Suomen suurin matkablogiyhteisö

Dominikaaninen Tasavalta ja päivä autiosaarella Cayo Paraisolla

Loma Dominikaanisessa Tasavallassa vaati tietenkin parhaimpien snorklauspaikkojen ja rantojen metsästämistä. Näin kahden viikon kokemuksen ja sen aikana vierailluiden kohteiden jälkeen voinkin todeta sen löytyneen Cayo Paraison pienen pieneltä saarelta keskeltä ei mitään. Tässäpä siis valkoisesta paratiisirannasta ja snorklailusta kiinnostuneille pieni selostus retkestä tälle pienen pienelle saarelle.

Retkimainoksilta Cayo Paraisoon ei voi välttyä pohjois-Dommareissa matkustettaessa. Heti Puerto Platan kaupunkikierroksen jälkeen saari näytti olevan nimittäin yksi suosituimmista retkikohteista. Niinpä siis mekin ostimme retken Sosúan keskustan Mel’s Tourin pisteestä hetken mielijohteesta. Maksoimme retkestä 55 USD per hlö sisältäen kuljetukset, snorklausoppaan, rommit ja hedelmät saarella sekä lounaan. Seuraavana aamuna meidät noudettiinkin ajallaan hotelliltamme aamulla seitsemältä. Minibussiimme tuli lisäksemme 5 itänaapurin neitoa ja sitten matkaporukkamme olikin valmis.

Puerto Platasta Cayo Paraison saarelle on matkaa reilun 3 tunnin verran. Minibussi kuljetti meidät ensin parin tunnin verran huonokuntoisia maalaisteitä kohti Punta Rucian maalaispitäjää. Punta Rucian teillä kulkivat aasit ja pakut sulassa solussa ja kylässä kanat jahtasivat toisiaan. Matka kuitenkin jatkui moottoriveneellä kohti saaren maisemia. Olimme ajoissa liikkeellä, jotem ehdimme hyvin nauttia kirkkaasta vedestä ja pysähtyä luonnon omalle uima-altaalle keskelle ei mitään. Kokonaisuudessaan matka saarelle kesti kuitenkin puolisen tuntia.

Perillä tosiaan odotti meidän aikaisesta saapumisesta johtuen täysin autio pieni kaistale maata muutamine juomille ja tarjottaville tarkoitettuine katoksineen. Tämä upea hetki keskellä ei mitään täytyi käyttää valokuvaamiseen, sillä uskokaa tai älkää, mutta pari tuntia eteenpäin ja puolen päivän aikaan saari oli jo aivan tupaten täynnä parkkeerattuja katamaraaneja ja moottoriveneitä ja saaren autio tunnelma oli pelkkää haavetta.

Valkoisen aution hiekkarannan lisäksi Cayo Paraison paras juttu oli kuitenkin sen tarjoamat snorklailumahdollisuudet. Koska itänaapureitamme kiinnosti lähinnä open barin tarjonta, pääsin itse privaatisti tositoimiin meidän mukana olleen snorkkioppaan kanssa. Suuntasimme siis samantien oikeille apajille ja saavutimme kalat ja korallit. Mitään noin upeaa merenalaista elämää en ole koskaan vielä nähnyt. Siinä sitä sitten pällisteltiin aikamme kiertäen apajia ympäri ja ihmeteltiin mitä kaikkea tämä maailma meille tarjoaakaan. Tässä hommassa kuluu helposti parikin tuntia putkeen.

Muutapa tältä retkeltä ei paljoa kannata odottaakaan. Kun sitten puolen päivän jälkeen saari alkoi olla tupaten täynnä ja open barin tarjonta oli saatu tyhjennettyä ajattelimme me tehdä uusille tilaa. Moottoriveneemme ajeli mangrovemetsien läpi pikkuhiljaa takaisin kohti Punta Rucian rantaa, mistä lähdimme liikkeelle. Söimme maistuvan buffet lounaan ja aloitimme kotimatkamme.

Punta Ruciassa olisi viihtynyt kauemminkin, sillä alueen rannat näyttivät juuri niin paratiisimaisilta kuin Karibialla voi ajatella olevankin. Silti sanoisin, että tämä päiväretki on luotu erityisesti merenalaisesta elämästä kiinnostuneille. Ilman upeaa snorkkimatkaa oppaan kanssa, olisi tämän sisältö jäänyt omasta mielestäni vähän vajaaksi. Mutta Cayo Paraisoa ei voi kyllä kutsua muuta kuin paratiisiksi keskellä merta. Ihana meri ja ihana hiekka!

Mikä? Cayo Paraiso – pieni autiosaari keskellä merta
Missä? Dominikaanisen Tasavallan pohjoisrannikon lähettyvillä
Mitä? Valkoista hiekkaa, kristallin kirkasta vettä, snorklailumahdollisuuksia
Miten? Valmiilla retkipaketeilla pohjoisen rannikon lomakohteista tai Punta Ruciasta

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply katri/Kotona ja kaupungilla lauantai, helmikuu 29, 2020 at 17:37

    Onpa ihania maisemia ja tuo kirkas vesi! <3

    https://www.kotonajakaupungilla.fi/

    • Reply Katja / Historia de Viajes lauantai, helmikuu 29, 2020 at 18:47

      Cayo Paraiso oli kyllä paratiisi jos rakastaa rantoja ja kirkasta vettä. Retki oli omasta mielestämme myös edullinen ajatellen mitä kaikkea siihen sisältyikään. Lähtisin ehdottomasti uudelleen.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, maaliskuu 1, 2020 at 15:38

    Snorklaus on kyllä mahtavaa puuhaa. Millaisessa kunnossa korallit olivat?

    • Reply Katja / Historia de Viajes maanantai, maaliskuu 2, 2020 at 09:54

      Tällä saarella korallit olivat hyvässä kunnossa. Muutenkin ehdottomasti tämän reissun paras snorklauskohde. Se on hassua kun tätä voisi vain jatkaa tunteja ja tunteja. Ihanaa reippailua kalojen keskellä!

    Vastaa käyttäjälle Katja / Historia de Viajes Cancel Reply