Tammikuinen Japanin matkani alkoi 1,5 miljoonan Kobesta puolentunnin junamatkan päästä Osakasta meren rannalta. Kobe valikoitui aloituspisteeksi halpojen lentojen johdosta ja päätin lopulta jäädä kaupunkiin yhdeksi yöksi ja antaa sille mahdollisuuden näyttää parastaan. Päivä Kobessa oli täynnä auringonpaistetta, merimaisemia ja hyvää ruokaa. Onhan Kobe tunnettu maailmanluokan pihveistään.
Ultramoderneja maisemia Koben satamassa
Aloitin aamuni itselleni tyypillisesti aikaisin muun maailman vasta heräillessä uuteen päivään. Söin ensimmäisen Japanilaisen aamupalani rauhassa, annoin hotellihuoneeni pois ja lähdin tallustelemaan aurinkoiseen mutta hyytävän kylmään Koben aamuun.
Aloitin tutustumiseni tähän tuntemattomaan kaupunkiin sen satamasta. Kobe Lumious hotelliltani matkaa satamaan oli noin kilometrin verran ja eteläänpäin rannikolle laskeutuessa matkan varrelle jäivät kaikki kuuluisimmat muotiputiikit ja liikerakennukset kansainvälisine firmoineen.
Koben satama-alue tuntui olevan myös ultramodernia virkistysaluetta, jossa lenkkeillään, nautitaan aamukahvia ja ihaillaan kaupungin siluettia. Sen keskus on Merikenin puisto, josta löytyy tyylikäs merimuseo jonoineen jo ennen aamu yhdeksää, Koben kuuluisat kirjaimet ja kaupungin ikonisin rakennus Port Tower. Port Tower oli remontissa, joten näkymät yläilmoista jäivät näkemättä. Sen sijaan tutustuin tarkemmin vuonna 1995 ravistuttaneen maanjäristyksen muistomerkkiin ja opin, että tuo 6,9 magnitudin järistys tappoi lähes 7000 ihmistä ja jätti satoja tuhansia ihmisiä kodittomiksi. Koko alue tuhoutui tuon maanjäristyksen seurauksena ja jouduttiin rakentamaan uusiksi. Maanjäristyksen jälkeen Koben satama menetti kärkiasemansa ja on tänä päivänä enää maan kolmanneksi suurin.
Minulle satama tuntui loppujen lopuksi olevan muistutus siitä, kuinka me ihmiset olemme vain pieniä olentoja näiden luonnonvoimien rinnalla. Ei voi muuta kuin nostaa hattua japanilaisten tahdonvoimalle, järjestyneisyydelle ja varautuneisuudelle oloissa joihin he päivästä toiseen upeaa maataan rakentavat.
Nankinmachi ja Kansain alueen kiinalaiskeskus
Japanin vilkkaimpana toiminut satama on tuonut Kobeen siirtolaisia ja kauppamiehiä ympäri maailmaa, joka näkyy yhä edelleen hyvin kansainvälisessä katukuvassa. Niinpä kun olin tutustunut satamaan ja sen historiaan ja kun päiväkin alkoi valjeta, päätin ottaa sunnakseni Nankinmachin kiinalaisalueen, joka opaskirjan mukaan olisi Kansain alueen suurin ja yksi suurimmista koko Japanissa.
Nankinmachi erottui heti katukuvasta. Punaisten porttien sisäpuolella aukesivat mielenkiintoiset ostoskadut täynnä elämää. Pekingin ankat kärysivät grilleissä, dim sumit höyrysivät padoissaan ja lukuisat lihatikut kutsuivat tarttumaan lompakkoon ja nauttimaan pientä aperitiiviä ennen puolille päivin sovittua lounasta. Kiinalaisen kaupunginosan elämä oli hyppy toiseen ääripäähän hiljaisesta vasta heräilevästä satamasta. Täällä oli elämää! Elämään saattoi vaikuttaa vain muutaman päivän päässä häämöttävä kiinalainen uusivuosi, johon valmistauduttiin antaumuksella.
Nankinmachissa kannattaa kurkata myös sivukaduille. Pienet ravintolat näyttivät viihtyisille ja henkivät jotain niin perinteistä Japanilaista tunnelmaa hauskalla kiinalaisella twistillä. Jos Kobessa ei olisi ollut tarkoituksena nauttia maailmankuulua Waguyta tarkkaan valitussa ja etukäteen varatussa ravintolassa, olisin ehdottomasti pysähtynyt tänne lounaalle.
Pääkeskus Sannomiya ja matka länsimaihin
Sannomiyan asema toimii Koben pääasemana ja sijaitsee hyvin keskellä kaupungin vilinässä. Sannomiya yhdistyy hauskalla tavalla kiinalaiskujiin, aamulla tutuksi tulleisiin luksuskatuihin ja perijapanilaisen vilkkaaseen kaupunkielämään. Nappasin kaverini puolilta päivin asemalta mukaan ja lähdimme yhdessä tutustumaan aseman pohjoispuolen avautuvaan keskukseen.
Jos Sannomiyan aseman länsipuolella avautui kiinalainen kaupunginosa, on pohjoinen hyvitetty länsimaalaisille herkuille. Alueen pääkatuja kävellessä lähes joka toinen paikka tuntui edustavan varsin tuttuja herkkuja. Ohitimme vohvelibaareja, tapaspaikkoja ja jopa tanskalaisen pullakojun. Mitä pohjoisemmaksi ja lähemmäs Kitanon aluetta kävelimme sitä enemmän alkoi maisemassa avautua myös länsimaalaisten rakentamia huviloita. Hyvin hämmentävää. Onneksi löysimme myös Koben tärkeimmälle shintopyhäkölle Ikuta Jinjalle, joka muistutti siitä, että olemme edelleen Japanissa.
Kobe ja wagyu ovat voittamaton yhdistelmä
Kaikkien maamerkkien ja kaupunkikävelyiden jälkeen nälkä kurni ja edessä odotti Koben odotetuin ”nähtävyys” nimittäin lounas Moriya Honten nimisessä ravintolassa, joka on tarjonnut nettisivujensa mukaan maailmanluokan pihviä jo 140-vuoden ajan.
Maailmankuulu Kobe-härkä on alueellinen herkku, joka on tunnettu marmorimaisesta rakenteestaan ja suuresta rasvapitoisuudestaan. Kobe-härän kasvatus on hyvin säädeltyä ja suojeltua ja sertifiointi on kallista, mutta paikallisille kunniallinen asia. Wagyuta saa toki myös muualla tuotettuna sertifioimattomana, jolloin hintakin on huomattavasti edullisempaa kuin tämän aidon ja alkuperäisen. Mutta me tulimme Kobeen nimenomaan maistamaan tätä suussa sulavinta sertifioitua marmorimaista parhaimman luokituksen saanutta A5 härkää ja olimme siitä myös valmiita maksamaan.
Olimme japanilaisille ja suomalaisille tasan oikeaan aikaan paikan päällä ja saimme oman kokin ja paikan suoraa baaritiskiltä hellan edestä. Meillä ei ollut kokin kanssa oikein yhteistä kieltä, mutta pääsimme seuraamaan selostusta ja esitystä siitä kuinka wagyu-härkä tulee valmistaa. Otimme sekä ulkofilettä että eye ribbiä ja nautimme esityksestä. Kokki paistoi lihan lisäksi erilaisia kasviksia wagyu-paloista irronneessa rasvassa ja eteemme tuotiin lautasellinen erilaisia mausteita joihin dipata näitä valmistuneita herkkuja. Näin saatiin vastuu maustamisesta siirrettyä suoraan asiakkaalle, mikä on hyvin yleistä Japanissa. 120 gramman lihaelämys kustansi noin 100 euroa per pää ja oli kerran elämässä kokemus. Liha todella oli suussasulavaa, mutta ei niin erikoista että kokemuksesta maksaisin välttämättä toista kertaa samaa summaa. Tämä on kuitenkin se suurin syy miksi kenenkään pitäisi ikinä matkustaa juuri Kobeen.
Rasvainen liha veti täydelliseen ruokakoomaan. Iltapäivän kävelimme kilometrien mittaisia ostoskatuja vailla yhtään minkäänlaista päämäärää. Kobe tuntui jo kovin nähdyltä ja päivän mittainen pysähdys tuntui olleen juuri sopiva kaupungissa. Hain matkatavarani säilytyksestä hotellilta ja suuntasimme auringonlaskiessa kohti Osakaa. Junamatka kesti puolisentuntia ja maksoi noin 5 euroa.
Mikä? 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki Kansain prefektuurissa Japanissa
Mitä? Kobe-härkää, ultramoderni satama ja hyvät ostosmahdollisuudet
Miten? Junalla Osakasta 30min, tai esimerkiksi suorin edullisin lennoin Tokiosta (1h).
Kesä meni uusien työkuvioiden parissa, mutta viikon ansaitulle lomalle tuli suunnattua ystäviä tapaamaan 
Tästä nopeana yhteenvetona voi laskea, että vuosi toi tullessaan kahdeksan valtiota Suomi mukaan laskien, joista kolme oli itselleni uusia. Samalla saavutin 45. maani ennen 25-vuotta tätä elämää. Näiden reissujen aikana yhdensuuntaisia lentoja tuli otettua 20 kappaletta, Tallinnassa tuli käytyä laivalla ja Ranskassa tuli puksutettua lisäksi junalla. Omituisinta tässä vuodessa oli kuitenkin se, etten astunut kertaakaan Espanjan maan kamaralle. Ensi vuonna on ehkä pakko!
