Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lentoyhtiö esittelyssä Romanian rytky BlueAir

Kehitys kehittyy ja Helsinki-Vantaalle saatiin taas kerran uusi lentoyhtiö BlueAir rikastuttamaan reittitarjontaa pari kesää sitten. BlueAir on vuonna 2004 lentämisen aloittanut Romanian halpalentoyhtiö jolla pääsee tätä nykyä Helsingistä suorana noin kolmessa tunnissa Romanian pääkaupunkiin Bukarestiin. Koska hinnat ovat huokeita, lentoaika jatkoa ajatellen erinomainen ja menolippu irtosi ilman mitään kummempia tarjouksia noin 50 eurolla, täytyi tätä yhtiötä lähteä testaamaan yhden lennon verran.

Kuva saatu luvalla lainaan Laamanaaman Terolta: Katsasta kuva ja lue lisää Bukarestin tunnelmista täältä.

BlueAir on melko perinteinen halpalentoyhtiö. Varauksen kanssa sai säheltää netissä ihan urakalla, sillä jostain syystä nimeni ei mennyt sitten millään läpi järjestelmästä. Kun sitten tajusin vaihtaa Katjan katjaksi ilman isoa kirjainta ja tein saman sukunimelle alkoi kone surrata varausta vihdoin eteenpäin. Varausta tehdessä olisi mahdollista lisätä lisämaksua vastaan lounaita ja ruumalaukkuja, mutta näille ei nyt tälläkään kertaa ollut minkäänlaista tarvetta. Eipä siinä sitten kauaa mennytkään kun varaus oli tehty ja vahvistus meni samalla sekunnilla roskaposteihin poimittavaksi epäilyttävänä spämminä.

Lähtöselvitys aukesi muiden yhtiöiden tapaan 24-h etukäteen, josta tuli roskapostiin vielä muistutusviesti. Selvittäminen kävi kätevästi eikä mennyt aikaakaan kun boardingpassit oli kätevästi tulostettu jo kotona. Eipähän tarvinut tälläkään kertaa vaivautua Helsingissä enää alas, vaan Oulun koneesta oli näppärää siirtyä samantien non-Schengenin puolelle odottelemaan lentoa.

Koneeseen oli bussikuljetus ja edessä odotti aikaa nähnyt boeining rutku, jossa ei ainakaan tarvinut pelätä sen olevan uuden karhea max kone. Sisään astuessa tunkkainen haju tunki suoraan nenästä sisälle ja melkein voisin olla varma miehistön tupakoineen sisällä uusia matkustajia odotellessa. Sininen lattiamatto repsotti vähän niin ja näin ja penkit olisivat olleet nahkan vaihdon tarpeessa. Kone saatiin kuitenkin pakattua täyteen, ovet lyötiin kiinni ja moottorit laitettiin käyntiin suuntana Bukarest.

Halpalentoyhtiölle tyypillisesti BlueAirin lennot eivät sisällä tarjoilua. Lennon alussa matkustajille jaettiin myyntilehti ja täytyy myöntää, että nälkäiselle olisi kyllä ollut tarjolla vaikka minkälaista mielenkiintoista tapas lautasta ja paninia ja vielä edulliseen hintaan. Pidin myös ylipäänsä tuon lehden tyylistä isoine kuvineen. Ilmeisesti myös kanssamatkustajiin iski lehden tyyli ja hinnat, sillä lennon myydyimmät tuotteet taisivat  olla pienet viinapullot, jotka nostivat kolmessa tunnissa lennon volyymitasoa eloisaksi. Lennon lopun kruunasi miehistön ihmeellinen rahankerjuu ruljanssi, jonka aikana he halusivat vaihtaa 50 euron seteleitä pienempiin. Jotenkin tästä jäi melko halpa kuva ja taisipa etupenkkiläinen kysyäkin ovatko nuo setelit, joita he haluavat vaihdella edes aitoja.

Näissä tunnelmissa lento siis rytkytti Bukarestiin aikataulusta jopa hieman edellä ja laskeutui turvallisesti Romanian maankamaralle jättäen meidät jopa tyylikkäästi putkeen.

BlueAir oli rahansa veroinen. Siellä oli penkki, se pysyi ilmassa ja laskeutui vielä ajallaan turvallisesti. Mitään design lentoa wifi-yhteyksineen ja kulkukarttoineen tältä ei kannata odottaa, mutta plussaa kyllä täytyy antaa erinomaisesta lentoajasta, sekä jopa 10kg ilmaisesta käsimatkatavarasta, jonka kokoa kukaan ei syynännyt missään vaiheessa. Jos pitäisi palata takaisin Bukarestiin tai esimerkiksi lentää sieltä takaisin, hyppäisin kyllä tämän rutputin kyytiin uudelleenkin. Ken tietää, vaikka heillä olisi joitain uudempiakin koneita ja tämä senioritason kone oli vain tuurista kiinni, On niin hienoa, että saadaan Suomeen uusia lentoyhtiöitä ja yhteyksiä!

Lue lisää BlueAir kokemuksista alla olevista blogeista:
Lähinnä Kauempana: https://www.lahinnakauempana.fi/2017/07/blue-air-kokemuksia.html
Maa Quzuu: https://www.rantapallo.fi/maaquzuu/lentoyhtiokokemus-halpalentoyhtio-blue-airilla-helsingista-bukarestiin/

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Helge Valama keskiviikko, 4 maaliskuun, 2020 at 17:07

    Hello!
    I have a fight to Romania with Blue Air 20 of this month. Do you think that I can or is this not possible of Corona virus!
    Vaiting for answere
    Thank you
    Helge

    • Reply Katja / Historia de Viajes keskiviikko, 4 maaliskuun, 2020 at 21:14

      Hi Helge,
      I recommend that you follow what does the Finnish ministry for foreign affairs says.
      At the moment I guess there is only 3 cases in Romania, but of course the things can change.
      I also fly to Netherlands next week and so far I am not worried.

      I wish you the very best trip !

    Leave a Reply