Raahe – Pikkukaupungin puutaloja ja perinteitä

Kukapa uskoisi, että vain tunnin ajomatkan päässä pohjoisen pääkaupungista Oulusta avautuu aivan toisenlainen vanha uinuva pikkukaupunki. En ainakaan minä ennen kuin otin kartan käteen ja totesin, että eipä ole tullut vielä Raahessakaan käytyä. No nyt tuli ja minireissu kannatti ehdottomasti. Ai miksikö?

Pastellista puutaloelämää vanhassa kaupungissa

Raahessa asustelee hieman alle 25 000 ihmistä. Naapurustoja on useampia, mutta niistä ehdottomasti kiinnostavin matkailijan kannalta on ns. Wanha Raahe. Wanha Raahe on ruutukaavaan rakennettu puutaloalue, jossa matkailijaa hemmotellaan pastellivärien kirjolla ja toinen toistaan elävämmän kauniilla rakennuksilla. Vanhimmat rakennukset ovat säilyneet 1800-luvulta aina tähän päivään saakka ja pitävät sisällään suuren kirjon historiallisia tarinoita.

Pekkatori on vanhankaupungin sydän ja saanut nimensä sen keskellä vankasti seisovasta kreivi Pietari Brahen patsaasta. Seitsemän asuintontin ympäröivä aukio noudattaa vakaasti Italialaisen renessanssin ihanteita ja on kuin suoraa vanhojen leffojen kulisseista. Aukiota ympäröivistä vanhoista puutaloista löytyi ainakin matkailuneuvonta, kampaamo ja perinteistä lounasta kauniissa miljöössä tarjoava Langin kauppahuone. Kaiken aikamatkan tuoman hurman pilasi vain aukion kova liikenne, joka palautti matkailijan takaisin 2000-luvulle.

Autoliikenteestä päästäänkin siihen todellisuuteen, että tämän päivän Wanha Raahe ei todellakaan ole mikään museoalue vaan elävä asuinalue. Liikenne pastellisten puutalojen välissä oli välillä ankaraa ja teiden varsille pysäköidyt autot pilasivat välillä täysin muuten niin kaunista maisemaa. Kuinka vaikeaa olikaan välillä löytää niitä kauniita kuvakulmia, jossa vanha henki sitten lopulta pääsikään kunnolla valloilleen ilman uusien peltikotteroita talojen edessä.

Merellistä elämää rannikolla ja saaristomaisemissa

Raahe näytti kyntensä ja osoitti ettei pientä kaupunkia ole tehty pelkästään puutaloista vaan myös kauniista rannikosta ja kokonaisesta saaristosta. Wanhan Raahen edustalla avautuu pieni satama, jossa pienet moottoriveneet olivat valmiina viemään matkailijoita tutustumaan 50 saaresta koostuvaan kokonaisuuteen. Tarjolla olisi ollut yksityiskuljetuksia ja erilaisia saarihyppelyitä. Tällä kertaa aika ei kuitenkaan riittänyt tähän, vaan se vei ihailemaan edessä kohoavaa säkenöivän sinistä Pakkahuoneen museota ja niemen kärjessä avautuvaa uimarantaa.

Näkymiä yläilmoista ja modernin kaupungin ostospaikkoja

Raahen uutta keskustaa edustaa kävelykatu nimeltään Laivurinkatu. Kun olimme kerta jättäneet automme kätevästi sen varrella sijaitsevan Prisman pihaan parkkiin, täytyi se toki samalla katsastaa läpi. Uuden keskustan sydän oli selkeästi Härkätorin puisto, jossa pussikaljoittelijoille oli sopivasti penkkejä ja lapsiperheille oli rakennettu uusi leikkipaikka. Kesäkioskista sai kahvia ja nuoriso istuskeli tyytyväisenä lavan kulmilla, jossa lienee joskus jotain ohjelmaakin. Pääkadun varrelta löytyi lisäksi muutamia kauppoja, ravintoloita ja peruspalveluita. Mistään kovin erikoisesta tai kauniista kokonaisuudesta ei voida kuitenkaan puhua. Itselleni parasta tällä alueella kuitenkin antoi Fellmanin puistokadun päässä sijaitseva ”tornitalo”, jonka ylimmästä kerroksesta löytyi Oulustakin tuttu kiinalainen ravintola Hai Long upeine näkymineen yli kaupungin ja meren. Pieni paussi maisemissa oli kuin piste i:n päälle tälle pienelle pikareissulle.

Pikareissu Raaheen oli taas muistutus siitä, kuinka lähimatkailu on kultaakin kalliimpaa. Jatkoa on tulossa taatusti heti kunhan sää ja vapaat suosivat samanaikaisesti. Erityisesti nämä rannikon pienet kaupungit ovat nyt vahvana listalla.

Mikä? 25 000 asukkaan Raahe
Missä? Pohjois-Suomessa noin 75 kilometriä etelään Oulusta
Miten? Omalla autolla tai bussiyhteyksillä esimerkiksi Oulusta 
Mitä? Vanha puutalokortteli, merimaisemia, saariristeilyjä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply