Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Aasia

Raamatun kohokohdissa Galileassa

Israelissa riittää nähtävää moneksi kuukaudeksi, mutta näin ensimmäisellä reissulla ei voinut jättää välistä pikakelausta tuosta tunnetusta kirjasta nimeltä Raamattu ja sen kuumimmilta kohtauspaikoilta. Näinpä siis yhtenä aamuna olimme taas Tel Avivin suurella parkkipaikalla etsimässä oikeaa bussia Raamatun kohokohtien päiväretkelle Galileaan Pohjois-Israeliin.

Jeesuksen lapsuuden maisemissa Nasaretissa

Kierros Galileassa alkoi Nasaretin kaupungista, jossa Jeesus vietti lapsuutensa. Tänä päivänä Nasaretissa asustaa noin 76 000 ihmistä ja se on Israelin suurin arabikaupunki ja taloudellinen keskus. Nasaret on melko tyypillinen arabivaikutteinen vuoristokaupunki. Kaupunkimaisemaa hallitsevat kaksikerroksiset talot mustine vesitankkeineen ja kaupungin keskipiste arabityyliä kaikin tavoin noudattava souk katu.

Kristillistä merkitystä kaupunki ei ole kuitenkaan arabi ylivoimasta huolimatta menettänyt. Kaupungin tärkein pyhin paikka on Marian ilmestyksen kirkko ja sen suojissa oleva luola. Raamatun mukaan Maria sai kuulla täällä enkeli Gabrielilta tulevansa Jeesuksen äidiksi. Kirkon arvellaan rakentuneen paikalle ensimmäisen kerran noin 300 luvun jälkeen. Sittemmin sotien myötä kristityt rakennukset hävitettiin 1260-luvun aikana ja nykyinen nähtävillä oleva kirkko onkin rakennettu vuonna 1955. Samasta ryppäästä löytyy myös Pyhän Joosefin kirkko, Pyhän Gabrielin kirkko ja synagoga kirkko, jossa Jeesuksen sanotaan saarnanneen nuorena.

Jeesuksen ihmetekojen kulisseista Kapernaumille

Tabgha – Ihmeteon kirkko

Matka Nasaretista jatkui kohti Kapernaumin raunioita, mutta kun raamatun kohokohtien kierroksella oltiin raamatun kotimaassa teki bussimme mutkan Kafar Kannan kylän kautta Tabghaan Jeesuksen ihmetekojen kulisseihin. Kafar Kannassa, kotoisimmin Kanassa arvellaan Jeesuksen suorittaneen ensimmäisen ihmetekonsa ja tehneen vedestä viiniä. Tänä päivänä Kanassa on muutamia kirkkoja, mutta muuten noin 22 000 asukkaan kylä on arabienemmistöinen.

Kanasta matka jatkui Galileajärven rannalle Tabghan kylän laitamille kirkolle, joka on tunnettu Jeesuksen muuttamisesta 5 leipää ja 2 kalaa koko kylän syötäväksi. Tänä päivänä paikalla seisova kirkko on melko uusi, mutta sisältä löytyy 600-luvulta peräisin olevat restauroidut mosaiikit, joiden sanotaan olevan kristillisen taiteen varhaisin taidenäytös pyhällä maalla.

Kapernaum sijaitsee noin 3 kilometriä Tabghasta pohjoiseen ja oli pidemmän pysähdyksen paikka. Jeesuksen aikaan Kapernaum oli  noin 1500 asukkaan kylä, jossa Jeesus asui jonkin aikaa, opetti synagogassa ja teki ihmetekoja, kuten paransi sairaita ja herätti kuolleita henkiin.  Tänä päivänä nähtävillä on enää raunioita, 1990-luvulla rakennettu Memorial muistorakennus, sekä Genesaretin järven ranta.

Kastautumaan pyhään veteen Yardenitille

Viimeinen pysähdyspaikka Raamatun kohokohtien kierroksella oli Jordan joen ranta ja Yardenitin kastepaikka. Tämän sanotaan olevan paikka, jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen ja tänä päivänä paikka näytti olevan erittäin hyvin kaupallistettu turistirysä. Joka vuosi sadat tuhannet ihmiset haluavat kastautua pyhässä vedessä ja tämä rituaali näytti olevan monille erittäin tärkeä ja odotettu hetki. Veteen kastautuessa moni alkoi itkemään, sai hallusinaatioita tai tunteet tulivat muilla tavoin pintaan. Itse tyydyin kastamaan varpaani pyhässä vedessä ja seuraamaan vierestä muiden rituaaleja.  Vaikka paikka itsessään olikin kaunis ja veden väri kauniin vihreää, täytyy myöntää että tämän olisi oikeastaan saanut jättää reissusta poissa, tai ainakin lyhentää puolella.

Yardenitilta bussi veikin suoraa tietä takaisin kohti Tel Avivia ja hotellia. Galilean järven maisemissa päivä ei ollut todellakaan tarpeeksi ja tämän retken osalta jäi vähän sellainen mieli, että aikaa olisin jakanut eri tavalla, jättänyt jotain pois ja sitten taas käynyt eri paikoissa, joita tähän suunnitelmaan ei kuulunut. Jos siis ikinä tulen suuntaamaan takaisin, taidan mennä omatoimisesti ja varata alueelle vähän enemmän aikaa kuin yhden retkipäivän verran.

Tämä retki ostettiin Rent A Guide nimiseltä matkanjärjestäjältä. Firmalla on hyvin erikoinen hakusysteemi. Pikkubussit hakevat hotelleilta sovittuna aikana ja vievät kaupungin (Tel Aviv) ulopuolelle isolle parkkipaikoille, jossa porukka jaetaan uusiin minibusseihin ja oikeille retkille. Tällä retkellä mukana oli yksi ranskalainen mies ja loput olivat englannin kielisiä. Oppaalla oli työ puhua kaikki meille ensin englanniksi ja sitten tälle yhdelle ranskaksi. Opas oli kuitenkin ammattitaitoinen ja kertoi kaiken mahdollisen ja vastasi lisäksi kysymyksiin. Miinusta ehdottomasti ruokajärjestelystä joka sijaitsi a) keskellä ei mitään b) oli laadutonta ja c) aivan täysin ylihintaista ilman suurempia vaihtoehtoja. Tällaisesta rahastamisesta (kun on käytännössä pakko) jää aina hieman hapan mieli. Itse olisin myös muuttanut ohjelmaa hieman ja tehnyt aikaa enemmän esimerkiksi Nasaretissa ja lyhentänyt Yardenitin kastepaikan käynnin kestoa. Nämä ovat kuitenkin makuasioita…
Hinta retkellä: 93 USD. 

Etnisten kaupunginosien Singapore

Singapore on tunnetusti 5 miljoonan asukkaan kulttuurien sulatusuuni. Suurinosa väestöstä on kiinalaista alkuperää, mutta hyvinä vähemmistöinä katukuvassa näkyvät myös malaijit ja intialaiset. Rauhallinen etninen harmonia on Singaporelle tärkeä asia ja tämä tarjoaa myös matkailijalle toinen toistaan mielenkiintoisempia ja erilaisia kaupunginosia ja paikkoja. Tässä niistä muutamia.

China town

Singaporen China Townissa pääsee kätevästi hyppäämään krääsän ja katuruoan keskelle. China Townin keskusta asettuu Smith ja Pagoda katujen ympäristöön, jossa vastassa on Kiinalle tyypillisesti punaiset koristeet, ruoan tuoksu ja elävät pikkukaupat. Täällä kannattaa maistella dimsumeja ja paistettua ankkaa, tai sitten vain nirson tavoin pysytellä tutuissa sitruunamarinoiduissa kanafileissä ja riisissä.

China Town ei ole kuitenkaan pelkästään markkinakuja vaan alueelle mahtuu myös monia temppeleita, hotelleja ja paikallista elämää. Sateisen päivän hupia olivatkin alueen temppelit, joista lienee Buddhalainen Tooth Relic Temple kuuluisin. China Townin alueella on myös monia hotelleja, joten tätä aluetta voinee myös ajatella majoittumiseen.

Saavutettavuus: MRT pysäkki Chinatown linjat Downtown line ja Northeast line

Little India

Pikku Intiassa pääsee nimensä mukaisesti helpolle tutkimusmatkalle kuin toiseen valtioon. Serangoon Roadin ympärille rakentunut kaupunginosa on omiaan temppelien ihailuun, Intialaisen ruuan maisteluun ja pikkutilpehöörin ostamiseen. Meillä jäi intialaiset maut toiseen kertaan, mutta valtavat krääsälaitokset Mustafa Centre ja Tekka Centre tulivat kuitenkin nähtyä. Nämä kauppahallit ovat omiaan jos tuliaiseksi haluaa kantaa värikkäitä kankaita tai jopa valmiita sareja. Tämä oli itselle siisti kokemus kokea Intia ennen oikeaa aitoa Intia kokemusta.

Saavutettavuus: MRT pysäkki Little India linjat Downtown Line ja Northeast line. 

Kampong Glam – Arabia

Malaijien ollessa heti kiinalaisten jälkeen suurin väestöryhmä Singaporessa, on luonnollista että myös muslimeille on syntynyt oma alueensa kaupunkiin. Arabikortteleiden pääkatu on Arab street ja sen suurimpana sydämenä voidaan pitää Masjid Sulttaanin moskeijaa. Kauniit värikkäät rakennukset ja suuri moskeija olivat yksi koko Singaporen omista lemppareista eikä arabialuetta huonontanut yhtään arabimaille tyypilliset matto- ja rihkamakaupat. Vieressä avautuu lisäksi malaiji perintöä esittelevä rakennus ja hieman kauempana katutaiteen täyttämät kujat.

Saavutettavuus: MTR pysäkki Bugis linjat DownTown line ja East West line

Kaakkois Aasian tunnelmaa Bugisin markkinakaduilla

Bugisin markkinat sattuivat omalle kävelyreitillemme vahingossa ja yllätyksenä tulikin, että saavuimme näin ohimennen Singaporen suurimmille ja kentien halvimmille markkinoille. Kaukana ovat siis ajat kun Bugis oli tunnettu lähinnä öiden huvittelupaikkana, sillä tänäpäivänä ostoskujilta löytyy kaikkea herkullisista tuoremehuista katuruokaan ja vaatteista lasten leluihin ja elektroniikkaan. Kaduilla soi poppi ja tunnelma oli kuin suoraan esimerkiksi Thaimaan lomakohteista.

Saavutettavuus: MTR pysäkki Bugis linjat DownTown line ja East West line

Näiden lisäksi Singaporesta löytyy tunnetusti paljon modernia pilvenpiirtäjälähiötä, ihmepuiden Gardens by the Bay, sekä luontokohteita. Monipuolisuus ei siis kaupungista jää missään nimessä puuttumaan.

Hongkongin oma kalastajakylä Tai O

Jos Buddha oli kovin teennäinen kököttäessään vuorella Lantaun saaren parhaalla paikalla, löytyi toiselta puolelta saarta Tai O:n pikkuruinen kylä, jossa olisi voinut kuluttaa enemmänkin aikaa kuin yhden iltapäivän verran. Bussi Tai O:n kylään lähti kätevästi saman keltaisen metrolinjan päätepysäkiltä Tung Chungista kuin kaapelivaunu Buddhallekin. Näinpä alas päästyä olikin hyvä napata puolen tunnin välein kulkeva bussi nro 11, maksaa 11,80HKD ja aloittaa noin tunnin kestävä matka saaren toiselle puolelle.

Bussi kiemurteli serpentiiniteitä menemään ja pysähtyi jos millaisessa mutkassa milloin jättäen ihmisiä ja milloin väistellen muita autoja. Matkalla kuitenkin maisemat kiittivät ja samalla sai koko saarikierroksen bussin ensin laskeutuessa vuorelta toiselle reunalle ja sitten nousten taas takaisin saavuttaen Tai O:n kylän.

Tai O:ssa vastassa oli hurmaava pieni kalastajakylä, joka on rakentunut jo pari sataa vuotta sitten pilarien varaan hyville kala-apajille. Edelleenkin Tai O on yksi Hongkongin kalabisneksen pääpaikoista ja Tanka heimo pyrkii pitämään perinnettä yllä muiden alueiden modernisoitumisen keskellä.

Tai O osoittautui myös pienelle Suomi turistille kiintoisaksi paikaksi, ei pelkästään jo valokuvauksellisten paalutalojen ansiosta vaan myös ihanan markkinatunnelman ja katujen puolesta. Markkinat ovat täynnä kalatuotteita ja ravintoloita, jotka ovat koko paikan ehdoton juttu mikäli yhtään on kalan ystävä. Paalutaloja pääsi kätevästi kurkkimaan muutamalta sillalta ja pienten kujien viedessä kanaalien varteen. Paremmalla ajalla tarjolla olisi ollut myös Venetsian tapaan pieniä veneajeluja kanaaleilla.

Tai O on nähty muutamassa tunnissa joten se on helppoa yhdistää samaan reissuun Buddhan kanssa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että viikonloppuisin koko Hongkong suuntaa pikkukylään kalaostoksille, joten jos vain mahdollista vieraile täällä viikolla. Näin keskellä viikkoakin jono paluubusseihin oli aivan järkyttävän pitkä, joten niitä kestäviä hermoja mukaan!

Tämä pieni kylä tarjosi kuitenkin taas niin erilaisen kontrastin Hongkongin sykkeelle, että ei voi kuin ihmetellä miten näinkin pieneltä pinta-alalta voi löytyä näin paljon kaikkea erinlaista. Tai O:lle lähtee täältä päästä suositus.

Israel – Aavikolla Masadassa ja dippi Kuolleessameressä

Ihmeellisessä Israelissa pääsee helposti kaupunki- ja rantaelämästä maailman alavimmille paikoille Kuolleellemerelle ja aavikkomaisemiin esimerkiksi Masadan kansallispuistoon. Kuin myös Jerusalemiin, Kuolleellemerelle ja Masadaan suuntasimme  Rent-a-Guiden kanssa päiväretkelle.

Kun aamun bussirumba parkkipaikalla oli takana suuntasimme Jerusalemiin aamu yhdeksäksi hakemaan lisää ihmisiä kyytiin  ja matka jatkui samantien maailman alavimmalle paikalle kohti Kuolluttamerta. Jerusalemista matkaa Kuolleenmeren pohjoispäähän on vain vaivaiset 40 kilometriä. Samalla maisema muuttuu vehreydestä aavikoksi ja lämpötila alkaa nousta sitä mukaa kun painutaan maan alle. Loppuviimein Kuolleenmeren saavuttaessa ollaankin noin 400 metriä maanpinnan alapuolella.

Kuollutmeri on nimestään huolimatta järvi. Sen pituus on hieman alle 80 kilometriä ja leveys noin 15. Kuolleestamerestä mielenkiintoisen tekee veden erityisen kova suolapitoisuus, sekä kaikki mineraalit, mistä vesi koostuu. Itselleni vierailu Kuolleellamerellä olikin jo toinen, joskin viime kerrasta oli kulunut jo 4 vuotta ja se tapahtui Jordanian puolella. Lue lisää täältä. Koska tuolloin rakastuin kokemukseen nyt oli ihana päästä uudelleen lillumaan ja hellimään itseä noissa järvimaisemissa.

Ensimmäisenä matkamme vei kuitenkin Masadan kansallispuistoon, joka on vastikää saanut myös arvostetun Unescon statuksen. Masada on hyvin uniikilla paikalla keskellä aavikkoa sijaitseva vuori, jossa on Israelin kaikille vierailupaikoille tyypillisesti tuttuja paikkoja Raamatusta ja historiankirjoista. Tunnetuin se on kuitenkin Kuningas Herodeksen taisteluista ja temppelistä vuoren huipulla.

Masada sijaitsee Kuolleenmeren eteläpäädyssä, joten ajomatkaa Kuolluttamerta mukaillen kertyi noin 60 kilometriä. Tänä päivänä Masada on turistirysä, jossa on tarjolla kaikki modernit palvelut. Vuorelle noustaan kaapelihissillä, jota ennen käydään elokuvahuoneessa katselemassa tunnelmia historiasta ja paikasta. Meidän retkipäivänämme paikanpäällä oli suoranainen kaaos, sillä ihmisiä oli aivan liikaa ja tuntui ettei homma ollut enää oikein kenenkään hallinnassa. Suhteilla kiilasimme jonon ohi kaapelihissiin ja saimme aivan järkyttävä haukut muilta ryhmiltä perään. Ehkä täälläkin pitäisi alkaa rajoittaa kävijämääriä…

Kaapelihissillä nousu kukkulalle antiikkisiin linnoitusamaisemiin kävi nopeaa. Lyhytkäisyydessään palatsialueen rauniot koostuvat Herodeksen kolmikerroksisesta yksityisestä palatsista, erillisistä huoneista vanhoine mosaiikkeineen, synagogan raunioista, sekä kirkosta. Kuulimme useita tarinoita kävellessämme rauniolta toiselle ja nautimme uskomattoman ihanasta lämmöstä. Parasta koko vuorivierailussa oli kuitenkin ehkä omasta mielestä panoraamamaisemat alas aavikolle ja aina Kuolleellemerelle saakka. Paluumatkalla emme voineet ohittaa jonoa, vaan jonotimme kiltisti muiden kanssa päästäksemme takaisin alas ja rentoutumaan Kuolleellemerelle.

Israelin puoleiset rannat olivat ottaneet melko pahasti osumaa maan vajotessa ja veden haihtuessa ja pienentyessä. Itseasiassa matkalla näimme monia entisiä resort alueita, jotka olivat jo kaukana rannasta, tai jotka olivat lähes vajonneet maan alle. Näin ollen meidänkin rantaklubimme sijaitsi entisen meren rannalla kaukana nykyisestä rannasta ja oli näin ollen hieman pettymys. Siinä missä Jordanian puolella Amman klubilla ei palvelutaso ehkä yltänyt ihan Israelin puolelle, oli järvenranta suoraa saavutettavissa ja monella tapaa paljon kauniimpi. Täällä Israelin vastaavassa oli modernit suihkutilat, iso kauppa, ravintola, baari, uima-allas ja mineraaliallas, sekä traktorikuljetus rannalle. Tuntui kuitenkin, että ranta oli jotenkin hoitamaton, joskin uimakokemus oli aivan yhtä ihana kuin Jordaniankin puolella. Tämä kelluminen 30% suolavedessä on vain jotakin, mihin haluan edelleen palata. Jos suuntana on kuitenkin pelkästään Kuollutmeri, tällä kokemuksella suosittelen Jordaniaa.

Auringon laskiessa, otimme siis traktorikyydin takaisin rantaklubille sisämaahan ja aloitimme kotimatkan takaisin kohti Tel Avivia. Ensin saavutimme Jerusalemin valot, pysähdyimme muutamissa hotelleissa, jonka jälkeen moottoritie vei meidät pitkän päivän päätteeksi juuri Maratonista selvinneeseen Tel Aviviin ja omaan ihanaan hotelliin.

Tämä retki ostettiin Rent A Guide nimiseltä matkanjärjestäjältä. Retki toimi hyvin, joskin lähtiessä tällä firmalla on hyvin erikoinen hakusysteemi. Pikkubussit hakevat hotelleilta sovittuna aikana ja vievät kaupungin (Tel Aviv) ulopuolelle isolle parkkipaikoille, jossa porukka jaetaan uusiin minibusseihin ja oikeille retkille. Opas oli ammattitaitoinen ja teki kaikkensa aikataulussa pysymisen ja asiakkaiden viihtyvyyden takaamiseksi. Valitettavasti tälle retkelle sattui kuitenkin monia hankalia asiakkaita, joille Masadan ruuhka oli ylitsepääsemätöntä, oli liian kuumaa ja kaikki kaatui oppaan viaksi. Edes jonon ohi kiilaaminen ei saanut näitä amerikkalaisia ja singaporelaisia olemaan kiitollisia. Opas itsessään oli kuitenkin erinomainen ja kertoi selkeällä englannilla mielenkiintoisella tavalla alueen historiaa. Harmi vain ettei matkakumppaneita saa itse valita. Hinta retkellä: 110 USD. 

Päivä historiallisessa Jerusalemissa

Koko Israelin reissun odotetuin kohde oli sanomattakin historiallinen ajatuksia herättävä Jerusalem. Jerusalemin pitkä historia, lukuisat konfliktit ja uskontojen kirjo oli kiehtonut jo pitkään ja nyt olikin mielenkiintoista päästä katselemaan vanhaakaupunkia itse paikan päälle.

Jerusalemista ei voi puhua ilman sen historiaa ja monivaiheisia tapahtumia. Kaupunkialueen historiahan vie helposti aikoihin ennen ajanlaskun alkua, jonka jälkeen alueella onkin menty kahakoista toiseen näihin päiviin saakka. Tänä päivänä Jerusalem onkin juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhä kaupunki, jota sekä israelilaiset, että palestiinalaiset pitävät omana pääkaupunkinaan.

Me teimme päiväreissun Tel Avivista Jerusalemiin Rent-a-Guiden kanssa. Aikainen aamu vei aamuvarhain Jerusalemiin ja päivän aikana ehdittiinkin tutustua Jerusalemin vanhankaupungin kaikkiin 4 osaan, sekä vierailla holokaustimuseo Yad Vashemissa ja ottaa pieni bussiajelu uuden Jerusalemin lävitse. Tässä postauksessa keskityn kuitenkin vain Jerusalemin näkymiin, vanhankaupungin ja sen läheisyyden ihmeisiin.

Öljymäen panoraamamaisemissa

Aamu alkoi siis Tel Avivissa 7:20 ja parin tunnin päästä lähdöstä olimmekin Jerusalemin porteilla ruuhkassa moottoritiellä. Ensimmäisenä bussi suhautti Scopus vuorelle Itä-Jerusalemiin noin 800 metrin korkeuteen Jerusalemin heprealaisen yliopiston laitamille. Yliopisto kuuluu maailman arvostetuimpien joukkoon ja se on Israelin vanhin yliopisto. Yliopistoa enemmän alueella matkailijaa vetää kuitenkin puoleensa upeat panoraamanäkymät kohti Jerusalemin vanhaa kaupunkia. Scopus vuori on jatkoa historialliselle Öljymäelle, jossa Jeesuksen toisen tulemisen ennustetaan tapahtuvan. Öljymäen laen sanotaan olevan myös Jeesuksen taivaaseenastumisen paikka. Öljymäeltä löytyy lisäksi Maria Magdalenan kultakupolinen kirkko, Getsemanen puutarha, sekä useita hautoja.

Siionin vuori – Kuningas Daavidin hauta – Jeesuksen viimeisen ehtoollisen huone

Ölymäeltä bussi suuntasikin pysähtymättä Jerusalemin vanhankaupungin eteläisille porteille Siionin vuorelle. Siionin vuori löytyy aivan muurin ulkopuolelta ja on tunnettu kuningas Daavidin haudasta. Yläsalista löytyy Jeesuksen viimeisen ehtoollisen huone. Tämä oli kaikki mitä me kierroksella ehdimme nähdä, mutta Siionin vuorelta löytyy lisäksi Neitsyt Marian taivaaseenastumisen luostarikirkko ja hautausmaita.

Jerusalem ja 4 kaupunginosan vanhakaupunki

Siionin vuoren jälkeen olikin aika astua eteläisestä samannimisestä portista sisälle vanhankaupungin uumeniin ja aloittaa tutustuminen alueeseen kaikkine kontrasteineen. Tänä päivänä vanhakaupunki on jaettu neljään osaan armenialais-, juutalais-, muslimi- ja kristittyjen kortteleihin. Sanomattakin selvää, että vaikka vanhakaupunki on ns. jaettu alueisiin, on jokaisella alueella pyhiä ja merkittäviä paikkoja myös toisille uskontokunnille.

Armenialaiskortteli

Eteläisestä Siionin portista sisäänastuessa ensimmäisenä vastassa oli vanhankaupungin pienin kortteli eli toisin sanoen Armenialaiskortteli. Armenialaiskortteli kattaa vain muutaman hassun kadun, mutta nähtävää kuitenkin löytyy. St. Jamesin katedraali kauniine kupolineen lienee alueen tärkein nähtävyys. Opas kertoi meille kuinka tämäkin on palloillut moskeijana ajansaatossa ja siitä hieman moskeijamainen tyyli. Alueen muuta nähtävää on Daavidin torni ja Armenian Patriarkaatti.

Juutalaiskortteli

Juutalaisten alue alkaa heti Armenialaisten alueesta itäänpäin. Korttelin merkittävin kohde on itkumuuri eli länsimuuri, joka jakaa juutalaisten ja muslimien välistä rajaa. Itkumuuri on yksi juutalaisten pyhimmistä paikoista, sillä se on osa Jerusalemin muinaista temppeliä ja yksi tasanteen tukimuureista. Itkumuurilla oli vilkasta ja lähes tungoksista tuona retkipäivänä. Opas sanoi, että juutalaisilla oli juuri valmistumisseremonioita käynnissä, jonka vuoksi perheet olivat kokontuneet paikan päälle. Alue on jaettu miesten ja naisten osaan niin, että naiset pystyivät kuitenkin katsomaan poikiensa toimitusta pienen muurin toiselta puolelta.

Juutalaiskorttelin muuhun mielekkääseen nähtävään kuuluu Cardo, joka on tyypillinen roomalaisajan katu. Nähtävillä on antiikkisia pylväitä ja holvikaaria. Lisäksi alueella risteili ihanan tunnelmallisia vanhoja katuja, jotka olisi voinut kiertää jokaisen läpi.

Muslimikortteli

Juutalaisten korttelin itä- ja pohjoispuolella levittäytyy vanhankaupungin suurin kortteli, joka kuuluu muslimeille. Korttelin kuuluisin paikka on Temppelivuori ja Kalliomoskeija. Olin järkyttävän pettynyt kun kierroksemme sivuutti kokonaan tämän kuvista todella kauniin suuren aukion. En siis päässyt näkemään kuin Kallionmoskeijan katon tällä kertaa, mutta uskallan siltikin kuvien perusteella suositella aluetta ja paikkaa. Alue on juutalaisille myös pyhää aluetta.

Muslimien korttelista alkaa myös kuuluisa Via Dolorosa eli kärsimysten tie, joka on kristityille tunnettu katuna, jota pitkin Jeesus vietiin ristiinnaulittavaksi. Näin keskipäivällä katu oli pelkkä ruuhka ja ihmismassa, sekä turhanpäiväisiä turistimyymäliä. Myymälistä puheenollen nuo arabityyliset souk kadut veivät ruuhkasta huolimatta ihan täysillä jalat alta. Hinnat näyttivät myös nopeasti astetta edullisimmilta kuin Tel Avivissa.

Kristittykortteli

Via Dolorosaa pitkin pääsee kätevästi tutustumaan myös kristittyjen kortteliin. Kristityn korttelin pyhin paikka on pyhän haudan kirkko, joka on kristinuskoisille pyhimpiä paikkoja. Pyhän haudan kirkko on rakennettu paikalle, jossa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikan ja haudan uskotaan sijainneen. Tänäpäivänä kirkon hallinto on jaettu usean kristillisen kirkkokunnan kesken. Tässä kirkossa myös sisällä oli aivan omanlaisensa tunnelma, sillä niin paljon historiaa ja tunteita täällä sijaitsee.

Pyhän haudan kirkon lisäksi kristittyjen korttelissa on kymmeniä muita kirkkoja ja pyhiä paikkoja, sekä markkinatori ja katu, jolta ostaa uskonnolista krääsää ja matkamuistoja. Kristityn alueen jälkeen suuntasimmekin Jaffaportista ulos vanhastakaupungista ja sulattelimme hetken kaikkea nähtyä ja koettua.

Kun päivä ei ollut tarpeeksi… 

Näkymät holokausti museosta. Ps. Tiesitkö, että Israelin vuoret ovat vehreää havupuustoa, sillä projekti ihmisten työllistämiseksi on kattanut aktiivisesti puiden istutusta kukkuloille ja vuorille.

Päivä Jerusalemissa ei ollut ollenkaan tarpeeksi. Iltapäivällä suuntasimme siis vielä Yad Vashemin holokaustien uhrien vaalivaan museoon vuorille, jonka jälkeen pienen uuden kaupungin bussikierroksen jälkeen Jerusalem jäi taakse. Suosittelisinkin, että kun Jerusalemiin lähtee varaisi kerralla ainakin kaksi päivää aikaa. Jerusalem oli jo aamulla kymmeneltä niin ruuhkainen, että tästä historian ja tapahtumien ilotulituksesta oli välillä jopa haastavaa nauttia. Jos siis menet Jerusalemiin vietä yö kaupungissa ja suuntaa vanhaankaupunkiin jo heti auringon noustua tai ihan viimeistään kahdeksalta aamulla. Uusia alueitakin olisin halunnut nähdä ja niihin olisinkin itse keskittynyt iltapäivällä ja illalla tarkemmin.

Tämä retki ostettiin Rent A Guide nimiseltä matkanjärjestäjältä. Kaikki toimi retkellä hyvin, joskin lähtiessä tällä firmalla on hyvin erikoinen hakusysteemi. Pikkubussit hakevat hotelleilta sovittuna aikana ja vievät kaupungin (Tel Aviv) ulopuolelle isolle parkkipaikoille, jossa porukka jaetaan uusiin minibusseihin ja oikeille retkille. Aikataulu kuitenkin pelasi, opas oli erittäin ammattitaitoinen ja pikkubussi ja pieni ryhmä takasi sen, että ryhmä pysyi koko ajan hyvin koossa ja kaikki kuulivat oppaan tarinat ja informaatiot. Matkaseuramme tällä retkellä koostui lähinnä amerikkalaisista ja opastuksen kieli oli luonnollisesti englanti. Hinta retkellä: 74 USD.