St. Malo – Graniittikaupunki ja rantaparatiisi Bretagnessa

Elämä lomilla on usein ranta ja sitä se oli myös Bretagnessa St. Malon kaupungissa. St. Malo on yksi Ranskan Atlannin puoleisen rannikon tärkeimmistä satamakaupungeista, joten oli luonnollista vierailla täällä ranta- ja kaupunkiloman sopivasti yhdistävässä kolkassa katsastamassa maisemia.Vietimme St. Malossa yhteensä vuorokauden verran niin, että saavuimme illalla, yövyimme mukavasti rannan tienoilla hostellissa ja jatkoimme matkaa seuraavana iltana. Vuorokaudessa ehti hyvin katsella kaupunkia, nauttia rantaelämästä, syödä mereneläviäm ihmetellä vuoroveden vaihteluita ja puhua syviä katsellessa aaltojen kuohuja ja auringonlaskua horisontissa. Sekä tietenkin todeta, että Ranskan näköiselle rantalomalle voi lähteä myös etelärannikon sijasta länteen Atlannin aaltoihin.

Muurien ympäröivä graniittikaupunki

Noin 50 000 asukkaan St. Malolla on pitkät juuret. St. Malo perustettiin paikoillensa jo ajan laskun alkaessa 2000-vuotta sitten. Strateginen satamakaupunki on ollut tärkeä merirosvokaupunki ja maailmanvalloitusten ja seikkailujen alkupiste. Strateginen sijainti on merkinnyt myös merkittävää lokaatiota Euroopan kuohujen aikana maailmansotien aikana. Toinen maailmansota kävikin St. Malon kohtaloksi ja vanhakaupunki paloi amerikkalaisten ja brittien tulitusten aikana. St. Malon muurien sisälle rakentui kuitenkin uusi graniittikaupunki, joka valmistui 1960-luvulle tultaessa nykyistä vastaavaksi.

Tämän päivän St. Malon keskusta onkin vanhojen muurien ympäröivä ja ensivaikutelma ei voinut aamuisessa rauhallisuudessaan olla kuin harmaa ja masentava. Kun mikään ei ole auki ja värit puuttuvat, sai väsyneet silmät hetken miettiä minne sitä on tullutkaan saavuttua. Aamun valkenemista odotellessa kipusimme kuitenkin muureille ihailemaan maisemia niin harmaaseen graniittikaupunkiin, aamuun heräilevään satamaan kuin myös ihanan turkoosille merelle päin. Täytyykin myöntää, että merimaisemat loivat kaunista kontrastia muuten niin värittömälle kaupunkiin avautuvalle maisemalle. Merimaisemien lisäksi satama-alueen elämä alkoi herätellä vielä nukkuvaa sielua unilta päivään. St. Malo onkin Bretagnen merkittävä satamaliikenteen solmukohta reittiliikenteen liipuessa Kanaalisaarilta Britteihin saakka. Ilmainen muurikävely olikin kokonaisuudessaan erinomainen aamun verryttelykohde ja yksi koko kaupungin parhaimmista vierailukohteista.

Puolen päivän jälkeen viikonloppuiset kadut alkoivat kuitenkin herätä ja St. Malo osoittautuikin ruokarakastajan paratiisiksi. Kadut alkoivat täyttyä terassipöydistä, kulmien takaa avautui katusoittajia ja ihmisiä alkoi virrata kaupasta ja ravintolasta toiseen. Sunnuntaiset hinnat olivat kuitenkin suolaisia. Suolaisista hinnoista pääsimme kuitenkin suolaisten galettejen eli tummista jauhoista valmistettujen kinkku-juusto crepejen äärelle, jotka lämmittivät niin mieltä kuin mahaakin. Maha täynnä ihailimme St. Malon tunnettua katedraalia, poikkesimme pienissä putiikeissa, löysimme tiemme vanhaan kauppahallin tyyliseen rakennukseen perustettuun taidegalleriaan / torille ja sivuutimme kaupungin tärkeän historiallisen museon Musée d’histoire de la villen. 

Vuoroveden vaihtelua ja pitkää hiekkarantaa

St. Malo on siitäkin mielenkiintoinen, että täällä kaupunkimaisema yhdistyy pitkänä jatkuviin hiekkarantoihin. Itseasiassa St. Malosta ei välttämättä tarvitse edes poistua naapurissa avautuviin idyllisiin resort kyliin kuten Dinardiin tai Cancaleen, sillä aivan kaupungin edessä avautuu horisonttiin jatkuva hiekkaranta. Rantaelämästä vielä mielenkiintoisempaa tekee maailman voimakkaimmat vuorovesivaihtelut, jotka saavat aamulla veden hakkaamaan rantabulevardia vasten, iltapäivällä veden pakenemaan monien satojen metrien päähän ja nostamaan taas veden kohti rantabulevardia auringon laskiessa.

Iltapäivä osoittautuikin onnistuneeksi ajaksi suunnata rannalle pyyhkeineen ja eväineen. Emme olleet ainoita, jotka nauttivat ihanan aurinkoisesta sunnuntaipäivästä rennosti rantaelämästä nauttien. Läheisille saarille olisi päässyt kävelemällä, mutta me tyydyimme pelaamaan palloa rantahietikossa ja uittamaan varpaita kirpsakoissa Atlannin aalloissa. Itse olisin kuitenkin kaivannut enemmän palveluita, sillä pitkän pitkällä hiekkarannalla ei luonnollisesti ollut vaihtokoppeja, suihkuja saatika ravintoloita. Olisivathan ne kaikki jo illan saapuessa veden alla… Ranta ei myöskään ole Atlannin kovan virran takia paras lapsille, mutta fiilistelylomalle aikuisporukalla tämä on ehdottoman omiaan. Varsinkin kun St. Malon iltaelämä osoittautui myös mukavan meneväksi.

Ruokaa, menoa ja vilskettä

Iltainen St. Malo oli kuin aamuisen maiseman vastakohta. Graniittisen harmaat kivitalot eivät enää kaatuneet päälle, vaan edessä oli väkitunnos, tanssiesitykset ja joka puolelta kaikuva puheensorina. Vähän aikaa jopa kuvittelin olevani Espanjassa, sen verran eloisaksi kaupunki oli yhtäkkiä muuttunut ja ranskalaiset kasvot saaneet hymyä tähänastisen todetun tylyyden vastapainoksi. Testasimme paikallista terassia aperitiivojen merkeissä toteamalla scenen täällä hyvin trendikkääksi. Ravintoloita oli edelleen joka nurkan takana, joista illallispaikaksi valikoitui Bretagnen alueelle tyypillisesti mereneläviä tarjoava ravintola. Kun koko kaveriporukka tilasi mielissään tuoreita ostereita ja simpukoita, itselläni meni nirsona kauan tuijottaessa menua löytämättä sieltä yhtään mitään syömäkelpoista. Lopulta tartuin kalliiseen ”fish & chips” versioon toivoen ettei eteeni vain kannettaisi mitään merelle haisevaa löllökasaa. Joistain asioista nirso ei pääse yli vaikka kuinka matkustaa, mutta onneksi tyyris kalaperunani ei tuottanut tällä(kään) kertaa pettymystä.

Auringon laskiessa muurien ympärillä oleva karuselli oli parhaassa toiminnassaan ja minijuna näytti ajelevan ainakin sataman väliä kyyditen ihmisiä paikasta toiseen. Ilmeisesti kaupungin edustalta olisi tämän lisäksi löytynyt akvaariota ja huvipuistoa lapsille ja lapsen mielisille, mutta meidän oli aika sanoa heipat 24-tuntiselle St. Malossa ja jatkaa matkaa eteenpäin kohti Bretagnen sisämaan maisemia.

Tämä vierailu automaisemineen rannikkoa pitkin huristellessa vakuutti, että ei tämä osakaan Ranskasta olisi ollenkaan huonompi esimerkiksi viikon loman viettoon rannoista ja vehreästä kalliomaisemasta nauttiessa.

Mikä? St. Malo
Missä? Bretagnessa Ranskan länsirannikolla
Mitä? Vanha kaupunki (Intra muros), ranta-alue vuoroveden vaihteluineen ja tärkeä matkustajasatama.
Miten? Omalla autolla tai esimerkiksi suoralla junayhteydellä Pariisista muutamassa tunnissa. Lähin lentokenttä sijaitsee  20 kilometrin päässä, jonne ei tällä hetkellä (2019) ole suoria lentoja Suomesta. St. Maloon pääsee myös laivayhteyksillä Kanaalisaarilta, sekä Briteistä esimerkiksi Portsmouthista.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply