoa majakoille piti saada mahdollisimman pian ja niinpä löysin itseni kesäsesongin viimeiseltä risteilyltä kohti Kokkolan edustalta löytyvää Tankaria. Lipun osto onnistui kätevästi netistä 20 euron hintaan ja laiva Ms. Jenny oli valmiina lähtemään tuulisen kirkkaana sunnuntai päivänä kohti majakoita ja maisemia!

Tankar – Maamerkistä merkittäväksi luotsiyhteisöksi

Tankarin saarella on yli 500-vuotinen historia. Se toimi alkujaan kalastajien tuntomerkkinä merellä ja kehittyi tärkeäksi Luotsiasemaksi 1800-luvulla.  Tankarin majakka valmistui vuonna 1889 ja sen ympärille alkoi syntyi idyllisen pienen luotsiyhteisön kylä. Yhteisö tiivistyi ja saari alkoi saada omia sääntöjä ja palveluitaan. Kylä sai kaverikseen kirkon ja satama alkoi kehittyä.

Tämän päivän Tankarissa on aistittavissa vanhaa tunnelmaa ja ihailtavana saariston monipuolisia maisemia. Siisti ja tilava paatti veivasi saarelle puolessatoista tunnissa melkoisten aaltojen lävitse. Perille päästiin ja pienen rauhoittumisen ja happitauon jälkeen oli aika tutustua tarkemmin idyllisiin saarimaisemiin, majakkaan ja historian havinaan.

Majakan loistoa ja punaisia tupia 

900 metriä pitkän ja 500 metriä leveän saaren tutkimiseen oli varattu tällä risteilyllä aikaa parisen tuntia. Lähdin ensimmäisenä kävelemään kohti Luotsiasemaa ja korkealla kohoavaa majakkaa. Siistissä kunnossa olevia pitkoksia reunustivat kauniit nurmialueet ja kalliomaisemat. Oikealle puolelle jäi hurmaavan pieni satama ja edessä alkoi hahmottua punaisen kodikkaat pienet tuparakennukset. Vain perunamaa puuttui tuosta vanhasta sanonnasta. Kaunista oli ilman perunoitakin, sillä sinisen taivaan, vihreän nurmen ja punaisten mökkien luoma maisema tarjosi uskomattoman kauniin väritulituksen.

Punavalkoisena hohtava majakka alkoi paistaa heti mökkien takana ja odottaa ihailijaansa. Satuin sattumalta paikalle majakkapäivien aikana, jolloin tuonne lähes 28 metriseen majakkaan oli mahdollista tutustua myös sisältä käsin. Ahdas portaikko vei nopeasti huipulle tiirailemaan saaren vehreitä maisemia. Pieni hengähdys- ja ihailuhetki riittivät, sillä ihmisiä otettiin koronarajoitusten mukaisesti sisään vain porukka kerrallaan. Kuului hyviin tapoihin yrittää olla vikkelä. Kannatti myös saapua saarelle tällaisena majakkapäivänä, sillä tuo kipuaminen nousi ehdottomaksi yhdeksi päivän kohokohdista.

Karua luontoa ja uhmaavia aaltoja

Toinen kohokohdista oli lähteä uhmaamaan tuulta saaren kivikkoiselle pohjoisrannikolle ja etsimään sitä täydellistä eväspaikkaa. Tuuli piiskasi kuin viimeistä päivää, mutta rannikkomaisema antoi parastaan. Tankar on tunnettu lintujen pesimäsaari ja se kuuluu Natura 2000 ohjelman piiriin. Saaren pinta-ala kasvaa maankohoamisen myötä ja sen kasvisto on kokoaikaisen muutoksen alaisuudessa. Siinä tuulessa seisoskellessa sitä tunsi ihminen itsensä niin pieneksi. Eväspaikka löytyi pienen mökin suojasta aivan saaren pohjoiskallioilta. Aallot toivat mukanaan vaahtopäitä ja olin eväineni onnellinen kuivalla maalla jännittäen hieman paluumatkan aallokkoa.

Pieniä palveluja pienellä saarella

Vielä viimeisenä tutustuin saaren palveluihin ja kurkkasin muutamaan saaren mökeistä sisälle. Saarelta nimittäin löytyy myös palveluja niitä tarvitseville. Jopa majoitusta, jos jostain syystä paluumatka ei innosta tai kaipaa hieman erilaista majoituskokemusta. Tankar Innin lisäksi saaren kahvilasta olisi saanut tilattua lohisopat lounaaksi ja päiväsumpit ruokaa sulattamaan. Kävin pikaisesti kallion kielekkeellä sijaitsevassa kirkossa ja museossa ihmettelemässä saaren vanhaa kalastuskulttuuria. Ja sittenpä tuo kaksi tuntia olikin nopeasti kulutettu.

Paluumatka sujui omaksi onnekseni myötä aaltoja kohti ja viimeisen sesongin merimatkan kunniaksi laivalla tarjoiltiin kahvia ja pullaa edullisesti puoleen hintaan. Kaikki ne muutama lapsi saivat ilmaiset jäätelöt ja näytti siltä, että porukka oli itseni lukien erittäin tyytyväisiä tähän päiväretkeen kauniille majakkasaarelle. Tankarin saari oli sen verran kaunis ja risteily huokean hintainen, että seuraava risteily odottanee jo ensi kesänä.

Mikä? Tankarin majakkasaari
Missä? Noin 15 kilometrin päässä Kokkolasta merelle
Miten? Ms. Jenny risteilee kesäsesongin aikana useamman kerran viikossa saarelle. Merimatka kestää noin 1,5 tuntia.
              Muuna aikana saarelle pääsee tilauksesta. 
Mitä maksaa? Oma sesongin viimeinen risteily maksoi 20eur meno-paluu. Hinta vaihtelee hieman sesongin ja ajankohdan mukaan ja sen näkee parhaiten Tankarin sivulta löytyvästä verkkokaupasta ja hintakalenterista. 

Turun kuumimmat kulmat päivässä

Turku. Tuo Suomen Pariisi ja ripaus Amsterdamia. Täältä Oulusta käsin niin kaukainen ja tuntematon kolkka. Syyslomalle piti kuitenkin kehittää jotain mielekästä reissunpoikasta ja tällä kertaa oli siis aika vierailla tuolla Suomen kuudenneksi suurimmassa kaupunkipitäjässä katselemassa mitä se oikein matkailijalle tarjoaa. Ei muuta kuin potkurilla Helsinkiin ja junalla eteenpäin kohti määränpäätä. Matkan teon pituuskin oli samaa luokkaa kuin lento vaikkapa Ateenaan!

Turku päivässä kaupunkipyörän selästä

Vaikka Turku on lähes 200 000 asukkaan kaupunki, osoittautui se hyvin kompaktiksi ja helpoksi nähdä ja kokea jo yhden päivän aikana. Yövyimme kaaaaukana keskustasta HolidayClubin Caribiassa ja sieltäkin matka keskustaan osoittautui loppujen lopuksi ihan mitättömäksi reilulla parilla kilometrillaan. Nähtävyyskierros taittui helposti päivässä Föli kaupunkipyörillä. Keltaisilla mankeleilla kelpasi huristella paikasta toiseen ja ottaa Turku haltuun. Rekisteröityminen tapahtui näppärästi netissä ja 6 eurolla sai käyttöoikeuden pyöriin kuukauden päiviksi. Pyörät toimivat pääasiassa hyvin omia toilailuja lukuunottamatta. Pyöriä enemmän harmaita hiuksia aiheuttivat kuitenkin Turun onnettomat pyörätiet ja aggressiivinen autokulttuuri. Turku ei tosiaan ole pyöräilijän kaupunki. Ja uusimpien uutisten mukaan kaupunki on vetämässä nämä puolalaispyörät lisäksi pois kaupungista. Mutta hyvin päästiin ja hengissä ollaan edelleen. Ja mikä parasta, päivässä ehti hyvin kiertää Turun kuumimmat kulmat.

Tuomiokirkolta kivisille kujille

Millainen olisi Turun turistikierros ilman fillarointia Aurajoen rantaa pitkin tunnetulle tuomiokirkolle? No se oli varmasti ainakin turistikierros ilman pyörää, Aurajoen maisemia ja tuomiokirkkoa. Keskiaikainen kirkko paistoi kauas horisontissa ja oli joka tapauksessa suunnittelun pyöräreittimme yksi pääkohteista. Vankkaa kivirakennusta on kutsuttu epävirallisesti Suomen kansallispyhäköksi enkä varsinaisesti ihmettele sen saamaa statusta. Kurkkaus kirkon sisälle vahvisti tunteen siitä, että tämä kirkko voisi olla jostain aivan muualta kuin Suomen ruokapääkaupungista.

Turun tuomiokirkon tilukset ja ympäröivä historiallinen naapurusto tarjosivat lisäksi kaupungin kauneimmat maisemat ja mielikuvitusmatkan Euroopan kapeille kujille ja kivisille poluille. Merkittävästä kulttuuriympäristöstä löytyy esimerkiksi vanha suurtori ja sitä reunustavat kapeat kujat, kuten Luostarin Välikatu. Alue oli selkeästi otettu taiteilijoiden ja käsityön tekijöiden käyttöön, sillä alueelta löytyi ihania pieniä paikallisia putiikkeja kulttuurin ja taiteen harrastajille.

Aurajoen vartta kohti Turun linnaa

Aurajoki halkoo Turkua ja luo molemmin puolin mukavia pyöräilymaastoja näkymineen. Rannassa näytti keikkuvan yksi jos toinenkin huvipurtilo ravintoloineen baareineen ja mitä ikinä. Sateinen syyskeli ja korona-aika sai kuitenkin laivat keikkumaan tiukasti rannassa, mikä omalta osaltaan lisäsi maiseman viehättävyyttä.  Matkan varrelle eteläpuolella jokea jäivät myös mukavasti muun muassa Turun kaupunginteatteri, Wäinö Aaltosen jonkin sortin taidemuseo ja biologinen museo. Ihailimme vielä Turun tuomiokirkkoa silloilta käsin ennen kuin vaihdoimme joen puolta ja kurvasimme kohti Turun linnaa.

Yli 700-vuotta vanha Turun linna hämmästyttää sen komeudellaan. Valkoisena hohtava linna kutsui ensimmäiseksi kiertämään sen piha-alueet ympäri. Tämän jälkeen vankka portti toivotti ainoat kävijät tervetulleeksi sisäpihalle ihmettelemään, miten meillä suomessakin voi olla tällaista keskiajan tuntua. Kolmantena marssimme lipputiskille ja tutustuimme linnan sisäosiin. 12 euron pääsymaksu oli omasta mielestäni vähän suolainen verrattuna kierrokseen ja siihen mitä samalla rahalla on muualla tottunut saamaan. Eniten harmitti se, ettei linnassa ollut vanhoja kalusteita nähtävillä. Jokainen huone alkoi vähän toistaa kierroksen edetessä itseään. Mistä sitä voi pieni ja pöljä maalainen erottaa makuuhuoneen ja oleskeluhuoneen toisistaan kun ei ole mitään kalusteita. Toisaalta näyttelyt olivat mielenkiintoisia ja linnan eri aikavaiheista sai hyvän kuvan. Tämä siis oli lienee loppujen lopuksi se kierroksen pääanti.

Kävellen kohti Kakolanmäkeä

Turun linnan jälkeen otimme vain hetkeksi pyörät käyttöömme, sillä seuraaviin paikkoihin halusimme ehdottomasti tutustua jalan. Ensimmäisenä pomppasimme pyörän selästä pois ihmettelemässä Forum Marinum merimuseon piha-alueita. Seuraavaksi viiletimme ihmettelemään hulppeaa Turun musiikkiopistoa. Lopulta jätimme pyörämme Kakolanmäen juurelle, naureskelimme suuren maailman funikulaarille ja pohjoiseen sisuun kuuluen valloitimme kuitenkin vuoren jalan. Tässäpä sitä jäi siis Suomen ensimmäinen maksuton kaupunkivinohissi kokematta.

Kakolanmäki toimi Turun keskusvankilan kotina aina vuoteen 2007 saakka. Tällä hetkellä vankilarakennuksesta on muotoutunut hotelli ja ympärille oli alkanut kasvaa kasoittain uusia kerrostaloja. En tiedä miten ennen vanhaa, mutta nyt ei kaupunkinäkymistä kannattanut enää haaveillakaan. Sinänsä harmi, koska maisemien toivossa tänne halusimme kivuta. Hotelli sen sijaan näytti hulppealta ja upealta staycation tyyppiseltä kohteelta.

Portsan puutaloille

Jos myös Turussa haluaa metsästää Suomi lomien aatelia eli puutaloja kannattaa suunnata Port Arthurin kaupunginosaan eli tuttavallisemmin Portsaan. Kakolanmäeltä upea päivän pikakiertue jatkuikin siis jalan alaspäin kohti puutaloja, samalla kun sade alkoi ropisemaan maata kohti. Port Arthur syntyi kodiksi työläisille. Tänä päivänä Portsa tuntui olevan hiljainen nukkumalähiö, jossa ei tuntunut olevan oikein mitään muuta elämää kuin kaunis miljöö. Kauniista miljööstä saamme nauttia myös jatkossa, sillä talot ovat suojeltuja.

Puutalojen vastakohtana keskustaa kohti laskeutuessa vastaan tuli myös Mikaelin kirkko, joka loisti Turun tuomiokirkon tapaan ylväänä omalla pienellä mäellään. Sisällä oli hyvä pitää pieni tauko ulkona piiskaavalta sateelta ja nauttia kirkon rauhoittavasta tunnelmasta.

Keskustan kiireistä kattojen korkeuksiin

Kukapa haluaisi ensimmäisenä keskustaa nähdä. Tuppaavat olemaan kuhisevan kiireisiä ja täynnä historiaa. Allekirjoittaneella on ollut pitkään tapana jättää keskustat kierrosten viimeisiksi kohteiksi ja kiertää ympärystät ensin läpi. Vähän kuin tyyliin paras viimeisenä. Myös Turussa kymmenen kilometrin polkemisen ja kävelyn jälkeen keskustan ruutukaava vilkkui horisontissa ja ne kuuluisat turut ja torit oli aika ottaa haltuun.

Kuten Suomessa yleensä, ei myöskään Turun keskusta ole kovinkaan ihmeellinen. Kaupat näyttivät löytyvän Hansakorttelista ja Kauppatori oli kuin ydinpommin jäljiltä. Kävimme Kauppahallissa ja pidimme ruokatauon. Turku kierros huipentui kattojen ylle Wiklundin ostoshotellirakennuksen huipulle Walo kattobaariin. Kuinka täällä kesällä olisi varmasti kaunista. Turun taidemuseon kautta Fölit johdattivat loppupisteeseen ja Turku oli päivässä ja 14 kilometrin jälkeen nähty siihen malliin, että pari turistia olivat tyytyväisiä.

Ruokaa ja saaristoa kiitos

Tässä ajassahan ei tietenkään koko Turkua nähnyt, mutta uskon että saimme kaupunkialueesta melko hyvän peruskuvan. Itseäni kiehtoo vahvasti Turun ravintolakulttuuri sekä saaristo. Lokakuun sateet eivät kuitenkaan houkutelleet saaristoon tutustumaan ja ravintolamaailmaan ei tässä ajassa ehtinyt sen kummemmin perehtyä. Varsinkin kun Turku oli vain yksi osa alueen kaupunkien kiertelyä. Kun seuraavan kerran minä ja Turku kohtaamme, se tapahtunee joskus kesällä kun otan pyöräni mukaan ja valloitan Aurajoen rantojen lisäksi saarimaisemia.

Ja nyt paikalliset siellä hoi!
Otan mielelläni kommenteissa vastaan, mitkä kaikki kohteet jäivät tältä ultimaattiselta päiväkierrokselta uupumaan…

Lue lisää Turusta mm. näistä blogeista:

Reppureissublogi: Kaupunkiesittelyssä Turku
Live now – dream later: Kolea kevättalven päivä Turussa
Aurinkorasvaa ja Aloeveraa: Herkuttelijan miniloma Turkuun
Kerran poistuin kotoa: Historiallinen Turku & Turun linnan tunnelmaa

Seitsemän sillan saaristo pyörän selästä

Suomi on tunnetusti valtio, jolla on paljon merenrantaa ympärillä. Mutta ei pelkästään merta, vaan myös todella monipuolinen saaristo. On saariston rengasreittiä Turun saaristossa ja Merenkurkun saaristoa Suomen pisimmällä sillalla ja UNESCO statuksella. Tunnettujen saaristoreittien ohella, Suomesta löytyy myös monia pienempiä helmiä, jotka näin kotimaan matkailun vuonna ovat alkaneet kiehtoa yhä enemmän. Yksi tällainen on Pietarsaaren ja Kokkolan väliin jäävä seitsemän sillan saaristo, jonka valloitin pyörän selästä nautiskellen.

Seitsemän sillan saaristo on saanut nimensä mistäpä muusta kuin saaristoa halkovien siltojen lukumäärästä. Matka suorinta reittiä saariston läpi Pietarsaaresta Kokkolaan on reilut 35 kilometriä, joten sillat itsessään eivät ole matkalla niitä pisimpiä ja ylväimpiä. Sen sijaan kompakti matka, useat käyntikohteet mutkineen sekä kauniit merimaisemat soveluivat erinomaisesti aloittelevalle pyöräilijäkaksikolle valloitettavaksi. Ja mikä jottei ihan perinteiseen autoiluunkin, kun kohteena on Pohjanmaa.

Matkalle Pietarsaaresta lähtiessä ensimmäisenä saavutaan Vikarholmenin kautta Luodon saarelle. Luoto tarjosi niskaan vesikuuron ja kauniita maalaismaisemia. 6000 asukkaan saaren keskeltä löytyy Larsmon keskusta, jossa oli selkeästi panostettu palveluihin. Uusi ostari oli kuin Benelux maista, joskin hiljainen sunnuntai päivänä. Ei edes päristelevät mopopojat olleet vielä heränneet. Ainoa tuijottava osanen tuolla keskustassa olikin kalanruodon näköinen moderni patsas. Ostari ei siis kuulu saaren kuumimpiin nähtävyyksiin, vaan niitä varten kannattaa kääntää ohjaustanko päätieltä oikealle Fagernäsvägenille. Mukavan mutkatien varrelle jää sekä Bjärgasin kotiseutumuseo että Luodon kaunis vanha puukirkko. Kumpikaan kohteista ei ollut sunnuntaina auki. Meille riitti siis tällä kertaa kävely alueiden tiluksilla ja kuikkiminen rakennusten sisälle ikkunoista.

Luodon jälkeen ennen seuraavaa etappia Getrudsin levähdyspaikka avasi komeat meri- ja siltänäkymät kohti Prästasholmenia. Ehdottomasti yhdet parhaimmista koko tällä pyöräilyurakalla. Laiturinnokalla eväät maistuivat maukkaalle ja sadekin vaihtui pelkäksi auringoksi. Akut latautuivat ottamaan vastaan uudet maisemat.

Prästasholmenissa pyörämatkallemme osui muutamakin mielenkiintoinen käyntikohde; Tyynelän tonttula, Bosundin kala- ja metsästysmuseo sekä satama. Koska syksy ja sunnuntai myös nämä kaikki kohteet jäivät vain tiluksien tutkailemiseksi. Tyynelän tonttulassa vierailijaa odottaisi ilmeisesti melkoinen keräilykokonaisuus tonttuja ja muita leluja. Bosundin museossa jo ulkotiluksilla näki vanhoja aittoja kauniilla merellisellä paikalla. Satamassa oli muutamia veneitä, mutta tämä ei näkymiltään muuten vakuuttanut.

Viimeisenä pysähdyspaikkana Bodön kalastajakylä näytti niin kutsuvalle ettei siellä voinut jättää poikkeamatta. Vanhasta pienestä maalaiskylästä löytyi lampaita ja kilipukkeja sekä tietenkin hurmaavat merinäköalat laaksoon ja mökkimaisemiin. Suorastaan harmitti kun kesäkahvila Bryggan oli jo suljettuna. Täällä olisi pullat maistuneet, kun omat eväät olivat jo tässä vaiheessa loppu.

Viimeiset 15 kilometriä Kokkolaan tuli ajettua yhteen putkeen hienoisen myötätuulen puhaltaessa rennosti eteenpäin. Kokonaisuudessaan pyörämatkaan saimme mukavasti käytettyä kuutisen tuntia pysähtymiskohteineen. Kilometrejä kertyi noin 60 km. Tässä tuli samalla todistettua itselle, että tällaisia pidempiä pyöräreissuja voi tehdä myös tulevaisuudessakin. Ensi kesänä vaikka siellä tunnetulla Turun rengasreitillä? Seitsemän sillan saaristoa voin suositella myös muillekin.

Matkailijan monipuolinen Pietarsaari

Ensimmäinen syksyn 2020 reissu suuntautui pitkän viikonlopun saattelemana parin tunnin junamatkan päähän kotoa tutkimaan Pohjanmaan helmiä. Tällä kertaa pyörän kanssa. Sehän on lisämaksusta mahdollista valtion rautateillä kulkiessa. Matka alkoi Pedersören juna-asemalta ja jatkui maalaismaisemissa pyöräillen Pietarsaareen. Myöhemmin Pietarsaaresta pyörä vei seitsemän sillan saariston kautta Kokkolaan ja Tankarin saaren maisemien jälkeen takaisin junalla kohti kotia. Mutta aloitetaampa siis matkailijan monipuolisesta Pietarsaaresta.

Kielikylpyjä Pedersören kunnassa

Vanha kunnon Pännäisten asema tottelee nykyään nimeä Pietarsaari-Pedersöre. Sinnepä juna siis puksutti ajallaan reilussa parissa tunnissa Oulusta. Asema on noin 10 kilometrin päässä Pietarsaaren keskustasta, jonne voi ostaa juna-bussi yhteyden. Koska tämän reissun teemana oli kuitenkin pyöräily ja paikkojen kiertely, ei bussi paljoa hetkauttanut siinä vaiheessa kun mielessä oli jo Pedersören maisemat satulan selästä ihailtuna.

Pedersören maalaismaisemat kyltteineen tarjosivat nopean lempeän laskeutumisen ruotsinkieliseen Suomeen. Täällä noin 90 % asukkaista puhuu ensisijaisesti ruotsia ja tunnelma oli kuin ulkomailla konsanaan. Tuolle 10 kilometrin pyörämatkalle mahtuikin useita ruotsinkielisiä tienviittoja ja mainoskylttejä sekä ihanan tunnelmallisia maalaiskartanoita.

Teollisuuskaupunki ja monipuolinen matkakohde

Pietarsaari on teollisuusvetoinen kunta. Se tuli selväksi kaupunkia lähestyessä että sieltä lähtiessä. UPM:n tehdas toi nenään kotoisat sellun tuoksut ja laittoi miettimään liekö täältä muuta löytyykään kuin tehtaita. Kaupunki ei ole nostanut itseään jalustalle matkailullisesti ja saavutettavuus ilman omaa autoa on sekin hieman hataralla perällä. Mutta kun pyörän pyörät toivat keskustaan, kävi selväksi että Pietarsaari on paljon muutakin kuin pierun hajua ilmassa. Itse asiassa keskustassa kuljeskellessa teollisesta alkuperästä ovat muistuttamassa hajun lisäksi vain muutamat kauniin rosoiset rakennukset, kuten vanha tupakkatehdas ja tänä päivänä taidetehtaana toimiva tupakkamakasiini.

Pietarsaari osoittautui siis monipuoliseksi matkailukaupungiksi. Puolitoista päivää maisemissa meni nopeasti ja kauemminkin kaupungissa olisi viihtynyt rennolla nautiskelu lomalla.

Puistoja ja promenadeja

Kun pyörät oli saatu parkkiin, oli aika todeta Pietarsaaren olevan melkoinen jopa kovin Eurooppalaista tunnelmaa henkivä puistojen ja promenadien kaupunki. Ehkä se oli ympärillä oleva vieras kieli tai sitten Ranskalaista ilmapiiriä henkivät geometriset muodot, jotka loivat tuota tunnelmaa.

Kaksi puistoa kuitenkin erottuivat kaupungissa ehdottomasti edukseen. Bengt Schalinin suunnittelemassa Skolparkenissa eli Koulupuutarhassa vallitsivat selkeät muodot ja opetuksellinen alkuperä. Hyvin hoidetussa puutarhassa kasvit olivat selkeästi lajilteltu niiden heimon mukaan tyylikkäästi kokonaisuutta täydentäen. Lohkojen välissä kulki kauniita kävelyteitä ja kokonaisuuden kruunasi keskelle rakennettu aurinkokello. Hienoin puisto, jonka olen kotimaassa nähnyt. Toinen massasta erottuva puutarha on Aspegrenin puutarha, jossa nähtävillä on systemaattisten muotojen lisäksi Rosenlundin pappila. Syksyinen Aspegren ei kuitenkaan millään yltänyt ylvään Koulupuutarhan tasolle. Muita kaupungin pienempiä puistoja ovat esimerkiksi kirkkopuisto ja Runebergin puisto, onhan tämä sentään Runebergin synnyinkaupunki.

Kauniit geometriset muodot ja eurooppalainen tunnelma eivät kuitenkaan yltäneet pelkästään puistoihin, sillä sama tunnelma oli aistittavissa myös kaupungin keskustassa. Pietarsaaren kävelykatu on verrattain uusi, vuonna 1992 avattu. Matkan varrelle jäi useampia hurmaavia kahviloita, joista Fika-hetken pidimme kahvilassa nimeltä Fiika. Silmiin osuivat kaupunkikävelyiden varrella myös kahvilat Kaffia sekä Musiikkikahvila After Eight, joihin mieli olisi halunnut sisälle. Hauska yksityiskohta oli myös fiinin näköinen nakkikoppi Korv-Görans, josta tuli samalla hyvin vahvasti mieleen Alankomaiden johtava nakkikoppiketju Febo.

Kahviloiden ja rennon tunnelman lisäksi totesimme, että näinkin kauniiksi kaupungiksi itse fiinimpi ravintolatarjonta, majoituspalvelut että ostosmahdollisuudet ovat melko vaillinaiset, eihän tämä tosiaan ole matkailukaupunki. Yövyimme Hotel Epoquessa ja söimme illalla myös sen omassa ravintolassa. Toinen vaihtoehto keskustassa olisi ollut yöpyä Pietarsaaren Kaupunginhotellissa ja syödä sen alakerran Steakhouse Ludwigissa. Ostoksia emme olleet tänne tulleet tekemäänkään.

Puutalot löytyvät Skatasta

Pietarsaaren perinteiset puutalot löytyvät  suojellusta Skatasta. Skata on Suomen suurin yhtenäinen puukaupunginosa ja todella charmikas tavalliselle matkailijalle. Kaupunginosasta on turha odottaa matkailijoille suunnattuja palveluja ja krääsäkauppoja, vaan alueelle kannattaa suunnata kuin mihinkin lähiöön. Tyylikkäimmin Skataan saavutaan Tupakkamakasiinin välistä Alholmin katua pitkin, jossa vanhat tehdasrakennukset muuttuvat dramaattisesti hiekkateiksi ja värikkäiksi puutaloiksi. Ruutukaavaan rakennettu Skata on valokuvaajan unelma ja omaksi suosikkikadukseni valikoitui Pohjoisnummikatu näkymineen kohti Pietarsaaren lukiota. Alueella vierähtikin helposti tovi ja toinenkin ihan vain vanhasta miljööstä ja kujista nauttiessa.

Merellinen Pietarsaari

Merellisyys ei paljoa Pietarsaaren keskustaa paina, sillä merituulen lisäksi vettä ei ole näkyvissä ytimessä. Rannikko on kuitenkin vain muutaman hassun kilometrin päässä keskustasta ja tarjosi näin syksyisin hurmaavat auringonlaskut. Rannikolla kannattaa ottaa suunnaksi ravintola Pavis. Siis ainakin kesäaikaan kun se sattuu olemaan auki. Ei näin syksyllä. Reissu ei kuitenkaan ollut turha, sillä kuten mainitsin vieressä oleva pienvenesatama heräsi loistoonsa auringonlaskun aikaan. Kesäisin Gamlahamin ja Kittholmenin uimarannat lienee myös täynnä porukkaa nauttimassa kauniista aurinkopäivistä. Ja löytyyhän tuolta Pietarsaaren merelliseltä alueelta myös leirintäalue majoitusta kaipaaville. Aivan toisenlainen pala Pietarsaarta ja kruunasi monipuolisen kaupunkikokemuksen.

Monipuolinen viikonloppukohde

Pietarsaari on hyvä viikonloppukohde eritysesti rentoa pikkukaupunkitunnelmaa hakeville. Parissa päivässä ehtii nähdä hyvin kaupungin jokaisen kolkan ja vierailla samalla vaikkapa nauttimassa rantaelämästä ja ihmettelemässä arktista Nanoq museota. Ja voi että itse olin ylpeä, kun kaupassa asioidessani puhuin kouluruotsia tuosta noin vain. Pietarsaareen lähtisin mielelläni myös uudemman kerran.

Ruunaan retkeilyalue ja kuohuva Neitikoski

Ruunaan retkeilyalue levittäytyy Pohjois-Karjalan maisemissa aivan rajapinnan tuntumassa. Itseasiassa niin lähellä rajaa, että ei ole ennen tullut käytyä. Entiset vilkkaat uittomaisemat ovat muovautuneet monipuoliseksi retkeilymaastoksi ja pitää tänä päivänä sisällään monia mielenkiintoisia reittivaihtoehtoja.

Ilman mitään ennakkotietoa saatika suunnitelmia yhtenä harmaana aamuna auto kurvasi Neitikosken parkkipaikalle mielessä kauniit koskimaisemat. Ei mennyt kauaa kun tuo 600 metrin mittainen esteetön hyväkuntoinen polku oli löydetty ja veden kuohu alkoi kantautua korviin.

Neitikosken lyhyt reitti kulkee nimensä mukaisesti koskimaisemissa. Sen parhautta olivat maisemien lisäksi yksi hölmö uimista opetteleva ankkalintu sekä reitin päässä auennut näkymä stoppariaallolle. Stoppariaallolla oli juuri käynnissä melontaharjoitukset, joita sitten innostuttiin jäädä hetkeksi katsomaan. Koskenlaskun ja melomisen lisäksi myös kalastus on tärkeä aktiviteetti näillä seuduilla. Polku oli lyhyt ja ytimekäs, eikä tällä kertaa oltu varauduttu edes nuotiovermeillä ja eväillä. Tämä on kuitenkin kaunis ja helppo reitti myös lasten kanssa virkistyspäiviä ajatellen.

Koska olimme Ruunaalle ajaneet, halusimme tietysti nähdä myös ihan pikkiriikkisen enemmän. Samalta parkkipaikalta kävimmekin kurkkaamassa parin kilometrin mittaista Närelenkkiä. Metsä oli märkää, mutta kaunista. Polulle oli lisäksi pystytetty infotauluja vanhoina hyvinä aikoina käytettyjen närelenkkien mekaniikasta. Näitähän käytettiin esimerkiksi uittopuiden siteinä. Viimeisenä kurvasimme vielä Neitijärven rantaa sopivasti ennen kuin sadepisarat alkoivat ropista taas kohti maata.

Ruunaa osoittautui monipuoliseksi retkeilyalueeksi. Ei pelkästään reitteineen mutta myös monine aktiviteetteineen mitä tuolla voisi harrastaa. Ruunaa oli myös juuri sellainen koko perheen retkeilyalue, jonne lähteä vaikka monen sukupolven voimin. Ainakaan tämä katsastamamme alue ei vaatinut välineurheilua tai kuukausien etukäteistä treenaamista. Kaunis ja rauhallinen paikka ja soveltuu hyvin Pielisen ympäriajon lomille.